Rivo suklaa.

Ostin suklaapatukan. Tämä en nyt ollut mitenkään ennekuulumatonta, sitä tapahtuu toisinaan. Patukan nimi oli Twix, söin sellaisia joskus lapsena. Mummo taisi minulle ensimmäisen kerran tuollaisen ostaa, tosin silloin sen nimi oli Raider. Muistan, että minusta oli tyhmää, kun nimi muuttui. Mutta nyt kun googletin kuvia, niin kyllä se Raider-patukkaa näyttää paljon huonommalta, tosi paljon myyvempi on tuo uusi. Siksi kai minäkin siihen nyt kaupan jonossa tarrasin. 

Luin, että Twix oli monissa muissakin maissa nimeltään Raider vuoteen 1991 saakka, mutta Suomessa nimi vaihtui vasta vuonna 2000. Se ei kyllä yllättänyt, sinne ylös asiat ajautuvat usein paljon muita maita myöhemmin. Eniten yllätti, että tuota patukkaa on tehty jo vuodesta 1969 lähtien. En tiedä miksi, mutta se tuntui jotenkin ällistyttävältä. Tuo suklaapatukka on vanhempi kuin minä. Nimellisesti.



Ja sitten muistin yhden mainoksen telkkarista, jossa neito oli hädässä, vankina junassa, ja länkkärimies tuli pelastamaan kiipeillen junan seinällä. Tyttö rauhoittui, kun mies paljastin suklaapatukan, tietysti sen avulla pelastusoperaatio onnistuisi moitteettomasti. Vaikka en pienenä sitä ymmärtänyt, tuo mainoslause on silti jäänyt mieleen. ”Taitaa tyttö tietää, että on seinän takana patukkaa tarjolla.” Huolella pervo mainos on ollut silloin muinoin! Ihan varmasti jotkut vapaan kasvatuksen ituhipit ja feministit kieltäisivät tuollaisen nyt.
Se tosin mainosti kyllä Tuplaa, mutta kuitenkin. 

Millään tuollaisella ei oikeastaan ole mitään merkitystä, koska tänään sain paketin Suomesta ja siellä oli sisällä mm. Fazerin suklaata ja salmiakkia! Voi taivas mikä riemu! Ja harmaata lankaakin! Olin niin onnellinen, että oli melkein mahdotonta olla avaamatta noita herkkuja heti. Kyllä, kaapissa ovat vieläkin! Odottamassa jotain suurta tekoa, että voin palkita itseni. Mutta ottakaa ihmiset mallia, tänne saa lähetellä ihanuuksia ihan milloin vain!

Suklaannuntai.

Nukuin eilen uskomattomat päiväunet. En meinannut millään jaksaa herätä. Mutta kävin kuitenkin kaupassa. Kotimatkalla epäluuloinen mummeli tuijotti minua aivan kuin minulla olisi jotkut tosi pahat mielessä. En ole yhtään sellaisen pahiksen näköinen, vaikka kämppikset olenkin onnistunut säikäyttämään sillä vasta heränneellä ilmeelläni. Herkät silmät ei kestä kovin hyvin kirkasta valoa heti herätyksen jälkeen ja ilmeisesti näytän aivan helvetin vihaiselta, kun välttelen sokaistumista. Tai sitten minulla on vain se sellainen bitchy face.

Joka tapauksessa, ei minun mummelista pitänyt kertoa, vaan siitä vastaan tulleesta miehestä, joka käveli puolisonsa kanssa Kirkkopuistossa. Mies tuijotti niin häpeilemättä rintojani, että teki mieli ihan pysähtyä röyhistelemään. Eikä minulla edes ollut mikään tiukka paita päällä, en käytä sellaisia. Eihän siinä mitään, jos vähän vilkaisee, kyllä minäkin tuijottelen poikien peppuja. Mutta jos on vaimo, tyttöystävä tai vastaava siinä vieressä, niin eikö silloin voisi keskitty hänen rintoihin? Tuollainen on jo epäkohteliasta. Siis sille seuralaiselle. No kohteellekin tietysti, mutta pääasiassa sille toiselle. Tuli nyt vain mieleen.

