Hyvä päivä.

Sain hyvää palautetta kouluni päävelmentajalta. Hän on harvinaisuus, joka ymmärtää minua. Onhan se toki myös aika hullu mies, mutta hulluuden ja nerouden välillä on häilyvä raja. Hassua, että vaikka olen aikamoisen hullunmyllyn käynyt, saanut henkisiä traumoja ja selässä on monen puukon jättämä jälki... Muutama sana saa sen kaiken tuntumaan vaivan arvoiselta. En tiedä kuinka paljon (tai vähän) minulla on osaamista liiketaloudesta, mutta elämästä, ihmisistä ja itsestäni opin kyllä melkoisen määrän. Ja se ei voi olla huono asia, vaikka kuinka syvällä olisi käynyt matkan varrella.

Olen selviytyjä.
 

And the stalker is back.

Minulla on ikioma stalkkeri. Sellainen, joka vuodesta toiseen pompsahtaa elämääni. Kyseessä ei ole mikään mielenhäiriöinen syrjäytynyt hiippari, vaan - ei enempää eikä vähempää kuin - varatuomari. Sen korkeammalle ei vissiin pääse. Mielenhäiriöinen se taitaa silti olla. Ensin tämä oli vähän pelottavaa - tuon tason kaverihan voi tehdä mitä tahansa suhteillaan. Olen muuttanut osoitetta ja vaihtanut numeroakin, mutta aina se jostain tietoni kaivaa. Viime vuosina en ole siitä enää välittänyt, tämä kun on kuitenkin vain kausittaista.

Kaikki alkoi viattomasta deitti-ilmoituksesta. Vuosia sitten kämppikseni Mini-Minnan kanssa sokkotreffailtiin yksi kesä. Sain mahtavia tuttuvuuksia, parin kanssa olemme edelleen ystäviä. En koskaan tavannut tätä tyyppiä ja muutaman meilin jälkeen sanoinkin, että antaa olla. Tai oikeastaan sanoin niin sen jälkeen, kun posti toi kirjeen ja alastonkuvan. Saunassa otetun otoksen, mutta silti. (Miksi ihmeessä lähettää sitä minulle?!) Sanoin kauniisti, että nyt ei kuule kiinnosta. Mutta kaveri ei ymmärtänyt. Sitten kirjoitin rumia sanoja. Todella rumia. Mutta ei, ei mennyt perille sekään.

Tasaisin väliajoin se kaivaa minut esiin juuri silloin, kun vähiten sitä osaan odottaa. Raivostuttavaa. Kerran stalkkerini soitti, koska olivat ystävänsä kanssa juopottelemassa. Juttelin sen mukavalta vaikuttavan toisen tyypin kanssa tovin, kunnes hän sanoi, ettei halua häiritä enempää, he nyt vain päättivät soittaa kaikki entiset tyttöystävät läpi. Kysyin: miksi te soititte minulle? "Etkö sinä olekaan M***n entinen tyttöystävä?" No EN! Ei me olla koskaan edes tavattu! Ja sitten luuri vietiin kaverin kädestä. "Se on jotenkin käsittänyt väärin..." Joku on todellakin käsittänyt väärin. Olin kuitenkin iloinen, että stalkkeri on mennyt naimisiin ja saanut perheen. Se varmasti tekee hyvää.

Vuosi sitten tyyppi kaivoi minut Facebookista. Halusi tavata minut meidän tuttavuuden 10-vuotispäivän kunniaksi. WTF?! Pitäisikö minun NYT tavata, koska en ennenkään halunnut tehdä niin? Ihan vain siitä hyvästä, että hän on enemmän tai vähemmän häiriköinyt rauhaani kymmenen vuotta? Tsiiisus... Tylysti totesin, että ei se nytkään taida onnistua.

Ja sitten taas toissapäivänä. Viestejä tulee Facebookin täydeltä. Avioliitto meni karille ja stalkkeri on täällä taas! Back in the city. Ja oluelle pitäisi nyt sitten lähteä. Minä repesin hysteeriseen nauruun. On se saatanan sitkeä. Hetken jo mietin, että pitäisikö oikeasti tavata tyyppi - ihan vaikka vain siitä syystä, että tunnistan, jos vastaan tulee. Mutta sitten tuli taas viesti, mikä sai niskakarvat pystyyn: "... kai tiedät, että olin sinuun kerran rakastunut. Tyttäreni toiseksi nimeksikin laitettiin vaatimuksestani Ilona..." Whaaaat?! Mitä vit...?! What a freak!! Ja sitten tietysti seuraava viesti perui edellisen. Nimi on kyllä Ilona, mutta vaimon vaatimuksesta. Anteeksi, mutta eikö tällainen käytös kuulosta vähintäänkin oudolta? Nooh, meitä on moneen junaan. Herra Varatuomari on tainnut jäädä asemalle.

