Uusi kaikki.

Selvisin hengissä ensimmäisestä viikosta. Joskus tapahtuu niin paljon, että ei vain voi kirjoittaa. Osittain, koska ei ehdi, mutta pääasiassa, koska ei pysty. Ei löydy sanoja. Matkustin Corkiin sunnuntaiaamuna, tosin perillä olin vasta iltapäivällä. Sen jälkeen kaikki on ollut lähes uskomatonta. Hotelli on upea. En sovi tänne ollenkaan. Tunnen itseni viiden tähden hahmoksi, mutta sitten hämmennyn, koska en edes tiedä mitä se tarkoittaa. Olen ollut suunnattoman onnekas, kaiken suhteen.

Muistatko kun sanoin, että Belfastissa järjestelmällisesti kaikki meni päin persettä? No, Corkissa kaikki on mennyt järjestelmällisesti juuri päinvastoin. Itkua väänsin, kun piti Belfastista lähteä, mutta nyt en millään keksi minkä takia, koska täällä on vain niin ihanaa. Koko kaikki on aivan mahtavaa.

Olen ottanut kuvia joka päivä. Voit halutessasi katsoa niitä TÄSTÄ linkistä. Tapasin jo tulevat kämppikseni. Molemmat ovat uskomattoman kauniita, nuoria ja mukavia ranskalaisneitoja. Asunto on upea. Vähän kallis, mutta täysin homeeton ja minulla on oma kylpyhuone. Tuntuu, että tämä on se elämänmuutos, jota Universumilta pyysin. En voi käsittää miten voikin tuntua niin täydellisen erilaiselta kuin kuukausi sitten.

Cork on upea kaupunki. Pieni keskusta on tavallaan saarella, joen keskellä. Se tuntuu pieneltä, viihtyisältä kylältä, mutta täältä kuitenkin saa aivan kaiken, mitä suurkaupungeistakin. Tämä kaupunki hämmentää minua. Tunnen vain päivittäin kiitollisuutta, että olen täällä. Että minulla on mukava työ, jota saan opetella monta viikkoa, ja ihana uusi koti, johon pääsen muuttamaan jo huomenna. Yllätin itseni tänään ajattelemasta, että mitä ihmettä minä tein ansaitakseni tämän kaiken... Sitten muistin, että kaikki ansaitsevat hyvää. Aivan kaikki, riippumatta yhtään mistään. Joten miksi en minäkin?

Tuo pinkki täplä oli kyllä omena tai pommi,

mutta päätin tulkita sen rakastavana sydämenä.

Valintoja.

Tämän viikonlopun teemana taisi olla vanha nainen hunningolla. Ei pahasti, vaan hyvästi. Tarkoitus oli selvittää suunta elämälle tänä viikonloppuna. Sideripissis tuli istumaan iltaa perjantaina töiden jälkeen ja päätettiin yhteisuumin ja viinien avulla mihin suuntaa elämät jatkuvat. Paperit täyttyivät ja selkeys löytyi. Pientä pyllähdystä lukuun ottamatta me selvittiin illasta tosi hienosti. Järjettömän komea tumma mies haki yöllä, vei Siideripissiksen kotiin huilaamaan ja minut jatkoille. Taksi toi kotiin lauantaiaamuna klo 12. Oli hyvät jatkot. En moiti Tinderiä enää ikinä.

Olen joutunut miettimään valintoja. Onneksi löysin tuon samanmielisen toverin, sillä asioiden pohtiminen yhdessä on paljon mielekkäämpää. Kaikista täällä tapaamistani ihmisitä Siideripissis on se ainoa, joka tuntee Belfastin energian yhtä voimakkaan positiivisesti. Meistä voisi tulla hyvä tiimi. Minun hullut ideat ja luovuus yhdistettynä Siideripissiksen harkittuun järkevyyteen ja tomeraan toteutukseen. Oikeassa seurassa minäkin saan aikaan lähes ihmeitä. 

Valintoihin liittyen en voi olla suosittelematta  tätä  upeaa artikkelia, jonka Mentorini jakoi. Kun unohtaa kaiken sellaisen ahdistavan ja ärsyttävän mitä elämässäni on tällä hetkellä, huomaan, että kaikki loput onkin sitten aika mahtavasti. Minä sain raapustettua paperiini kaksi asiaa, jotka haluan. Kirja ja mies. Siinä lukee kyllä "miesten mies" mutta laitan sen punaviinin piikkiin. Ja kun on järkevä seuralainen, toteutuskin on yksinkertainen. Ensin pitää kirjoittaa, sitten julkaista. Sillä tavalla kirja valmistuu. Ensin pitää laittaa viesti, sitten mennä treffeille. Sillä tavalla saa miehen. Olen selvästi ajatellut, että tämä olisi jotenkin hirveän paljon vaikeampaa. Mutta se onkin aivan yksinkertaista.

Löysin tällaisen linkin pitkästä aikaa. Se oli yhtä valloittava kuin ensimmäisen kerran. Nauti!

Selkeys.

Minun piti tehdä suuri päätös. Sellainen elämää mullistava. Päättäminen ei edelleenkään ole vahvuuksiani, joten kun maanantaina sain puhelun ja minulta kysyttiin mitä mieltä olen, en osannut vastata. Minun piti ihan yhtäkkiä tietää haluanko muuttaa toiseen maahan, parin viikon kuluttua. Päätös oli aika suuri. Niin suuri, että sain vielä vuorokauden lisäaikaa miettimiseen. Olin siitä kiitollinen, koska halusin olla varma. Luulen, että kaikki osapuolet halusivat minun olevan varma. En ollut.

Ajatukset oli vähintäänkin sekavia. Joten jotain oli tehtävä. Luin neuvoja minua viisaammilta ja kirjoitin vastauksia kysymyksiin. Kaveri vinkkasi artikkelista (20 kysymystä, jotka pitää kysyä itseltä ennen kuin muuttaa työn perässä) ja itse vielä lisäsin bonuskysymyksen: Mikä on pahinta mitä voi tapahtua, jos kaikki menee pieleen? Sitten listasin hyvät ja huono puolet kaikesta. Lähtemisen puolesta liputtava lista oli huomattavasti pidempi. Lopulta otin omat ohjeeni käyttöön. Menin ajattelenkille.

Tekniikkani toimii aina. Ajattelenkkivi kouraan ja menoksi. Ensin mietin reitin mielessäni, muutan ongelman kysymykseksi (joka tässä tapauksessa kuului: Mitä minä oikeasti haluan tehdä elämälläni?) ja lähden kävelemään kiveä puristaen. Ja kuten tavallista, kotiovelle päästyäni tiesin täsmälleen mitä halusin. Se selkeä ajatus vain tuli kuin salama kirkkaan puun takaa.

Minä haluan monikulttuurisen pinkin kahvilan, sellaisen kodikkaan ja kauniin, jossa on vihreä seinä. Paikan, jossa voin myydä tekeleitäni ja jossa on erilaisia tapahtumia, ja jossa voin tehdä hyväntekeväisyyttä. Unelma oli niin selkeä, että olin itsekin hämmentynyt. Ajattelenkkivi ei ole koskaan toiminut noin tehokkaasti.  

Joten ynnäsin kaiken ja vastasin: Kiitos, mutta ei kiitos.
Minun kuuluu nyt jäädä Suomeen.

Huivipäivä.

Minä tein kevään vapaaehtoistyötä Monikulttuurikeskus Gloriassa. Vähemmän kuin haluasin, mutta kuitenkin. Olen itse asiassa toiminut siellä virallisesti vapaaehtoisesti vasta Suomeen tuloni jälkeen puoli vuotta sitten, mutta olen ensimmäinen virallinen "hengaaja". Olin somistamassa sitä ihan ensimmäistä Gloriaa, maalasin seiniä (ja järjestin elämäni ensimmäisen taidenäyttelyn Glorian tiloissa) ja jotenkin vain jäin sinne olemaan. Rakastuin niihin ihaniin ihmisiin ja siihen paikan rentouteen ja tietysti monikulttuurisuuteen. Ja ne ihmiset kai rakastuivat minuun, mikä oli tietysti parasta kaikessa. Paikka on vaihtunut, ihmisiä on tullut lisää, ja käyn siellä yhä harvemmin maastamuuttomatkailuharrastuksestani johtuen, mutta joka kerta minut otetaan avosylin vastaan. Siis oikeasti. Jos joku ei halaa, kun menen Gloriaan käymään, niin rasti seinään. (Seinä on yhä tyhjä.) Sen paikan energia on pelkkää rakkautta. Siksi minä siellä hengailen, niin kuin moni muukin nykyään. Kesäloma alkoi, mutta ensi syksynä kannattaa kyllä tutustua Gloriaan. 

