Kurja päivä.

Elämän määrä altaassani on ilmeisesti vakio. Sain kuin ihmeen kaupalla herätettyä sen toisen kasviraasun henkiin. Pienistä jämäpätkistä se alkoi taas kasvaa. Ja vaikka elämä selvästi voitti, niin ehkä tasapainon säilyttämisen vuoksi tällä kertaa Christian II sai tarpeekseen. Henki lähti. Altaan vahvuus: Kaksi kituvaa kukkaa, kaksi kituvaa kalaa (Hugo ja Picu), sekä toistaiseksi vielä normaalilta vaikuttava Jorge. Luulen, että pojat ovat vain paleltuneet. Asuntoni on niin kylmä, että tankkia on erittäin vaikea pitää lämpimänä. Aion lopettaa heti, kun loput pojat luovuttavat. Tämä harrastus on aiheuttanut pelkästään mielipahaa. Ja kärsimystä ja kuolemaa. Ihan typerä idea oli koko akvaario.

Pääsiäinen on viimein ohi. Juu, ihan oikein luit ja minä kirjoitin, en tarkoita vappua. Täällä nimittäin vietettiin pääsiäistä vasta viime viikonloppuna. Suomen vappusää oli parempi. Työmaalla oli melko tyhjää, koska enemmistö on ortodokseja ja saivat siksi viettää maanantainsa kotona. Nautin töihin menomatkasta, koska metro oli lähes tyhjä. Paluumatkasta en nauttinut ollenkaan niin paljon, koska osuin paikalle, kun baltianmiehet ottivat taas mittaa toisistaan. Kakaramainen kina metron oviaukolla, ensimmäinen töni, toinen potki takaisin ja sitten machoiltiin, kunnes heleä ääni ilmoitti ovien sulkeutumisesta ja metro erotti riitapukarit. Mikä näitä ihmisiä oikein vaivaa?

Sain Ilkalta viikkoviestin taas ja jäin pohtimaan. Se pointti oli ihan jotain muuta, mutta hän aloitti viestinsä: "Ensinnäkin olen tosi innoissani siitä, mitä kaikkea tänä vuonna tulee tapahtumaan." Aloin saman tien kirjoittaa omaa listaa. Mitä ihanaa tänä vuonna tapahtuu?

Matkustan Italiaan, ihana loma Venetsiassa ja Trevisossa.

Sohvasurffari tulee vierailulle Jenkkilästä.

Emman vauva syntyy ja minusta tulee special-täti. 

Ja siinä kaikki. 

En millään keksinyt mitään muuta. En yhtään mitään muuta. Ihan suututti... Ei ihme, jos elämäni on ilotonta, jos en pysty edes listaamaan mukavia asioita. Tämä oli se mahdollisuus kuvitella ja haaveilla ja suunnitella kaikki se ihana, jonka haluan tapahtuvan. Joten, tämä olkoon kotitehtäväni. Listaan 22 ihanaa asiaa tälle vuodelle. Siis sellaista, mitä tulee tapahtumaan. Hyvä idea.

2/5 Arki on juhlaa.

Olen pitänyt teidät kaikki uutispimennossa. Mutta siellä minäkin olen ollut. Se on kyllä kummallista, että sitten kun alkaa tapahtua jotain, niin se tulee kaikki kerralla. Olen ollut jotenkin sanaton. Saamatonkin, mutta enemmän sanaton. Jos nyt tiivistän vähän, ihan vaikka sen kunniaksi, että on 13. päivä.

Minä muutin. Uuteen ihan kivaan kämppään, työkaverin ja jonkun toisen tyypin kanssa. Toinen tyyppi on mukava, työkaveri täsmälleen samanlainen kuin töissä. Tästä opin, että jos joku on vaikea töissä, niin ei se kotona ole sen helpompi. Kolmen päivän jälkeen kerroin sille toiselle mukavalle, että muutan kuun vaihteessa pois. (En vielä tiedä minne.) Onneksi huoneeni on niin homeessa, etten voi hengittää täällä. Ei silleen harmita lähteä.