Olen sanaton.

Tähän loppuun haluan mainita, että minulla ei ole mitään erikoisia niskakarvoja. Ihan normaali niska. Oli hiukan harhaanjohtava vertaus tuolla jossain.

   

Tyhmä kauppa, tyhmä kaveri.

Tyhmä lähimarket on jostain syystä lopettanut lempisuklaani myynnin. Fazerin violetti on niin hyvää, ettei sanotuksi saa ja ottaa niiiin päähän, kun sitä ei hyllystä enää löydy. Tänään silmiini osui ketjun oma Pirkka-versio pähkinärusinasuklaasta ja innokkaan ahnaasti sen tietysti ostin. Voi mikä suklaapettymys! Se oli aivan kamalaa! Jos suklaa voi olla pahaa, niin tuo on. Elä osta. Tuntui kovin huijatulta.

Minulla on yksi ikävä tuttava. Sellainen kyyninen ja katkera - sanotaan nyt vaikka Lauri (koska se on hänen nimensä) - jolla on tapana katsoa kaikkia muita ihmisiä hiukan halveksien. Juttelu tämän tyypin kanssa on vähän samaa, kuin yrittäisi nieleskellä partakoneen teriä. Tuntuu pahalta. Aluksi se vaikutti mukavalta ja ihan hauskaltakin, mutta jotenkin aika on tehnyt tehtävänsä. Olen nykyään liian laiska italialaiseen dramaan, joten mieluummin sitten vain puren huulta ja annan sanojen mennä läpi pään. Mutta ei se koskaan siihen jää. Nuo ilkeät ja muka humoristiset pikkupuukot muistaa pitkään ja taas kerran mietin, että miksi edes vaivauduin puhumaan koko tyypille. Lauri piilottaa ivansa huumoriin, joten jos asiasta hänelle huomauttaa, hän kuivasti toteaa, että minulla ei ole yhtään huumorintajua. No ei olekaan. Olen täysin tylsä tyyppi, jos huumori on sitä, että toista haluaa tieten tahtoen loukata. Ajattelin ennen, että ehkä Lauri ei itse tajua olevansa ilkeä, mutta viime kerralla hän vain tyynesti totesi "olevansa hyvä siinä". Kunnon toppahousu. En olisi tästä tehnyt numeroa (eli kirjoitusta), ellei yhteinen ystävämme olisi sanonut kutakuinkin samaa. Paitsi aivan huomattavasti voimakkaammilla termeillä. Toki taas liioittelen. On Laurissa varmasti jotain hyvääkin, ehkä osuin paikalle vain huonona päivänä. Taas. Mutta silti, rajansa kaikella, jopa minulla.

Nyt ilahdutan itseäni ranskalaisella elokuvalla.
Mukavaa viikonloppua.

Elämänlaadun parannus.

Fanitan ihan tosissani Seth Godinia. Jotenkin kaverin kirjoitukset ovat niin inspiroivia. Huomaan joka kerta, miten paljon paremmin asiat voisi olla ja miten helposti minä voisin asioita parantaa. Mutta Seth ei valista, eikä saarnaa. Sanoo vain mitä ajattelee ja antaa vaihtoehtoja, ei suinkaan kerro mitä meidän kaikkien tulisi tehdä. Se on upeaa.

Luin juuri kirjoituksen aiheesta TV. Olen monta kertaa koittanut vähentää television tuijotusta, koska se vie liikaa aikaa ja yleisesti ottaen lähes kaikki se, mitä silmiin osuu, on jollain asteella kakkaa. En tiedä miksi sitä sitten kuitenkin aina tuijotan. Yleensä teen vielä jotain muuta siinä samalla. Käsitöitä tai siivousta tai mitä nyt ikinä keksin ettei tarvitse olla paikallaan, joten uutiset ja huippusarjat (kuten Kauniit ja rohkeat) jää sitten kuitenkin vain taustamölyksi. Asioiden lopettaminen on vaikeaa, koska silloin ajattelu keskittyy kutakuinkin pelkästään siihen, mitä ei saa tehdä, syödä, juoda, tai polttaa.

Ensimmäisen kerran sain vaihtoehtoajatuksen. TV on ihan ok juttu, kyllähän sieltä asiota oppiikin, mutta ei se silti ole kovin hyvä tapa viettää aikaa. Tästä syystä Seth on niin huikea. Hän vain antoi listan paremmista asioista, mitä voi tehdä. Yksinkertaista. Siitä innostuneena päätin tehdä oman listan. Tässä äkkiä mieleen tulleita asioita, joita voin tehdä jos en tuijota telkkua.