Antaminen on se elämän paras asia, jos ajattelee vain itsekkäästi. Koska mikään muu ei tuota vastaavaa mielihyvää niin pitkäksi aikaa kuin se, että autat tai ilahdutat jotakuta toista ihmistä. Tämä ei ole mitään minun hippijuttuja, vaan ihan tutkittua faktaa, olen kuullut sen monella luennolla. Perustin joskus kauan sitten iloa.-ryhmän Facebookiin ihan sitä varten, että voisi kerätä näitä toisten ilostuttamisia sinne, jolloin voidaan kaikki yhdessä jakaa se oma hyvänolontunne myös muille. Ei se oikein ottanut tulta munille (en tiedä miksi sanoin noin, siellä on melkein kaikki naisia), mutta pistän sinne silti toisinaan linkkejä, jotka saattavat innostaa ilotekoihin. 

Jos joku ystäväni on masentunut, neuvon aina kaksi asiaa. Ensinnäkin, katso peiliin ja itseäsi silmiin, ja sano ääneen "Minä rakastan sinua". Kovin moni ei pysty siihen. Mutta ne, jotka pystyvät ja jatkavat tätä, sanovat sitten paljon myöhemmin, että se kyllä mullisti koko elämän. Koska se todellakin mullistaa koko elämän. Tiedän sen kokemuksesta. Toinen neuvoni on se, että tee joka päivä yksi hyvä asia ja kirjoita se ylös. Olkoon se ihan kuinka (omasta mielestä) mitätön asia tahansa. Jos teit sen, jos toinen ilahtui, kirjoita se ylös. Sekin on yllättävän vaikeaa meille suomalaisille. Mutta sekin toimii, todella hyvin. Ja toivoin, että ihmiset jakaisivat näitä pieniä ilostuttamisia myös siellä Facebook ryhmässä.

Vähän aikaa sitten Gloriassa oli Huivipäivä. Siellä oli huivinäyttely, luento huiveista ja niiden historiasta, toinen luennontapainen Iranista ja heidän hävyttömästi tilanteestaan naisten oikeuksien puolesta (jos et ymmärrä miten tämä liittyy huiveihin, kannattaa googlettaa), huivin solmimisen opastusta, valokuvausta erilaisten huivien kanssa, huivien myyntipiste, sekä erilaisia huivitanssiesityksiä. Se oli aika hieno tilaisuus. Olin siellä tietysti itsekin, pääasiassa nauttimassa. Gloria on aina täynnä kulttuureja. Vähän politiikka tulistutti tätäkin päivää (sivistyneesti), mutta pääasiassa minulle jäi vain sellainen tunne, että onpa ihana olla osa tätä. Ja sitten myöhemmin minua ilahdutti nimenomaan se, kun tajusin, että minä OLEN osa tätä. Minä olen yksi heistä. 

D on huono T.

Se on jännä miten asiat yleensä kiertävät ympyrää. Nuorena minä fanitin kovasti Don Huonoja. Heillä oli jotenkin sana niin erityisen hauskasti hallussa. Ainakin silloin tuntui siltä. Elämän ja meidän väliin pääsi vähän hometta, nyt siellä kasvaa pieniä sieviä sieniä. Eikä haitannut, että se Aholan poika näytti teinitytön silmiin jumalalta. Ei niinkään hengellisesti, vaan sellaselta, josta nähdään kuumia unia. Minulla oli kunnia nähdä heidät livenä kerran. Se on maininnan arvoista, koska en juuri koskaan käy missään livekonserteissa. Mietin, että olipa kiva, kun löysin tämän musiikin taas. Jotenkin sopivaa, kun olen joutunut käsittelemään vanhoja juttuja uudelleen. Ympyrä sulkeutuu ja sen jälkeen alkaa uusi kierros. Uusia pieniä sieviä sieniä.

Yllätyksekseni huomasin, että pojat ovat tehneet ihan uuden biisin viime vuonna. Mitä ihmettä? Okei, en ollut täällä Suomen maisemissa, mutta silti. Tämä uutinen tuli aivan puskista. Tässä linkki uuteen biisiin. Olin hämmentynyt. Kun se kuulostaa jotenkin samalta, mutta silti erilaiselta. Aikuiselta. Mietin, että ehkä se johtuu minun korvista, jotka ovat jo reilut kaksikymmentä vuotta vanhemmat. Kuuleeko ihminen aikuisena jotenkin eri tavalla? Sitten tajusin, että taisi ne bändin pojatkin ikääntyä samaan aikaan. Ehkä se vaikuttaa asiaan.

Ja kaikki tämä johti siihen ajatukseen, että hyi kamala miten vanha minä yhtäkkiä olen. Mihin se aika katosi? Ei ainakaan perheen perustamiseen tai uraputkeen. Mitäs minä oikeastaan olen saanut aikaan? Liian vähän. Tai liian merkityksetöntä. Tuli todella kammottava olo. Joku toinen voisi olla eri mieltä. Kun olen matkustanut ja asunut monessa maassa ja tehnyt kaikenlaista. Elänyt ja kokenut, ollut rohkeampi kuin keskiverto tavis. Totta se on. Mutta jos on aina ollut palo tehdä jotain suurta, tuollainen ei nouse kovin korkealle saavutusten listalla. En tunne, että olisin elänyt mitenkään erityisen enemmän. Tuntuu, että jokin on pidätellyt minua koko elämäni. No, sille ei varsinaisesti enää voi mitään, joten sillä ei ole väliä. Pääasia kai, että ymmärtäisin nyt päästää irti, ihan vaikka kaikesta. 

Hyvä suunnitelma.

Harrastus.

Jos pidät valokuvista, niin vilkaisepas tätä. Etsin jotain kuvaa netistä ystävälleni ja löysin tämän linkin. Aika vaikuttavia. Laitan iloisin mielin muiden kuvia, koska en itse enää valokuvaa. Se harrastus menetti kaiken loiston siinä vaiheessa, kun jouduin tekemään sitä työkseni. Vain vähän aikaa, mutta se tuntui niin väärältä. Meni jotenkin pilalle koko juttu. Tietystikään niin ei olisi tapahtunut, jos minusta olisi pitänyt tulle valokuvaaja. Mietin tänään ensimmäistä kertaa miksi ylipäätään tykkäsin valokuvata. Se ei ollutkaan niin itsestään selvää. 

Tajusin, että parasta koko hommassa oli kuvat. Ja nimenomaan hyvät kuvat. Huonot ja epäonnistuneet saivat raivon valtaan. Selkeästi olen ollut piiloperfektionisti jo kakarasta saakka. Mutta en nauttinut siitä itse hommasta kovin paljon. Okei, pääsin mukaan kaikenlaisiin tapahtumiin ja olin siellä aivan huomion keskipisteessä olematta huomion keskipisteenä. Kukaan ei nähnyt minua, mutta minä näin kaiken läheltä. Unelmapaikka minunlaiselle. 

Minä pidin kuvista, koska ne olivat kauniita. Rumankin paikan kuvasin kauniiksi kuvaksi, se oli parasta. Lohikäärmepoika nauroi Irlannissa, kun otin kuvan rapistuneesta seinästä tai maassa olevasta ruostuvasta mutterista, mutta minä näin niissä jotain kaunista. Olen aina tarvinnut jotain kaunista ympärilleni. Varmasti siksi on niin helvetin vaikea elää Maltalla. On niin rumaa kaikkialla. 

