Ilojen aiheita.

Ilonaiheet vähissä. Ilmeisesti muillakin kuin minulla. Tänään tanskalaiset kävivät itkemässä, että en saa enää nauttia kuplamuovistani. Se on kuulemma ärsyttävää. Voi v***u tehkää töitä, niin ei ehdi ärsyttää epäoleellinen. On tämäkin, viedään kaikki ilot työpaikalta. Ei mitenkään mainitsemisen arvoista tämä, voin kyllä elää ihan hyvin ilman kuplamuovia. Mutta. Oli niin mahtavaa huomata, miten lähes koko tiimi oli välittömästi minua puolustamassa. Heidän mielestään pyyntö oli kohtuuton. Tästä hyvästä he vaativat, että ne oksettavat välkkyvät ja kimaltelevat sirkusta muistuttavat jouluvalot pitäisi poistaa tanskalaisten karsinoista. Ja itse asiassa koko tanskalaiset tuomittiin turhiksi koko firmaan. Eihän ne edes tee mitään, paitsi molottaa kovalla äänellä sitä kammottavaa kieltään, josta edes ruotsalaiset eivät saa selvää. Tuskin mitään tuollaista kuitenkaan tapahtuu, vaikka sotaa siellä jo julistettiin. Mutta silti. Olin aivan mykistynyt, vähän ihania työkavereita minulla. Voitin!

Miksi pidän Irlannista, no 6:
TYÖKAVERIT. Tämä ei liity mitenkään Irlantiin, paitsi että täällä ollaan. Minulla on kyllä parhaat työkaverit ikinä! On minulla ennenkin ollut läheisiä työkavereita, mutta täällä jopa ne vähän tuntemattomammatkin uskaltavat ottaa kantaa ja pitävät omien puolia. Niin sen pitääkin olla! Tämä oli miellyttävä uutuus, varsinkin kun on muutama puukon arpi selässä tuolta edellisestä paikasta. (Josta muuten löytyi kosteusvaurio, sitten kuitenkin. Eli olin taas oikeassa. Mutta näppärästi kyllä saatiin yksi totuuden kovaääninen torvi savustettua siitä yhteisöstä. Vaan enpä ollut ensimmäinen. Enkä taatusti viimeinen.)

Ja sitten tässä vielä TOSI hyviä vinkkejä minunlaisille ihmisille, joiden elämä on useimmiten enemmän sotkussa, kuin siivosti.  

 
Olen ollut aika surkea tässä pari päivää. Tänään itkin töissäkin, mutta muista syistä. Nauroin niin, että kyyneleet jo valuivat silmistä. Se teki tosi hyvää. Nauru on hyväksi. Minulle sattui soittamaan aivan hulvattoman hauska asiakas. Minun pokka ei pitänyt taaskaan. Ensin yritin pidätellä naurua, kun mies komensi, että "Äläkä naura siellä." mutta koska jutut eivät muuttuneet, niin repeilin uudestaan, eikä naurusta ollut tulla loppua. "Kokoa itsesi nainen." Minä kyllä yritin, ihan oikeasti.

Vaan täällä komerossa ei enää naurata. Ei ollenkaan. Minulla on aivan hirvittävä ikävä Toyboyta. Niin paljon, että koskee. Ei koskisi näin paljon, ellen olisi oikeasti rakastunut.
 

Random ajatuksia.

Talvi on kylmä. Maa on jäässä. Kun kuu ei heijasta valoa, Irlanti on synkkä ja pimeä maa. Mutta silloin näkee tähdet. Tänä aamuna bussin ikkunassa oli seitsemän kuuta. Pienen pientä kuun sirppiä, jotka muodostivat yhdessä melkein kokonaisen täysikuun. Minun täytyy alkaa käyttää silmälaseja enemmän. Ilahduin tavattomasti, kun yksin niistä Sameista kavereista tuli aamubussiin. Neljä päivää näkemättä. Tuntui niin vahva ilahtumisen tunne, että yllätin itseni. En arvannut, että osaisin ilahtua vielä tänään. Puputkin ovat kadonneet. Niitä oli alkusyksystä joka paikassa. Nyt niitä ei enää näe ollenkaan. Ehkä ne on syöty. Irlannin alkuasukkaat pyydystävät niitä koirillaan. Ja sitten syövät. En tiedä mitä siitä ajattelisin. Mutta tällä hetkellä en tiedä oikein mistään muustakaan mitään. Jos kuulee tarpeeksi monta kertaa, ettei ole tarpeeksi hyvä, sen alkaa uskoa. Ja sitten toimia sen mukaisesti. Ajattelin kuuluttaa päinvastaista. Jospa senkin uskoisi sitten jonain päivänä. Minä olen ihana. Minä olen kaiken hyvän arvoinen. Minä ansaitsen rakkautta. Minun kuuluu olla Toyboyn luona auringossa. Vielä 22 aikaista aamuherätystä ja 12 työpäivää. Piirretyissä puput syövät porkkanoita. En ole koskaan nähnyt yhtään pupua livenä syömässä porkkanoita. Minä syön niitä kuitenkin. Porkkanoita, en pupuja. Niistä tulee kuulemma pisamia. Siitä en niin välitä, mutta se on terveellisempää kuin kaikki se kakka, jota olen syönyt aikaisemmin. Porkkanat ovat värikkäitä. Minäkin tarvitsen nyt jotain väriä. Niinpä ostin värikkään pussukan. Niitä on jo aika monta. Mutta koska purnukoitakin on monta, tämäkin pussukka tuli tarpeeseen. Valmistaudun matkaan. Joku oli tuonut kuplamuovia työpisteelleni. Minä rakastan kuplamuovia. Poksuttelin sitä onnellisena koko päivän. Paitsi, että en ollut onnellinen. Mutta kuplamuovi auttoi peittämään todellisia tunteita. Jos ei ole tyytyväinen elämäänsä, se pitää muuttaa. Minä muutan itseni toiselle puolelle maapalloa. Sitten alan rakastaa paljon. Se alkaa jo ylihuomenna. Ylihuomenna on anteeksiantamisen päivä. Aloitan itsestäni. Joten kannattaa varautua. Tämä on muutoksen vuosi. Tänään vielä ruoskin ja kidutan itseäni, huomenna ehkä enemmän, mutta ylihuomenna kaikki muuttuu. Sillä eihän kukaan voi rakastaa sellaista ihmistä, joka vihaa itseään. Viha on kova sana, mutta olkoon. Ylihuomenna se loppuu. Ja sitten rakastan taas, koko ehjällä sydämellä.