Kuulumisia.

Ensimmäisen viikonlopun jälkeen alkoi viikko rivakasti maanantaina klo 3 yöllä. Sen verran mullistava pamahdus kuului, että jopa minä siihen heräsin. Täällä nyppylällä oli vähän myrsky. Ja sitten uni ei enää tullutkaan, joten luovutin sängyssä pyörimisen ja menin keittämään aamukahvia puoli viideltä. Onneksi olin nukkunut viikonloppuna jo vähän varalle.

Olen jotenkin ihan rakastunut Maltaan. Kotiin ja ihan yleisesti paikkoihin. Kuvia en ole ottanut kovin montaa, en ole joutanut. Mutta kaikenlaista on silti kyllä tapahtunut, vaikken pysty sitä todistamaan. Tarinoitakin on, vaikken ole ehtinyt kertoa. Ajattelin nyt ottaa tämän tammikuun vähän rauhallisemmin.

Busseilla olen kuitenkin ehtinyt matkustaa. Asun sen verran kaukana, että voisi kuvitella linja-auton olevan hyvä vaihtoehto. No... Voihan se jonkun mielestä olla. Vaikka matka kestää vartin pidempään kuin kävellen. Ja vaikka minun hyvin syrjäisen kotipaikkani varrella on juuri se reitti, jolla ajaa yleensä kovasti vinkuva ja koliseva minibussia etäisesti muistuttava pakettiauto. Ensimmäisellä kerralla olin aivan ihmeissäni. Reitti tuntui hirvittävän pitkältä (mitä se toki olikin) ja kuskin kiireinen tapa nippa nappa väistellä vastaantulijoita hieman saattoi hirvitää. Nyt ei enää hirvitä ollenkaan, sillä tajusin, että voin ihan hyvin virkata kaikessa rauhassa sen reilut 45 minuuttia, ennen kuin tarvitsee alkaa miettiä missä on. Ja mitä useammin tuota väliä matkustan, sitä enemmän huomaan, että matka ei oikeasti olekaan kovin pitkä, tuo bussi vain tekee mitä ihmeellisimpiä silmukoita ja mutkia. Kartta alkaa jo pikkuhiljaa muodostua päähäni. Ei siis ihme, että kävellen ehtii nopeammin.

Koti alkaa tuntua kodilta. Täällä ei ole juuri mitään omaa, mutta nämä lainatut järjestin kuitenkin omalla tavalla. Tänään sain viimein ostettua pesuainetta ja pääsin pesemään pyykkiä. Lempipuuhaa. Ja minulla on nyt ikkunalla varustettu pesukone, joten sekin meni hyvin. Jostain syystä myllääviä pyykkimyttyjä jaksaa tuijottaa vaikka kuinka kauan. Luulen, että tässäkin on taustalle se vesi. Sellainen erikoisbonus löytyy tästä ihanasta kodistani myös, että täällä on kuivausrumpu. Ajattelin ensin, etten sitä varmasti käytä, mutta tämä asunnon sisällä oleva kosteus kyllä sai nopeasti muuttamaan mielen. Pyykki kuivuu viikon ilman sitä.

Meillä on tässä lähellä oma kuppila, joka on melko kuuluisa jostakin, mutta jossa en ole vielä käynyt. Tiedän tämän, koska kävin tuolla toisessa kaupungiassa vaateostoksilla. Täällä on aika kylmä. Ostin paidan ja vaihdoin pari sanaa kassaneidin kanssa. Nainen alkoi kysellä enemmän ja kävi ilmi, että kyseessä on naapurini. Hän osasi heti neuvoa mistä marketista kannattaa ostaa mitäkin, ja häneltä kuulin tuosta baaristakin. Olin hämmentynyt, olitiin tosiaan kuitenkin eri kaupungissa. Toisaalta, nämä kaupungit täällä ovat aika pieniä ja niin lähellä toisiaan, ettei niitä oikein osaa erottaa ellei katso kartasta. Yhtä Maltakylää kaikki.