Kuulin tänään ensimmäistä kertaa termin: Honey do list. (A lists of chores and/or errands given to a man by his wife or girlfriend.) Erikoista, sillä olen ihminen joka rakastaa listoja, olisi luullut olevan jo tuttu termi. En vain koskaan ole ajatellut, että listan voisi tehdä jollekin toiselle. Itselle teen ainakin yhden listan päivässä, mutta miten voi tehdä listoja muille? Se tuntui ajatuksena jotenkin ihan hullulta. Ensinnäkin, olen jo kauan sitten oppinut, että jos haluat jonkin asian olevan niin kuin haluat sen olevan, tee se itse. Ja toiseksi, minulla ei ole ketään jolle sellaisen listan voisin antaa. Mutta tuo kuulostaa paljon paremmalta kuin To do list. Minä haluan mieluummin sellaisen listan! Onneksi tämä on taas niitä elämän ongelmia, jotka ovat niin kovin helppo korjata. Niinpä päätin, että tästä päivästä lähtien tehtävälistani on nimeltään: Honey do. 

Ja taas on linkitettävä yksi kuunnelma. Tämä oli jotenkin niin ihana, vaikka kyseessä onkin teinitytön ero. En voinut uskoa mihin tarina johtaa. Tämä on se syy miksi jotenkin omituisesti rakastan näitä kuunnelmia. Kaikki on niin aitoa ja yllättävää ja nerokasta.
 

Kuuntelin myös tarinoita saattokodista. Ihmisistä, jotka tekevät kuolemaa, ja heidän perheistään. Sellainen työ on varmasti tosi raskasta. Vaikka minulla onkin vanhusheikkous, en välttämättä kykene olemaan se, joka kärsivällisesti huijaa mummelit suihkuun ja pesee heidän hauraita kehoja. Puhumattakaan siitä miltä tuntuu, kun kaikki asiakkaat kuolevat. Mutta olisi mielenkiintoista olla se joka keskustelee kuolemasta vanhusten kanssa. Poistaa pelkoja ja auttaa henkisesti siirtymään seuraavaan vaiheeseen. Luulen, että olisin siinä aika hyvä. 

Mietin kuolemia aika usein. En ole vähääkään kirkollinen, mutta minulla on aika selkeä ajatus siitä mitä kuoleminen on. En ole oikein koskaan pelännyt sitä. En ole koskaan nähnyt kuollutta ihmistä ja se varmasti säikäyttäisi, mutta minulla ei ole sitä perinteistä kuolemanpelkoa. Varmasti johtuu uskomuksistani. Pelkään paljon enemmän sitä, että en saa mitään aikaan. Puuttuu se sellainen perintö, legacy. Elämän on lyhyt, mitä jos en ehdikään tehdä mitään merkityksellistä? Se olisi kamalaa. Siksi kai minä kirjoitan listoja asioista, että varmasti pysyn tekemisen meiningissä.

Täytyy selvästi alkaa tehdä joka päivä ainakin yksin merkittävä teko, ihan kaiken varalta. Kun eihän sitä voi koskaan tietää varmaksi milloin se jää viimeiseksi. Tämän päivän merkittävin teko oli se, kun lainasin kynsilakkaa työkaverille, jonka sukkahousuissa oli silmäpako. Hän oli tavattoman kiitollinen. Se oli omituista, koska minä en juuri koskaan lakkaa kynsiä, enkä varsinkaan kuljettele lakkoja mukanani. Mutta tämä oli unohtunut laukun pohjalle. Ja pelasti yhden ihmisen päivän. Silti, tällaiset jutut eivät ole riittävän merkittäviä tekoja.

Murha.

Mitä sinä tekisit, jos voisit matkustaa ajassa taaksepäin? 

Muuttaisitko jotain? 

Olen jo pitkään katsonut televisiota kuuntelemalla. Se on ollut melkein jo vitsi, koska minä en vain malta istua paikallani tekemättä mitään, edes puolta tuntia. En edes 15 minuuttia... Avaan telkun, koska tarvitsen taustamölyä. En minä sitä oikeastaan koskaan katso. Ellei sieltä tosiaankin tule jotain todella hyvää sarjaa. (Yleensä jopa todella hyvät elokuvat saavat keskittymisen herpaantumaan puolivälissä, ovat niin pitkiä.) Onkohan minulla adhd?

Joka tapauksessa, mietin asiaa ja tajusin, etten oikeastaan edes tarvitse sitä liikkuvaa kuvaa. Onhan olemassa radiokin. En melkein ikinä kuuntele radiota, koska a) en pidä ”hittimusiikista”, varsinkin kun kanavat soittavat samoja kappaleita päivästä toiseen ja b) en pidä siitä tyhjänpäiväisestä läpätyksestä, millä täytetään ne pienet tauot, joita jää niiden pakollisten hittibiisien väliin. Mutta. Tein uuden aluevaltauksen: radiokuunnelmat. 

Ensin löysin aivan vahingossa Serial Podcastin. Jäin heti täysin koukkuun niiden juttuun. Kuuntelin koko tarinan alusta loppuun, tai siis niin pitkälle kuin mahdollista. Pahinta oli juuri se, ettei tarina päättynytkään viimeiseen osaan. Se jatkuu joka torstai. En ollut lainkaan varautunut sellaiseen. Sitten vasta oikeasti googletin, että mistä tässä on kyse. Ja niin kuin tosi monen asian kanssa, oli pakko aloittaa alusta uudestaan. Jos rikosjuttu kiinnostaa, niin suosittelen todella lämpimästi. (Kertoo teinitytön murhasta, josta hänen teinipoikaystävä tuomittiin elinkautiseen, josta hän on nyt istunut 15 vuotta. Poika – nyt siis jo mies – vakuuttaa yhä syyttömyyttään.) 

Pidän siitä miten tuo kuunnelma on tehty. Ja pidän siitä miten tarina etenee. Ja koska se on kaikki totta. Toimittaja oikeasti haastattelee ihmisiä, jotka liittyvät tapahtumaan. Niitä aitoja ihmisiä, oikeissa tilanteessa. Se on kiehtovaa ja todella koukuttavaa. Tuntuu vähän samalta kuin silloin, kun Suomessa katsoin sitä ruotsalaistanskalaista TV-sarjaa ”Silta”. Katsoin ne kaikki jaksot moneen kertaan. En voinut lopettaa. Onkohan minulla addiktio? 

Rikossarjan odotusaika oli liian pitkä. Joten aloin etsiä jotain korviketta. Ja onnekseni löysinkin. Lyhyitä kuunnelmia, radio-ohjelmia. Puhetta ja musiikkia ja selkeä tarina ja yleensä jokin yllättävä ominaisuus. Se oli minulle täysin uutta. Melkein jokaisen jälkeen tuntui, että kannatti kyllä kuunnella. Alkoholismi, rasismi, kirjeenvaihto, aikamatkailu... Aiheita on laidasta laitaan. Tässä yksi kuunnelma esimerkkinä, jos kiinnostaa. Tajusin, että pidän näistä tarinoista tosi paljon. Tässä lainaus tuosta yllämainitusta kuunnelmasta:

It makes me realize that I have been time travelling. It’s just that I’ve been travelling into the future, at 60 min per hour. And maybe that’s how we fix the past. 

P.S. Huomasin onnekseni myös sen, että en ole alkoholisti. (Tämä pätkä tosiaan kannattaa kuunnella.)

Vihreä.

En kertonut viimeksi mikä sen seuraavan Perhosjuhlan syy on. Se tuntui niin lattealta, eikä oikein edes ole mitään tiettyä mitattavaa juttua, niin kuin viimeksi se valmistuminen. Sitä joko valmistui tai ei. Mutta nyt sain niin hulluja arvailuja, että jotain on kerrottava. Ei, en ole raskaana. Ei, en ole menossa naimisiin.

