Tipu.

Hullun rankan viikon jälkeen on voimat aika vähissä. Saattaa hyvinkin olla, etten tee yhtään mitään tänäkään viikonloppuna. Huomenna tulee uusi nettiasentaja käymään, koska se edellinen poisti kaikki TV-kanavat viime kerralla. En tiedä miksi se edes haittasi, koska minulla ei ole ollut telkkaria tosi pitkään aikaan muutenkaan, ja täällä ei telkusta todellakaan tule mitään katsomisen arvoista.

Tällä hetkellä elämäni suurin ilonaihe on tossut. Kyllä! Sellaiset sisälipokkaat. Löysin viimein tossut, jotka kehtasin ostaa. Ne ovat kyllä oranssit, mutta minua kehotettiin löytämään värejä elämääni. Nämä tossut on kyllä sellainen asia, jota ilman ei täällä pärjäisi, koska kaikkialla on jäätävän kylmät lattiat, ja minua ärsyttää kulkea kengät jalassa kotona. Olkoon oranssit, ainakin ne toimivat. Ei ole varpaita paleltanut sen jälkeen. Käsittämätöntä, miten pieni asia voi tehdä niin valtavan muutoksen päiviin. Tossut tekevät ihmisestä onnellisen.

Olen myös innostunut kukista. Minulla on ollut jonkinlaisia kituvia kasveja kyllä aina Suomessakin, mutta olen nyt ottanut ihan asiakseni tämän kodin laitoin ja kukat ovat siihen kyllä tosi suuri apu. Nyt minulla on niitä jo kaksi. Toisen nimi on Peace flower (suomennettu tylsästi Viirivehka), joka sopii mielestäni tähän uuteen rauhalliseen elämääni* todella hyvin. Toisen nimeä en enää muista, en tainnut muistaa edes kysyä. Molemmissa on valkoiset kukat. Valkoinen on minun juttu. Otin ne samat hankintakriteerit tänne, joita seurasin jo Suomessa, tosi täällä minulta puuttuu tosi paljon kaikkea elintärkeää, eli melkein kaiken haluamansa voi ihan hyvällä omatunnolla hankkia.

Olen tutustunut tuon kukkakaupan rouvaan. Kauppa on pysäkkini vieressä, joten olen odotellut siellä sisällä usein bussiani. Nainen on oikein mukava. Hinnat ovat pahasti yläkanttiin, niin kuin on aika monen asian kohdalla täällä. Sekin oli ihan hullu harhaluulo, että täällä olisi halpaa. Kuka näitä juttuja on minulle kertonut? Maksaahan se, kun kaikki tuodaan jostain muualta. Mutta asiat nyt vain on näin, minkä sille mahtaa.

Kävin keskiviikkona kaupan perällä, koska rouva sanoi, että siellä on hänen rakkauslintunsa. Pitihän sitä käydä morjestamassa. Nimen jo unohdin, koska suureksi yllätyksekseni tipu istuikin häkkinsä katolla, eikä siellä sisällä. Rouva sanoi, että se ei lennä, koska sen siivet on rikottu. Se on kai täällä ihan tavallista. Aika kammottavaa, mutta silti. Joten menin vähän lähemmäksi katsomaan. Linnut ovat minusta jotenkin epäilyttäviä, joten jätin ihan suosiolla huomattavan turvavälin. Ja sitten tuo tipu vain otti ja lensi olkapäälleni. Jähmetyin kauhusta. Tajusin ihan oikeasti pelkääväni tuota pientä vihreää lintua. Mutta se tuli ihan liian lähelle. Ja eihän sen pitänyt osata lentää! Rouva tuli paikalle ja sanoi, että kyllä se vähän matkaa lentää, mutta ei karkaa. "Laita se takaisin vain kun kyllästyt" hän sanoi, ja katosi taas kaupan puolelle. Minä pulestani seisoin tyrmistyneenä perähuoneessa, korvaa ja hiuksiani nyppivä lintu olkapäällä. Yritin siirtää tipua pois, mutta se vain tarrasi nokallaan sormestani. Menin lähemmäksi häkkiä, ja koitin saada tipun irtoamaan, mutta kesti tosi kauan ennen kuin se suostui päästää irti olkapäästäni.

Juu, yhä pidän enemmän kaloista.

(*Uusi rauhallinen elämä ei ole alkanut ihan niin kuin kuvittelin, koska en ole vielä ehtinyt olla yhtään rauhassa... Mutta ehkä huomenna?)
  

Juhannuspäivä.

Eilen töissä kuuntelimme lintujen laulua. En tunnistanut yhtäkään, ja jälleen kerran tunsin olevani aivan sivistymätön moukka. Tänä aamuna kuuntelin erityisen tarkasta minkälaisia linnunlauluja matkalla kuului. Hirmu monenlaisia. Minua ei niinkään kyllä kiinnosta millä äänellä tai tavalla kukakin visertää, mutta haluaisin kovasti tietää mitä ne puhuvat. Tuntui aivan kuin minua seurattaisiin. Aina joku tipu pyöri muutaman metrin säteellä ympärilläni, ja antoi kavereille pieniä hälytysmerkkiä. Kun lähestyin tiettyä paikkaa, ääni muuttui kovemmaksi ja vihaisemmaksi. Joku toinen tipu saattoi huutaa vastauksia jostain puskasta. Sama kuvio toistui eri lintujen kanssa kun kävelin eteenpäin. Tunnistin kaksi lintua sekä äänestä, että naamasta. Ne olivat lokki ja varis. Yksi holtiton lintu jahtasi jotakin ötökkää, ja lensi päin lasiovea niin että tumahti. Hetken aikaa sillä oli suunta hukassa, arvaan, että ötököiden lisäksi se taisi nähdä pari tähteä. Pienet linnut ovat hirmu hauskoja. Ja ne ovat niin hirmu pieniä.