Ja ihan sellainen ilmoitusluontoinen juttu... Jos ei ole mitään tekemistä, niin lähettäkää minulle lämpimiä vaatteita. Täällä nimittäin ei ole. Ei lämmin, eikä vaatteita. Pakkasin vain kesäjuttuja, koska kuvittelin tulevani lämpimään maahaan. Pelkkä illuusio mainoksista. (Hätätapauksessa langatkin kyllä käy, osaan virkata villa-asioita.)
   

Arkipäivä.

Tapasin eilen aamulla miehen, joka on vähintäänkin persoonallinen. Sir Jim. Syntyperä tuntematon, iho hyvin tumma, harmahtuneet pitkät hiukset. Hänellä oli monta tekemätöntä elokuvaa. Kuulin kahden juonen, näyttelijätkin oli jo valittu. Hollywood kamaa. Molemmat tarinat olivat todella hyviä, mutta se toinen sai ihon kananlihalle ja melkein kyyneleet silmiin. Upea tarina. Minä niin toivon, että jonain päivänä tapaan ohjaajan, jolle voin kertoa tämän kaiken. Minulla on siihen lupa. Saan myös osallistua elokuvan tekoon, siitä tulee takuulla hitti ja pääsen punaiselle matolle. Näin asia sovittiin. Kaikessa kummallisuudessaan tuo mies oli ainakin elokuvallisesti nero. Hänellä on ilmeisesti monia tyttöystäviä, monista eri maista. Hän kertoi rakastuneensa kerran elämässään, mutta että ei aio tehdä sitä virhettä enää. Ja Suomessakin hän on asunut joskus kauan sitten, Porvoossa. Paras paikka Suomessa on kuulemma Silja Line. Ihmettelin tätä hieman, mutta mies vastasi nauraen: "You know why!" Juu, arvaan kyllä. Kaveri oli viettänyt meidän rakkailla panolaivoilla eniten aikaa koko reissullaan. Kiitos tästä mielikuvasta, jota en olisi halunnut.

Liekö jäänyt jotain hampaankoloon Thaimaan reissuilla. 

Istun nyt hostellin aulassa ja tähän näppäimistölle lensi juuri jonkinlainen ällö karvamatoa muistuttava musta mönjäke. En tiedä mistä se tuli. Puhalsin sen pois, epäilyttävää tuollainen. Täällä on monia ällöttöviä asioita ilman selitystä. Niitä ei kannata jäädä miettimään.

Bob Marley laulaa taas naapurissa. On tehnyt sitä joka ilta. Melkein harmittaa, ettei niitä hyviä biisejä ole enempää, nämä kun on jo kuultu aika monesti, myös Thaimaassa. Tässä samassa hostellissa asuu jättiläiskissa. Se makaa aina keskellä lattiaa ja komentaa äänekkäästi. Tänään se tosin köllötteli yhdellä pöydällä. Yhtä vaativasti se osasi huutaa sieltäkin. En ole aivan varma mikä hänen varsinainen tehtävänsä on, mutta aika varmasti se ei ole rottien jahtaaminen. Olen nimittäin nähnyt niitä täällä jo kolme. (Tai sitten se yksi ja sama rotta on tullut vastaan jo kolmesti.) Ihan kissan lähistöllä. Ensimmäisen kerran näin rotan, kun se vilahti tuonne aulassa olevan tavarapinkan alle. Toisella kertaa se tuli aulassa vastaan. Me molemmat jähmetyimme ja vain tuijotimme toisiamme, kunnes joku täällä hengailevista bussikuskeista tuli hänen takaa. Rotta juoksi suoraa minua päin ja kurvasi viime hetkellä oviaukosta (jonne minäkin olin menossa). Toivon, että se asuu vain täällä alakerrassa.

