666.

Pari yötä on nyt vietetty George Townissa. Hostelli on nimeltään Banana. Valitsin tämän koska sain kuulla, että he hoitavat asiakkailleen viisumin valmiiksi yön aikana, jos haluaa palata Thaimaahan. Tänään tosin pakattiin tyttöjen kanssa tavarat ja etsittiin uutta paikkaa, mutta päädyttiin tänne takaisin, koska saatiin niin tosi halpa huone. Ja täällä toimii netti moitteettomasti. Nämä kaksi päivää ovat menneet aika lailla ihmetellessä. En tiennyt yhtään mihin olin tulossa, en odottanut näin suurta kaupunkia. Tarkoitus oli vain matkustaa tänne, nukkua yksi yö Bananassa ja palata takaisin uuden viisumin kanssa. Mutta toisin kävi.

Koh Phanganilla tapaamani Guru neuvoi, että kun pääsen perille George Towniin, minun tulisi etsiä intialainen kauppa ja ostaa tietynlaisia papuja. Lisäksi tarvitsin punaista kangasta. Löysin Little Indian ja arvelin, että sieltä kyllä papuja löytyisi. Mietitytti vähän, että mistä saisin tuollaista kangasta, koska joka paikassa myytiin vain rekeissä olevia vaatteita. Kävelin aluetta edestakaisin ja vain nautin. Tuossa paikassa oli jotenkin ihana energia, mausteinen tuoksu ja lämmin ilmapiiri. Arvelin, että se Intiaan meno voisi sitten kuitenkin olla aika hieno juttu. Näytin Gurun kirjoittamaa lappua muutamille ihmisille ja he osoittivat minulle mihin suuntaan pitää mennä. Siellä jossain edessä päin oli kauppa, joka myisi papuja. Kauppa löytyi yllättävän helposti. Ojensin lapun nyt tytölle, joka tuli kysymään mitä tahtoisin. Hän vei minut kaupan perälle, valtavien papusäkkien luokse. Sitten hän kauhoi oransseja papuja pussiin ja ojensi sen minulle. Kiitos! Pysähdyin erään kaupan kohdalla ja kävin katsomassa mekkoja, kysyin ohimennen mahtaisiko myyjä tietää mistä punaista kangasta saa. "Täältä." Hän viittoi minua peremmälle. Sain siis ostettua palan juuri oikeanlaista kangasta. Kylläpä sekin kävi helposti. Enää tarvitsee odottaa huomiseen, sillä tämän rituaalin voi tehdä vain tiistaisin. Tai sitten siirrän koko tapahtumaa viikolla.

Illalla kävimme syömässä paikallisia erikoisuuksia. Vain yksi meistä kolmesta sai mitä tilasi, mutta ei sillä oikeastaan ollut merkitystä. Kaikki oli hyvää kuitenkin. Olen harjoitellut syömään oikealla kädellä, se kun on käytäntö täällä suunnalla. Varsinkin siellä Pikku Intiassa. Ja koska Alice sanoi lukeneensa, että sen "väärän" käden käyttäminen tekee ihmisestä fiksumman (siihen oli hieno perustelukin), harjoittelen nyt innoissani syömistä näin. Löysin myös ihanan kasvisravintolan, josta saa vain terveellistä luomuruokaa. Ja erittäin hyvää sellaista, voisin lisätä. Olen nyt jotenkin ihan innostunut terveellisyydestä.

Tämä on 666. blogipäivitys. Sillä ei silti ole mitään pahaenteistä merkitystä.
Ostin muuten lennon Suomeen. (Vai oliko tämä aprillipila?)
 

Lähiöelämää.

Syvällisiä mietteitä. Olen viettänyt paljon aikaa paikassa, jota voisi kutsua kotikyläni Kallioksi. Tukevan ystäväni Emman sohva on antanut hyvän lepopaikan jo monta yötä. En ole tällä alueella ennen juuri aikaa viettänyt, johtuen lähinnä järven yli menevästä tapposillasta. Talvella tuuli vihmoo niin jäätävän hyytävästi, että sillan ylitys on täysin mahdoton. Siis ilman autoa. Minä olen autoton. Mutta näin kesällä silta on oikeastaan aika kiva näköalapaikka. Tuon sillan takana oleva lähiö on vähän huonomaineinen, lähinnä koska yleensä kaikki ulkomaalaiset tungetaan sinne. Monikulttuurisuus on minusta lisäarvo, mutta kaikki ei näe sitä niin. 