Tämä on nyt sellainen elämänmuutosprojekti. Löysin melko varmasti selityksen sille miksi olen sairastellut ja oireillut omituisesti jo monta vuotta. Mutta ennen kuin aloitan mitään loppuelämän myrkkylääkitystä, aion kokeilla muita konsteja. Elämänmuutosta. Kuulostaa laimealta, mutta vaatii kamalasti hommaa minun tapauksessa, elintavat kun eivät ole olleet ihan parhaat mahdolliset. Mutta nyt sitten opettelen asioita, kuten kokkaamista ja esimerkiksi joka päivä syömistä. Aloitin pitämään sellaista olokirjaa. Ensin kirjoitin kaikki oireet ja vaivat. (Lista on pitkä.) Sitten joka päivä kirjoitan mitä syön ja juon ja teen ja tunnen. Ja jos löydän jotain vinkkejä, niin kokeilen. Tämä on minulle iso projekti, koska en tykkää kokata, enkä tiedä ruoka-asioista kovinkaan paljon. (Vielä.) Ja varmaankin teen paljon ihan kamalan väärin, koska en ole koskaan ennen tehnyt elämänmuutosta. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan.

Tuo muistikirja on aika poikkeava. Etsin pitkään sellaista pieniruutuista vihkoa ja sitten jostain rojukaupan perältä löysin ihan vahingossa yhden kovakantisen muistikirjan pienillä ruuduilla. Kaikissa muissa oli normaalit viivat. Ostin sen heti, vaikka kannet ovat kirkkaan vihreät. Ajattelin, että askartelen siihen sitten nätit kannet. Värit ei ole mun juttu, olen melkein jopa kuuluisa harmaudesta. Se on lempivärini. Vaatteet ovat pääasiassa harmaita ja kodissakin se näkyy. Joten joku kammottava kirkkaan vihreä värihäiriöinen kirja jotenkin tuntui suorastaan väärältä.

Kun eilen aamulla aloitin tämän olokirjan kirjoittamisen, valitsin juuri tämän vihreän kirjan. Ja kun etsin tietoa netistä tätä projektia varten, osuin jollekin sivustolle, jossa kerrotaan värien merkityksistä. Ilmeisesti vihreä tasapainottaa. Se tuo sopusointua ja rauhoittaa, lisää viisautta, ymmärrystä ja harmoniaa. Vihreä on tasapainoinen, tervehdyttävä ja virkistävä väri, ja se avaa meidät rakastamaan ja tuntemaan yhteyttä koko luomakunnan kanssa. (Löysin nämä tiedot tältä sivustolta.) Sopii elämänmuutokseeni kuin nenä päähän, sillä juuri tuollaisista asioista on aloitettava.

Kävin ostamassa meidän omasta hippikaupasta kivishampoon ja jotain hiusten kasvua edistäviä ihmetabletteja. (Hiuksia lähtee kuin koiralla karvoja keväällä.) Ei se voi ainakaan haitata. Käytän usein lihassärkyyn sellaista ihmeainetta, jota Kalle ostaa jostain pikkukaupasta saaren toiselta puolelta. Se rentouttaa lihaksia ja auttaa jollain tavoin tulehdukseen. En muista nimeä, mutta jotain silmiä kirvelevää poppamieskamaa se kuitenkin on. Tajusin eilen ostaessani tuon kivishampoon, että kaikki ovat vihreässä pakkauksessa. Jopa se ihmejuoma, jota lipitän joka päivä vihreästä juomapullostani, on tummanvihreää. Erikoista. Minä en usko sattumaan, enkä varsinkaan nyt tämän värin osalta. Ehkä minun on annettava väreille reilu mahdollisuus.

(Oli pakko lisätä kuvaa viinipullon korkki, kun oli niin sopiva.)

Pulu.

Muistatko, kun kerroin keväällä, että sain suomalaisen vieraan? Ja että hänellä oli se aivan uskomaton taideajatus joka johti siihen, että etsimme kaikenlaisia kuvioita maastosta, niitä blobeja? Nyt uudessa asunnossa, kun kaikki tavarat ovat jo löytäneet oikean paikan, tuo Blob-kirja tuli taas vastaan. Ja koska vietän tänään sunnuntaita, päätin ottaa rennosti ja maalailla. Tein pitkästä aikaa yhden blobin valmiiksi. Tällä kertaa minulla on kuva siitä alkuperäisestä tahrastakin.

Tällainen kotona puuhastelu on ihanaa. Aion tehdä sitä säännöllisesti tästä eteenpäin, koska nyt on koti jossa puuhastella. Päätin taas koteloitua. En vain ole vielä saanut yksityiskohtia selväksi. Pitää olla joku selkeä tavoite, johon laittaa energiansa, ja jonka vuoksi voi sitten järjestää perhosjuhlat.

Täällä on muuten naapuritalon katolla puluja. Siis häkeissä, naapuri ilmeisesti kasvattaa niitä. Arvelin ensin, että niitä kasvatetaan ruoaksi, mutta olin väärässä. Sattumalta työkaveri valitti, että parveke on aina täynnä höyheniä, koska myös hänen naapuri kasvattaa puluja. Hän osasi kertoa, että niitä ei syödä. Se on paikallinen harrastus. Niillä kilpaillaan. Lintuja kasvatetaan, jotta ne voivat lentää kilpaa keskenään. En käsitä. Mutta toisaalta, kun ottaa huomioon, että tämä on Malta... Ilo on otettava sieltä mistä sen saa. Täällä ei kovin paljon vaihtoehtoja ole. Joten tällaista sitten paremman puutteessa. Itse kyllä mieluummin vain maalailen.

Koulutus osa 7.

As always, should you or any of your I.M. Force be caught or killed, the Secretary will disavow any knowledge of your actions. Eiku nyt oli väärä setti... Eli, ellet vielä lukenut ajatuksia kuuntelemani koulutuksen alusta, niin kannattaa kurkata osat 1-6 ennen kuin jatkat. Anthonylla on paljon asiaa. Pääset suoraan koulutuksen alkuun tästä.



Aloitetaan... Oletko jo valmiina nauttimaan? Oletko sitoutunut ottamaan elämäsi hallintaan? Aina sitä tietää mitä pitäisi tehdä, mutta jotenkin sitten ei saa mitään aikaan. Puuttuu se pakottava voima. Sen voiman saa kun alkaa haaveilla ja nauttia isosti. Haluaminen on meille luontaista. Anthony tahtoo auttaa meitä tekemään tavoitteita. Nykyinen tilanne ei kerro mitään kyvyistäsi, ainoastaan väärin luoduista tavoitteista. Tai siitä, ettei koko tavoitteita ole tehty ollenkaan. Tai että tavoitteista on luovuttu liian aikaisin... Mutta nyt tehdään unelmista totta. Tuttua juttua tuli taas, pelkkä haaveilu ei riitä. Ensin pitää miettiä mitä haluaa, mutta sitten heti perään TOIMIA. Haaveile isosti, toimi nopeasti.

Haaveetkin voi jakaa useaan eri ryhmään. Se auttaa jäsentämään asioita. Mieti mitä tahtoisit, jos et yksinkertaisesti pystyisi epäonnistumaan? Jos ei olisi mitään rajoitteita? Sellaisia haaveita kaivetaan esiin! 

 

1) Henkilökohtaiset tavoitteet


2) Uratavoitteet, rahatavoitteet


3) Kokemustavoitteet

 

4) Avustustavoitteet

Esimerkkikysymyksiä:

Mitä haluat saavuttaa?

Mitä haluat oppia/kokea?

Minkälaisen suhteen haluat?

Minkälaisen elämän haluat?

Kuinka paljon haluat tienata?

Paljonko haluat käyttää matkustamiseen?

Minkälaisen vaikutuksen haluat tehdä? Mitä haluat omistaa? Missä haluat käydä? Ota neljä paperia/sivua ja kirjoita jokainen ryhmä erikseen, käy jokainen kohta läpi ajatuksella ja vastaa kysymyksiin. Saa olla luova ja yliampuva.


Seuraavaksi lisää jokaiseen tavoitteeseen aikataulu, esimerkiksi vuoden päähän, kolmen vuoden päähän ja kymmenen vuoden päähän, riippuen siitä mitä haluat. Tee näistä tavoitteista todellisia. Se vaikuttaa alitajuntaan ja asiat alkavat mennä eteenpäin. Älä mietin miten, mieti MITÄ. Se miten kyllä sitten selviää myöhemmin. Jätä myös yksityiskohdat täytettäväksi myöhemmälle.
Goals are dreams with a deadline.