Kodittomana olo on antanut minulle mahdollisuuden katsoa telkkua. Tässä parin viikon kokemuksella voin sanoa, että sieltä tulee pelkkää kakkaa. Ihan sama mikä kanava osuu päälle, aina sieltä tulee joko a) suomalaista laatunäyttelemistä b) urheilua c) ruokaohjelmia d) tositeeveetä, jossa yleensä joku itkee tai e) mainoksia. En ole siis menettänyt yhtään mitään, vaikken telkkua enää omista. Pohtiessani tätä taisin ehkä selvittää syyn siihen miksi TV-tarjonta on niin kakkaa nykyään. Mitä enemmän kanavia on, sitä suurempi tarve on täyttää ohjelmapaikat jollain halvalla, ja sen alhaisempi on seula. Mikä tahansa soopa pääsee läpi. Mutta se suurempi tragedia taitaa olla siinä, että ihmiset ihan oikeasti tuijottavat sitä. Pahimmassa tapauksessa tallentavat, kun kaikkea ei voi katsoa yhtäaikaa. Voi elämä sanon minä. Mikä ihmisiä vaivaa?

Kävin eilen kävelyllä oikolukijani kanssa. Yllättävä tilanne toi meille mahdollisuuden tavata viimein. Olipas kerta kaikkiaan mahtava avautua ja vaihtaa kuulumisia, ja myös kuunnella molempia. Se taisi olla meille molemmille erityisen tarpeen. Ainakin se helpotti kumpaakin. 

Tulevaisuuden visiolista on muuten vielä ihan vajaa. Siinä on tietysti se koti. Ja sitten hahmotelma työstä. Ei muuta. Ei ole oikein edennyt tuo projekti. Nämä aamuvuorot väsyttävät, vaikka työ ei juuri ole sen rankempaa kuin muissakaan vuoroissa. Nyt sitten vain istun sohvalla ja tuijotan seinää, kun ei juuri muuhun pysty. Mutta voisi mennä huonomminkin. Voisin tuijottaa telkkua.

Juhannus meni minulta ohi aika lailla huomaamattomasti.

   

Tyhjä taulu.

Voi miten minä rakastan tällaisia aamuja! Toistan itseäni, mutta ei se mitään. Herätys klo 04:04 ja ajattelenkki töihin. Kuuden rauhallinen juhannusaattoaamuvuoro. Tästä tulee hyvä päivä, tunsin sen jo heti herättyäni.

Tuumailin matkalla. Ensinnäkin näin linnun juokseva. Se näytti ihan terveeltä ja välillä lennähtikin, mutta sitten se taas juosta viipotti. Ajattele, jos siellä on joku juoksijasielu sisällä. Kaveri vain tahtoo juosta maata pitkin, mutta se on hankalaa. Kaikki sukulaiset vain nauravat, että sinä olet lintu, sinun kuuluu lentää! Mutta kun tahtoisi vain juosta tuulispäänä. Voisi olla rankkaa sellainen. Sitten mietin, että minä olen tainnut tyhmetä. Olenko ehkä käyttänyt liikaa alkoholia ja tuhonnut aivosolujani yli kriittisen rajan. En osannut sahata kädelläni, kun olin siellä kalevalahoidossa. Osasin sitten lopulta, mutta en tajunnut mitä se on kun pitää sahata kädellä, ennen kuin näytettiin mallia. Kyllä minä tiedän mitä sahaaminen on! Kyllä sellainen olisi pitänyt osata. Mutta ei, heilutin vain kättä väärään suuntaan. Numeroitakin osaan nollan lisäksi vain yhdeksän.

Kellarissa minulla oli sellainen ilmoitustaulu, josta piti tulla minun visioseinä. Taulun ylälaitaan oli kuumaliimattu pala naamaria, ensimmäinen tekemäni keramiikkatyö, joka sitten tippui seinältä ja meni kahtia. Naamari näytti enää Batman-naamiolta. Visiotaulun reunassa luki suurin kirjaiminen Trainspotting leffajulisteesta revitty siivu "Choose your future". Muuta taulussa ei sitten ollutkaan. Visiot oli vähissä. Aivan aluksi taulussa oli jotain, mutta sitten mieli taas muuttui ja halusin siitä paremman. Purin kaiken pois, mutta se uudelleen kokoaminen jäi. Taulu oli tyhjä melko pitkään.

Jos ei tiedä mitä haluaa, niin saa täsmälleen juuri sitä; ei mitään. Minun taulu oli tyhjä monta viikkoa, ja nyt koko elämäni on tyhjä taulu. Siksi päätin jo aamulla, että tämän päivän aikana mietin selkeät tavoitteet, vaikka minulla ei nyt sitä taulua olekaan. Ne asiat on hyvä tietää siitä huolimatta. Voin kuvittaa ne asiat jälkikäteen ilmoitustaululle.

Näin äkkiseltään tulee mieleen yksi asia, joka on aina kaikilla listoilla ensimmäisenä: KOTI. Sellaisen minä nyt haluan ja tarvitsen. Nykyinen majapaikkani on mukava, niin kuin edellisetkin, mutta silti oma koti on eri asia. Vaikka muuttaisin takaisin sinne kellariin, se ei ole enää sama paikka, joka yhtäkkiä ei tuntunutkaan kodilta. Nyt siellä on uusi suihkukoppi. Seiniä on hajoitettu ja lattiat revitty. Oletan, että uudet seinät on rakennettu tilalle siinä vaiheessa, kun muutan takaisin. Jos muutan. En ole vielä varma.

Eli visioita ja uusia pottuja, siinä päivän teema. Turvallista juhannusta kaikille!