Mieleen tuli myös se, että minusta on kiva yhdistellä sanoja. Ei sillä väärien yhdyssanojen tavalla (esinahkatakki), vaan sellaisella oikeaoppisella. Jos esimerkiksi juo paljon kahvia, mutta joskus harvoin haluaa juoda sen maidon sijasta kerman kanssa, niin siitä tapahtumasta pitäisi tehdä sellainen erityisen merkittävä hetki. Varmasti maistuisi paremmalta. Ja sitten se päivä voisi olla nimeltään kermantai. Minä en tietystikään voi pitää sellaista erityispäivää viikkoni päätteeksi, sillä juon kahvini joka päivä kermalla. Minulla on sellainen kermantai aina vain. Mutta minä voisin pitää sellaisen suklaannuntain. Saisin syödä sunnuntaisin suklaata niin paljon kuin napa vetää. Hmm... Minä syön sitä kyllä muulloinkin. Ei tämä nyt toiminut.

P.S. Jos olet mies, kerron salaisuuden, joka saattaa pelastaa sinut monesta tukalasta tilanteesta: Me kyllä huomaamme sen. Ja seuralaisesikin huomaa.
 

Tyhmä kauppa, tyhmä kaveri.

Tyhmä lähimarket on jostain syystä lopettanut lempisuklaani myynnin. Fazerin violetti on niin hyvää, ettei sanotuksi saa ja ottaa niiiin päähän, kun sitä ei hyllystä enää löydy. Tänään silmiini osui ketjun oma Pirkka-versio pähkinärusinasuklaasta ja innokkaan ahnaasti sen tietysti ostin. Voi mikä suklaapettymys! Se oli aivan kamalaa! Jos suklaa voi olla pahaa, niin tuo on. Elä osta. Tuntui kovin huijatulta.

Minulla on yksi ikävä tuttava. Sellainen kyyninen ja katkera - sanotaan nyt vaikka Lauri (koska se on hänen nimensä) - jolla on tapana katsoa kaikkia muita ihmisiä hiukan halveksien. Juttelu tämän tyypin kanssa on vähän samaa, kuin yrittäisi nieleskellä partakoneen teriä. Tuntuu pahalta. Aluksi se vaikutti mukavalta ja ihan hauskaltakin, mutta jotenkin aika on tehnyt tehtävänsä. Olen nykyään liian laiska italialaiseen dramaan, joten mieluummin sitten vain puren huulta ja annan sanojen mennä läpi pään. Mutta ei se koskaan siihen jää. Nuo ilkeät ja muka humoristiset pikkupuukot muistaa pitkään ja taas kerran mietin, että miksi edes vaivauduin puhumaan koko tyypille. Lauri piilottaa ivansa huumoriin, joten jos asiasta hänelle huomauttaa, hän kuivasti toteaa, että minulla ei ole yhtään huumorintajua. No ei olekaan. Olen täysin tylsä tyyppi, jos huumori on sitä, että toista haluaa tieten tahtoen loukata. Ajattelin ennen, että ehkä Lauri ei itse tajua olevansa ilkeä, mutta viime kerralla hän vain tyynesti totesi "olevansa hyvä siinä". Kunnon toppahousu. En olisi tästä tehnyt numeroa (eli kirjoitusta), ellei yhteinen ystävämme olisi sanonut kutakuinkin samaa. Paitsi aivan huomattavasti voimakkaammilla termeillä. Toki taas liioittelen. On Laurissa varmasti jotain hyvääkin, ehkä osuin paikalle vain huonona päivänä. Taas. Mutta silti, rajansa kaikella, jopa minulla.

Nyt ilahdutan itseäni ranskalaisella elokuvalla.
Mukavaa viikonloppua.