Lähiöärrä.

Kun kerron, että olen taas muuttamassa muualle, ihmiset yleensä kysyvät, ettenkö sittenkään kestänyt Suomen pimeyttä. Mutta ei se ole ollenkaan niin. Minä rakastan pimeää. Tämä aika nyt on parasta Suomessa. Olen onnellinen, ettei lumi ole pysynyt maassa. Ei minua ulkona oleva pimeys ole täältä pois ajamassa. Ei ollenkaan. Se on se ihmisten sisällä oleva synkkyys, josta haluan eroon. Se nimittäin tarttuu.

En puhu nyt rasismista. Kaikki vähääkään älykkyyttä omaavat tietävät kyllä, ettei pakolaisista pääse eroon polttamalla heille tarkoitettuja taloja. Sellainen käytös aiheuttaa vain lisälaskua meille suomalaisille, eikä hyödytä ketään. Tarkoitan nyt ihan toisenlaista synkkyyttä. Sitä sellaista perussuomalaista pessimismiä ja sen pahimman mahdollisen odottamista, ilman puolueellista merkitystä.

Kävin tänään Ärrällä hakemassa postipaketin. Se systeemi on vielä aika sekava. Joku oli tehnyt virheen, joten erään herran paketti oli kadoksissa. Jonoa kertyi. Kaikki oli hyvin, kunnes Tärkeä Rouva tuli ovesta. Hän kiilasi eteeni, vaikka jonottajia oli takananikin jo muutama. Koska molemmat työntekijät koittivat selvittää pakettisekannusta, jono ei liikkunut. Tärkeä Rouva huokaili kovaäänisesti, halusi selvästi vain kysyä jotain jonottamatta. "Pitäiskö soittaa poliisit?" hän sanoi sarkastisesti edessäni jonottavalle miehelle, kun edellisen asiakkaan oikeaa pakettia ei vieläkään löytynyt. Ihmiset koittivat olla kärsivällisiä. Tärkeä Rouva jatkoi mussutustaan: "Minä olen käynyt täällä nyt neljä kertaa, kun muutin tuohon lähelle, ja joka kerta olen lähtenyt helvettiin, kun aina saa odottaa, kun on jotain ongelmaa. On tämä järjetöntä!" Tässä vaiheessa joku jonossa vastasi hänelle, että onhan se kurjaa, kun kioski ja posti on näin yhdistetty. Tämä ei kuitenkaan vielä riittänyt, Tärkeä Rouva jatkoi meuhkaamista. Ja pian siihen alkoi yhtyä muutama muukin postimuutoksen päivittelijä. Tärkeän Rouvan valitus alkoi tuottaa tulosta, mielipaha tarttui. Työntekijät koittivat selvittää asiaa niin nopeasti kuin pystyivät. Huomasin, että Tärkeä Rouva oli saanut heidänkin olonsa yhä kurjemmaksi. Poika palveli jo seuraavaa asiakasta, samalla kun tyttö vielä selvitti pakettisotkua, ja sanoi Tärkeälle Rouvalle ystävällisemmin kuin minä olisin osannut, että he tekevät kyllä parhaansa, nyt toivotaan kaikilta vähän ymmärrystä. Tärkeä Rouva vastasi huutaen: "No sitä minulla ei oikein ole!" Seikka, jonka me kaikki olimme kyllä huomanneet. 

Kun tuli minun vuoroni, poika katsoi minua pahoitellen ja sanoi "Haen sen sun paketin ihan just..." Vastasin kuuluvammin kuin oli tarvetta: "Ei mitään hätää, minulla kyllä riittää ymmärrys."

Sain hymyn, hyvän mielen ja älyttömän hyvää palvelua.
Ja ne minun paketit, ilman mitään ongelmaa.

Sitä saa mitä tilaa.

Heipä hei, hyvää iltaa. (Luppaaakoorvaa seikkailee taaas. Luppakooooorva nimen sain, korvaaaniiiinäääs lerputtttaaaa...) Yritin epätoivoisesti etsiä sitä paperia, johon olin listannut vuosien teemat. Niitä on valmiina jo vuoteen 2020 saakka. Haluaisin tosi kovasti tietää mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Tiedän, että se tuo ainakin uuden työpaikan, sellainen varmistui juuri. Se tuo ainakin uuden kotikaupungin, jonne muutan ilmeisesti heti joulun jälkeen. Tästä seurauksena hyvin alkanut projektini, kotikaupunkiin tutustuminen, meni ihan puihin. En tiedä sinusta, mutta minä en ole yllättynyt. (Ehdin kuitenkin muutamassa paikassa käydä tutustumassa, ja kirjoitan niistä vähän tuonnempana.) Tietysti voin tutustua uuteen kotikaupunkiini... Hmm.

Nyt kävi tosiaan niin, että muutosten tuulet tuivertaa oikein kunnolla. Olin aikeissa jäädä Suomeen vähäksi aikaa, mutta samalla kuitenkin pyysin Universumilta uutta työtä ja uutta kotia ja uutta parempaa elämää. Päätös ei ollut kovin vaikea, kun sellainen paketti sitten tarjottiin. Vaikkakin se tarkoittaa, että joudun rikkomaan itselleni tekemän lupauksen: Älä koskaan muuta maahan, jossa et ole edes käynyt. No niin no, voin aina lohduttaa itseäni ajatuksella, että ei se Maltaa pahempaa voi olla, vaikka muuttaisin Venäjälle. Ja pysyn kuitenkin EU:n sisällä. 

Vaikka asia varmistui vasta eilen, olen silti itsevarmuutta puhkuen pakannut tavaroitani jo viikon. Eteiseen on ilmestynyt kaikille avoin kirpputoriputiikki, ja pahvilaatikot täyttyvät tehokkaasti. Jos tarvitset jotain, niin kannattaa kysyä olisiko täällä. Todenäköisesti on. Aika moni asia on jo löytänyt uuden kodin. Ensi viikon buukkasin jo hätäpäissäni täyteen tapaamisia, koska on tietysti nähtävä kaikki kaverit ennen äkkilähtöä. Mitä mieltä olet, pitäisikö meillä olla taas sellaiset lähtöjuhlat? Olen harkinnut asiaa. Tosin voi olla aika vaikea yltää parempaan kuin viime kerralla, ne kemut oli huippuhauskat. Mutta miksipä ei?

Otin tietysti jo yhteyttä paikalliseen jenkkifutisjoukkueeseen, ja kerroin että olen muuttamassa. Kyselin mistä voi lukea enemmän joukkueesta, pelien aikatauluista ja sen sellaista. Ihan vain, että on sitten edes jotain tekemistä. Sain eilen ihastuttavan vastaukset. Viestini oli selvästi mennyt mutkan kautta kirjoittajalle, sillä pienimuotoinen väärinkäsitys oli tullut mukaan. "Kuulin, että haluat liittyä joukkueeseemme. Treenit alkaa silloin ja silloin, bileitä on silloin ja silloin. Kerrotko vielä milloin tarkalleen olet muuttamassa tänne ja mitä paikkaa olet pelannut?" Repesin.

Saatan ensi vuonna kirjoitaa näistä maisemista. 

Värittömästi ja viluissani.

Photographer: Marianne Grøndahl

P.S. Minulla ei varsinaisesti ole mitään Venäjää vastaan, mutta arvelin, että jos opaskyltitkin on kirjoitettu koodikielellä, niin elämä voi olla aika haastavaa.