Rakkautta.

Pahoittelen jälleen hiljaiseloa. Olen ollut kaapissa. Enkä nyt tarkoita tätä komeron kokoista kotiani, vaan ihan kuvainnollisesti, olen salaillut asioita. Typeryyttäni tein sen kunnoiotuksesta ulkopuolista kohtaan, mutta nyt huomaan sen olleen turhaa, joten on aika tulla valoon.

Minä olen rakastunut. Enkä pelkästään ihastuneesti tunteista seonnut, vaan olen löytänyt sen ainoan ja oikean. He is my soulmate. Tunnen niin suurta tuttuutta, lämpöä ja hyvää oloa, ettei ole epäilystäkään, etteikö tämä olisi oikein. Tämä on niiiiiin oikein.

Bukarestissa kirjoitin erään kouluttajan opastuksia noudattaen mieslistan. Sen piti olla sellainen hyvin tarkka ja yksitoiskohtainen luettelo asioista, joita haluan elämääni miehen muodossa. Olin tyytymätön tilanteeseeni, joten otin kaikki konstit ilolla käyttöön. Listasin 26 asiaa, jotka haluan miehessäni olevan. Sitten unohdin koko jutun.

Viime vuosi on ollut vähintäänkin haastava. Ei löytynyt omaa paikkaa, ei omia ihmisiä, saati sitten omaa miestä. Niinpä Corkiin muuttaessa odotukset kaiken sellaisen suheen olivat kovin alhaiset. Vaikka kaupunki mukavalta vaikuttikin, en sentään ihmeitä odottanut.

Mutta ihme tapahtui.

Ystäväni Läppä laittoi minulle viestin tuossa pari kuukautta sitten. Hän on se tyyppi, jonka kanssa voi aina puhua mistä vain, eikä koskaan tule riitaa, vaikka oltais kovin eri mieltä asioista. Se on valitettavan harvinainen piirre ihmisissä. Yleensä me nähdään ehkä kerran vuodessa, koska minä en ole Suomessa juuri enempää, mutta aina Läppä löytää aikaa minua tavata. Meillä on sellainen 27 vuoden mittainen historia, sillä olin korvia myöten ihastunut poikaan jo yläasteella, kun ensimmäisen kerran tavattiin. En vain koskaan uskaltanut sanoa mitään, koska minä olin ujo ja Läppä oli outo. Harmikseni tyyppi sotkeutui omituiseen kirkkoon, ja tästä johtuen meni naimisiin heti, kun se oli laillista. Minua vitutti, sekä kirkko että häät. Mutta koska kyseessä on ihminen, jota arvostin valtavasti, osasin mennä itsekkyyden yläpuolelle ja jollain lailla laitoin ystäväni hyvinvoinnin omani edelle. Tiputin pojan vastahakoisesti siihen "Menetetty mies" lokeroon, enkä asiaa enää sen jälkeen miettinyt, koska tiesin, että lahkojen edustajat eivät eroa. Pääasia, että voitiin olla edes ystäviä. 

Niin, se ihme.

Läppä laittoi viestin, että eroaa. On muuttamassa pois, ja että avioero on allekirjoitusta vaille valmis. En voinut uskoa, en sitten millään. Tässä oli niin monta asiaa ihan päälaellaan. Alkoi pitkä keskustelu, joka kesti noin kaksi kuukautta. Kävi ilmi, että en ollut ainoa, joka oli silloin 27 vuotta sitten ollut ihastunut, Läppä tunsi samoin. Hän oli jopa pitänyt antamani lempinimen kaikki nämä vuodet. Hämmennyksen aalto oli lamaannuttava (mistä johtuen en ole oikein osannut kirjoittaa mitään pitkään aikaan). Koitin kaikin tavoin luikerrella tästä ulos, mutta Läppä ei enää antanut periksi. Hän ei suostunut säikähtämään, vaan oli päättänyt, että nämä kortit on nyt katsottava loppuun. Joten tyyppi otti ja lensi tänne minun luokse lomailemaan.

En tiedä olenko koskaan ennen ollut niin jännittynyt. Tai hämmentynyt. Kädet tärisi, kun odotin Läppää aseman sivussa. Mutta kun tuo tuttu hymy ilmestyi kulman takaa, kaikki epävarmuus katosi. Minun ystävänihän se vain oli, mutta sitten samalla se olikin jotain enemmän. Paljon enemmän. Pari päivää meni ihmetellessä, loput toisiimme tutustuessa. Se yhteys mikä meillä on aina ollut, oli niin tuttua. Läheisyys tuntui oikealta, juuri näin sen pitikin mennä. Jotkut asiat vain tietää, vaikkei niitä pysty selittämään. Tuntui heti siltä, kuin olisimme olleet yhdessä jo vuosia. Meidän samanlaisuus, toisen lauseen jatkaminen, täydellinen ihotuntuma... Se epärealistinen mielikuva, mikä minulla on täydellisestä suhteesta, tuli toteen. Tarkistin Bukarestin mieslistan ja totesin, että kyllä - kaikki nuo 26 kohtaa löytyy Läpästä. On käsittämätöntä, että se unelmien mies, jota olen etsinyt kaikki nämä vuodet, löytyi ihan siitä silmien edestä, enkä koskaan sitä tajunnut.

Meillä on pitkä tie edessä, sillä ero ei ole koskaan kivaa, eikä varsinkaan, jos toinen osapuoli tekee siitä likaista. Onneksi edes omatuntoni on puhdas, sillä minä en liity tähän eroon millään lailla. Kuulin koko asiasta vasta jälkikäteen. Mutta silti, sääli katsoa vierestä, kun rakasta ihmistä kohtaan hyökätään niin tunteettomasti ja mustamaalataan valheilla. Tosin haluan uskoa, että sekin on vain jonkinlainen reaktio omaan pahaan oloon. On niin paljon helpompi syyttää ulkopuolisia, kuin katsoa peiliin ja huomata, että syyllinen löytyykin sieltä. Melkein pakko lainata erään ystäväni viisaita sanoja vastaavassa tilanteessa, kun hänen entinen tyttöystävänsä teki erosta vaikeaa: "Pitäis vissiin lopettaa, kun noin kärsii".

Ihanaa ja rakkauden täyteistä päivää kaikille!