Lopuksi valitse yksi kaikista tärkein tavoite, jonka aikarajan laitoit tälle vuodelle. (Jokaisesta ryhmästä.) Joku niin innostava ja upea juttu, ettet meinaa pöksyissä pysyä.
Sen jälkeen kirjoita ylös miksi olet täysin varma siitä, että haluat saavuttaa juuri tämän tavoitteen. Miksi se on tärkeää? Mitä saat jos saavutat sen? Mitä tapahtuu, jos ET saavuta sitä? Nämä mietteet aiheuttavat suuria tunteita. (Jos ei, niin ihan selvästi et vielä haaveillut tarpeeksi. Mieti sitä siis lisää.) Harjoittele kahdesti päivässä näiden tavoitteiden saavuttamista visioimalla tulevasta.

Tässä on kamalasti hommaa. Mutta ehkä se kannattaa, kun miettii mitä sitä voi saavuttaa. Minä ajattelin, että kirjoitan pikaisesti jotain kommentteja blogiin koulutuksesta, mutta koska tein itse nämä samat harjoitukset ja käytin kamalasti aikaa kaikkien juttujen kirjoittamiseen ja miettimiseen... Meni koko hemmetin viikko! Enemmänkin. Mutta ehkä se oli vaivan arvoista. Toivottavasti tästä oli jotain hyötyä teillekin. Ja jos oikeasti jaksoit tehdä näitä juttuja minun kanssa, niin mielelläni kuulisin siitä. Miten kävi?

Jos tämä kurssikirjoittelu tuntui tylsältä, niin pahoittelen. Saan aina silloin tällöin palautetta blogista kommentein, sähköpostilla tai viesteinä Facebookiin, ja se on aina yhtä mukavaa. Kirjoitin tästä kurssista, koska yksi teistä toivoi, että kirjoitan jotain kirjoista ja oppimastani. Kirjoitin kurssin useassa osassa, koska toisen mielestä minun jutut ovat mukavia, mutta joskus liian pitkiä. Joten kyllä se kommentointi kannattaa, koitan petrata sen mukaan. Kiitos kaikille viesteistä ja ihan vain siitä, että käytte lukemassa höpinöitäni. Ja kiitos herra Robbinsille tästä kurssista.

Koulutus osa 6.

Tuttuun tapaan, jos et vielä lukenut kuuntelemani koulutuksen vinkkejä alusta, niin kannattaa kurkata osat 1-5 ennen kuin jatkat. Pääset suoraan koulutuksen alkuun tästä.

Okei, olen nyt miettinyt tätä asiaa paljon. Liittänyt hyviä tuntemuksia haaveeseeni. Minä todella haluan paremman työpaikan. Parempaa palkkaa ja mukavamman työympäristön. Olisi kerta kaikkiaan ihana viihtyä työssään. Silloin päivät menisivät nopeasti, ja tuntisin olevani tarpeellinen. Mukavat työkaverit ovat aina tärkeitä, mutta kyllä se huomattavasti parempi palkkakin auttaa, ja sellaiset mukavat työajat. Olisin onnellinen ja energinen aina työpäivän jälkeen ja se vaikuttaisi tietysti positiivisesti suhteeseenkin. Koti olisi aina siisti ja täynnä rakkautta. Ja vaikka saisinkin viettää työaikaa upeassa toimistossa, työ olisi sellaista, jota voi tehdä missä vain. Vaikka kotitoimistossa. Sellaisesta minä nyt haaveilen kaikista eniten.

Tein myös listan niistä kaikista asioista jotka aiheuttavat kipua nykyisessä työssäni, en nyt sattuneesta syystä voi sitä listaa täällä kuitenkaan julkaista. Mutta sellainen lista on. Huomasin samalla, että tämä on vähän huono valinta tähän harjoitukseen. Korjattava asia tulisi olla enemmänkin tapa. No, ei se haittaa. Huonoja tapoja kyllä riittää. Vaihdan tämän nyt lennosta yhteen väärien uskomusten listalla olevaan: En saa mitään valmiiksi.

3) Katkaise rajoittavat toimintamallit. On tärkeää muuttaa vanhat tavat. Tee odottamattomia asioita. Kun menee hermo tai tunnet tarvetta olla marttyyri, yritä saada pää peppuun etukautta jalkojen välistä tai juo lasi vettä samalla kuin laulat. Käytä hullutteluhuumoria! Suomalaiset tuntuvat tykkäävän pieruhuumorista, mutta sitä en suosittele yleisillä paikoilla. Tosin olisi kai sekin yllättävää, töräyttää oikein kunnolla pankin kassajonossa. Jos et riitä rohkeus tai sivistymättömyys tuollaiseen toimintaan, niin kuvittele tuo harmittava tapahtuma piirrettynä, tai mykkäfilminä. Kelailen edestakaisin. Lisää sille veemäiselle tyypille vielä jäniksenkorvat ja lisää heliumääni. (Tämä muuten toimii! Meillä on töissä ihminen, joka ei varsinaisesti ole suosikkini. Mutta siellä minä hekotin tänään itsekseni, kun tämä henkilö tuli vastaan, ja sille oli kasvanut jättimäiset pupukorvat, ulkonevat etuhampaat, ja kaikki suusta pulppuava mölinä tuli änkyttäen ja vinkuen. Hehe. Ei kyllä liittynyt asioiden valmiiksi saamiseen, mutta eipä se niin vakavaa ole. Piristi minua.)

4) Luo uusi parempi voimauttava vaihtoehto. Korvaa vanha huono tapa hyvällä tavalla. Palkitse itsesi. Ei voi olettaa, että muutos tapahtuu, jos ei saa mitään hyvää siihen tilalle. tämä voi olla vähän haastavaa, mutta joku on varmasta tehnyt sen mitä yrität. (Tupakanpolton lopettaminen, lenkille lähteminen, TV:n tuijotuksen lopettaminen...) Mene ja kysy miten he sen tekivät. Ota vinkkejä ja matki. 

5) Ehdollista itsesi uudelle tavalle kunnes se on pysyvää. Harjoittele toistamalla tuota tapaa, niin kauan kunnes se on täysin automaattista. Ja muista palkita itsesi onnistumisesta heti. Pienet palkinnot tuovat mielihyvää kaikista vähäisistäkin onnistumisista. Kun saat ehdollistettua uuden tavan hyvänolontunteeseen, onnittelut! Sinulla on nyt uusi hyvä tapa!

6) Testaa tämän uuden mallin tehokkuutta elämässäsi. Uuden tavan pitää sopia moneen ympäristöön elämässäsi. Toimiiko se töissä vai onko seuraus negatiivinen? Miten vaikutus näkyy elämässä, saavutitko niitä asioita joita halusit? Tämä on tärkeä vaihe, sillä tämän uuden tavan pitää saada ne vanhan tavan hyödyt pysymään ennallaan tai parantua. Uuden tavan pitää sopia uuteen elämään, olla arvojen mukainen ja tuoda yhä parempia tuloksia. Muista lisätä nautintoa tähän uuteen tapaan.

Nyt on sitten opittu kaikki askeleet muutokseen. Mutta arvaa mitä?

To be continue…

Koulutus osa 4.

Jatketaanpas tätä koulutusta taas. Jos et vielä lukenut ajatuksia ihan alusta, niin kannattaa kurkata osat 1, 2 ja 3 ennen kuin jatkat. Tämä on etenevä projekti. En tosin tajunnut, että näin pitkä. Mutta joka tapauksessa pääset suoraan koulutuksen alkuun tästä.

Jatketaan Anthonyn oppeja. Toivottavasti olet tehnyt harjoituksia, silloin tästä saa paljon enemmän irti. Minä kirjoitan vain omasta puolestani, mutta nämä jutut ovat aika henkilökohtaisia, joten sinun pitää tehdä ihan omat listat. (Toki voit vain lukeakin, jos ei kiinnosta niin paljon.)

Nyt kirjoitan siitä toisesta listasta, lamaannuttavat uskomukset. Jostain syystä tämä lista oli paljon lyhyempi, löysin vain kahdeksan jarruajatusta. (Niitä löytyy varmasti vielä lisää, kun selvitän nämä ensimmäiset.) Mutta nämä kahdeksan olivat kyllä sitten aika pahoja. Silti piti valita kaksi pahinta. Minä valitsin nämä:

En osaa päättää.

