Naisten juhlat.

Ihan näin ensimmäisenä kerron tärkeimmät uutiset. Vuokraemo vei minut sellaiseen ihmeelliseen kauppakeskukseen, jossa oli monta kauppaa täynnä kaikkea sellaista markkinarojua. Mutta myös LANKOJA! Minä pääsin taas virkkaamaan. Voi että miten tulee ihminen iloiseksi pienestä. Nyt virkkaan patalappuja, että pääsen kokkaamaan, kun asunnon kattilat ovat sellaisia emali-ihmetyksiä, joiden korvatkin kuumuu. Saattaa johtua alla olevista liekeistä, jotka iskee välillä pohjan yli. Tuskin tulen kokkaamaan kovin paljon tästä eteenpäinkään, mutta nyt ainakin on mahdollisuus ottaa kattilasta kiinni polttamatta sormia.

Viime viikolla meni sähköt poikki töissä. Kuului napsahdus ja kaikki valot ja muut systeemit sammuivat. Paitsi ei tietenkään tietokoneet tai puhelimet, koska on niin hyvät packupit. Työnteon ei sovi loppua, vaikka mikä tulisi. Mutta pimeässä joutui pissimään kuitenkin, kun eihän vessassa mitään ikkunaa ole. Onneksi oli puhelin mukana. Pomo osui samaan aikaan huussiin, ja meidän molempien puhelimet oli siinä altaan reunalla valaisemassa. Hän sanoi, että tälläinen himmeä valaistus sopii hyvin päivään, koska täällä on tänään Dragobete. Romanialaisten oma versio ystävänpäivästä.

Eilen oli Mărțișor, joka on kevään aloituksen juhla ja...romanialaisten oma versio ystävänpäivästä. Naiset saavat punavalkoisia ranne- tai rintakoruja, jotka symboloivat väreillään viattomuutta ja rakkautta, väritöntä talvea ja värikästä kesää. Miehet antavat näitä koristeita naisille, jotka sitten pitävät niitä viikon (tai kuukauden). Ja sitten ne ripustetaan puuhun. Olen yhä tästä viimeisestä osiosta vähän hämmentynyt. Minä sain kolme rannekorua (joista yksi ei ehtinyt kuvaan), kaksi sellaista koristeasiaa ja yhden kukan. Heiloja ei kylläkään ihan niin montaa ole, mutta mukavia työkavereita on ja sitten meidän mukakiinalaisesta ravintolasta sain koristeen ja kukan, kun käytiin siellä syömässä. Mainittakoon, että näistä minun "oikeista" ystävästä kukaan ei tällaiseen eleeseen alentunut. Tämä on vain romainialaisten juttu. Minusta aika ihana sellainen kuitenkin.

Horoskooppimerkin takapuolella lukee: INCANIATOR. Eli "Lovely". Sopii hyvin minulle, sehän on just niin kuin ihana ilona. Hehe.

Elämä on muuten ollut aika väritöntä. Töissä menee jo ihan mukavasti. Kotona en juuri ehdi käydä, kun töihin menee matkojen kanssa koko elämä. Sen vuoksi hain kakkostyötä. Ettei vain jää mitään ylimääräistä vapaa-aikaa. 

Viime viikonloppuna pyysin sen söpön metrossa tapaamani pojan käymään ja hämmästyksekseni tyyppi oikeasti tuli. Siis ihan keskellä yötä, taksilla, jostain hevonkuusesta. En ehkä miettinyt ihan loppuun asti sitä lähettämääni viestiä. Mutta mikään ei piristä päivää (tai kuten tässä tapauksessa, yötä) niin paljon, kuin ihastuttava nuorimies. Ja oli ne sitten ehkä kuitenkin treffit. Tunsin itseni puumaksi niin nuoressa seurassa, mutta siinä nyt ei ole mitään uutta.

Uusia värejä ja makuja.

