2018.

Jos asuu keskellä ei-mitään, voisi kuvitella, ettei myöskään tapahdu juuri mitään. Viime vuosi oli kuitenkin melko tapahtumarikas, kaikessa hiljaisuudessaan. Tässä pieni kooste H-hetkistä.

Jos asiat pitäisi laittaa paremmuusjärjestykseen, ehdottomasti ykkösjuttu koko vuonna oli Kulta-Papu. Lupasin Miehelle, että muutan Suomeen sillä ehdolla, että saan kissan. Tuo lupaus pidettiin ja kesällä meille muutti pieni Tättärä. Se valloitti meidän sydämet jo heti ensimmäisenä päivänä. Mies on myöhemmin sanonut, että ei uskonut kiintyvänsä kissaan niin kovasti. (Miehen lapsuudenkodissa oli aikaisemmin sellainen ulkokissa, eli maaseudun hiirenloukku.) Hän sanoi myös, että on nyt huomannut miten paljon suurempi kissojen viihdearvo on, kun vertaa koiriin. Papu on täydellinen. Kaunis calico, jolla on vielä uskomattoman hyvä luonne. (Papu on myös uskomaton koijari, tänään se esimerkiksi sai huijattua Mieheltä toisen aamupalan, kun en ollut näkemässä.)

Suurin elämänmuutos oli tietysti muutto Irlannista Suomeen. Corkista lähdettiin lammasfarmin kautta, joka oli jo sinänsä elämys. Töiden vaihtaminen toimistotyöstä satunnaisiin hommiin, kaupunkielämästä luopuminen ja siirtyminen korpikuusen kannon alle... Eipä ole ollut helppoa, mutta sitäkin opettavaisempaa. Alan vasta nyt tottua muutokseen. En tiedä olenko vieläkään oikeassa paikassa, mutta sehän onkin ihan eri tarina.

Suuria hankintoja tilan lisäksi on Onni - uljas ensiautoni. Se on tällä hetkellä liikuntakyvyttömänä  hautautuneena hankeen ja siis kotiarestissa kevääseen pienen puutarhani perällä. Siellä se odottaa, että pakkaset helpottavat ja minä alan repiä seiniä irti. Toistaiseksi Onnista on poistettu muutama tyyny, kaiuttimet, vanha starttimoottori ja vanha akku. Not his time yet.

Vuoteen mahtui myös kaksi ulkomaanmatkaa. Ensin matkattiin Romaniaan, Bukarestiin. Tarkoitus oli hakea sinne jättämäni tavarat, mutta paikalliseen tyyliin tavaroistani oli enää puolet jäljellä. Ne sain kuitenkin kotiin. Tapasin muutaman vanhan työkaverin ja yhden taiteilijaystävän, jonka seura on aina täysin naurattavaa. Toinen reissu vei meidät Ruotsin puolelle Haaparantaan, sillä kävimme entisen työkaverini häissä Torniossa. Hieno AirBnB-kokemus ja upeat irkkuhäät, sekä tuhansia dynkky-dynkky-miehiä jyrisevine amerikanrautoineen.

Yksi parhaita hetkiä oli se, kun sain viimein vuosien odotuksen jälkeen oman ihanan keinuni omaan ihanaan minipuutarhaani! Siinä sitä sitten istuttiin keinumassa takapihalla, katseltiin omaa taloa, joka siltä suunnalta ei näytä ollenkaan hullummalta. Keinussa nautittiin iltaoluita grillin tirinää kuunnellen, lämmiteltiin viimeisien auringonsäteiden paisteessa illan viiletessä ja suunniteltiin tulevaa. Aika ihanaa kyllä.

Vuosi 2018 oli minulle pääasiassa lepoa, rakkautta, ja itsensä voittamista kaiken muutoksen keskellä. Selvisin. (Ja virkkaamista! Sitä minä tein myös.) Seuraavaan vuoteen mennään kiitollisin mielin.

Sairaala, osa 2.

Ryntäsin kesken päivän sairaalaan, taas. Kaveri laittoi viestin, että oli sanut huonoja uutisia ja sisäinen pelastaja heräsi jälleen. Tällä kertaa tiesin minne olin matkalla ja tarkoituskin oli selvää, olla ystävän tukena. Tälläkään kertaa en päässyt sisälle. Alaovella oli toinen turvamies, joka väitteli paikallisten kanssa. Minun kärsivällisyyteni oli aika lopussa, ja kun mies pysäytti minut ovella, meni kuppi nurin. Vartija ei ymmärtänyt englantia, mutta äänensävyn ja volyymin sitäkin selvemmin. Nostin taas metelin, nyt pelottomasti. Pääsin sisälle. Löysin ystäväni ja kertasimme tilanteen. Ennuste oli aika huono. Alakerrassa koettu kiukku muuttui epämiellyttäväksi klöntiksi, joka tarttui kurkkuuni. Purin huulta, koska itku olisi nyt täysin sopimatonta, sillä minä olin se, joka tuli tueksi ja lohduksi. 

Loppujen lopuksi kaverilla ei ollut mitään hätää. Sen ilmeisen lisäksi. Tämä on Bukarestin paras sairaala ja nämä lääkärit ovat todella hyviä. Hoito oli hyvää, ja kun asiaa mietin, kaikki järjestyi todella nopeasti. Oletettavasti, koska meillä oli tämä ulkomaalaisuuden etu. Kaikki ovat aina erittäin ystävällisiä ja kohteliaita. (Muutamaa taksikuskia lukuunottamatta.) Juttelin paikallisen kaverini kanssa ja hän kertoi, että Romaniassa lääkärit ovat niitä luokkansa parhaita ja sitkeimpiä yksilöitä. Koulutus on hirvittävän kallis ja vaikea. Joten vain todella huipputyypit onnistuvat. Se on tullut monta kertaa vastaan. Nuorena ihmisillä on ollut selkeä haave ja suunnitelma, joka on sitten kariutunut jossain vaiheessa elämää. Kuten sanottu, vain parhaat valmistuvat. Joten ystäväni oli itse asiassa todella hyvissä käsissä.

Käsiä en epäillyt missään vaiheessa, mutta se sairaala... Kauniisti sanottuna se oli juuri sitä mihin luulin tammikuussa tulevani - kommunistiselle 80-luvulle. Huoneet olivat pieniä ja kamalan täyteen tungettuja. Ilman ilmastointia tai minkäänlaista yksityisyyttä. Ruokaa potilaat saivat lautasellisen. Se piti syödä käsin, sillä lautasen lisäksi muuta ei tullut mukaan. Sairaalassa piti käyttää omia vaatteita. Norjalainen onneksi vei pyyhkeen ja ruokailuvälineet lainaan. Laitteet ja kalusteet pysyivät kasassa, muusta en ollut kovin vakuuttunut. Ilmeisesti petivaatteetkin vaihdettiin kerran. Tuska oli varmasti kova, sillä kipulääkettä ei saanut kovin paljon, mutta jostain syystä kaveri kuitenkin hymyili. Sieltä surun seasta. Minä rakastan ihmisiä, jotka pystyvät löytämään onnellisuutta pahimmasta mahdollisesta tilanteesta. 

