Viikonloppu.

Perjantaina aamu alkoi naureskellen. Aikainen aamuvuoro ja heti työmatkan aluksi näin, kuinka miehen koira karkasi. Samassa se samperin pupu syöksyi keskustasta tien yli aivan edestäni. Mennyt vissiin ilta vähän pitkäksi. Sinne se vain pötki pitkin Harjun rinnettä. Luonnotonta tuollainen tasajalkaa pomppiminen. Ei mikään oikea eläin liiku niin. Tuon lisäksi - varmasti ihan näin Urpon päivän kunniaksi - joku luova sankari oli käynyt terästämässä Harjun suihkulähteen veden tehokkaalla tiskiaineella. Melkoisen kuohuva vaahtokylpy. Tämä tapahtuu vähintään kerran kesässä, niin kuin oletettavasti joka kaupungissa.

Töissä selvisin ilman suurempia kommelluksia. Kotona pakkasin uuden minirinkan. Halusin ottaa sen mukaan testikäyttöön, vaikka reissu olisi lyhyt. Valinta osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä minulla ei ole minkäänlaista tolkkua ostamisen suhteen. Sain rinkan täytettyä todella helposti ennen paluumatkaa.

Matkustin siis isolle kirkolle. Siellä minua odotti Maailma kylässä hippifestarit ja ihana pikkusisko. Tapasin myös hänen upouuden aviomiehen ensimmäisen kerran. Ja monta aviomiehen kaveria. Itse festarit oli tosi mukavat, ostin paljon hippiasioita - koruja ja laukun ja paidan. Tapasin myös maailman hienoimman intiaanin. Sellainen vanhempi mies, jolla oli täydelliset kasvot. Teki mieli mennä pitämään häntä kädestä tai edes vähän kokeilemaan ihoa. Olen varma, että jo pelkästään koskettamalla olisin saanut jotain upeaa intiaanienergiaa itseeni. En saanut silmiäni irti miehestä, mutta näppini onnistuin kuitenkin pitämään erossa tällä kertaa, vaikka yleensä tutustunkin asioihin koskettelemalla.

Mukavahan se on viettää elämää auringossa, nurtsilla makaillen ja olutta juoden. Tai terassilla. Mutta sitten kuitenkin, tuollainen elämä ei ole minua varten. Ihmismassat ja lämmin olut ja pilvenpolttajat siinä lähistöllä... Ei. On hienoa, että ihmiset nauttivat elämästään. On hienoa, että ihmiset jaksavat olla aktiivisia ja ajaa asioita. Mutta minä en ole sellainen. Minä nautin erilaisista jutuista. Oli paljon hauskempaa vain jutella ja nauraa sikson kanssa. Minä olen aina ollut sellainen tyyppi, en pidä isoista kemuista. Teinivuosien kotibileissäkin aina jumiuduin suunnattomiin keskusteluihin jonkun tyypin kanssa. Ihan selvästi sanat ovat olleet jo silloin minulle tärkeämpiä kuin se tanssiminen ja örveltäminen.

Tämä oli hieno reissu. Opin paljon hyviä juttuja. Itsestäni ja rinkan käytöstä.
Nyt sitten vain yritän päästä univeloista.
   

H niin kuin Helsinki.

Edellinen kirjoitus herätti kysymyksiä. Paljon. Mutta ei se mitään, joskus elämä vain on sellaista. Viime viikolla minun asiat olivat hyvin toisin. Panikoin Helsinkiin menoa, ja sitä kaikkea juhlimista vieraassa paikassa, vieraiden ihmisten keskellä. Ja kaiken lisäksi mekossa. En koskaan käy Helsingissä, joten pelkästään liikkuminen siellä on minulle suuri mysteeri. Onneksi olin sen verran fiksu, että sovin treffit pikkusikson kanssa jo asemalle. Oli aivan mahtavaa nähdä niin pitkästä aikaa. Edellisestä kerrasta oli oikeasti vuosia. Meillä oli taas hillittömän hauskaa, ihan niin kuin silloin joskus ennen vanhaa. En ymmärrä miksi en ole pitänyt yhteyttä enemmän. Ehkä olin siinä käsityksessä, että sikso olisi muuttunut helsinkiläiseksi. Olin väärässä. Ihan sama pieni siksotyttö siellä yhä odotti. Löysimme minulle oikean bussin, jolla pääsin Otaniemeen. Bussikuski oli kovin avulias ja vinkkasi minulle milloin oli aika poistua kyydistä. Kampesin ulos, mutta bussi ei silti jatkanut matkaa. Sitten ensimmäinen ovi aukesi. Kävelin katsomaan mikä tämän aiheutti. Kuski halusi vielä neuvoa mihin suuntaan pitää lähteä. Aika mahtava tyyppi. Kaiken lisäksi löysin perille.