Sain kuulla maanantaina väreistä. Siis, että minun pitäisi ottaa värit elämääni. Sain silloin eriväriset kynnet ja niitä katsellessa totuttelin ajatukseen muutaman päivän. Vaikka olin eilen aivan superväsynyt, niin raahauduin siitä huolimatta keskustaan iltapäiväksi. Olin niin sekava, että laitoin mekon päälle. Tosi moni muukin asia meni ihan toisella tavalla kuin suunnittelin. Niinpä harhailin sinne tänne saamatta mitään aikaan. Vaan sitten löysin ne värit. Kävin ihan oikeasti ostamassa itselleni väriä. Ensin kynsiin ja sitten korviin. En tarkoittanut sitä, mutta hei perhoset. En voinut vastustaa niin korneja korvakoruja, kun olen tässä pari päivää juuri perhosfilosofiaani pohdiskellut, hionut ja syventänyt. Mutta sen jälkeen tilanne karkasi aivan täysin hallinnastani. Ostin jättipuuhelmet, turkoosit. Tuossa lauseessa on niin monta virhettä, että en itsekään sitä pysty uskomaan. Mutta niin siinä kävi.

Värejä väärentävä kuvatodiste. Silti epäilyttävää.

Kukaan ei kyllä usko että käytän noita, mutta lupaan tehdä niin. Itse asiassa korvikset olivat minulla korvissa jo eilen. Ja lakatkin on sudittu kynsiin. Ja itse asiassa... Nyt on kyllä puuhelmetkin paikallaan kaulassa! Huomasin illalla, että ne tekevät minusta yhä vain luovemman. Joten päätin käyttää niitä nyt täällä tilapäiskotioloissakin. (No, ainakin täällä.)

Menin nyt näissä uudistuksissani niin pitkälle, että kävin hakemassa värikästä ruokaa, nimittäin Lempiruokaa Tallinnasta. Minulla ei varsinaisesti ole sellaista, mutta sen niminen on lähin kauppani ja kaverin suosituksesta kävin ostamassa borssikeittoa. Se on kuulemma siellä erityisen hyvää. Ihan innostuin. Tämä oli tietysti sellainen lämmitettävä versio, mutta silti. On tämä aika suuri askel, että ylipäätään kokkaan jotain värikästä. Muistin heti alkuhöyryistä sen omituisen hajun ala-asteen ruokalasta. Sain kai samalla vastauksen siihen miksi en ole tehnyt tätä aikaisemmin. Mutta nyt tein. Ja söin melkein kaiken. (En tiedä kuinka monelle se annos oli tarkoitettu.) Suureksi yllätyksekseni soppa oli aivan sairaan hyvää! Ja kun sotkin siihen mukaan sitä valkoista mönjää (joka on nimeltään smetana - Emma taas paikkasi tiedoillaan), niin olin aivan ihmeissäni näistä vasta ilmestyneistä kokkaustaidoistani. Täytyy aivan ehdottomasti tehdä tämä juttu uudestaan. Ja kun ottaa huomioon, että tuo soppa, valkoinen mönjä ja savujuuston kimpale maksoivat yhteensä alle neljä euroa, niin sanoisin, että tämä oli hyvien löytöjen päivä.

Lisätodisteita. Ehkä yhä vain epäilyttäviä.

     

Ystävä.

Minä olen kyllä tosi onnekas. Minulla on aivan ihania ystäviä. Ja minulla on ihana koti ja ihanat kämppikset. Ja vaikka eilinen oli raskas ja monikyynelinen, minä silti selvisin iltaan saakka. (En tiedä onko 'monikyynelinen' suomea.)

