Vaikuttavaa postia.

Buongiorno! Italian kurssi jatkui taas joululoman jälkeen. En tiedä odotinko sitä vai en. Italian kielen opiskelu sinänsä on mukavaa, koska mitä enemmän opin, sitä paremmin aukeaa muutamien ystävieni välillä oleva salakieli. Plus kesällä huomasin, että italia kuulostaa aivan sairaan hienolta, kun sitä joku korvaan supattaa rakastuneelle minulle. Mutta tuo kurssi sinänsä ei aina ole niin innostava. Toisaalta, mitä voi odottaa, jos menee tuollaisen sekavan joukon mukaan, ikähaitarina yläaste-eläke ja jokaisella erilainen motiivi oppia.
Minussa asuu ihan selvästi pieni saksalainen, koska välillä ihan todella kiristää muiden opiskelijoiden käytös. Eilen seitsemän ihmistä tuli myöhässä. (Hyve nro 1: täsmällisyys.) Ja ei edes hiljaa hiipien, vaan kamalan mekkalan saattamana. Opettaja yritti jatkaa opetusta, mutta kun neideillä oli juttu kesken käytävässä niin saatiin sitten kuunnella sitä kunnes oli penaalit ja kirjat ja muut systeemit pöydällä. Entäs sitten se takapenkin vanhaherra, joka jo osaa kieltä eikä mielestäni tuonne kurssille oikeastaan edes kuuluisi. Hänellä on ikävä tapa "kuiskata" vierustoverilleen oikeat vastaukset juuri ennen kuin opettaja, tai joku toinen sanoo ne ääneen. (Hyve nro 2: hiljaisuus.) Juu, kyllä me muutkin osaamme, mutta vaikka ei osattaisi, niin olisi kiva edes yrittää miettiä hetki mielessä.
Ensi kerralla menen istumaan etupenkkiin.

Olen usein sanonut, että minä en osaa numeroita. Minusta oli hauska täyttää Sudokuita (taivuta sana oikein) koska niissä ei tarvitse osata kuin 9 numeroa. No, sen lisäksi ei ole kuin yksi numero, nolla, ja sekään ei ole mitään. Eli minä osaan kaikki numerot! Voi mikä riemuoivallus! Ja minkälaista harhaisuutta olen harrastanut. Voin siis ihan yhtä hyvin rakastaa numeroita! Varsinkin silloin, kun ne ovat kauniita. Kuten tänään: 11.1.'11.

Eilinen päivä oli muutenkin hyvä. Sain maailman ihanimmalta poikalapselta maailman ihanimman postikortin suoraan New Yorkista! Söpöliini oli lomailemassa siellä lumimyrskyssä vuoden vaihteessa. Jopa postileimassa on kuva lumiukosta ja teksti: "Happy Holidays"! Tuli hirmu hyvä mieli! Mietin asiaa ja tulin siihen tulokseen, että kyllä minun ehdottomasti pitää päästä olemaan New Yorkissa. Se on aivan selvä pakko. Haluan ostaa sellaisen I <3 NY mukin, jota voin sitten pitää kynätelineenä. Ottaa aivan mielettömän upeita valokuvia ja tehdä niistä seinälle suuria tauluja. Kirjoittaa elämästä suurkaupungissa. Tämä on nyt heti lisättävä 'asioita joita haluan tehdä' -listalle.

Tämä päivä pyörähti käyntiin klo viisi, mutta ei se mitään. Onpahan enemmän aikaa puuhata kaikenlaista mukavaa! Ai niin... Sain eilen viimein valmiiksi torkkupeiton, mitä olen virkannut pala kerrallaan jo arviolta vuoden. Mielettömän siisti tunne! Puhkun hyvää oloa ja ylpeyttä omasta saavutuksesta. Ota sinäkin osa, tästä kyllä riittää kaikille!

Kolmenlaisia kehuja.

Minulla oli erityisen miellyttävä perjantai. Ihana ystäväni tarjosi minulle lounaan ja sitten käytiin kiertelemässä kauppoja ja suunniteltiin uskomattoman hyviä liiketoimintoja. Kyllä sitä voikin ihminen tulla iloiseksi, kun viettää aikaa hyvässä seurassa. Ihana Emma on sellainen tyyppi, jonka seurassa minäkin olen parempi.