Viikonloppuna ystäväni pääsi onneksi kotiin. Hän tietysti asuu talossa, jossa ei ole hissiä. Ylimmässä kerroksessa. Pomot, Norjalainen ja minä olemme käyneet avustamassa, mutta voin vain kuvitella miten vaikeaa siellä silti on olla aivan yksin. Ja tämä sai taas miettimään omaa elämää... Koko kaikki.

Yksin on aivan ihana olla, mutta tuollaiset tilanteet jotenkin näyttävät sen toisenkin puolen. Olen aina ollut todella onnekas, sillä minulla on laaja ystäväpiiri ja aina joku auttamassa. Olen siitä erityisen kiitollinen. Täällä Romaniassa on sekin ollut vähän erilailla. Olen alkanut miettiä, että ehkä minäkin voisin yrittää sitoutua. Johonkin paikkaan ja ehkä jopa ihmiseen. Ja ainakin paikallaoloon. En ole ollut kiinnostunut sellaisesta aikaisemmin. Ehkä sekin tulee iän mukana, niin kuin harmaa tukka ja lonkkavika.

Pidin sairaalasta lähtiessäni sellaisen kannustavan elämänmuutospuheen ystävälleni ja sanoin, että "Sinun on nyt ihan ensimmäisenä hoidettava itsesi kuntoon. Yksi ongelma kerrallaan, tämä on nyt tärkeintä. Kaikki muu saa odottaa." Metrossa mietin, että olipas hyvä neuvo. Pitääpä itsekin noudattaa sitä.

222.

Reilu viisi vuotta sitten tein Perhoskalenterin. Se oli minulle jonkinlainen kannustin, että saisin asioita hoidettua. Saat sitä mitä mittaat. Siitä tuli huomattavasti tärkeämpi juttu kuin osasin silloin arvatakaan. Sain rästihommat hoidettua ja kaikki epäselvyydet selväksi, aloin kirjoittaa tätä blogia ja lopulta kalenterin voimalla myös valmistuin. Sitten järjestin ne perhosjuhlat ja matkustin Italiaan. Ja sehän on jo vanha juttu nyt. Mutta olen kaivannut Italiaan takaisin siitä saakka vähintään joka toinen päivä. Se oli elämäni upein kesä. Toistaiseksi.

Päätin muuttaa elämääni. Ja paras tapa muuttaa elämää on luvata itselle palkinto. Jokin asia, jonka todella haluaa. Jotain minkä eteen on valmis tekemään töitä. Minun on ihan turha väittää itselleni, että oluen juonti on pahaksi terveydelle. Terveys on ihan liian absurdi käsite. Toki tiedän, että pitää syödä terveellisesti ja liikkua, ja että alkoholikin on pahasta. Mutta se ”tieto” ei näy millään muotoa elämässäni. Tuollainen ajattelu ei motivoi. 

Kuuntelin Andy Shawn koulutusta viime viikolla. Yksi hyvä pointti oli juuri tuosta tietämisestä. Tarkemmin sanottuna tietämisen ja tiedostamisen tasoista. En ollut koskaan ajatellut asiaa noin. Minulle asia on ollut paljon mustavalkoisempi. Sitä joko tietää jonkin asian tai sitten ei. Mutta nyt opin, että tietäminen – siis se aito tietämisen korkein muoto – on elämäntapa. Esimerkiksi, kun opettelet jotain asiaa, kestää pitkään harjoitella niin, että se on arkinen automaatio. Asiaa ei tiedosta täydellisesti heti. Pienillä askelilla siis. 

Minä aion ottaa nyt 222 pientä askelta, yhden joka päivä. Selvitin itselleni haaveen, ja askartelin uuden Perhoskalenterin. Se on hyvin erinäköinen kuin ensimmäinen. Mutta tämä on ehkä enemmän käytännöllinen. Ja nyt pääsen oikeasti mittaamaan tekemisiäni. Kalenterini alkaa tänään ja ohjaa matkaani seuraavat seitsemän kuukautta. Muistuttaa unelmasta. Kaiken lisäksi tuo kalenterin alkaa maanantaista. Tuollaiset selkeästi rajatut jutut miellyttävät minua. Joka tapauksessa, kesäkuun lopussa minä olen ihan muualla, tekemässä ihan muuta. Tämä unelma on nimeltään Capanna Felice. 

Tässä vielä tuumailtiin.

Ja sitten nauratti, kun jälki on viisivuotiaan tekeleen näköinen... 

Mutta hei, ajatus tosiaankin on nyt tärkeintä!

P.S. En voinut uskoa silmiäni, kun laskin päivät yhteen. 

T ä y d e l l i n e n   n u m e r o.

Kuuntele.

Siinä he kyhjöttivät eteisessä – kaksi ryysyistä lasta liian iso takki yllään. ”Olisko teillä jätepaperia?” Minulla oli kiire. Mieli teki sanoa, ettei ollut – mutta sitten katsoin heidän jalkojaan. Loskassa läpimäriksi kastuneet ohuet pikku sandaalit. ”Tulkaa sisään, niin saatte kaakaota.” Sen enempää siinä ei keskusteltu.

Annoin lapsille kaakaota ja paahtoleipää hillon kera hyytävän ulkoilman vastapainoksi. Sitten menin takaisin keittiöön ja aloin suunnitella uudelleen talousrahojen käyttöä. Viereisessä huoneessa oli kovin hiljaista. Vilkaisin sinne. Tyttö piteli tyhjää kuppia, ja poika kysyi soinnuttomalla äänellä: ”Täti, oletko sä rikas?”

”Rikasko? Varjelkoon, en!” Vilkaisin kauhtuneita nojatuolinpäällyksiä. Tyttö laski kupin varovasti takaisin lautaselle. ”Kuppi on samaa paria kuin lautanen.” Hän kuulosti vanhalta ihmiseltä, ja hänen äänessään oli nälkää, joka ei ollut peräisin vatsasta.

Sitten he lähtivät pidellen paperinippuja tuulensuojana. Huomasin, etteivät he olleet kiittäneet. Mutta se ei tuntunut tarpeelliselta. He olivat antaneet minulle jotakin. Kupit ja lautaset olivat ihan tavallista sinistä posliinia. Mutta ne olivat tosiaan samaa paria. Kokeilin perunoiden kypsyyttä ja sekoitin kastiketta. Perunoita ja ruskeata kastiketta, katto pään päällä ja miehellä kunnollinen työpaikka – nekin sopivat yhteen.

Siirsin tuolit paikoilleen takan edestä ja siivosin olohuoneen. Pienten sandaalien mutaiset ja märät jäljet näkyivät yhä takan edessä. Annoin niiden olla. Olkoot ne siinä siltä varalta, että sattuisin unohtamaan, miten upporikas olen.

