Hullun paperit.

Nyt se on sitten kesä ohi. Tiedän tämän siitä, että olen ollut koko kesän ajan Pop Up Companyn yrittäjyysvalmennuksessa, joka loppui tänään. Meille jaettiin siitä todistukset. Ihan kaksi kappaletta. Nämä paperit todistavat, että olen osallistunut tällaiseen yrittäjyysjuttuun ja ilmeisesti sen läpäissytkin. Täytyy sanoa, että toinen noista papereista meni kyllä heti sinne Maailman tärkeimmät paperit -kansioon. Ihan jo pelkästään sen vuoksi, että todistukseni alkaa sanalla "Hullu". Nimeni jälkeen seurasi tämänlainen teksti:

Hullu, kekseliäs, taitava, hörhö, innostunut. Oman polun etsijä, oman polun raivaaja, oman polun kulkija. Silmäsi säihkyvät, kun asiat menevät eteenpäin ja saat toteuttaa itseäsi. Ja sitä on ihanaa seurata! Sillä voi elää, muutkin ovat sen tehneet. Nyt kaikki tänne ostamaan, huutaa ilona. i niin kuin ilona.

Tuo on ehdottomasti parasta, mitä minusta on sanottu koko vuonna. Tai ainakin tämä on hyvä kilpailija sille haastattelulle, joka minusta tehtiin helmikuussa. Kun kuuntelin mitä muista sanottiin, mietin kauhuissani, että minusta ei varmasti voi sanoa mitään tuollaista. En ole saanut mitään aikaan koko kesänä, ainakin siltä on tuntunut. Ja kun viimein tuli vuoroni, huomasin olevani oikeassa. Se ei todellakaan ollut mitään sellaista, jota muista sanottiin. Se oli paljon parempaa. Täysin minunlaista.

Meillä oli myös plussaralli. Kaikki saivat kirjoittaa toisistaan jotain positiivista samalle lappuselle. Kävi ilmi, että jostain syystä nämä ihmiset pitävät minusta. Ja hirmu monen mielestä minun taideteokset ovat todella hienoja. Se aina jotenkin yllättää, kun tajuaa miten muut minut näkevät. Näkemys eroaa omasta yleensä aika paljon. Minä en selvästi vieläkään arvosta itseäni ja osaamistani tarpeeksi. Ja se yksi miespoika... Juteltiin taas. Tuli niin hyvä fiilis, kun tajusin miten paljon minusta pidetään. Hän sanoi ihan suoraan, että harmittaa kun ei tutustuttu ja ehditty jutella niin paljon kuin olisi halunnut. Tunne on molemminpuolinen.

No, nyt tämä on ohi. Huone 13 muuttaa pois, piiloutuu hetkeksi. Tilanne elää. Katsotaan mihin päädytään. Stay tuned.
 

Tuumailuja.

Olen tutustunut täällä muutamiin suomalaisiin. Osa heistä on tosi mukavia. Ja sitten on niitä toisenlaisia tyyppejä, joita en aivan koko ajan ymmärrä. (Varmasti ihan mukavia ihmisiä hekin, jonkun toisen mielestä.) Yksi on juoppohullu. Saa järkyttäviä raivokohtauksia ja uhkailee kännissä ihmisiä. Kerran myös minua. Sen pystyin ohittamaan, koska kyseessä ei ole mikään järjen jättiläinen. Rakkautta ja valoa vain hänenkin turmeltuneelle mielelleen. Mutta ystäväni tappouhkaus oli jo vähän liikaa minullekin. Siihen vedän rajan. Minulla ei ole enää mitään asiaa kyseiselle kaverille.

Toinen on aina kännissä, myös töissä. Kaveri on pitkälle opiskellut ja äärettomän fiksu, mutta omien sanojensa mukaan hän on ollut humalassa 20 vuotta, paitsi sen ajan kun oli täällä vankilassa pari viikkoa. (Viisumin ylitys tai jotain sellaista, en ole varma.) Kolmas on niin sekaisin päästään, että leikkasi toissapäivänä itseltään saksilla palan korvasta. Siinä päässä taitaa olla muitakin ongelmia kuin huumeet. Kaikenlaiset vainoharhat puskee läpi jo niin voimalla, että oikeasti pelottaa tuon kaverin arvaamattomuus. Tyyppi säilöi korvanpalan pakkaseen aikomuksenaan tehdä siitä kaulakorun. Toyboy ehdotti, että tekisi siitä sittenkin korvakorun, että voisi sitten käyttää oikeaa korvaansa vasemmassa korvassa... On sanomattakin selvää, että olen aika paljon omissa oloissani. Ja Toyboyn kanssa. Ja parin suomalaisen tytön, jotka eivät ole seonneet muiden tavoin.