Kirjoita blogia.
Leiki kissan kanssa.
Leivo mokkapaloja.
Maalaa taulu.
Kirjoita opparia.
Kutsu ystävä teelle.
Opiskele italiaa.
Ompele Afrikka-hame.
Käy lenkillä.
Lue kirjaa.
Kirjoita kirje vanhalle kummitädille.
Keksi konsteja kerätä rahaa kaivoprojektiin.
Kirjoita kirjaa.
Hoida kuolemaa tekeviä sisäkasveja.
Leikkaa silmiä lehdistä.
Opettele käyttämään kameraa.
Lue aikakausilehtiä.
Laita ja syö oikeaa ruokaa.

Ja parasta tässä on se, että kaikkia edellä mainittuja asioita tehdessä voi myös kuunnella musiikki, jos ei kestä olla ilman taustamölyä. Mukavaa!
 

Askelia.

Olen ottanut keväisiä askelia. Ensinnäkin olen kävellyt, mikä sinänsä oli minulle jo suuri askel, puhumattakaan niistä tuhansista askelista, jotka olen taapertanut eilen ja tänään. Äiti joutui sairaalaan, joten minä kävelin avaamaan oven hoidossa olevan kissan omistajalle. Se kävely oli ihan mukavaa. Aurinko oli jo laskemassa ja tiet melkein sulia. Tänään sitten kävelin sairaalaan (jälleen suuri askel minulta, että ylipäätään menin siihen paikkaan) ja takaisin. Ihmeen kaupalla selvisin pystyssä tuon jääradan läpi. Tennarit jalassa ja pito poissa. Aurinko paistoi niin kuin vuodenaikaan kuuluu, joten nyt istun kotona pimeässä ja silti näen kelluvia laikkuja. Minä vihaan kevättä.

Kovia sanoja, tiedän. Mutta voi taivas miten tämä tympii. Ulkona ei voi olla, sillä aurinkolasit ei yksinkertaisesti riitä. Kaveri jo ehdotti, että sitä hitsaajan naamaria koittaisin... Tuo kirkkaus tekee minut hulluksi. Tai ei hulluksi, vaan ihan rehellisesti sairaaksi! Kevät + kirkkaus = migreeni. Eli ilmeisesti möllötän täällä kellarissa kunnes lumet sulaa.

Huomasin myös, että tuo kävely vaikuttaa ajatuksiin. Joka ainoa kortteli muistuttaa jostain ajasta, tai ihmisestä. Olen asunut tässä tuppukylässä liian kauan. Muistoja ei kai pääse koskaan karkuun, mutta en minä ollut miettinyt pitkään aikaan alkoholisti exää, tai sitä kuinka käärme karkasi ikkunasta, tai sitä kun hukkasin silmälasit pussatessani poikaa baarista lähtiessä, tai sitä kuinka kaaduin pyörällä turvalleni kuralammikkoon, tai sitä kun käytiin kämppiksen kanssa Eetlan grillillä syömässä kesäöinä. Nuo ovat asioita menneestä, jotka kaikki tulivat nyt mieleen kävellessäni juuri niitä samoja reittejä. On hyvä olla muistoja, mutta haluaisin kerrankin kävellä jossain, missä rakennukset eivät heti muistuttaisi jostain muusta ajasta.

68 päivää Italiaan.
 

Ohje merkityksellisyyteen.

Siivosin laatikoita ja käsiini osui kirjoitus "How to be remarkable". En tiedä kenen kirjoittama se on alunperin, mutta tein siitä omani näköisen version. Tätä sopii tavoitella.

1. Sitoudu tekemään asiat kokonaan, paremmin kuin eilen. Asioiden puolitiehen jättäminen ei ole vaihtoehto.
2. Tee asioista huomionarvoisia, erityisesti itsellesi. "Average is for losers."
3. Huomion saaminen ei ole sama asia, kuin olla huomion arvoinen.
4. Äärimmäisyyksiin meneminen pyrkiessäsi parempaan ei ole väärin, vaan edellytys todelliselle toiminnalle.
5. Omien rajojen ylittäminen tuo mukanaan merkityksen.
6. Pyrkimyksesi merkityksellisyyteen ei tuo juurikaan arvostusta. Se tuo arvostelua. Mutta mitä sitten? Keksity siihen mikä on tärkeää ja oikeat ihmiset kyllä tulevat tueksesi.
7. Mitä ikinä teetkin, tee se ensimmäisenä ja parhaiten.
8. Olet rohkea. Asiat eivät ole niin pelottavia, kuin ensin vaikuttaa.
9. Ole hyvä asiassa, mikä luo todellista merkitystä. Muutama erittäin innostunut ihminen on parempi, kuin tuhansien lievä kiinnostus.
10. Muoti muuttuu ja nopeasti. Muutu mukana, tai mielellään vähän ennen.

Olisipa kiva tietää kuka näitä ajatuksia on pyöritellyt ennen minua. Toisaalta sillä ei ole merkitystä. Ajatus on tärkein.