Elämääni on tullut mies. Melko monta kertaa. Tein kaikkeni, jotta pysyisin sinkkuna, mutta kaveri on kuin bumerangi. Mitä kovemmin heitän ulos, sitä varmemmin se tulee takaisin. Oli mennä järki. Mutta sitten kuitenkin... On niin oppivainen kaveri. Tajusin, että naapurini on ihmisenä juuri sellainen, jota olen aina etsinyt. Siis teinistä asti. Minulla oli sellainen kymppilista asioista, joita rakastan. Hörökorvat, hymykuopat, luujuttu (eli posken liikkuva lihas), suuret käsivarret, ei saa polttaa eikä huumeilla, ruskeat silmät... Lista oli pitkä. Yksi päivä vain katsoin Kallea ja tajusin, että hitto. Tuo tyyppi on kyllä juuri sellainen mitä aina toivoin. Ja sen jälkeen en enää heittänyt pois. Katsellaan nyt sitten, kun silmää kerta miellyttää, kaveri näyttää ihan mahtavalta. Ja on niin kiltti, etten ole koskaan tavannut toista samanlaista. Jotenkin vain aina kuvittelin, että se kymppilistani mies olisi valkoinen.

Meillä oli täälläkin vappu. Juhlin sitä supisuomalaisen alkoholipitoisesti suomalaisessa seurassa, kuinkas muutenkaan. Onneksi ymmärsin vaihtaa juomani alkoholittomiin siinä seitsemän aikaan, koska piti kuitenkin mennä työmaalle sitten heti seuraavana aamuna. Mukana ollut työkaverini ei ymmärtänyt, ja näytti todella kärsivältä, vaikka tuli vasta iltavuoroon.

Meillä oli myös eräänlaiset juhlat toisen työkaverin luona. "Tulkaa tänne kuuntelemaan Dingoa" oli sen viestin sisältö, jolla minut ylipuhuttiin mukaan keskellä viikkoa. Avainsana. Joten menimme Pörröpään kanssa Myrskymiehen luokse. (Molemmat työkaverini ovat suomalaisia, tosin toinen on täällä edustamassa Ruotsia.) Myskymies on siitä hassu, että kaveri saa minut laulamaan ja tanssimaan. Seikka, jota ei normaalisti tapahdu. Meillä oli vastaava Popeda-ilta jo aikaisemmin. Nyt vedettiin Dingoa. Kaikki sanat löytyvät meidän DNAsta, kasarilapsena Pörröpää ei ymmärtänyt. Myöhemmin mukaan tuli pari muuta epäsuomalaista työkaveria ja Kalle. Mutta Myrskymiehen kassa me vain tanssimme ja lauloimme. Malta tekee outoja ihmiselle.

Sitten kävi niin hassusti, että sain töitä Thaimaasta. Se tuli vähän puskista, koska en ihan kauhean tosissani edes hakenut, enemmänkin kyselin vähän, kun kiinnosti. Joten nyt minulla on uusi suunta syksylle. En tiedä kovin tarkasti mitä olen tekemässä. Onpa uutinen.

Taidan mennä nyt nukkumaan, kun seinän takana asuva työkaverikin sai jo. Ei tarvitse enää kuunnella sitä touhua enempää. (Tänään.) Mutta laitan nyt vielä vähän näitä arkisia kuvia kuitenkin, liittyen siihen haasteeseen, jonka laiminlöin heti kättelyssä. Hitto. Selvästi nuo pitkäkestoiset haasteet eivät ole minun juttu. Viidestä päivästä selvitin yhden. Säälittävää. Mutta tässä on ollut elämä pelkkää juhlaa tosi pitkään. Ei ole silleen arjellisesti kovin haastavaa. No, c'est la vie. 

Vappujuoma, yksi niistä monista.