Eilen illalla myöhään sain päähäni, että nyt leivotaan! Minä ja sivupersoonani menimme keittiöön, kaivoimme ohjeet esiin ja askartelimme hienoja leivosasioita. Päälle tuleva mönjä ei onnistunut ollenkaan, vaan valui leivoksien päältä paperikippojen reunojen kautta pöydälle melkein jokaisesta, mutta mitä siitä. Ainakin ryhdyin. Ainakin yritin ja onnistuin melko hyvin kuitenkin. Asiaa tuumaillessa huomasin missä mentiin metsään ja ensi kerralla tiedän mitä tehdä toisin. Hirmu positiivinen kokemus. Ja nyt on älyttömän hyviä (vaikkakin rumia) leivoksia kaappi täynnä. Hyvä ilona!

Tänä aamuna menin sitten kauppaan hakemaan maitoa (tämä yksityiskohta on erityisen tärkeä tässä tarinassa) ja olin jo henkisesti varautunut lapioimaan metrin lunta rappusilta ja kulkuväylältä. Menin ulos ja melkein pääsi parku. Joku ihana ihminen oli käynyt lapioimassa kaikki lumet! Jopa rappuset oli niin hyvin putsattu, että en voinut kuin ihmetellä. Tätä ei ole tapahtunut koskaan ennen tässä asumisen aikana (kaksi ja puoli vuotta). Aivan mahtavaa! Ihana sinä tuntematon kuka oletkin, KIITOS!

P.S. Maito on tärkeää, se vahvistaa luita.

Tippaleipä.

Olisipa hienoa olla putkiaivoinen mies. Naisten suurin ongelma tässä maailmassa ei (useista väitteistä huolimatta) ole mies, vaan meidän käsittämätön taito ajatella liikaa. Ottaa huomioon jokainen pienikin yksityiskohta, tarkastella tapahtumia joka suunnalta ja uskoa asiasta kuin asiasta, että tässä on nyt jotain suurempaa taustalla. Yleensä ei ole.

Ystäväni oli todistamassa tapahtumaa, kun keski-ikäinen asiakas kysyi naismyyjältä, onko mustalla ja valkoisella Wiillä jotain eroa. Myyjä ei tiennyt, joten kysyi samaa nuorelta miesmyyjältä. Mies tiesi ja vastasi saman tien: "Väri."
En usko, että tuo naismyyjä olisi erityisen tyhmä. Tai että nuori herra puolestaan jotenkin erityisen fiksu. Luulen, että tuo nainen ei vaan voinut uskoa, että selitys voisi olla niinkin yksinkertainen. Hän oletti tässä olevan jotain muutakin taustalla. Jos aina miettii asioita vaikeimman kautta, ei huomaa helppoja juttuja. Ja koska miehet usein huomaavat yksinkertaisen, on ajattelu, pohdiskelu ja keskustelu sitten niitä "akkojen juttuja".

Tämä tuli nyt mieleen vain, koska huomasin syyllistyväni tuohon samaan liialliseen ajateluun. Vanhojen ajatusmallien pohjalta sitä jotenkin aina olettaa, että asiassa on jotain muutakin kuin mitä päälle päin näkyy. Sanat tarkoittavat jotain muuta miltä kuulostavat. Sillä tavalla arvatenkin syntyy väärinkäsityksiä. Ja vaikka selviäisi oikeilla käsityksillä, se elämän pieni ilo ja riemu, minkä vastaan onnistui saamaan, laimenee ja menettää merkityksen.

Ajattelin tästä eteenpäin ottaa kiitokset ja kohteliaisuudet vastaan hymyssä suin, nauraa vitseille ja asioille mitkä naurattaa. Nauttia hetkistä ilman merkitysten pohtimista. Ehkä sitten löydän sen todellisen suuren merkityksen elämälle, kun lakkaan ottamasta niitä pieniä juttuja niin vakavasti.

Ihan tavallinen päivä.

Hurina ja ratasten ryske vaan kuuluu päästä, sen verran hartaasti on tänään ajatustyötä tehty! Heräsin viideltä, joten unirytmin muuttaminen onnistui liiankin hyvin. Huomenaamuna tähtään kuuteen. Mutta oli aivan erityisen ihana kerrankin mennä nukkumaan ajoissa - kymmeneltä! Aion tehdä siitä uuden terveellisen tavan. Olen saanut hurjasti aikaan. Tein esimerkiksi kahdenlaista kotiruokaa (syytän tästä tätä unettomuuden aiheuttamaan sekopäisyyttä), mikä on minun päivässä maininnan arvoinen asia.