- Marion Doolan -

Tuo tarina oli Positiivareissa tällä viikolla. Teki vaikutuksen. Päivä muuttaa suuntaa ihan täysin, kun lukee tuollaisen tarinan heti aamusta. Illalla oli huomattavasti helpompi kirjoittaa kiitollisuuslistaa.

Kuunteleminen on nyt ollut teemana jo useamman päivän. Kerroin jo aikaisemmin, että olen ihan tosissani tekemässä elämänmuutosta. No, onko elämä muuttunut? kysyi työkaverini eilen. Muutaman päivän jälkeen... Taisi mennä vinoilun puolelle. Jätin sen huomiotta. Vastasin iloisesti, mutta yllättävää kyllä täysin rehellisesti: Vähän kerrassa, joka päivä. (Yllättävää ei siis ollut rehellisyyteni vaan se, että elämä todellakin alkoi jo muuttua.)

Jostain syystä kuunteleminen on nyt tullut suureen osaan tätä muutosta. Se yllätti minut. Alun perin ajattelin, että vähennän juomista ja syön terveellisemmin ja lisään liikuntaa… Nämä perinteiset jutut. Mutta Leo Guran videosta innostuneena kokeilin meditointia. Häneltä opin, että pitää meditoida joka päivä. Aina vain, vaikka mikä tulisi. Se oli ensimmäinen haaste. Mutta aloitin silti. Kokeilin eri aikoja ja tapoja ja paikkoja. En ajatellut meditoinnin toimivuuden kannalta, se oli lähinnäkin käytännön syistä, milloin ehdin ja milloin pystyn rentoutumaan parhaiten (toisin sanoen, milloin aika ei mene hukkaan). Löysin ajan ja paikan meditoinnille. Jokapäiväinen asia on paljon helpompi tehdä, jos ei tarvitse aina miettiä yksityiskohtia. Joka päivä sama aika, sama paikka ja sillä selvä.

Niin, se kuunteleminen. En kyllä osaa tarkalleen sanoa miten se liittyy meditointiin... Ehkä se liittyy enemmänkin siihen, että oppii olemaan hetkessä. Linkitin joskus aikaisemmin Tollen haastattelun ja siitä saakka olen (ajoittain) pysähtynyt kuuntelemaan maailmaa. Se on paras tapa rentoutua. Kun vain pysähtyy, kuuntelee ja katselee mitä ympärillä tapahtuu. Ei koita selittää sitä, ihan vain tarkkailla. Sellainen on aika ihanaa.

Ehkä siihen oli syy, että päädyin tälle jumalan hylkäämälle saarelle. Täällä on rumaa. Täällä ei ole ollenkaan hyvä olla, täällä ei ole oikein mitään. Ja kun ei ole mitään, löytää enemmän. Oikeastaan minulla on ihan älyttömän paljon.

Vihreä.

En kertonut viimeksi mikä sen seuraavan Perhosjuhlan syy on. Se tuntui niin lattealta, eikä oikein edes ole mitään tiettyä mitattavaa juttua, niin kuin viimeksi se valmistuminen. Sitä joko valmistui tai ei. Mutta nyt sain niin hulluja arvailuja, että jotain on kerrottava. Ei, en ole raskaana. Ei, en ole menossa naimisiin.

Tämä on nyt sellainen elämänmuutosprojekti. Löysin melko varmasti selityksen sille miksi olen sairastellut ja oireillut omituisesti jo monta vuotta. Mutta ennen kuin aloitan mitään loppuelämän myrkkylääkitystä, aion kokeilla muita konsteja. Elämänmuutosta. Kuulostaa laimealta, mutta vaatii kamalasti hommaa minun tapauksessa, elintavat kun eivät ole olleet ihan parhaat mahdolliset. Mutta nyt sitten opettelen asioita, kuten kokkaamista ja esimerkiksi joka päivä syömistä. Aloitin pitämään sellaista olokirjaa. Ensin kirjoitin kaikki oireet ja vaivat. (Lista on pitkä.) Sitten joka päivä kirjoitan mitä syön ja juon ja teen ja tunnen. Ja jos löydän jotain vinkkejä, niin kokeilen. Tämä on minulle iso projekti, koska en tykkää kokata, enkä tiedä ruoka-asioista kovinkaan paljon. (Vielä.) Ja varmaankin teen paljon ihan kamalan väärin, koska en ole koskaan ennen tehnyt elämänmuutosta. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan.

Tuo muistikirja on aika poikkeava. Etsin pitkään sellaista pieniruutuista vihkoa ja sitten jostain rojukaupan perältä löysin ihan vahingossa yhden kovakantisen muistikirjan pienillä ruuduilla. Kaikissa muissa oli normaalit viivat. Ostin sen heti, vaikka kannet ovat kirkkaan vihreät. Ajattelin, että askartelen siihen sitten nätit kannet. Värit ei ole mun juttu, olen melkein jopa kuuluisa harmaudesta. Se on lempivärini. Vaatteet ovat pääasiassa harmaita ja kodissakin se näkyy. Joten joku kammottava kirkkaan vihreä värihäiriöinen kirja jotenkin tuntui suorastaan väärältä.

Kun eilen aamulla aloitin tämän olokirjan kirjoittamisen, valitsin juuri tämän vihreän kirjan. Ja kun etsin tietoa netistä tätä projektia varten, osuin jollekin sivustolle, jossa kerrotaan värien merkityksistä. Ilmeisesti vihreä tasapainottaa. Se tuo sopusointua ja rauhoittaa, lisää viisautta, ymmärrystä ja harmoniaa. Vihreä on tasapainoinen, tervehdyttävä ja virkistävä väri, ja se avaa meidät rakastamaan ja tuntemaan yhteyttä koko luomakunnan kanssa. (Löysin nämä tiedot tältä sivustolta.) Sopii elämänmuutokseeni kuin nenä päähän, sillä juuri tuollaisista asioista on aloitettava.

Kävin ostamassa meidän omasta hippikaupasta kivishampoon ja jotain hiusten kasvua edistäviä ihmetabletteja. (Hiuksia lähtee kuin koiralla karvoja keväällä.) Ei se voi ainakaan haitata. Käytän usein lihassärkyyn sellaista ihmeainetta, jota Kalle ostaa jostain pikkukaupasta saaren toiselta puolelta. Se rentouttaa lihaksia ja auttaa jollain tavoin tulehdukseen. En muista nimeä, mutta jotain silmiä kirvelevää poppamieskamaa se kuitenkin on. Tajusin eilen ostaessani tuon kivishampoon, että kaikki ovat vihreässä pakkauksessa. Jopa se ihmejuoma, jota lipitän joka päivä vihreästä juomapullostani, on tummanvihreää. Erikoista. Minä en usko sattumaan, enkä varsinkaan nyt tämän värin osalta. Ehkä minun on annettava väreille reilu mahdollisuus.

(Oli pakko lisätä kuvaa viinipullon korkki, kun oli niin sopiva.)

Koulutus osa 7.

