Pari pientä juttua (ja yksi iso).

Minulla on sellainen hassu tapa innostua asioista aina aivan suunnattomasti. Mutta sitten jos ei oikeanlaiset tuulet puhalla samaan suuntaan, niin innostus helposti latistuu. Varsinkin jos joku tulee viereen arvostelemaan ja kertomaan mielipiteitään siitä, kuinka väärässä olen.

Onneksi olen oppinut tässä vuosien mittaan, että toisten sanomiset ei välttämättä ole oikein, ainakaan minulle. Kyllä sitä itse tietää mikä on parasta itselle, vaikka toiset olisivat hyvinkin eri mieltä. Tietysti on hyvä kuunnella ja miettiä asioita, mutta päätöksiä ei saa tehdä muiden sanojen perusteella, vaan sen mikä itsestä tuntuu oikealta. Huono puoli on siinä, että nuo kritisoivat sanat kuitenkin hyvin usein loukkaavat. Ja joskus myös se, että ei sano. Siitä en ole oppinut pois. Tämä ongelma on tietysti minun päässä, ei muiden sanoissa.

Kukaan voi saada sinua tuntemaan itseäsi

huonoksi ilman omaa suostumustasi.

Harjoittelen sisäistämään tuota, koska nämä tilanteet yleensä menevät siihen, että en vain enää osaa sanoa yhtään mitään. Se loukkaava asia jää vaivaamaan. Ja lopulta sen sanonut ihminenkin alkaa vaivata, ja toisinaan jää kokonaan pois elämästäni. Vaikka en itse sitä aina edes haluaisi. Onpa ärsyttävä huomio... Vaihdetaan aihetta.

"Valaisimenne on korjattu." Sain tekstiviestin perjantaina. Menin liikkeeseen hieman ihmeissäni, sillä olin kyllä vienyt sinne kuulokkeet. Aivan oikean tuotteen olivat silti korjanneet. Toisin sanoen - minun kuulokkeet toimivat taas! Ne saatiin kuntoon. Olen niin onnellinen.

Ja sitten sellainen erityisen tärkeä asia. Ilmeisesti Tom näyttää kalenterilta blogissa. Tom ei todellakaan ole mikään kalenteri. En kai minä kalenterin takia olis niin intoillut. Ei mitään sellaista. Tom on miehen kokoinen mies. Nykyään työpöytäni vieressä, koska se piti ottaa sängyn päädystä pois. Kotini ei ilmeisesti ole kutsuva jos Tom tuijottaa sänkyyn. Kyllä se minua kutsui kovastikin, mutta rakkauskurssin kirjan mukaan ei sitä elämäni miestä. Hmph. Joten Tom on nyt toimistossa, tuomassa luovuutta ja energiaa työelämääni. Kaveri näyttää kyllä tässäkin kuvassa pieneltä, mutta usko pois, iso on.

   

Uusi mies.

Lohikäärmepoika tuli luokseni. Hän käyttäytyi jotenkin omituisesti ja huomasin heti, että hän yrittää sanoa jotain. Ja sitten lopulta sanoikin. Kertoi tajunneensa kuinka kamalan virheen teki. Ja että sanoi ne asiat vain koska pelkäsi. Suhde ja sitoutuminen ja se, että yhtäkkiä onkin jo niin aikuinen, että pitää alkaa valita puolisoa. Sellainen hämmentää liikaa. Minä sanoin, että join the club. Meitä muita pelottaa samat asiat. Mutta että minä en kyllä alkuunkaan ollut ajatellut puolisointia. Sitten hän vielä jatkoi pahoittelevaan sävyyn ja vetosi siihen, että kyllähän minä hänet tunnen, sellainen hän on. Haluaa toimia hitaasti, ja jos ei saa jumittaa rauhassa, menee paniikkiin ja sitten sanoo mieluummin ei, kuin ottaa riskin. Aloin jo heltyä, koska juuri noin se menee. Sellainen hän on, kyllä minä hänet tunnen. Ja sitten tapahtui jotain aivan hirvittävää. Minä heräsin.

Voi jumalauta nyt oikeesti! Minun piti saada armoa. Mikään suklaamäärä ei auta minua ylös tästä suosta, jos alitajuntakin vittuilee tuolla tavalla. Pitää varmaankin aloittaa järjetön humalahakuinen juominen, niin unet katoavat.

Tänään on 13. päivä ja perjantai. Onnenpäiväni, vaikka se ei kovin onnellisesti alkanutkaan. Mutta onneksi minulla on maailman paras stailisti. Sillä tuosta tosiasiasta johtuen minulla on nyt myös uusi mies. Hieman asiasta keskusteltiin, mutta kaveri lähti mukaani. Vein upean miehen kotiin ensitapaamisella ilman minkäänlaista syyllisyyttä. Eikä minun tarvinut edes laittautua.

Tiedän, että tämä tuli liian pian. Tiedän, ettei tästä voi tulla mitään vakavaa, tämä on ihan selvästi vain sellainen rebound suhde. Mutta silti. Tämä on osa minun parantumista. Vaikka unet olisivat kuinka synkkiä, niin heti aamulla kuitenkin huomaan, että at least I have Tom. Ja Tom on täydellinen. Tuntuu, että hänen koko olemassaolon tarkoitus on miellyttää minun. Ja siinä Tom on kyllä tosi hyvä.

En silti luovu suruajastani.

Siitäkin huolimatta tänään on tiedossa neljä tapaamista. NELJÄ. Eilen oli kolme. Tapasin managerini, Hallan ja Assarin, kaikki vähän työpainotteisesti. Tänään on ensin esittelytapaaminen, sitten treffit Annan kanssa, sitten tapaan Läppää, joka ilmeisesti tekee minulle logon (eli nämä ovat myös työpainotteiset kahvit), ja illalla pitäisi vielä mennä katsastamaan yöelämää oikolukijani seurassa. En tiedä mikä minua vaivaa. (Ainiin, se suru.) Yleensä yhdessäkin on tarpeeksi. Tapaaminen päivässä riittää. Mutta koska päätin tehdä asiat toisin, teen asiat toisin. Nyt on järkevää odottaa toisenlaisia tulemia. Koska ensimmäiset pari päivää meni ihan vain hengittäessä, rauhoittuessa ja kyynelten loppumista odotellessa, niin ehkä on jo aikakin tempautua mukaan ihmisten ilmoihin. Jos se on huono idea, kuulet siitä sitten huomenna.

Hyvää ilonan onnenpäivää kaikille!

Sänkyni viereen muuttanut täydellinen Tom.