Nyt kun olen tällä alueella kävellyt paikkoja katsellen, huomasin vähän yllättäen, että tämä kaupunginosa muistuttaa jollain tavalla Villorbaa, sitä italialaista pikkukylää lähellä Trevisoa. Tietysti se on sellainen suomalainen versio, mutta jotain yhtäläistä tässä kuitenkin on. Ainakin minulla on täällä hirmu hyvä olla. Tuon pienen keskustan lähettyvillä on myös taloja, jotka jotenkin muistuttavat italialaisia koteja. Erikoista. Yhtäkkiä minä aloin viihtyä Suomessa. 

Mökkireissun jälkeinen ajatusryöppy aiheutti valtavia mielenmuutoksia. Melkein kaikki hienot päätökset kumoutuivat. Minä olen hyvä muuttamaan mieltäni. Mutta nyt siihen oikeasti oli hyvä syy. Oikeastaan monta hyvää syytä.

Olin päättänyt lähteä Intiaan joulukuussa. Seuraava lämmin i-maa. Viettää pahan talven poissa pakkasesta ja migreenistä. Halusin mennä niiden muiden valon lapsien kanssa katsomaan äiti Ammaa, ja viettää maagisen 21.12.2012 päivämäärän hyvässä energiassa. Paitsi että. Ajatuksena tosi mukava. Mutta. Tajusin ihan yhtäkkiä, että minä en oikeasti edes halua mennä Intiaan. Erityisesti sellaiseen aikaan, jolloin miljoona muutakin haluaa olla samassa paikassa. Minä en ole ihmispaljouden ystävä. Olin vain lähtenyt niin täysillä mukaan siihen lupaukseen, että unohdin pysähtyä miettimään mitä oikeasti haluan. Ja tätä minä en halua.

Tilalle on tietysti tullut uusia aivan toisenlaisia suunnitelmia, joita vielä hion uusiksi päätöksiksi. Sellaisia joihin liittyy oman itsensä kuuntelu, koti, opiskelu, terveys, kirjoittaminen ja elämänhallinta. Hyviä suunnitelmia. 

Lopuksi vielä jotain uskomattoman hienoa. Kuva nro 23 sai minut kyyneliin. 

    

Uusia tuulia.

Elämä on kyllä ihmeellistä. Mitä enemmän tulee vastustusta, sitä paremmin minulla menee. (Tai sitten minä olen ihmeellinen?) Voisi kuvitella, että ottaisi päähän kaikkien näiden tilanteiden jälkeen, mutta jotenkin tuntuu taas vain hirmu vapauttavalta. Minä rakastan pakkaamista ja muuttamista, joten tämähän on vähän kuin lempipuuhaa. Pääsen taas eroon paljosta turhasta ja tuli samalla tehtyä inventaario vähän melkein vahingossa. Kotikellarissa on muutamia käytännössä opittuja juttuja, jotka vähän ärsyttää, mutta hyvällä tuurilla nekin tulevat nyt sitten samalla korjattua.

Muiden nurkissa pyöriminen puolestaan on tuonut elämääni uusia ihmisiä. Eilinen ilta grillauksineen uuden vieraan ihmisen luona venähti aamun tunneille. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Juoma oli hyvää ja sitä oli liikaa. Seura oli hyvää, ja siitä seurasi paljon naurua. Mukana menossa oli myös yhdet uskomattoman ihanat hörökorvat.