En osaa myydä, olen huono markkinoinnissa. 

Minähän sanoin... PAHOJA. Mutta mitä pahempi, sen parempi – nythän minä pääsen niistä eroon. Aivan mahtavaa! (Tai sitten huijaan itseäni oikein kunnolla.) Nyt sitten pitää vain kysyä itseltään, että miten tämä vaikeuttaa elämääni? Lisätä kaikki ikävät tunteet mukaan, nähdä miten joudun kärsimään tämän tyhmän uskomuksen vuoksi. Tehdä siitä niin selvä paha, ettei enää halua uskoa tuollaiseen. Kun näyttää itselleen miten typerä jokin uskomus on, siitä on helpompi päästä eroon. Keneltä minä sen opin? Mitä tämä uskomus minulle maksaa? Helpotusta tulee kun alkaa miettiä, mitä minun pitäisi uskoa, että voisin onnistua tällä alueella? Minkälainen ihminen on onnistunut tässä asiassa? Päätä, ettet enää halua uskoa niin kuin ennen.

Okei, kokeillaan tätäkin.


Päättämättömyys on raivostuttavaa, sekä minulle että lähipiirille. Tuntuu etten päätä mitään, veivaan vain asioita päässäni ikuisesti. Siitä johtuen en saa mitään ikinä aikaan, mikään ei valmistu. Sen jälkeen turhaudun, sillä elämälläni ei ole suuntaa. Olen ajelehtija. Muiden valinnat määrittävät minun elämänlaadun. Teen ystäväni hulluiksi. Tuloksia ei tule. Uskoisin, että kaikki jotka ovat tätä blogia seuranneet edes vähän, voivat tuon allekirjoittaa. Niin ja sekin vielä – kukaan ei jaksa enää lukea blogiani! Voi mikä törppö olen ollut.

Mutta onneksi se on nyt kaikki mennyttä. Sillä tästä eteenpäin minun uskomukset ovat täysin toisenlaiset. Osaan tehdä päätöksiä, koska tiedän mitä haluan. Osaan ottaa vastuun tekemistäni asioista. Päättäminen on mukavaa. Ja jos päätän väärin, se ei haittaa, koska sitten päätän vain uudestaan. Mitä enemmän teen päätöksiä, sitä enemmän opin ja sitä paremmin pääsen haluamaani lopputulokseen. Opettelen oikeaoppisen päättämisen ja toimin. (Saa muistuttaa, jos näyttää siltä, että uskon taas johonkin muuhun.)

Seuraava listaamani ongelma on haastava ja todellakin vaikeuttaa elämää. Myyntipelko. Välttelen aina myyntitilannetta ja sehän tarkoittaa, että en saa rahaa. Omat hyvät ideat kuolevat myyntipelon alla. Haaveilemani tulevaisuus lipuu kauemmaksi. En osaa käyttää rahaa, enkä hinnoitella. Tähän tietysti vaikuttaa kolmas listaamani asia – itseluottamuksen puute. (Ärsyttävä kurssi tämä.)

Tästä eteenpäin aion tiedostaa, että myyntityö on yksinkertaista ja perustuu tilastoihin. Asiakkaan kieltäytyminen ei tarkoita, että minä olisin huono myymään, se vain tarkoittaa, että kaikki eivät aina osta. Ehkä pitäisi päästä eroon siitä minä-kompleksista... Myynti on työtä, eikä se ole henkilökohtaista. Olen aito ja vilpitön, myynti on helppoa. Oikeat ihmiset ostavat. Markkinointi on mukavaa ja se on luovuutta vaativaa. Ja johan se tuli viime kerralla todettua, että minä olen luova. Joten... Osaanpas.

Minkälaisia oivalluksia näistä listoista tuli? Lähinnä nyt viittaan niihin, joita toivon mukaan teit siellä kotona. Onko muutoksien tekeminen ollut helppoa vai vaikeaa? Opi valitsemaan tunne, joka tuo voimaa ja vie siihen suuntaan, johon haluat mennä. Ei ole mitään syytä tyytyä vähempään.


To be continue...

 



Murhia...

Murhasta tuli totta. Yhä vain ja italiaksi dubattuna. En tiedä monesko kerta se on kuin näyttävät jaksot uusintana, mutta minä olen nähnyt useimmat nyt ainakin kolme kertaa. Ja se sarja ei todellakaan ole niin hyvä, että pitäisi katsoa näin monta kertaa vain uudestaan. Mutta joka kerta, kun kuulen sen tunnusmusiikin ja näen sormet naputtamassa sitä vanhaa kirjoituskonetta, jotain tapahtuu mielessäni. Nostalgisia muistoja lapsuudesta, kun äidin kanssa katsoimme tuota sarjaa yhdessä. Siihen aikaan se oli jännittävä, nykyaikainen ja todella suosittu.

Halusin aina lapsena olla poliisi tai etsivä, mutta nyt aikuisena olen halunnut ainoastaan kirjailijan ammattiin. Nyt mietin, että olisiko tässä siihen syy? Sarjan tähti Jessica Fletcher on kirjailija, joka auttaa poliisia ja selvittää murhia. Rohkea seikkailija, juuri sellainen minäkin haluaisin olla, ihan selvästi.

Ja jos nyt siellä suupielet nykivät, niin ihan tiedoksi, että en ole ainoa, jonka mielestä tämä on hyvä idea sarjalle. Nehän tekivät samalla kaavalla uuden nykyversion samasta ideasta, Castle. Siinä kirjailija tosin on mies, mutta muuten ihan sama juttu. Kirjailija auttaa poliisia rikosten ratkaisussa. Ja sitäkin on tehty jo vaikka kuinka monta tuotantokautta, ainakin seitsemän. Ei pärjää Jessicalle, sillä murhia ratkottiin aikoinaan 12 kautta.

Olen ollut netitön ja koditon nyt jo reilun viikon. Vielä toisen samanlaisen tämä jatkuu. Mutta sen jälkeen pääsen uuteen ihanaan kotiin ja toivon mukaan arki rauhoittuu. Sitten on aikaa ja energiaa kirjoittaa enemmän, myös blogiin. 

Koulutus osa 2.

Hyvää ilonan päivää kaikille! Jos et vielä lukenut ajatuksia kuuntelemani koulutuksen ykkösosasta, niin se kannattaa kurkata ennen kuin jatkat. Pääset suoraan koulutuksen alkuun tästä.

 



Nyt käsiteltiin uskomuksia. Uskomus = varmuus jonkin todellisuudesta. Uskomuksien voima on lähes rajaton. Sinä joko onnistut tai et, riippuen siitä mihin uskot. Eli toisin sanoen, jos menee tosi huonosti, muuta uskomuksiasi. Uskomuksia voi kyllä muuttaa. Se ei ole helppoa, mutta se on mahdollista.

Kylvä sellainen epäilyn siemen entisiin vääriin uskomuksiin. Sen jälkeen lisää niitä ihania tuntemuksia uusiin hyviin uskomuksiin. Kysele ja kyseenalaista. Ota selvää asioista. Kun tulee joku todella vahva ”tieto” sieltä selkärangasta, kysy itseltäsi, että onkohan tämä ihan oikeasti näin? Todista itsellesi asioita, joista et ole varma. Jos olet harkinnut ruokavalion muutosta kasvissyöjäksi, mutta se kinkkupaketti silti aina livahtaa sinne ostoskärryyn... Ota selvää mitä hyötyä ja haittaa erilaisilla ruokavaliolla on hyvinvointiisi. Vietä virkistyspäivä aidolla teurastamolla. Käy tutustumassa eläinten oloihin ja seuraa vierestä, kuinka se kinkku matkustaa sian pyllystä sinne kaupan hyllylle. Uskoisin, että lihansyönti ei ole enää edes vaihtoehto sen päivän jälkeen. (Tämä siis vain esimerkki, ilman minkäänlaista omaa mielipidettä. Itse en ole käynyt teurastamolla. Toinen esimerkki voisi olla vaikka huumeiden käyttö, tai tupakan poltto. Siihen löytyy varmasti yhtä lailla mahdollisia vahvistuksia.)