As always, should you or any of your I.M. Force be caught or killed, the Secretary will disavow any knowledge of your actions. Eiku nyt oli väärä setti... Eli, ellet vielä lukenut ajatuksia kuuntelemani koulutuksen alusta, niin kannattaa kurkata osat 1-6 ennen kuin jatkat. Anthonylla on paljon asiaa. Pääset suoraan koulutuksen alkuun tästä.



Aloitetaan... Oletko jo valmiina nauttimaan? Oletko sitoutunut ottamaan elämäsi hallintaan? Aina sitä tietää mitä pitäisi tehdä, mutta jotenkin sitten ei saa mitään aikaan. Puuttuu se pakottava voima. Sen voiman saa kun alkaa haaveilla ja nauttia isosti. Haluaminen on meille luontaista. Anthony tahtoo auttaa meitä tekemään tavoitteita. Nykyinen tilanne ei kerro mitään kyvyistäsi, ainoastaan väärin luoduista tavoitteista. Tai siitä, ettei koko tavoitteita ole tehty ollenkaan. Tai että tavoitteista on luovuttu liian aikaisin... Mutta nyt tehdään unelmista totta. Tuttua juttua tuli taas, pelkkä haaveilu ei riitä. Ensin pitää miettiä mitä haluaa, mutta sitten heti perään TOIMIA. Haaveile isosti, toimi nopeasti.

Haaveetkin voi jakaa useaan eri ryhmään. Se auttaa jäsentämään asioita. Mieti mitä tahtoisit, jos et yksinkertaisesti pystyisi epäonnistumaan? Jos ei olisi mitään rajoitteita? Sellaisia haaveita kaivetaan esiin! 

 

1) Henkilökohtaiset tavoitteet


2) Uratavoitteet, rahatavoitteet


3) Kokemustavoitteet

 

4) Avustustavoitteet

Esimerkkikysymyksiä:

Mitä haluat saavuttaa?

Mitä haluat oppia/kokea?

Minkälaisen suhteen haluat?

Minkälaisen elämän haluat?

Kuinka paljon haluat tienata?

Paljonko haluat käyttää matkustamiseen?

Minkälaisen vaikutuksen haluat tehdä? Mitä haluat omistaa? Missä haluat käydä? Ota neljä paperia/sivua ja kirjoita jokainen ryhmä erikseen, käy jokainen kohta läpi ajatuksella ja vastaa kysymyksiin. Saa olla luova ja yliampuva.


Seuraavaksi lisää jokaiseen tavoitteeseen aikataulu, esimerkiksi vuoden päähän, kolmen vuoden päähän ja kymmenen vuoden päähän, riippuen siitä mitä haluat. Tee näistä tavoitteista todellisia. Se vaikuttaa alitajuntaan ja asiat alkavat mennä eteenpäin. Älä mietin miten, mieti MITÄ. Se miten kyllä sitten selviää myöhemmin. Jätä myös yksityiskohdat täytettäväksi myöhemmälle.
Goals are dreams with a deadline.


Lopuksi valitse yksi kaikista tärkein tavoite, jonka aikarajan laitoit tälle vuodelle. (Jokaisesta ryhmästä.) Joku niin innostava ja upea juttu, ettet meinaa pöksyissä pysyä.
Sen jälkeen kirjoita ylös miksi olet täysin varma siitä, että haluat saavuttaa juuri tämän tavoitteen. Miksi se on tärkeää? Mitä saat jos saavutat sen? Mitä tapahtuu, jos ET saavuta sitä? Nämä mietteet aiheuttavat suuria tunteita. (Jos ei, niin ihan selvästi et vielä haaveillut tarpeeksi. Mieti sitä siis lisää.) Harjoittele kahdesti päivässä näiden tavoitteiden saavuttamista visioimalla tulevasta.

Tässä on kamalasti hommaa. Mutta ehkä se kannattaa, kun miettii mitä sitä voi saavuttaa. Minä ajattelin, että kirjoitan pikaisesti jotain kommentteja blogiin koulutuksesta, mutta koska tein itse nämä samat harjoitukset ja käytin kamalasti aikaa kaikkien juttujen kirjoittamiseen ja miettimiseen... Meni koko hemmetin viikko! Enemmänkin. Mutta ehkä se oli vaivan arvoista. Toivottavasti tästä oli jotain hyötyä teillekin. Ja jos oikeasti jaksoit tehdä näitä juttuja minun kanssa, niin mielelläni kuulisin siitä. Miten kävi?

Jos tämä kurssikirjoittelu tuntui tylsältä, niin pahoittelen. Saan aina silloin tällöin palautetta blogista kommentein, sähköpostilla tai viesteinä Facebookiin, ja se on aina yhtä mukavaa. Kirjoitin tästä kurssista, koska yksi teistä toivoi, että kirjoitan jotain kirjoista ja oppimastani. Kirjoitin kurssin useassa osassa, koska toisen mielestä minun jutut ovat mukavia, mutta joskus liian pitkiä. Joten kyllä se kommentointi kannattaa, koitan petrata sen mukaan. Kiitos kaikille viesteistä ja ihan vain siitä, että käytte lukemassa höpinöitäni. Ja kiitos herra Robbinsille tästä kurssista.

Koulutus osa 6.

Tuttuun tapaan, jos et vielä lukenut kuuntelemani koulutuksen vinkkejä alusta, niin kannattaa kurkata osat 1-5 ennen kuin jatkat. Pääset suoraan koulutuksen alkuun tästä.

Okei, olen nyt miettinyt tätä asiaa paljon. Liittänyt hyviä tuntemuksia haaveeseeni. Minä todella haluan paremman työpaikan. Parempaa palkkaa ja mukavamman työympäristön. Olisi kerta kaikkiaan ihana viihtyä työssään. Silloin päivät menisivät nopeasti, ja tuntisin olevani tarpeellinen. Mukavat työkaverit ovat aina tärkeitä, mutta kyllä se huomattavasti parempi palkkakin auttaa, ja sellaiset mukavat työajat. Olisin onnellinen ja energinen aina työpäivän jälkeen ja se vaikuttaisi tietysti positiivisesti suhteeseenkin. Koti olisi aina siisti ja täynnä rakkautta. Ja vaikka saisinkin viettää työaikaa upeassa toimistossa, työ olisi sellaista, jota voi tehdä missä vain. Vaikka kotitoimistossa. Sellaisesta minä nyt haaveilen kaikista eniten.

Tein myös listan niistä kaikista asioista jotka aiheuttavat kipua nykyisessä työssäni, en nyt sattuneesta syystä voi sitä listaa täällä kuitenkaan julkaista. Mutta sellainen lista on. Huomasin samalla, että tämä on vähän huono valinta tähän harjoitukseen. Korjattava asia tulisi olla enemmänkin tapa. No, ei se haittaa. Huonoja tapoja kyllä riittää. Vaihdan tämän nyt lennosta yhteen väärien uskomusten listalla olevaan: En saa mitään valmiiksi.

