Reilu viisi vuotta sitten tein Perhoskalenterin. Se oli minulle jonkinlainen kannustin, että saisin asioita hoidettua. Saat sitä mitä mittaat. Siitä tuli huomattavasti tärkeämpi juttu kuin osasin silloin arvatakaan. Sain rästihommat hoidettua ja kaikki epäselvyydet selväksi, aloin kirjoittaa tätä blogia ja lopulta kalenterin voimalla myös valmistuin. Sitten järjestin ne perhosjuhlat ja matkustin Italiaan. Ja sehän on jo vanha juttu nyt. Mutta olen kaivannut Italiaan takaisin siitä saakka vähintään joka toinen päivä. Se oli elämäni upein kesä. Toistaiseksi.
Päätin muuttaa elämääni. Ja paras tapa muuttaa elämää on luvata itselle palkinto. Jokin asia, jonka todella haluaa. Jotain minkä eteen on valmis tekemään töitä. Minun on ihan turha väittää itselleni, että oluen juonti on pahaksi terveydelle. Terveys on ihan liian absurdi käsite. Toki tiedän, että pitää syödä terveellisesti ja liikkua, ja että alkoholikin on pahasta. Mutta se ”tieto” ei näy millään muotoa elämässäni. Tuollainen ajattelu ei motivoi.
Kuuntelin Andy Shawn koulutusta viime viikolla. Yksi hyvä pointti oli juuri tuosta tietämisestä. Tarkemmin sanottuna tietämisen ja tiedostamisen tasoista. En ollut koskaan ajatellut asiaa noin. Minulle asia on ollut paljon mustavalkoisempi. Sitä joko tietää jonkin asian tai sitten ei. Mutta nyt opin, että tietäminen – siis se aito tietämisen korkein muoto – on elämäntapa. Esimerkiksi, kun opettelet jotain asiaa, kestää pitkään harjoitella niin, että se on arkinen automaatio. Asiaa ei tiedosta täydellisesti heti. Pienillä askelilla siis.
Minä aion ottaa nyt 222 pientä askelta, yhden joka päivä. Selvitin itselleni haaveen, ja askartelin uuden Perhoskalenterin. Se on hyvin erinäköinen kuin ensimmäinen. Mutta tämä on ehkä enemmän käytännöllinen. Ja nyt pääsen oikeasti mittaamaan tekemisiäni. Kalenterini alkaa tänään ja ohjaa matkaani seuraavat seitsemän kuukautta. Muistuttaa unelmasta. Kaiken lisäksi tuo kalenterin alkaa maanantaista. Tuollaiset selkeästi rajatut jutut miellyttävät minua. Joka tapauksessa, kesäkuun lopussa minä olen ihan muualla, tekemässä ihan muuta. Tämä unelma on nimeltään Capanna Felice.
Tässä vielä tuumailtiin.
Ja sitten nauratti, kun jälki on viisivuotiaan tekeleen näköinen...
Mutta hei, ajatus tosiaankin on nyt tärkeintä!
P.S. En voinut uskoa silmiäni, kun laskin päivät yhteen.
T ä y d e l l i n e n n u m e r o.