Pääasia on, että toimit. Uskomuksesta tulee vakaumus. Se jokin täysin vastustamaton voima muutokselle. Joten keskity uskomusten seurauksiin. Tunnista uskomuksesi ja mieti tekevätkö ne sinusta vahvemman ja auttavat oikeaan suuntaan, vai ovatko uskomukset ankkurina hidastamassa matkaasi.

Nyt tulee ensimmäinen tehtävä. Ota kynä ja paperi (tai kirjoita koneelle) ja mieti kaikkia mahdollisia uskomuksia, joita sinulla on. Listaa ylös kaikki mahdollistavat uskomukset, jotka tukevat suunnitelmiasi. Sitten tee samanlainen lista ja kirjoita kaikki lamaannuttavat uskomukset, joita sinulla on ollut elämäsi aikana. Ne jarruajatukset. Aivomyrskyile!

 



Useimmiten ihmiset lukevat kirjoja ja kuuntelevat koulutusnauhoja ilman että sitten oikeasti tekevät asialle mitään. (Täällä yksi sellainen malliesimerkki.) Mutta tehdään nyt toisin. Minä teen listan, tee sinäkin. Tee oikeasti. Ja jatketaan tätä sitten taas myöhemmin.

To be continue...


Liikaa tyhmää.

Afrikan suunnalta tulee yleensä hiostavaa kuumuutta. Ja Saharasta hiekkaa. Ne ei silleen välttämättä ole minun mieleen. En ole helteen (enkä hiekkasateen) ystävä. Pohjoisesta tuulee kylmää, tosin tänne asti ei ihan se pakkanen yllä. Kosteus tekee siitä lämpimästä pohjoistuulesta kuitenkin aika ikävän. Idästä puhaltaa arabivaikutteita, joihin alan olla kyllä jo aivan täysin kyllästynyt. (Tämä on katolilainen arabimaa, afrikkalaisella vähän-sinne-päin asenteella. Jee.) Ja jos täältä menee länteen, vastaan tulee taas Afrikka. Ja Euroopan pohjamaat. Jossain siellä kaukana häämöttää suuri Amerikka. Mutta niin kaukana, ettei sieltä kyllä mitkään tuulet tänne saakka yllä. Mitä siihen sitten jää? Pahantuulisuus.



Päätin ottaa huonosta tilanteesta parhaan irti. Valitsin muutoksen tuulet. Muutos tuntuu olevan se ainoa pysyvä asia elämässäni. Tein pari isoa päätöstä. Ensinnäkin päätin suhteen, joka ei johtanut mihinkään. Katkaisin siis ankkurin köyden. Tein uuden suunnitelman. Muistan menneestä, että kerran sellainen iso tavoite täyttyi, kun päätin koteloitua kuukausiksi (vähän kuin karhu talviunille, mutta nukkumisen sijaan ahkeroin kuin muurahainen). Sitten järjestin ne Perhosjuhlat. Se oli mahtavaa. Juhlatkin, mutta ennen kaikkea se onnistuminen. Sain hommat hoidettua, valmistuin, iloitsin ystävien seurassa ja sitten matkustin Italiaan. Haluan sen tunteen takaisin.
Onnistumisen riemun. Ja ikäväkseni huomasin, että niin kauan kuin Kalle roikkuu mukana, minä en tule onnistumaan missään. Se ihminen vie kaiken energiani. (En anna viedä enää.)

Pääsen toivon mukaan syntymäpäivänäni muuttamaan uuteen minikotiini. Viimeksi kun laskin, siihen oli 40 päivää. Nyt vähän vähemmän. Odotan muuttoa enemmän kuin Barcelonan matkaa, johon on enää 15 päivää aikaa. (Hmm. Pitäisi varmaan alkaa valmistautua siihenkin.) Mutta nyt koittaa koteloituminen. 

Jatkoin heti rakkauskurssia ja lupasin itselleni, että en varmana ota yhtään kaksilahkeista sotkemaan elämääni enempää ennen kuin olen tuon kurssin suorittanut kunnialla loppuun. Kuinka monta kertaa ihminen voi reputtaa rakkauskurssin?! Tämä on jo naurettavaa. Otin varman päälle ja aloitin myös yhden online kurssin: The science of happiness. Ei voi mennä pieleen. (No voi... Mutta pitäkää peukkuja ja kirjoitelkaa tänne kannustavia sanoa. Sellainen aina puree minuun.) 

Laitan tähän loppuun vielä kuvan, joka naurattaa minua aina vain. Stupidity of the human race. Katso kuva tästä.

Kuivaa on.

Ja kuumaa. Täällä ei kovin hyvin mikään kasva näin kesällä. Se tuntuu hullulta suomalaisesta minusta, koska sitä on tottunut odottamaan talven yli juuri tätä aikaa, että kaikki on kukkeimmillaan. Elonkorjuun aika. Mutta täällä on nyt vain kuivaa ja kuollutta. Ellei ole aivan erityisesti viritetty jotain keinotekoisia kastelujärjestelmiä, niin meillä on täällä istutettujen puiden alla kuivaksi kuihtunutta hiekkamultaa. Ei niin nättiä. Mutta siihen alkaa melkein jo tottua, koska nättiä täältä ihan saa etsimällä etsiä. Talot ja kaikki on jotenkin samalla tavalla kuihtuneita. Ja ihmiset. Ihan kuin koko saarta olisi jotenkin rankaistu. (Ehkä onkin.) Voi parka.

Oli aikaisemmin puhetta, että täällä on niin väritöntä. Se on totta kyllä. Samaa beigen harmaata kaikkialla. Mutta kun kävelin eilen taas aamulla töihin niin huomasin, että kyllä täällä väriäkin löytyy, kun vain osaa katsoa oikealla tavalla. Tänään otin kameran mukaan. Oikealla tavalla katsottuna, tällaista väriloistoa Maltalta löytyy.

Karvoja.

Naiset kaunistautuvat lähes aina. Yksi osa sitä on kulmakarvojen nyppiminen. Itsekin sitä harrastan, nyppään ne kolme väärään kohtaan kasvavaa karvaa irti pari kertaa vuodessa. Ymmärrän toimenpiteen tärkeyden varsinkin latinommilla, heillä kun tuota karvoitusta on himpun verran enemmän. Kaikki haluavat pysyä nättinä. Ja melkein kaikkien mielestä ylimääräiset karvat eivät ole niin kovin nättejä. (Tiedän vain yhden ihmisen - entisen kämppiksen, jonka mielestä jokainen keho on kaunis sellaisena kuin on, koosta ja mallista ja väristä riippumatta. Tästäkin asiassa olimme hyvin eri mieltä.) Minusta tämä on ihan OK ja normaalia. Kulmakarvoja saa nyppiä, vaikka niillä onkin tarkoitus. Ne suojaavat silmiä mahdollisilta valuvilta asioita (tai jotain sellaista). Selvästi tuon tarkoituksen tärkeys on vuosien saatossa lieventynyt, mutta olen aina ihmetellyt sitä, kun joskus naisihmiset nyppivät KAIKKI kulmakarvat pois. (Pari tunnettua esimerkkiäkin tästä löytyy: Whoopi Goldberg ja Saimi Hoyer, joista jälkimmäinen teki itsestään hyvinkin menestyneen tällä toimenpiteellä.) Tämänkin voin vielä jotenkin ymmärtää. Ehkä. Mutta... Mikä mahtaa olla tarkoitus sillä, että ensin nypitään ne karvat kokonaan pois ja sitten piirretään kynällä uudet kulmakarvat?! En voi käsittää. Kun vaikka kuinka hienosti sen tekisi - kaikki kyllä näkevät, että ne ovat piirretyt kulmakarvat! Osaako joku selittää? Miksi ihminen tekee NÄIN? Minä en ymmärrä.

13.

Hei tämä oli tosi hyvä! Käänsin sen heti ilonaksi sellaiseen ohjemuotoon, koska hei - kolmetoista! Se oli selvä merkki jostain tosi hyvästä. 13 Things mentally strong people don’t do.

1. Älä tuhlaa aikaasi säälimällä itseäsi. Ota vastuu osastasi elämässä. Se ei ole aina helppoa tai reilua. Mutta aina se kuitenkin on.