3) Katkaise rajoittavat toimintamallit. On tärkeää muuttaa vanhat tavat. Tee odottamattomia asioita. Kun menee hermo tai tunnet tarvetta olla marttyyri, yritä saada pää peppuun etukautta jalkojen välistä tai juo lasi vettä samalla kuin laulat. Käytä hullutteluhuumoria! Suomalaiset tuntuvat tykkäävän pieruhuumorista, mutta sitä en suosittele yleisillä paikoilla. Tosin olisi kai sekin yllättävää, töräyttää oikein kunnolla pankin kassajonossa. Jos et riitä rohkeus tai sivistymättömyys tuollaiseen toimintaan, niin kuvittele tuo harmittava tapahtuma piirrettynä, tai mykkäfilminä. Kelailen edestakaisin. Lisää sille veemäiselle tyypille vielä jäniksenkorvat ja lisää heliumääni. (Tämä muuten toimii! Meillä on töissä ihminen, joka ei varsinaisesti ole suosikkini. Mutta siellä minä hekotin tänään itsekseni, kun tämä henkilö tuli vastaan, ja sille oli kasvanut jättimäiset pupukorvat, ulkonevat etuhampaat, ja kaikki suusta pulppuava mölinä tuli änkyttäen ja vinkuen. Hehe. Ei kyllä liittynyt asioiden valmiiksi saamiseen, mutta eipä se niin vakavaa ole. Piristi minua.)

4) Luo uusi parempi voimauttava vaihtoehto. Korvaa vanha huono tapa hyvällä tavalla. Palkitse itsesi. Ei voi olettaa, että muutos tapahtuu, jos ei saa mitään hyvää siihen tilalle. tämä voi olla vähän haastavaa, mutta joku on varmasta tehnyt sen mitä yrität. (Tupakanpolton lopettaminen, lenkille lähteminen, TV:n tuijotuksen lopettaminen...) Mene ja kysy miten he sen tekivät. Ota vinkkejä ja matki. 

5) Ehdollista itsesi uudelle tavalle kunnes se on pysyvää. Harjoittele toistamalla tuota tapaa, niin kauan kunnes se on täysin automaattista. Ja muista palkita itsesi onnistumisesta heti. Pienet palkinnot tuovat mielihyvää kaikista vähäisistäkin onnistumisista. Kun saat ehdollistettua uuden tavan hyvänolontunteeseen, onnittelut! Sinulla on nyt uusi hyvä tapa!

6) Testaa tämän uuden mallin tehokkuutta elämässäsi. Uuden tavan pitää sopia moneen ympäristöön elämässäsi. Toimiiko se töissä vai onko seuraus negatiivinen? Miten vaikutus näkyy elämässä, saavutitko niitä asioita joita halusit? Tämä on tärkeä vaihe, sillä tämän uuden tavan pitää saada ne vanhan tavan hyödyt pysymään ennallaan tai parantua. Uuden tavan pitää sopia uuteen elämään, olla arvojen mukainen ja tuoda yhä parempia tuloksia. Muista lisätä nautintoa tähän uuteen tapaan.

Nyt on sitten opittu kaikki askeleet muutokseen. Mutta arvaa mitä?

To be continue…

Koulutus osa 5.

Ja niin kuin aikaisemminkin, jos et vielä lukenut ajatuksia kuuntelemani koulutuksen alusta, niin kannattaa kurkata osat 1-4 ennen kuin jatkat. Tilanne elää. Pääset suoraan koulutuksen alkuun tästä.

Tähän mennessä on opittu tekemään päätöksiä ja valitsemaan sellaisia uskomuksia, jotka tekevät meistä vahvempia ja auttavat eteenpäin. Mutta Anthonylla on vielä muutama ässä hihassa. Juttu jatkuu muutoksesta.

Tämä tuli minulle kyllä vähän yllätyksenä: Muutos ei vie aikaa. Se ei ole ollenkaan vaikeaa, kun sen tekee oikealla tavalla. Kaikki tapahtuu hetkessä, kun vain tekee jotain. Anthony puhuu aivojen toiminnasta ja perustelee hyvin kantansa, tiede on hänen puolellaan. Minä en nyt kuitenkaan puutu sellaisiin juttuihin ollenkaan. Hän on kehittänyt ihan oman systeemin, jota nyt voidaan kokeilla. Mutta sitä ennen, sisäistä nämä kaksi faktaa:

Minä voin muuttua heti.

Olen itse vastuussa omasta muutoksesta.

Valitse jotain mitä haluat muuttaa elämässäsi, niin pääset testaamaan tätä systeemiä heti käytännössä - kuusi askelta pois kivusta ja kohti ihanaa elämää. Nyt muutetaan tunnetta askel kerrallaan.

1) Päätä mitä todella haluat, ja tiedosta mikä estää sinua saamasta sitä nyt. Keskity siihen mitä haluat, älä siihen mitä et halua. Mitä tarkemmin tiedät, sen nopeammin sen saat. Liitä kipua siihen mitä et halua, ja hyviä tunteita haaveeseen. No, tämähän on ihan sitä salaisuutta. Saat sen mihin keskityt. Ainakin ensimmäinen askel on jo henkilökohtaisesti todistettu toimivaksi.

Haluan paremman typaikan.

2) Hanki vipuvoimaa. Onpas tuo hölmö suomennos... Mutta siis sellaista vaikutusta, joka saa toimimaan. Liitä asiaan mieletön määrä tuskaa ja kipua. Muutos pitää saada tuntumaan pakolta, eikä vain sellaiselta joltain mitä pitäisi tehdä. Luo tuskallisen pakottava tarve muuttua. Ja lisää sitten siihen muutoksen jälkeiseen lopputulokseen kaikki maailman ihana tuntemus. Miten upealta saavutus tuntuu. Miten se vaikuttaa lähipiiriin? Hanki paljon ja ennen kaikkea vahvoja tuntemuksia. Jos ei tunnu siltä, että muutos on tehtävä heti, et ole liittänyt asiaan tarpeeksi tunteita.


Anthony pyysi taas pysäyttämään nauhan siksi aikaa, että saa mietittyä kaikki vastaukset näihin kysymyksiin. Mitä todella haluaa ja miten saan lisättyä siihen näitä tuntemuksia. No, mennään taas hetkeksi miettimään.

To be continue…

Koulutus osa 3.

Jos et vielä lukenut ajatuksia tämän kuuntelemani koulutuksen alusta, niin kannattaa kurkata osat 1 ja 2 ennen kuin jatkat. Tämä on etenevä projekti. Pääset suoraan koulutuksen alkuun tästä.

Viimeksi piti tehdä lista mahdollistavista ja lamauttavista uskomuksista. Toivottavasti teit nuo listat. Minä tein. (Ja se ei todellakaan ollut helppoa.) Molemmat listat olivat pitkiä, mikä on tietysti hyvä asia. Ensimmäinen lista vahvistaa ja jälkimmäinen lista näyttää suoran tien asioihin mitä alan nyt muuttaa. Mutta jos nyt katsot omaa listaasi, niin mitä opit? Valitse kolme eniten voimauttavaa ja mahdollistavaa uskomusta listaltasi. Minun listalla oli 17 voimauttavaa uskomusta, joista valitsin nämä kolme:

Olen luova.