Tein toisin kuin aikaisemmin. Koska lupasin. En pelkästään teille, mutta myös itselleni. Ei voi odottaa erilaista lopputulosta, jos tekee samoja juttuja. Joten tein jotain minulle hyvin poikkeavaa. Hoidin vaikean asian tavalla, joka ei ole minulle lainkaan ominaista. Ja luulen, että se oli ihan hyvä niin. Aiheutti itkua monenksi tunniksi, mutta toi myös jollain tavoin selkeyttä. Juuri sitä minä tarvitsinkin, nyt ymmärrän. Olisi tuntunut pahalta tietää olevansa riittämätön. On paljon parempi tietää, että on liian paljon. Minua ei tallattu julmuudella, vaan kömpelyydellä.

Sitten tein lisää jotain sellaista, mitä en normaalisti tekisi. Pesin kasvoni, peitin punaiset ja turvonneet silmäni meikillä (no, yritin peittää), kampasin takkuni, pistin mekon päälle, pakkasin laukkuni ja marssin juhlimaan tukevan ystäväni Emman syntymäpäivää. En halunnut mennä, mutta kaikkialla tuli pakottava teksti vastaan. Fake it till you make it! Olin tulostellut niitä joka paikkaan. Ehkä aavistin, että tarvitsen jonkinlaisen vahvikkeen, kun ilta lähestyy ja olin oikeassa. Mutta oli hyvä, että menin. Ja uskon sen merkinneen Emmalle vielä enemmän, kun näytinkin ihan lyödyltä. Tosiystävälle ei tarvitse teeskennellä.

Kun kävelin yksin baariin, mietin kaulassani roikkuvaa perhosta. Tuohon koruun liittyy niin paljon tunteita ja tapahtumia ja muistoja. Se voisi olla lahja ihmiseltä, joka satutti minua todella paljon. Mutta päätin ajatella niin, että se on lahja ihmiseltä, jota rakastan. Ja vaikka mitä tapahtuisi, tuo tosiasia pysyy. Kukaan ei voi ottaa sitä minulta pois. Vaikka tämä ihminen ei ollut minulle oikea, se ei silti tee hänestä väärää. Ja kaikki se mitä tunnen, on täysin aitoa.

Tulee vielä päivä, kun katson peiliin ja näen tuon perhosen, mutta surun sijasta muistan vain sen upean ihmisen, joka oli hetken elämässäni. Muistan kuinka paljon opin ja kasvoin, kuinka paljon hän minulle merkitsi. Ja sitten huomaan, että enää ei satu samalla tavalla. Että sydän on vahvempi kuin ennen, ja että se kaikki rakkaus on yhä minulla, tekemässä minusta paremman.

Mutta siihen asti lohdutan itseäni Ally McBeal viisaudella, joka jälleen kerran sopii elämääni niin täydellisesti.

I'm actually luckier than most. I get to wake up each morning glad to start a new day. Grateful that the last one is over.
 

Kauppa.

Olen taas tavannut aivan ihania ihmisiä. Sellaisia minulle jo ennestään tuttuja. Tein systeemin, muuten olisi tullut ressiä tästäkin. Yksi ihminen kerrallaan. Kirjaan uuteen kalenteriini yhden tapaamisen yhdelle päivälle. Sen vertaan kyllä kykenen ihan hyvin. Jos menee enemmäksi, niin pitää ottaa yksi tyhjä huilipäivä. Ei uskoisi, että ihan vain oleminen voi olla näin rankkaa. Mutta on se, jos on näin älyttömän väsynyt. Syytän kulttuurishokkia ja ilmastonmuutosta.

Olin kuitenkin eilen hirmu luova. Arvelin, että tarvitsen jonkinlaisen avainnauhan, ettei avaimet häviä. Joten virkkasin sellaisen, helmellisen. Siitä tuli aika hieno. Sitten mietin, että voisikohan samalla tyylillä tehdä vaikka koruja, kun niiden tekeminenkin oli niin mukavaa. Ei voinut, mutta keksin siinä samalla toisenlaisen tavan, jolla sitten pystyi tehdä koruja. Virkkasin monta ranneketta ja rakensin muutaman korviksen. Se on kivaa puuhaa, rentouttavaa ja rauhallista.