Vietin eilen mietintäpäivän. Suunnittelin tulevaa. Hain yhtä työpaikkaa, jonka ilmeisesti olisin saanut, jos olisin päässyt lähtemään heti Espanjaan. Ei se nyt oikeastaan onnistu. Piirtelin Sanin ja Joonan hääkuvaa. Kirjoitin. Olla möllötin. Koitin levätä, mutta en ole siinä kovin hyvä. Tai jotenkin täällä se on vaikeampaa. Kaikki on vielä niin uutta. Näin muun muassa elämäni ensimmäisen Thunder stormin. En tiedä mitä se on suomeksi. Uskomatonta salamointia pilvien päällä, eikä satanut yhtään. Valot vaan vilkkuivat ja paljastivat pilvien muodon. Upea näky. "Looks like the Evil is coming."

Saksalaiset tytöt lähtivät tänä aamuna jatkamaan matkaa. Itse aion viettää täällä vielä ainakin muutaman yön. Alan viihtyä, tai paremminkin kotiutua. Viihtynyt olen koko ajan. Täällä aamut ovat niin ihania! Päätin herätä joka päivä vähän aikaisemmin ja lähteä kävelemään, kun aurinko vasta nousee. Silloin täällä on tosi rauhallista. Minäkin muutan tänään. En tosin vielä tiedä minne. Lähistölle. Joko erään intialaisen hostelliin (jos löydän sen) tai sitten Sir Jimin reggae hostelliin. Kumpikin vaihtoehto kuulostaa tällä hetkellä oikein hyvältä.

Tämä Banana paikka on ollut hyvä koti neljä yötä. Aulan toimistossa oleva John Lennon on mukava ja avulias. (Olen varma, että kaveri on aasialainen Lennonin uudelleensyntymä.) Kaikki on ollut upeaa. Kiitos!
 

Päivää.

Yritin olla tänään positiivinen. Ja olinkin, heti aamusta asti. Oli niin aikaista, ettei todellisuus ollut vielä ehtinyt masentaa, mutta yritin pitää siitä tunteesta kiinni. Tuotti suunnatonta riemua nykäistä ensimmäinen piikki aamukammastani. Siitä se alkaa. 

Aamukahvin aikaan kävin tervehtimässä firman lääkäriä, joka on kyllä niin komediaa koko ukkeli. "Just shut up", se sanoi minulle. Äänihuulissa on nyt joku virustulehdus ja sain viiden päivän  juttelukiellon. En tiedä onko asioilla yhteyttä, mutta kylläpä taas kannatti huutaa siellä matsissa.

Kävelin kotiin aivan hillittömässä tuulessa, se oli melkein myrsky. Se puhalsi miten sattuu, eli oli vain ajoittain vastatuulta. Mutta kaikkialla lentele lehtiä ja roskia ja ties mitä. Samalla tietysti aurinko porotti kirkkaalta taivaalta ja oli ihanan lämmin. Tämä maa on niin sekaisin. Edes ilmasto ei ole normaali. Tämä luonto on muutenkin täällä niin omituinen. Ja kun sanon luonto, niin tarkoitan tietenkin tätä meidän omaa pikku gettoa. Tuossa ihan lähellä on sellainen pieni "metsä" eli alue, jossa on muutama hassu puu nurmikolla. Ne ovat kuitenkin valtavia. Ja tänään puista lähti aivan hirvittävän kova humina. Kuulin tuulen. Matkan varrelle oli kaatunut muutamia pienempiä puita, jotka on istutettu kadun ja jalakaytävän väliin. Ne olivat vain napsahtaneet poikki. Ihminen ei ollut osannut rakentaa luontokappaletta kestäväksi. Ihme juttu. Ja sitten yksi omatoimisesti elämänsä aloittanut voikukka oli päättänyt alkaa kasvaa keskellä syksyä jostain betoniaidan rakosesta, eikä välittänyt ollenkaan myrskyistä. Erikoista.

Laitoin tuohon vielä kuvan Dublinista. En oikein tiedä miksi, mutta siinä se nyt on.
Ja bonuksena vähän ajateltavaa. Tämä on ihana. Huomattavasti ihanampi, kuin tuo yllä olevan kuvan kaupunki.