Kehitän itseäni jatkuvasti.


Olen vahva.


Oli tosi vaikea valita. Taas se perhanan päättämisen vaikeus... Mistä sitä tietää, että valitsin ne oikeat? Haha. Ei tiedäkään. Mutta niin kuin viimeksi opin, jos valitsee väärin, niin voi valita uudestaan. Nyt sitten pitää miettiä, että miten nämä kolme uskomusta auttavat minua? Miten ne vahvistavat elämääni? Okei, mietitäänpäs. 

Luovuus... Se vahvistaa itseluottamusta taiteilijana, käsityöläisenä ja kirjoittajana. Luovuus siis luo pohjaa tulevaisuuteen. Se tekee minusta fiksumman, koska myös ajattelu on luova prosessi. Löydän ratkaisuja ongelmiin helposti ja saan paljon hyviä ideoita. Nykyään kaikkialla kannustetaan miettimään out of the box, mutta välillä on palattava back to basics, ja silloin on kyllä hyvä osata ajatella luovasti siellä laatikon sisäpuolellakin. Elämäni ei ole koskaan tylsää. Luovuus ruokkii luovuutta!


Kehitän itseäni jatkuvasti. Tämän opin Johannes Partaselta. Iki-idolini, joka ei lakkaa hämmentämästä kanssaeläjiään. Oppiminen on tärkeintä elämässä. Tein joskus vuosia sitten itselleni jääkaappimagneetin, jossa luki: Never too late to make a fool of yourself. Se oli silloin hienoin ajatus pitkään aikaan, koska siihen aikaa minulla oli valtava pelko itseni nolaamiseen. Mutta nykyään ymmärrän, että virheitä ei kannata hävetä, niistä kannattaa oppia. Ja koska kuka vain voi mokata milloin tahansa, kuka vain voi myös oppia ja kehittyä milloin tahansa. Minä kirjaan ylös joka päivä asian, jonka opin. No en ihan joka päivä, mutta useimmiten. Ja jos illalla huomaan, etten ole oppinut mitään... Silloin haastan itseni olemaan seuraavana päivänä parempi. Oppimaan kaksi asiaa. (Olisipa ihana, jos se menisi oikeassakin elämässä noin, eikä vain tavoite-elämässä. Ei mene. Mutta pääasia on, että minä kuitenkin yritän. Pyrin siihen koko ajan ja joku päivä se menee juuri tuolla tavalla.)

Olen vahva. Olen selvinnyt ihan omin voimin niin monenlaisista tilanteista ja ongelmista (jotka olen useimmiten myös itse itselleni hankkinut, mutta ei mennä nyt siihen). Olen selviytyjä. Minut saa kyllä lyötyä maahan, mutta ei kokonaan. Eikä varsinkaan lopullisesti. Se on suunnaton voimavara. Saatan ehkä näyttää hauraalta, mutta totuus on toisenlainen. Ja huomaan, että mitä vanhemmaksi kasvan, sitä selvempää tämä on. Vahvuuteni ansiosta selviän mistä vain.

Huh. Olipa vaativa harjoitus. Mikähän siinä on, että suomalaiselle itsensä hyvien puolien ja vahvuuksien listaaminen on niin haastavaa? Tai no, oikeastaan en minä voi puhua kuin omasta puolestani. Mutta ehkä tämä harjoitus auttaa siihenkin. Löysin 17 mahdollistavaa uskomusta. Se on tosi hyvä alku. Anthonyn mukaan noiden vahvuuksien tiedostaminen saa meidät käyttämään niitä paljon enemmän. Nyt siis myös tietoisesti. Montako sinulla oli?

To be continue...


Koulutus osa 2.

Hyvää ilonan päivää kaikille! Jos et vielä lukenut ajatuksia kuuntelemani koulutuksen ykkösosasta, niin se kannattaa kurkata ennen kuin jatkat. Pääset suoraan koulutuksen alkuun tästä.

 



Nyt käsiteltiin uskomuksia. Uskomus = varmuus jonkin todellisuudesta. Uskomuksien voima on lähes rajaton. Sinä joko onnistut tai et, riippuen siitä mihin uskot. Eli toisin sanoen, jos menee tosi huonosti, muuta uskomuksiasi. Uskomuksia voi kyllä muuttaa. Se ei ole helppoa, mutta se on mahdollista.

Kylvä sellainen epäilyn siemen entisiin vääriin uskomuksiin. Sen jälkeen lisää niitä ihania tuntemuksia uusiin hyviin uskomuksiin. Kysele ja kyseenalaista. Ota selvää asioista. Kun tulee joku todella vahva ”tieto” sieltä selkärangasta, kysy itseltäsi, että onkohan tämä ihan oikeasti näin? Todista itsellesi asioita, joista et ole varma. Jos olet harkinnut ruokavalion muutosta kasvissyöjäksi, mutta se kinkkupaketti silti aina livahtaa sinne ostoskärryyn... Ota selvää mitä hyötyä ja haittaa erilaisilla ruokavaliolla on hyvinvointiisi. Vietä virkistyspäivä aidolla teurastamolla. Käy tutustumassa eläinten oloihin ja seuraa vierestä, kuinka se kinkku matkustaa sian pyllystä sinne kaupan hyllylle. Uskoisin, että lihansyönti ei ole enää edes vaihtoehto sen päivän jälkeen. (Tämä siis vain esimerkki, ilman minkäänlaista omaa mielipidettä. Itse en ole käynyt teurastamolla. Toinen esimerkki voisi olla vaikka huumeiden käyttö, tai tupakan poltto. Siihen löytyy varmasti yhtä lailla mahdollisia vahvistuksia.)

Pääasia on, että toimit. Uskomuksesta tulee vakaumus. Se jokin täysin vastustamaton voima muutokselle. Joten keskity uskomusten seurauksiin. Tunnista uskomuksesi ja mieti tekevätkö ne sinusta vahvemman ja auttavat oikeaan suuntaan, vai ovatko uskomukset ankkurina hidastamassa matkaasi.

Nyt tulee ensimmäinen tehtävä. Ota kynä ja paperi (tai kirjoita koneelle) ja mieti kaikkia mahdollisia uskomuksia, joita sinulla on. Listaa ylös kaikki mahdollistavat uskomukset, jotka tukevat suunnitelmiasi. Sitten tee samanlainen lista ja kirjoita kaikki lamaannuttavat uskomukset, joita sinulla on ollut elämäsi aikana. Ne jarruajatukset. Aivomyrskyile!

 



Useimmiten ihmiset lukevat kirjoja ja kuuntelevat koulutusnauhoja ilman että sitten oikeasti tekevät asialle mitään. (Täällä yksi sellainen malliesimerkki.) Mutta tehdään nyt toisin. Minä teen listan, tee sinäkin. Tee oikeasti. Ja jatketaan tätä sitten taas myöhemmin.

To be continue...


Koulutus osa 1.

