Toimintaa.

Aivot kohmeessa. Tai mihin ne nyt menevät liian kuumassa. En keksinyt sille mitään termiä. Kohmeus viittaa kyllä vahvasti kylmään, jota täällä ei ollenkaan ole. Mutta siitä huolimatta moppasin tänään lattioita. Syy siihen on tässä:

Se on Markon koira, jonka nimi on Koira. Jostain syystä tuo otus päätti muuttaa meidän terassille. Siis sen talon, jossa olemme majailleet suurimman osan ajasta. Se ei vain mene pois. Marko on sen hakenut sekä mopolla että jalkaisin jo useaan otteeseen, mutta koira tulee aina takaisin. Se pitää minusta niin kovasti. Marko jo uhkaili, että se on minun koira nyt, mutta vielä en lähtisi niin suuria linjauksia vetämään. On se ollut mukavaa seuraa täällä minun toimistolla. Tulee sellainen illuusio turvallisuudentunteesta, kun koira nukkuu jaloissa, vaikka sitä todellakin joutuu herättelemään, jos haluaa huomiota. Tämä kaveri kun ei nuku mitään koiranunta. Mutta ihana se on siitä huolimatta.

Tänä aamuna terassi oli täynnä kakkalaikkuja. Samoin sohva. Ihan selvästi maha oli mennyt sekaisin ja Koiralle käynyt pikku vahinko. Ja sitten heti perään toinen, sillä hän oli astunut siihen omaan vahinkoonsa. Siitä johtuen kakkatassunjälkiä oli kaikkialla. Joten minä moppasin. Ja tein uuden säännön: Koira ei enää asu meidän terassilla. (En kuitenkaan ollut sille yhtään vihainen, sillä tämä kaikki saattoi ehkä saada alkunsa aivan mitättömästä croisantista. Sellaisesta, jonka ostin itselleni, mutta syötin Koiralle, koska se oli niin pahaa. My bad.)

Täällä Thaimaassa on moni asia vähän sinne päin, mutta minä kyllä tykkään näistä mopeista. Ensimmäisellä kerralla lattian pesu oli inhottavaa ja typerää, kun koko moppi ei toiminut yhtään. Mutta sitten toisella kerralla (heti sen jälkeen, kun Toyboy oli selittänyt miten tämä paikallinen moppi-sanko-hyrrä-systeemi toimii) innostuin tosi kovasti! Moppasin koko terassin, moneen kertaan. Vaihdoin vähän huonekalujen järjestystä. Olin aivan innoissani, kunnes naapurin pikkukoira tuli ja pissi siihen puhtaille laatoille. Mutta kuitenkin. Tämä oli hyvä asia. Minä toimin ja sain tosi siistin toimiston itselleni. Siitä tuli hyvä mieli.

Nyt jatkan toimimista ja menen heittämään sen kalenterini roskiin, ihan niin kuin eilen päätin. Luopumisen tuska on käyty läpi, ja tärkeimmät muistiinpanosivut revitty irti. On jäähyväisten aika. Olen valmis. (Ja tämä ei nyt liity millään tavalla mihinkään asiaa, mutta tällainen kaveri oli eilen ovella odottamassa.)

   

Hajut.

Työtiina astui tänään koiran kakkaan. (Vaikka pyöräili.) Se oli putsattu monoista ja lattioista siinä vaiheessa kun tulin itse töihin, joten herkkä nenäni ei siitä saanut pienintäkään vainua. Tiina itse sen sijaan haistoi kakan koko päivän. Haju oli jäänyt nenään.

Minulle käy usein noin. En astu kakkoihin, mutta hajut jäävät nenään. Vaikka haiseva asia olisi jo poissa, tai itse vaihtaisi paikkaa, jostain syystä haju vain säilyy. Se on raivostuttavaa. Käytän kotona kaikenlaisia estoja, kuten voimakkaanhajuisia pesuaineita, tuoksukynttilöitä tai öljyjä. Mutta silti, nyt jo usean päivän ajan minun nenään on haissut piimä. Olen kulkenut ympäri kämppää nuuhkien jokaista nurkkaa ja nuttua. En voi käsittää miksi se haju on nenässäni. Join piimää viime viikolla, enkä kaatanut sitä mihinkään. (Paitsi lasiin tietysti ja sitten kurkusta alas.) Tänään silitettävien puhtaiden pinkka haisi piimälle. Vaikka se kotvan kyrsikin, se oli hyvä asia, sillä löysin piimälemun lähteen: uusi (vanha) nojatuoli, minkä mummon asunnosta tänne vaivalla raahasin. Tuo upea tuoli haisee!! En tiedä miten tähän asiaan suhtautuisin, ei se siellä mummon asunnossa haissut. (Tai sitten hajua ei huomannut, kun kaikki muut asiat haisi vanhalle ihmiselle.) Siirsin sen pois sänkyni vierestä, niin kauas kuin mahdollista. Silti. Onko muka kivaa, että vieraiden takapuolet alkaa haista piimälle?

Keksin ratkaisun tähän ongelmaan. Minun pitää muuttaa. Sellaiseen asuntoon, missä on iso parveke, mihin tuon tuolin voi laittaa, sanotaan vaikka puoleksi vuodeksi. Sitten se paranee. Jospa tuo piimän lemu lähtisi nenästänikin sitten joku päivä.