Vappujuhlien evästä. Noita drinkkitarjottimia oli melko monta.

Hyvässä suomalaisessa seurassa. Viinaksia vedettiin kaksin käsin.

Naapurin Kalle.

Maisema tilapäiskotia vastapäätä.

Vappu.

Eilen eräs sitkeä pappa täytti 110 vuotta. Siitä oli uutisissa. Aika vanha mies, itse asiassa Italian vanhin. Pitkän iän salaisuudeksi hän mainitsi muun muassa hyvän viinin. Kannattaa kuunnella vanhoja ihmisiä, he kyllä tietävät.

Tänään on Tiimarin mukaan vappu. Itse olen sitä mieltä, että vappu on huomenna ja tänään on vasta se aatto, mutta Tiimarin ikkunassa kuitenkin lukee  isoilla värikkäillä kirjaimilla: "Vappu 30.4." Meinasin mennä huomauttaman asiasta myyjille, mutta sitten iski häpeäkammo, enkä mennyt. Ensinnäkin, heillähän saattaisi olla joku kompa hihassa ja nolaisin itseni täysin (= häpeä). Tai sitten minä nolaisin heidät totaalisesti ja he vain laskisivat kuinka monta päivää ovat tehneet itsestään pellen (= myötähäpeä), mikä tietysti saattaisi olla se kompa, näin vapun kynnyksellä. Veikkaan, että ovat olleet punaiset pallonenät päässä koko viikon. Joten häpeänpelko voitti taas ja pidin suuni kiinni.

Söin tänään aamupalaksi tippaleipää. Se oli ihan yhtä mautonta kuin joka vuosi, ja jätti ällöttävän rasvakelmun kitalakeen, mutta tietenkin sellainen oli ostettava, koska on vappu. Tänä vuonna en laittanut yhtään palloa tai serpentiiniä mihinkään. Alpo on Tanskassa ja minä kipeä, että se niistä kemuista. Mutta olen varma että koko Suomi juhlii minunkin edestä. Joten taidankin tästä siirtyä sivuvasemmalle, poksautan auki vappujuoman, ja vietän omanlaisen upean vapun virkaten.

 

I l o i s t a   v a p p u a   k a i k i l l e !

     

Vappu.

Aivan ihana rakkausvappu. Nyt on vähän väsy. Kestoriemu vie voimia. Marco on täsmälleen niin ihana, kuin muistin. Näytti ja tuoksui ja tuntui ihan yhtä hyvältä, kuin ennenkin. Aivan suotta pelkäsin kielimuurin korkeutta, italengish on hyvä kieli ja sillä pärjää loistavasti.

Ihmetyttää kyllä vieläkin, että miten voi niin täysin erilaisesta kulttuurista tulla ihminen, jolla on samanlainen huumorintaju ja tavat ja asiat mistä pitää. Se on hämmentävää ja olin sen osittain jo unohtanut. Tai ehkä se meni kesän osalta jotenkin Venetsian piikkiin, silloin oli kaikki muukin niin ihmeellistä, mutta nyt tämä Jyväskylä pakkasviimoinen ei juurikaan tilanteita kullannut. Ehkä totuus tuli ilmi?

Myönnän, että nyt ei tunnu ihan niin pahalta, kuin syksyllä. Ihana oli nähdä vaikka pelkäsin, että revin vanhat arvet auki. Syksy oli niin kamalan vaikea ja tuntui, etten millään selviä. Mutta toisaalta, silloin ikävöin Marcon lisäksi koko Italiaa ja kaikkea kesällä koettua. Ja Suomen synkkyys vain tukehdutti. Ihan eri asia. Nyt on sellainen kyllä-tämä-tästä-fiilis.

Ensin lepään vähän, sitten kokoan pakan uudelleen ja mietin mihin seuraavaksi suuntaan. Ihan hyvä näinkin. Mutta fiilistellään nyt vielä tänään tällä vappukuvalla.

Rakkautta.