Kuuntelin töissä sellaisen elämänmuutoskoulutuksen (Awaken the giant within). Vastaavia on tullut kuunneltua jo aika paljon, mutta koskaan ei voi oppia paremmaksi liikaa. Tämän koulutuksen piti Anthony Robbins. Ensin ärsytti se tupakkainen ja lipevä ääni ja puhetapa, mutta kun keskittyi niihin sanoihin, niin senkin unohtui nopeasti. Ja koska minun mielestä oppiminen on paljon kivampaa silloin, kun oppimansa tiedon voi heti laittaa kiertoon, niin tässäpä teillekin parhaat kopit, jotka päähäni pompsahtivat.


Älä enää tyydy mihinkään vähempään, kun mitä voit olla.

Tämä yksinkertainen lause sai ajattelemaan elämää vähän eri vinkkelistä. Aina sitä haluaa kaikenlaista itselleen, mutta harvemmin itsestään. Tuo oli se sama oivallus, joka muutti kouluttaja Anthonyn elämän. Miksei siis minunkin? Otin haasteen vastaan ja päätin kokeilla oppeja. Yksi askel kerrallaan. Niinpä mietin, että miten voin ottaa elämäni haltuun? Mitä voin tehdä jo tänään? Millä se ”nukkuva jättiläinen” heräisi? Miten minusta tulisi paras mahdollinen minä? Anthonylta tuli pari vinkkiä siihen:

Toimi. Ota vastuu toiminnastasi. 

Valitse ja päätä. Päätöksen hetki muuttaa elämän.

Minä päätin heti, että tästä eteenpäin elämäni menee vain paremmaksi. Teen oikeita valintoja, tapaan oikeita ihmisiä, teen oikeita tekoja. Kaikki alkaa päätöksestä. Tärkeintä on vain päättää minkälainen ihminen haluat olla. Ja myös se mitä haluat ihmisiltä, jotka ovat elämässäsi. Mutta muista, että päätös ei ole toivelista. Päätös tarkoittaa sitä, että poistaa kaikki muut mahdolliset lopputulokset. Asioiden selkeys tuo uskomattomasti voimaa. Ei kannata pelätä, että päättää väärin. Joskus niinkin käy, mutta mitä sitten? Silloin pitää vain topakasti päättää uudestaan. Tee paljon päätöksiä ja kokoile mitä toimii. Ja opi niistä!

Kolme elämäsi tärkeintä päätöstä:


1) Päätä mihin keskityt joka hetki elämässäsi. Olen läsnä, mitä ikinä teenkin.

2) Päätä mitä asiat merkitsevät sinulle. Onko tämä hyvä asia minulle?


3) Päätä miten toimit NYT. Mitä teen koska asiat ovat näin?

Tony kertoi Niagaran putouksista. Monet sanovat, että go with the flow… Mutta jos menee aina virran mukana, sitä saattaa vahingossa päätyä mihin tahansa. Ja sitten putouksen lähestyessä on hankalampaa mennä omaan suuntaan. Aika hyvä pointti. (Käsi pystyyn virheen merkiksi.) Pitää mennä OMAN virran mukana, ei muiden. Eli tehdä parempia päätöksiä.

Menestyksen saavuttamisen neljä askelta:

1) Päätä selkeästi mitä haluat saavuttaa.



2) Toimi isosti. Tee isoja tekoja.



3) Huomioi mikä toimii ja mikä ei.



4) Kun jokin ei toimi, muuta toimintatapaa kunnes se toimii.

 


Lyhyesti: keskity tavoitteeseen, opi virheistä, keskity hyvään, muuta se mikä ei toimi. Ja löydä siihen jokin keino, vaikka mikä tulisi.

 



Avaimet päätöksentekoon:



1) Muista päätöksen tekemisen voima, päätös on työkalu!



2) Vaikeinta päätöksen tekemisessä on sitoutuminen toimintaan – muu onkin sitten helpompaa. Ota ensimmäinen askel, oli se oikea tai ei.



3) Tee päätöksiä paljon, sillä tavalla oppii.



4) Opi päätöksistäsi. (Mieti mikä meni hyvin? Mikä ei toiminut? Mitä pitäisi tehdä paremmin ensi kerralla?)



5) Pysy sitoutuneena tavoitteeseen, mutta ole joustava toimintatavoissa.



6) Nauti päätösten tekemisestä! Koskaan ei voi tietää, mikä päätös muuttaa elämän.

 



Ihmiset ovat sillä tavalla erikoisia eläimiä, että me teemme kaiken jostain syystä. Syy liittyy kuitenkin kahteen tarpeeseen, meillä on tarve välttää kipua tai halu saada nautintoa. Nuo kaksi asiaa tekevät päätöksesi elämässäsi, tajusitpa sitä tai et. Tätä tietoa kannattaa hyödyttää. Pelko estää toimimasta, se on aika selvä juttu. Ja jopa asioiden vitkastelu tarkoittaa yleensä sen mahdollisen tulevan kivun välttelyä. Nyt pitäisi koittaa nähdä se kokonaiskuva, ymmärtää yhteys tekojen ja näiden kahden tunnetilan välillä.

 



Asiat muuttuvat, kun muutat sen mihin kipu ja nautinto liittyvät. Välttelemme kivun pelossa, mutta jossain vaiheessa vitkastelu menee niin pitkälle, että seurauksena oleva kipu on paljon pahempaa, kun tekemisestä tuleva olotila. Vaikka viimein toimitkin, se toiminta sai voimaa samasta syystä: mahdollisen tulevan kivun välttelystä.

 



Tätä voi hyödyntää ehdollistamalla itsensä muutoksiin. Liitä ikäviin pakollisiin juttuihin (laihduttaminen, velkojen maksaminen, jne.) ihania tunteita, jolloin niiden tekemisestä tulee miellyttävämpää. Ymmärrä ehdollistaminen, hallitse sitä. Ja alat toimia alitajuisesti niin kuin haluat.

 


Harmillisesti sama toimii toisinkin päin. Väärin yhdistetyt ehdollistumiset tekevät elämästä hankalampaa. Anthony kertoi tarinan taiteilijanaisesta, joka oli uskomaton intohimoinen tekemisissään ja elämässään. Kun sitten pitkä suhde loppui, hän ehdollisti tuon tunteen kipuun – eli aivot yhdisti intohimoisuuden syyksi eroon. Ihan humpuukiahan se oli, mutta pystyn kyllä hyvin samaistumaan tuohon. Minä en juuri enää uskalla heittäytyä mihinkään… Vääriä ehdollistumisia menneisyydessä. Olipas kipeä huomio.


Esiintymiskammo taas tulee ensimmäisestä huonosta kokemuksesta. Ja tämänkin minä allekirjoitan. Ja kipeästi muistan. Mutta hyvä uutinen on se, että tämänkin voi siis muuttaa. Minun pitää vain löytää tapoja nauttia siitä, että voin esiintyä julkisesti. (Heti ei tullut mitään mieleen.)

 



Päästään taas siihen päättämiseen. Päätä mikä elämässä on kipua ja mikä nautintoa.