Mietittiin tätä tuossa yksi päivä. Tämä saari on todellinen paratiisi. Mutta aika moni ei tunnu kestävän sitä. Paikallisten päätehtävä on kusettaa meitä farangeja, eli valkonaamaturisteja. Niitäkin, jotka jäävät tänne pidemmäksi aikaa. Tämä ei ole mikään järkevä kansa. Mutta tultiin siihen tulokseen, että täällä selviää vain kusipäät. Ne jotka kusettavat takaisin ja sietävät itseään sellaisena. En oikein tiedä mitä siitä ajattelisin. Toisaalta haluaisin jäädä tänne, nauttimaan rennosta elämästä päivä kerrallaan, koska minulle tämä on paratiisi, jonka vielä kestän. En kuitenkaan halua muuttua tuollaiseksi. Mutta sitten tajusin, että eihän minun tarvitsekaan. 

Esimerkkinä nyt vaikka tuo mopoilu. Istuttiin Tomin hotellilla syömässä Jennin kanssa. Olin silloin ensimmäistä päivää omalla mopolla liikenteessä. Eli aivan tohkeissani siitä tosiasiasta, että minä itse olin ajanut sen vekottimen toiseen kaupunkiin ja selvinnyt matkasta hengissä. Sanoin, että tosi hyvä oikeastaan kun nyt on tämä mopo, niin ei tule juotua kovin paljon. (Alkoholi on täällä halvempaa kuin maito tai mehu.) Samassa kuului selkäni takaa järjetön röhönauru, johon Jenni yhtyi. Käännyin katsomaan ja siellä baaritiskillä istui suomalainen mies, joka oli kuunnellut keskustelumme. Hämmentyneenä koitin selittää, että tämä on periaate. Minä en aja jos olen juonut. Mies sanoi myötätuntoisesti: 'Hei, meillä kaikilla oli tuo periaate kun tultiin tänne' ja jatkoi nauruaan.

Olen oppinut hyväksi kuskiksi. Ajattelin sen niin, että jos opin ajamaan mopoa täällä, tässä liikenteessä kaikkien näiden kahjojen seassa, niin sitten osaan kyllä ajaa ihan missä tahansa. Koska se on totta. Täällä ajetaan erittäin humalassa, varsinkin siis turistit. Tällä saarella kuolee 1,3 ihmistä joka päivä. (Tai 1,6 - olen kuullut molemmat, enkä tiedä kumpi on totta.) Kolareita sattuu tietysti paljon enemmän, koska suurin osa vain teloo itsensä ja selviää hengissä. Täytyy olla tosi varovainen, liikenne on täällä aika erikoista ilman juoppojakin. Pari päivää sitten lähdin hotellilta ja vastaan tuli tällainen otus.

Sitä talutettiin narussa. Keskellä päätietä. Tai ei keskellä, mutta kuitenkin. Kuva on maaseudulta, se kaupungissa tallustellut oli musta ja suurempi. Oletan, että kuitenkin samaa rotua.

Olen oppinut, että yksisuuntaista voi ajaa molempiin suuntiin, mutta ei kaikkialla. Punaisia päin voi ajaa, mutta vain jos kääntyy vasemmalle. Myös vastaantulevien kaistalla voi ajaa vaikka kuinka pitkään, jos on paljon liikennettä eikä pääse tien yli omalle puolelle. Se on sitä 'thai style' ajamista. Tiedän myös, että mopolla voi ohittaa molemmilta puolilta, riippuen siitä mistä pääse parhaiten ajamaan. Jos edessä ajava mopo vilkuttaa, se ei ei välttämättä ole kääntymässä, vaan unohtanut painaa vilkun pois. Itseltänikin se unohtuu joskus. Koirat eivät pelkää edes autoja, joten ne saattavat milloin tahansa juosta mopon eteen. Mietin Emma-ystäväni sanoja joka kerta, kun lähden ajamaan. Jokainen on vihollinen. Sillä tavalla täällä pärjää.

Ja sitä paitsi, ei minun tarvitse luopua periaatteistani, vaikka muut niin tekevät.