Uusi ihminen.

Muistatko kun reilu vuosi sitten olin ystävieni ihanissa häissä? Ja sitä ennen kerroin superromanttisen tarinan, kuinka Joona kirjoitti rakkauskirjeen ja kosi Sania... Tuo ihana tarina sai taas jatkoa. Pieni ihminen on syntynyt.

En ole eläissäni googlettanut näin paljon vauva-asioita. Olen täysin toivoton tällä osastolla, joten yritin epätoivoisesti hakea apua netistä. Huonolla menestyksellä. Mutta menin kuitenkin etsimään vauva-lahjaa kaupungilta. Olen varma, että ystävilläni on monta viisasta vauvatietoista kaveria, jotka osaavat ostaa niitä hienoja ja tarpeellisia lahjoja. Eli ei siis varsinaisesti haittaa, jos epäonnistun tässä. Mutta tietysi olisi kiva mieluummin onnistua.

Joku täti kirjoitti nettiin, että kukkia ei kannata viedä tai lähettää, koska kaikki tekevät niin ja sitten niille kukille ei ole tarpeeksi maljakoita ja siitä tulee stressiä. Maljakon lähettäminen tuntuisi myös vähän hullulta tässä vaiheessa, ehkä sitten rippi- tai häälahjaksi. Astelin ruokatunnilla kollegan ohjeistamana työpaikan lähettyvillä olevaan ostoskeskukseen ja näin jo alakerran näyteikkunassa niin ihanan ruman lelun, että olin välittömästi varma asiasta. Tuo se on. Etsin kaupan yläkerrasta ja löysin etsimäni. Se pursusi rakkautta ja tuntui pehmeältä.

Myöhemmin sain kuulla, että tämä tyyppi on joku kuuluisa hittituotepossu, vähän niin kuin Hello Kitty. Kieltämättä olin vähän pettynyt. Luulin olevani omalaatuinen. Vähemmän tulee noita lastenohjelmia katseltua. No, ihanan pehmeä se on silti. Vauvalle tuo lelu lienee kuitenkin henkilökohtainen yksilö ja hän pitää siitä kaikesta julkisuudesta huolimatta.

Ja tälle uudelle tulokkaalle haluan sanoa:

Welcome to the planet Earth!



P.S. Tänään sain ihanan kuvan pikkuherrasta köllöttelemässä Peppan kanssa. Peppa hymyili leveämmin, mutta olen varma, että kuva vain ehdittiin ottaa ennen kuin poika ehti valmistautua kunnolla. Muuten hymy olisi ollut yhtä leveä. Joten lasken tämän onnistumiseksi. (Kuvaa en uskalla julkaista ilman lupaa, ensimmäiseen sellaisen pyysin.)

Lapsia ja leluja.

Päätin tarttua heti härkää sarvista ja noudattaa omia ohjeitani. Tapaan (ainakin) yhden luovan ihmisen viikossa ja otan vastaan palautetta. Mikä on hyvää, mitä voisin parantaa. Tänään tapaan entisen kämppikseni, also called Kuparinappi. Äärettömän luova kaveri, joka jakaantuu minä hetkenä hyvänsä. Tämä taitaa olla niitä viimeisiä mahdollisuuksia tavata vanhaa ystävääni entisellään. Kesällä hän on sitten jo äiti.

Aika moni muukin tuttavani lisääntyy. Töissä ja muuten vain elämässä. Kaikkea hyvää heille ja heidän valinnoilleen. Ihanaa että ihmiset, jotka haluavat lapsia, saavat lapsia. Ja kiva, että ne jotka saavat lapsia yllätyksenä, haluavat niitä myös. Siitäkin huolimatta tänä aamuna kiitollisuudenaiheita luetellessani listalla oli: Kiitos etten ole raskaana. Toisin kuin näille nyt lisääntyville, minulle se olisi painajainen.

Sanoin ennen aina, etten pidä lapsista. En ole koskaan halunnut lapsia. Nykyään pidän kyllä muutamista tietyistä. Italialainen ystäväni on tehnyt jo kaksi syntisen suloista puoli-italialaista poikalasta. Sitten on se vauva, joka oli luonani käymässä ja nauroi sylissäni. Serkulla on lapsi, jonka hän tunki syliini täysin varoittamatta, ja joka siitä innostuneena halasi minua. Vielä olisi yhdellä kaverilla potentiaalinen mukava vauva, mutta olen nähnyt sen vain vilaukselta, joten en osaa muodostaa mielipidettä siitä vielä. Voin ilokseni todeta, että kukaan edellä mainituista äideistä ei menettänyt itseään. Saivat äitiyden hyvänä lisänä, mutta eivät muuttuneet sellaisiksi ärsyttäviksi pullamössöoksetuksiksi. Niin käy joskus.

Laitan taas linkin, joka sai minut nauramaan, mutta myös hieman pelkäämään.
Hei nyt oikeesti, monisilmäinen pupu?!