Kun tunnistaa ärsykkeet, voit tehdä tuon ehdollistumisen tietoisesti. On ihan turha miettiä kipua mikä tulee asiasta, joka on kuitenkin tehtävä. Keskity sen sijaan siihen mitä tapahtuu, jos ET tee jotain asialle. Tunne se tuleva tuska, jos laiskottelet. Siellä piilee toiminnan voima.

 



Nauhoituksessa tuli ihan paras välikommentti: Käännä puoli. Hehe. Tämä koulutus lienee alun perin tehty kasetille. Mutta mekin voidaan kyllä pitää tauko. Tässä oli jo niin paljon sulateltavaa. 

 



To be continue… 

Kaappi.

Löysin koneeltani kuvan. En muista nähneeni sitä koskaan aikaisemmin. Aivan selvästi olen sen kuitenkin nähnyt jossain ja sanomasta johtuen jemmannut sen koneelleni. Arvatenkin odottamaan tätä päivää. Ja kun se tänään osui silmiini, se niin sanotusti osu ja uppos. (Tuo oli yksi suosikkipeleistäni kakarana. Sellaisia ei ole montaa.)

Täällä on ollut mieletön elämän puhdistus käynnissä. Se Abrahamin kuuntelu varmasti vaikutti tähän jollain lailla, mutta luulen sen johtuvan enemmänkin siitä, että minä tarvitsen muutosta. Olen tarvinnut sitä jo todella pitkään.

Yksi unelmani toteutui eilen. Ja siitä johtuen Elina on suosikkihenkilöni tällä hetkellä. Oikolukijani oli menossa IKEAan ja pyysin tuomaan valon lamppuuni. Lamppu on täydellinen, mutta siihen ei käy mikään muu kuin se tietty IKEAn lamppu. Joten täydellinen lamppuni ei varsinaisesti nyt hoida hommaansa. Kävi ilmi, että Elina on menossa sinne isolla autolla. Ja että voisi tuoda muutakin, jos tahdon. En tiedä mikä viirasi päässä, mutta pyysin tuomaan samalla peltikaapin, josta olen haaveillut sen kymmenen vuotta. On melkein käsittämätöntä, miten voi ihminen tulla näin onnelliseksi tavarasta. Sillä tuossa se nyt pojottaa, maailman hienoin kaappi. Minun omana. Enää ei edes haittaa, että sen vieressä oleva lamppu on yhä valoton (olivat loppuneet), sillä kaappi loistaa upeuttaan ihan riittävästi.

Olen yhä vähän kipeä. Olen myös hankkinut itselleni ne ylimmät vatsalihakset, sen verran tuskallista tuo yskiminen nykyään on. Mutta tämä sairastuminen on kyllä ollut tosi hyvä asia. Niin moni juttu on selkeytynyt päässäni, kun jouduin pysähtymään. Miten on mahdollista, että olin sen taas unohtanut? Sinkoilin ja hosuin ja ahdistuin, kun oli asioita jotka vaivasivat jatkuvasti mieltä. Kun ihan pelkkä pysähtyminen olisi riittänyt niiden ratkaisemiseksi. Toivottavasti tämä ymmärrys ei tullut liian myöhään. 

Astrokalenteri oli kuitenkin kannustava.

Nyt kannattaa viimeistellä muutama juttu, joka on tainnut vähän unohtua. Pienellä huolellisuudella nyt, helpotat tulevaisuutta huomattavasti. Kohta odottavat ne isommat avaukset, joita ennen on laitettava kaikki kuntoon.

Alkaa olla homma paketissa. Asunto tarvitsee vielä runsaasti hienosäätöä, mutta nyt ensimmäisen kerran täällä asuessani tuntuu jo kodilta. Yksi oma huonekalu ja tilanne muuttui täysin. Ehkä siihen vaikutti myös se päätös, että tämä paikka on oleva tukikohtani ainakin vuoden loppuun. Uskalsin jo purkaa pahvilaatikoita ja asettua taloksi. Seuraavaksi alan keräämään rasvakerrosta, että selviän talven täällä. Tai ainakin talveen asti. Ikkunat täytyy tiivistää. Ja ostaa paljon kynttilöitä. Ja hei - enää 111 päivää ja alkaa ilonan joulu! Taas valkeata joulua, keskellä suurten hankien. Muistan joulun aikaan, se kuinka saikaan mun taas taakse vuosien...

   

Koulutus.

Vietin eilisen päivän kouluttautuen uuteen työhöni. Ja elämänmuutokseen. Tiedät varmaan sen perusnegatiivisen suomalaisen sanonnan, että jos joku tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, se yleensä myös on sitä. Olen tullut melko varovaiseksi vähän kaiken suhteen ja yrittänyt pitää tuon lauseen mielessä. Voin pitää sen yhä mielessä. Mutta nyt painotan sanaa yleensä.

Eilinen koulutus oli aivan huikea! Tai ehkä se itse koulutus oli aivan tavallinen, mutta huikeaa oli ne kaikki ajatukset mitä päähäni ilmestyi, kun kuuntelin niitä muita ihmisiä. Niitä aivan tavallisia suomalaisia, jotka innosta piukeina kertoivat mitä ihmeellisimpiä tarinoita omista kokemuksistaan, kuinka ovat saaneet apua kuka mihinkin vaivaansa. Kaikilla oli niin paljon sanottavaa, että minä aloin jo melkein kyllästyä (ihme juttu). Toivoin välillä, että pääsisin jo kotiin oikeasti itse kokeilemaan näitä ihmeellisen hyviä aineite. Jokainen on yksilöllinen, joten en tietenkään tiedä miten nämä vaikuttavat minuun. Pitää vain kokeilla, testailla ja kuulostella. Mutta melkoiset odotukset olen jo ladannut näille purnukoille valmiiksi, eikä koulutus odotuksiani ainakaan millään tavoin vähentänyt.

Tapasin aivan huikeita ihmisiä. Olen supersurkea tuollaisissa tilanteissa, mutta nyt osasin olla. Varmaankin, koska se ei ollut ollenkaan sellaista mitä odotin. Ihan ensimmäinen hämmästyksen aihe oli se, että ne muut ihmiset, joita jännitin ennen koulutusta, todellakin olivat ihan tavallisia ihmisiä. Eri ikäisiä, kokoisia, näköisiä ja eri elämäntilanteissa. Isoimman vaikutuksen teki nuori vauvamahainen nainen, joka itse kertoi olevansa humanistihippi. Jos kotiäitinä toimiva humanistihippi pystyy tähän työhön, niin enköhän minäkin. Jos eläkeläinen pystyy tähän, niin enköhän minäkin. Ihan kaikki pystyvät tähän. Sitä paitsi alkoi tuntua, että olen aivan suotta mollannut itseäni ja osaamistani kaikki nämä vuodet. Nyt pitää vain uskaltaa olla mitä on ja toimia sen mukaan mikä hyvältä tuntuu. Ja tämä tuntuu tosi hyvältä!

Kiitos ihana Minttu, että jaksoit jääräpäisyyteni ja innostit minut vastusteluistani huolimatta tähän uuteen upeaan maailmaan!