Kävin myös läpi jättipinkan papereita ja muistiinpanoja kouluajoilta. Siellä oli monta hauskaakin juttua, ihan järkeviä vinkkejä tulevaa aiatellen ja muutama tekemäni sarjakuva. Juu, minun koulumuistiinpanot ovat vähän erikoisia. Merkinnöissä tuntui olevan selkeä kaava. Ehkä vika on siinä, että tosiaan luin muistiinpanot vasta nyt. Ei siis ihme, jos olen kirjoittanut samoja tärkeäksi katsomiani asioita useaan otteeseen...

Vuosi on alkanut siis energisesti. Minulla ei ole mitään muuta raportoitavaa. Tämän päivän kirjoituksen tarkoitus on vain tyydyttää vaativia lukijoitani, jotka ovat useaan otteeseen kehoittaneet päivittämään blogia. Done.

Alku aina vaikeaa.

Vuosi on alkanut hyvin. Saldo toistaiseksi:

kuusi leffaa
yksi uuden vuoden lupaus
satoja käsiteltyjä valokuvia
yksi maidonhakureissu lähikauppaan
(se on yllättävän lähellä vaikka ei olekaan Siwa)
joulun siivous matkalaukkuun odottamaan seuraavaa vuotta
yksi hämmentävä uni, joka sai muuttamaan toimintatapoja
yksi tuplapäivä, eli uneton kokonaan valvottu yö

Heräilemme vasta kolmanteen päivään, joten minusta tuo on melko hyvä saldo. Oli kuitenkin viikonloppu ja kaikkea.

Eilen tuli telkkarista elokuva "World Trade Center". Ja samaan aikaan toisella kanavalla elokuva "Pilvilinna joka hajosi".
Repesin.

Ensimmäinen.

Tässä sitä nyt sitten ollaan. Uudessa vuodessa. Tänään on 1.1. '11. Kylläpä tuntuu hiljaiselta tämä talo. Päässä sen sijaan ei ole hiljaista. Mielettömästi mielettömiä ideoita, jotka haluan tietysti kaikki toteuttaa nyt heti. Tarvitsen selkeän toimintasuunnitelman. Teen sen seuraavaksi.

Jos olet jaksanut lukea kaikki viime vuoden kirjoitukset (tai ainakin ensimmäisen) niin tiedät, että minulla on tapana antaa vuodelle teemanimi, se kuulemma auttaa pääsemään tavoitteisiin. Viime vuoden tavoite toteutui täydellisesti. Tämä uusi alkanut vuosi on Menestyksen vuosi. Se arvatenkin myös toteutuu täydellisesti.

"Riittää kun on yksi ässä hihassa,
niin menetyksestä tulee menestys."

Ihana aloittaa vuosi a) hyvin levänneenä b) tietäen mitä haluaa ja c) ilman krapulaa. Kun viettää vuoden vaihteen kotona omassa rauhassa ja kirjoittaa, niin saa tuon kaiken. Olen tehnyt näin jo useamman vuoden. Se on se mun juttu. En nähnyt ainuttakaan rakettia (kuulin useita), mutta naapuritalon pihassa olleet lamppuautot toivat jännitystä jo alkuillasta. Lamppuauto tarkoittaa paloautoja, poliiseja ja ambulansseja. En tiedä mitkä niistä paikalla olivat, sillä näin vain sinistä välkettä ikkunastani. Happy New Year!

Yllätyksekseni sekä James että Angus soittivat minulle illalla. Vielä mystisempää oli se, että Povero Marco tuli koneelle ja juteltiin illalla pariinkin otteeseen. Kesäromanssin fiilikset jotenkin omituisesti sai uutta poltetta sydämessä. Mutta ei se mitään. Se oli kiva hetki, nyt on toinen parempi hetki. Pakkaan joulun matkalaukkuun odottamaan seuraavaa vuotta. Uusi vuosi ja uudet kujeet. Kohtahan se on jo kesä.

Kokeilin uutta ulkoasua. Miltä näyttää?