Tuo itse väitöstilaisuus oli aivan huikea. (Otsikolla: Linkages between employee and customer perceptions in business-to-business services - Toward positively deviant performances.) Mentorini oli loistava. Vastaväittelijä oli espanjalainen, eikä hänellä oikeastaan ollut paljoakaan sanottavaa, koska työ oli vain niin hyvä. Esa Saarinen tuomaroi väittelyn, joka oli todella mielenkiintoinen ja päättyi aivan suunnattomiin (kiellettyihin) suosionosoituksiin. En ole ennen ollut väitöstilaisuudessa, mutta tämä kyllä nosti riman aika korkealle. Löysin hotellikämppikseni, saimme kyydin hotelliin, ja pääsimme huoneeseen. Sitten tapasin pikaisesti Kirosanaa, josta on tässä vuosien mittaan tullut aika läheinen. Ehkä lempinimi ei enää ole kovin osuva, mutta kuitenkin. Minun ikioma F-word. Oli tosi mukava tavata ja todeta, että meidän elämät ovat taas aivan samanlaiset. (Ainakin oli sillä hetkellä. En ole enää niin varma asiasta.) Ollan niin samikset kuin kaksi ihmistä voi vain olla. Jos minä olisin mies, niin olisin juuri tuo mies.

Kun pääsin taas takaisin hotelliin, kiskoin pikaisesti mekon niskaan, ja menimme taksilla juhlapaikalle. Upea paikka, upeannäköisiä ihmisiä. Etsin oman paikkani ja totesin, että olen pöydässä yksin. Onneksi siihen tuli kuitenkin joku poikalapsi. Ja muutama nuori. Toinen tytöistä totesi, että tuntuu aivan siltä, kuin me olisimme lasten pöydässä. Hauskaa meillä kyllä oli, kun mietimmin käytössääntöjä, ja mitä haarukkaa tuli käyttää. Mentori tuli ja kertoi pöydän teeman: kummilapsia ja adoptiolapsia ja mentorlapsi. Eli tuo tyttö oli oikeassa. Lasten pöytä. Kemut olivat oikeasti tosi mukavat. Punaviiniä ja mukavia ihmisiä. Yksi poika näytti etäisesti tutulta ja sain myöhemmin kuulla, että olimme tavanneet vuosia sitten Kyproksella. Poika muisti minut, ja sen että tapasimme uima-altaalla, ja että olin polttanut itseni, ja että olin tullut hotelliin päivää aikaisemmin. Aikalailla hämmentävää, itse kun en oikein edelleenkään muista häntä.

Aamulla kävin nauttimassa huippuhyvän hotelliaamiaisen aivan itsekseni. Mietin, että ei tämä yksin yleisellä paikalla oleminen niin kamalaa olekaan. Olen selvästi kasvanut henkisesti. Yleensä inhoan tuollaisia tilaiteita, mutta toisaalta, selvisin niistä juhlistakin. Pakkailin tavaroita kaikessa rauhassa, koska kämppis jo lähti aikaisemmin. Ihmeellistä miten paljon voikaan nauttia siitä, että on yksin hotellihuoneessa ja voi ihan kaikessa rauhassa pakata tavaroita. Se oli aivan mahtavaa kaiken hulinan päälle.

Kotimatka alkoi hämmentävästi. Junassa vaununi oli nro 11. Yllättävästi juna oli aika paljon myöhässä, mutta kun se viimein saapui laituriin, kävelin kohti junan perää. Hämmennys oli melko suuri, kun tajusin, että junassa oli kuusi vaunua. "Minkälaiset paikat me oikein ostettiin? Taitaa tulla viileä reissu" sanoi joku vieressäni. Sitten joku tuli luoksemme ja sanoi, ettei loppuja vaunuja saatu kiinni. Että menkää millä menette. Suurin osa ihmisistä ahtautui noihin kuuteen vaunuun, mutta minä ja yksi vaalea tyttö menimme viereiseen junaan. Siihen nopeampaan. Se oli ihan hyvä idea siihen saakka kunnes tajusimme, että vaikka tämä juna oli ehkä nopeampi, se lähtisi vasta paljon myöhemmin. Eli me myöhästyimme jatkoyhteydeltä. Vaihdoimme paikkaa muutaman kerran, koska aina joku halusi penkkimme. Päätimme matkustaa ravintolavaunussa. Perustimme VR:stä kärsiville meille tukiryhmän. Kävi ilmi, että myös matkakaverini on tuleva kirjailija. Aika mahtavaa. Matka oli todella mukava uuden tuttavuuteni kanssa.

Mielettömän upea reissu. Sellainen jättiharppaus oman henkisen kasvun tiellä kaikkine kommelluksineen. Ihania ihmisiä. Mahtavaa aivan kaikki.