Tänään sain avaimet Mukavan Mikon luokse. Koska kuskini ei yllättäen ollutkaan aamulla ajokunnossa, Mukava Mikko tuli hakemaan minut autollaan, ja sitten haettiin tavaroita kellaristani. Jatkoin siitä töihin iltavuoroon. Matkalle osui päivän hellyyttävin hetki, kun sorsaperhe ylitti tietä. Emo ja neljä puolikasta sorsaa viipottivat hurjaa vauhtia kohti lampea. Ei aivan suojatiellä, mutta hyvin lähellä sitä. Kaikki autot antoivat kohteliaasti tietä.

Otin viime viikolla ensimmäinsen suuren askeleen kohti unelmaani. No, en kovin suurta, mutta ensimmäisen virallisen, joten kai se siksi on merkityksellinen. Sain nimittäin kaksi rokotusta. Intiaan on hyvä vähän varautua fyysisesti. Että kai sitä nyt sitten ollaan ihan oikeasti taas matkalla. Välittömästi iski se perinteinen paniikki, joka tulee aina vähän ennen mitä tahansa muutosta. Mahaan muuttaa ontto olo ja mieli on vakuuttunut, että en minä voikaan sitten kuitenkaan. Voitin tämän fyysisen oireen yllättävän noeasti, ja sanoin hoitajalle: "Anna mennä vain!" Sitten käärin hihat ja otin ihon alle kaksi ikävännäköistä piikkiä. Urheasti.

Täytyy kyllä sanoa, että tämä on ollut hämmentävin kuukausi todella pitkään aikaan. Muutoksen vauhti tuntuu vain kiihtyvän, mutta se on tietysti ihan hyvä vain. 

   

Ohjat.

Mikään maailmassa ei palauta ihmistä oikeille raiteille paremmin kuin migreeni. Olipa kerta kaikkiaan mahtava sunnuntai. Kohtaus oli niin paha, että en päässyt edes piikille. En voinut mennä suihkuun seisomaan, koska selässä on yhä tikkejä, mutta se hiusten pesu pää alaspäin olisi ollut täysin mahdotonta. Migreenissä ei voi olla vaakatasossa, saati sitten kokonaan nurinpäin. Joten karvat jäi pesemättä, enkä minä voi mitenkään mennä niin paskaisilla hiuksilla edes sairaalaan. Ei minulla kyllä olisi ollut sinne edes kyytiä. Vieraan kyytiin en silloin mene, eli taksikin oli pois laskuista. Joten minä kärsin. Haahuilin ympäri kämppää, koska liikkeessä ei satu ihan niin paljon, paitsi jos tekee jonkin liian äkillisen liikkeen. Kun jo toisen kerran ykäsin lääkkeet pönttöön, oli itku jo melko lähellä. Yleensä migreeni helpottaa heti oksentamisen jälkeen, mutta ei tietysti tällä kertaan. Niinpä anoin Universumilta voimia ja lupasin ties vaikka mitä.

Niitä lupauksia tässä nyt sitten yritän lunastella. Onneksi en muista kaikkia, sen verran sekaisin olin. Mutta kuten sanottu, olen taas oikeilla raiteilla. Tämän viikon teemana on ollut elämän huonojen asioiden poistamista ja hyvien elämäntapojen tulemista siihen tilalle. Universumin täytyy olla tyytyväinen, sen verran ponnekkaasti olen nyt yrittänyt. Okei, se ensimmäinen lenkille lähtö siirtyi, mutta vain koska pomo soitti ja pyysi töihin. Ja koska minulla on tämä uusi i:llä alkava haave nimeltään Intia, suostuin oitis. (No vähän mietin, mutta ei pitkään.)

Aina sanotaan, että jokainen haluaa muutosta, mutta harva kuitenkaan on valmis tekemään mitään sen eteen. Joten jospa tämä nyt on sitä Intian eteen tekemistä. Täytän vapaat päivät työllä, saan paljon rahaa ja sitten tanssin varpasillaan Intian biitsillä kevyessä mekossa Uuden vuoden vaihteessa, ja sillä tavalla toteutan taas yhden vanhan haaveeni. Melko hienoa!

Ohjat on nyt omissa käsissä. Toivon päivänä kun aloittaa tällaisia suunnattomia tavoitteita, niin varmasti onnistuu.  V a r m a s t i .