Sain myös loistavan idean. (Taas näitä omia loistavia ideoita.) Kun saan kesäkuun alusta oman kotihuoneen, en vain asu siellä. Teen huoneestani kaupan! Siitä tulee sellainen ilonan ilonen kotikauppa. Kaupan nimeksi tulee 13, koska se on minun onnenlukuni ja kaikki siellä myytävät asiat maksaa aina 13 euroa. Aion siis asua koko kesän kaupassa. Aivan mahtava idea! (Josta varmaankin pitää neuvotella vielä kämppisten kanssa.) Mutta se sellainen verkkokauppa on niin vaativa juttu. Pitää olla ensin paljon tuotteita, jotta voi avata sellaisen. Mutta kotikaupassa voi olla yksi yhtä. Ja kun se on myyty, niin sitä ei enää ole, mutta voi tehdä uuden toisenlaisen. Olen suorastaan innoissani tästä ideasta.
 

Perhonen.

Sain eilen postipaketin työmaalle, ja otin samalla yhden jättiaskeleen lähemmäksi unelmaani. Passini tuli takaisin viisumimerkinnän kanssa. Kieltämättä vähän kylmäsi lähettää passi postissa lähetystöön, mutta sillä tavalla se täällä kuitenkin kuului tehdä. Kirjattuna kirjeen lähettäminen on melko turvallista ilmeisesti myös Irlannissa.

Eilinen oli muutenkin hämmentävä. Ihana ja kamala yhtä aikaa. Vietettiin viimeistä iltaa Jussin kanssa. Joululoma alkaa, kone vie pojan Suomeen, ja minä jään tänne yksin. Ja kun loma loppuu, minä olen jo mennyt. Eilen oli todennäköisesti viimeinen kerta, kun näen ystävääni. Aika moni sanoi, että eihän sitä tiedä, ei saa olla noin dramaattinen... Mutta kyllä sen melkein tietää. Meillä ei ole oikein mitään yhteistä, pian asumme eri puolilla Maapalloa ja muutenkin, elämät menevät hyvin eri suuntiin. Joten otettiin ilo irti viimeisistä hetkistä istumalla hiljaa molemmat omalla koneellaan puuhaillen omia juttuja. Muistutti kovasti sitä hetkeä, kun tukeva ystäväni Emma oli lähdössä Koreaan. (Viimeinen ehtoollinen.) Samansuuntaista piilotettua haikeutta oli ilmassa.

Ja sitten sain perhosen. Ihan yllättäen, kesken kaiken, ihan ohimennen. Avasin mustan rasian ja änkytin pitkän tovin. Mitä ihmettä? Maailman kaunein perhonen. Olin täysin sanaton. Olen yhä.

Kuva on taas ihan kökkö, mutta koru sitäkin täydellisempi.   

Tänään posti toi kaksi pakettia. Äiti ja iskä molemmat olivat laittaneet jouluyllätyksiä. Ihania lahjoja! Avasin kaikki heti. En yleensä availe lahjoja etukäteen, mutta tänä vuonna minulla ei oikein ole joulua. Täällä Irlannissa on niin kamalia joulukoristeita joka paikassa, että se on vienyt kaiken joulumielen. Ehkä sitten ensi vuonna. Sain myös joulukortteja, jotka ilahdutti tavattoman paljon. Työpaikan salapukki toi kirjalahjan, jonka myös avasin, vaikka ei ollenkaan pitänyt. "Places to see" kirja esittelee maailman hienoimmat paikat ja nähtävyydet. Sain siitä heti upea TO DO -listan. Joku oli tosiaan osannut valitan hyvän lahjan. Vietin siis tänään pikkujouluja ihan omin päin. Vapaa ilta ja neljä vapaata siihen perään. Oma henkilökohtainen jouluni on sitten 2.1.2013. Tämä tällainen on just hyvä.