2. Älä anna energiaasi tai voimaasi pois. Älä anna kenenkään hallita sinua. Äläkä sano asioita kuten "pomo ei tajua mua" vaan tajua itse, että vain sinä itse vaikutat siihen miten tunnet. Sinulla on aina valta valita kuinka tunnet.

3. Älä ujoile itseäsi pois muutoksesta. Se on väistämätöntä, sitä vastaan on turha taistella. Ota muutos vastaan rakkaudella ja ole valmis. Sinä pystyt siihen kyllä.

4. Älä tuhlaa aikaasi asioihin, joihin et voi vaikuttaa. Kadonneet matkatavara tai ruuhka... Who cares?! Keskity sen sijaan siihen mihin pystyt vaikuttamaan. Ja joskus ainoa asia mihin voit vaikuttaa, on asenne.

5. Älä yritä miellyttää ihmisiä. Siihen ei ole tarvetta. Sano sanottavasi, silloin kun siihen on tarvetta. Ole hyvä ja mukava, vaikka muut eivät olisikaan. Kaikkia ei aina miellytä se mitä sinä sanot. Mutta se on ihan OK.

6. Ota harkittuja riskejä. Älä ole hullu hupakko tai hutilus, mutta ota riskejä. Mieti hyödyt ja haita ensin, ja sitten kokeile. Ymmärrä mitä voit menettää, ennen kuin menetät sen.

7. Anna menneiden mennä. Mennyttä ei voi muuttaa ja sen toivominen on ajan tuhlausta. Mieti ennemmin mitä voit menneistä oppia. Älä mieti kurjia kokemuiksia tai unelmoi paremmasta, vaan elä mieluummin hetkessä ja suunnittele tulevaa.

8. Älä tee samoja virheitä aina uudestaan. Ota vastuu omasta olemisesta, käytöksestä ja koita oppia menneistä. Silloin et toista samoja virheitä. Katso tulevaisuuteen ja tee jatkossa parempia valintoja.

9. Älä kadehdi toisten menestystä. Sen sijaan juhli sitä heidän kanssaan. Mustasukkaisuus ja kateus ei johda mihinkään hyvään. Tee kovasti töitä ja ymmärrä, että mahdollisuus menestykseen tulee, kun teet töitä sen eteen. 

10. Älä luovuta. Epäonnistuminen ei ole syy antaa periksi. Sen sijaan voit käyttää sitä mahdollisuutena kasvaa ja parantaa taitojasi. Menestyjät yrittävät niin pitkään, että onnistuvat.

11. Älä pelkää olla yksin. Hiljaisuuden ja yksinolon sietäminen vahvistaa omia ajatuksia ja aika kannattaa käyttää hyödyksi esimerkiksi luovimalla. Nauti omasta seurastasi, älä ole riippuvainen muista. Ole onnellinen yksin. (Siihenkin löytyy opasteet lontooksi tästä.)

12. Maailma ei ole sinua varten. Sinulla ei varsinaisesti ole oikeutta omistaa asioita. Toiset eivät ole täällä sinua varten, etkä voi olettaa, että muut pitävät sinusta huolta. Sen sijaan etsi mahdollisuuksia omien ansioittesi ja mieltymystesi mukaan.

13. Älä odota tuloksia heti. Kun teet parannuksia esimerkiksi terveyden tai vaikka uuden yrityksen suhteen, älä odota muutoksien näkyvän saman tien. Sen sijaan käytä taitosi ja aikasi olemalla paras mahdollinen ja ymmärrä, että todellinen muutos vie aikaa.

Kauneutta.

Malesian kone ammuttii alas, kiitos Venäjä. (Mielipiteeni pohjautuu enemmän ennakkoluuloihin kuin faktoihin, mutta yleensä olen oikeassa tuntemuksieni kanssa.) Ja sitten kuuntelin uutisia. Minulla on tosi monta uutiskanavaa ja valitsin niistä sen eniten vakuuttavan. Ja siellä näytettiin monta eri maissa asustavaa reportteria. Jostain syystä huomioni kiinnittyi siihen, joka jutteli Singaporesta. Mietin, että se on lämmin maa, jossa on pimeät illat ja puhdasta. (Olen huomannut täällä Maltalla, että en siedä paskaa kovin hyvin.) Joten sain ajatuksen, että minä alan nyt etsiä hommia sieltä! Varmasti joku etsii suomenkielen taitajaa. Kerroin tästä Sepolle ja hän vain vastasi: "...Sä olet... Sitten NIIN... Ilona." Ei muuta lisättävää. Mitäs muutakaan minä olisin?

Miksi pidän Maltasta, no 34:

VIINI. Se on täällä melko edullista ja sitä voi ostaa mistä vain. Käytän vain punaista. 

Miksi pidän Maltasta, no 33: 

NETTI. Sen mukana tuli puhelinliittymä ja sata kanavaa, jotka näyttävät kaikenlaista kakkaa. Maksan siitä ihan liikaa jos ottaa huomioon, että katson kolmea kanavaa hyvin harvoin. 

Miksi pidän Maltasta, no 32:

TYYLITAJU. Vai pitäisikö nyt sanoa tyylitajuttomuus? Koska täällä ei todellakaan tarvitse murehtia siitä, onko nyt kaikki vaatteet ihan viimeisen päälle. On aivan sama mitä rytkyjä kaapista päälleen kiskoo, ei taatusti erotu joukosta (paitsi ehkä edukseen). Joten täällä ihminen tuntee itsensä sekä hoikaksi, kauniiksi että muotitietoiseksi.

Ja sitten jotain täysin asiaan liittymätöntä. Paina tästä. Mutta omalla vastuulla. Älä kysy miksi löysin tuon sivun, mutta se on kerta kaikkiaan jotain niin selittämätöntä, että se on pakko jakaa kaikelle kansalle. You're welcome! 

Naurua pitkästä ilosta.

Oli firman juhlat. Ne on aina virhe. Ei siitä sen enempää.

Miksi pidän Maltasta, no 40:

CISK. Se on olutta. Ja hyvänmakuista. Ja se myydään keltaisessa tölkissä. (Viittaus aikaisempaan päivitykseen: Harjoittelen rakastamaan keltaista aina kuin mahdollista!)

Miksi pidän Maltasta, no 39:

LENTOKENTTÄ. Se on lähellä taas. Maltalla kaikki on lähellä, mutta näen nousevia ja laskevia koneita tuon tuosta. Sen verran kaukaa, ettei ääni kuulu kuitenkaan. Tämä on hyvä asia koska lentokoneet muistuttavat aina siitä, että myös täältä pääsee aina pois.

Miksi pidän Maltasta, no 38:

AUTOTALLI. Jos ei kuitenkaan vielä halua lähteä, voi mennä nauttimaan keltaista juomaa ihanan Marion autotalliin. Se on Maltan paras minibaari, edulliset hinnat ja hyvä palvelu. Musiikki raikaa joskus kuin yökerhoissa. Mario on mahtava. Ja baari on todellakin viritetty äidin autotalliin. Kuinka suloista!

Miksi pidän Maltasta, no 37:

SUUNTA. Oman tien (jos ei nyt löytyminen, niin ainakin) vahvistuminen. Kärsimyksestä tulee aina parhaat jutut. Ja tuhkasta ne linnut ja silleen. Ja kun en viihdy, olen pakottautunut löytämään vaihtoehtoja. Ja kun huomaa, että on vaihtoehtoja, voi valita sen mikä on paras. Ja kun tietää, että on olemassa paras, niin sitten sitä alkaa melkein vahingossa viihtymään, koska on enää ajan kysymys, kunnes.

Miksi pidän Maltasta, no 36:

SIJAINTI. Eli hyvin lähellä oleva Italia.
Vaihtoehto Maltalle on aivan tuossa vieressä. Minä voisin mennä sinne vaikka pikkupaatilla. Menen kuitenkin isommalla, sitten kun menen. (Mutta en vielä tänään.)

Tuli vastaan tällainen linkki. Nauroin ääneen. Kuvat on niin parhaita. Olisinpa minäkin keksinyt jotain noin hauskaa.

Ei kaipaa selittelyjä.