Hullun paperit.

Nyt se on sitten kesä ohi. Tiedän tämän siitä, että olen ollut koko kesän ajan Pop Up Companyn yrittäjyysvalmennuksessa, joka loppui tänään. Meille jaettiin siitä todistukset. Ihan kaksi kappaletta. Nämä paperit todistavat, että olen osallistunut tällaiseen yrittäjyysjuttuun ja ilmeisesti sen läpäissytkin. Täytyy sanoa, että toinen noista papereista meni kyllä heti sinne Maailman tärkeimmät paperit -kansioon. Ihan jo pelkästään sen vuoksi, että todistukseni alkaa sanalla "Hullu". Nimeni jälkeen seurasi tämänlainen teksti:

Hullu, kekseliäs, taitava, hörhö, innostunut. Oman polun etsijä, oman polun raivaaja, oman polun kulkija. Silmäsi säihkyvät, kun asiat menevät eteenpäin ja saat toteuttaa itseäsi. Ja sitä on ihanaa seurata! Sillä voi elää, muutkin ovat sen tehneet. Nyt kaikki tänne ostamaan, huutaa ilona. i niin kuin ilona.

Tuo on ehdottomasti parasta, mitä minusta on sanottu koko vuonna. Tai ainakin tämä on hyvä kilpailija sille haastattelulle, joka minusta tehtiin helmikuussa. Kun kuuntelin mitä muista sanottiin, mietin kauhuissani, että minusta ei varmasti voi sanoa mitään tuollaista. En ole saanut mitään aikaan koko kesänä, ainakin siltä on tuntunut. Ja kun viimein tuli vuoroni, huomasin olevani oikeassa. Se ei todellakaan ollut mitään sellaista, jota muista sanottiin. Se oli paljon parempaa. Täysin minunlaista.

Meillä oli myös plussaralli. Kaikki saivat kirjoittaa toisistaan jotain positiivista samalle lappuselle. Kävi ilmi, että jostain syystä nämä ihmiset pitävät minusta. Ja hirmu monen mielestä minun taideteokset ovat todella hienoja. Se aina jotenkin yllättää, kun tajuaa miten muut minut näkevät. Näkemys eroaa omasta yleensä aika paljon. Minä en selvästi vieläkään arvosta itseäni ja osaamistani tarpeeksi. Ja se yksi miespoika... Juteltiin taas. Tuli niin hyvä fiilis, kun tajusin miten paljon minusta pidetään. Hän sanoi ihan suoraan, että harmittaa kun ei tutustuttu ja ehditty jutella niin paljon kuin olisi halunnut. Tunne on molemminpuolinen.

No, nyt tämä on ohi. Huone 13 muuttaa pois, piiloutuu hetkeksi. Tilanne elää. Katsotaan mihin päädytään. Stay tuned.
 

Pop-Up Tori.

Vietän tosi paljon aikaa Huoneella, sillä meidän tuleva tapahtuma lähestyy pikavauhtia. Kyseessä on siis Pop-Up Tori, johon kaikki ovat hyvin tervetulleita. Joten jos tunnet palavaa halua tulla tapaamaan minua, niin se on mahdollista ensi viikon keskiviikkona. Meillä on tilassa taidenäyttely ja ihmiset esittelevät omia yritysideoitaan. On luentojakin. Joten siltäkin varalta, että et erityisemmin halua tavata minua, niin tänne voi tulla kokemaan hienoja juttuja. (Ja kyllä Huone 13 kannattaa nähdä, vaikka itse sanonkin.)

Tee sellaista 18 tuntista päivää, mutta onneksi tämä on tilapäistä. Ja hauskaa. Voin milloin tahansa mennä omaan sisäkeinuun päikkäreille. On testattu, toimii. Välillä ei vain jaksa, ja silloin on hyvä ottaa power-napit. Tulee kummasti tehoa toimintaan, vaikka nyt on vähän ressiä. Onneksi Astrokalenteri on ollut suopea.

Tällainen Mars-kuvio antaa sinulle hetkellisesti aivan uskomattoman työntövoiman kaikkeen sellaiseen tekemiseen, johon tunnet olevasi todella sitoutunut. Mitään ei voi mennä ratkaisevasti pieleen ja siksi nyt on paras mahdollinen hetki tehdä peruuttamattomia päätöksiä uusille poluille suuntautumisessa puhtaan innostuksen voimalla. Voima palvelee sinua vain silloin kun käytät sitä.

Nyt on kaikki mahdolliset voimat pyydetty apuun. Halla katsoi jopa Keijujen ohjeita minulle. Ne kertoivat minulle tulevasta onnistumisesta, ja että saan ihastuttavia ratkaisuja ongelmiin. Olin siitä tiedosta hyvin tyytyväinen. Palaset alkavat loksahtaa paikalleen. Nyt onkin monta juttua vähän kesken mieltä vaivaamassa. Olen kuitenkin varma, että kaikki ongelmat ratkeavat tuota pikaa. Pitää vain olla vielä hetken ajan kärsivällinen. Ja toimia.

Minulla on arviolta kaksisataa hommaa kesken. Valmiita on kaksi. Mutta ei haittaa. Elämä ei lopu Toripäivään. Päin vastoin, se on vasta alkua. Mutta teen silti kaikkeni, että olen hyvin edustettuna. Ja kaikki apu otetaan vastaan. Ja kehykset. Eli jos sinulla pyöriin siellä nurkissa ylimääräisiä kehyksiä (isoja) niin lahjoitukset saavat suuren arvostuksen. Ja siitä hyvästä itse saat vielä 13 %:n alennuksen, kun ostat Huone 13 tuotteita. Hyvät teot kuuluu palkita. Kannattaa aivan ehdottomasti tulla käymään. Ja jos et keskiviikkona pääse paikalle, niin näyttelyä pääsee katsomaan 15.8. saakka. Katso TÄSTÄ tarkemmat opasteet tapahtumapaikalle. 

Tule kirjoittamaan puumerkkisi vieraskirjaani!

P.S. Sain ihan yllättäen tietää, että se minun ihana Povero Marco aikoo tulla käymään Suomessa. Siis minun luona. Viime tapaamisesta on jo yli kaksi vuotta. Aika mahtavaa. On taas jotain mitä odottaa. (Tässä kun ei mitään odotettavaa ole ollutkaan. Eiku.)
   

Melko maanantai.

Jo etukäteen tiedossa ollut virallinen ohjelma päivälle aiheutti jännitystä niin paljon, että uni ei tullut yöllä. Pyörin, luin ja kirjoitin, vaan eipä auttanut. Vain muutaman tunnin unilla mentiin. Olin siis päivän valmennuksessa. Ajauduin sellaiseen Pop Up -pilottikokeiluun. En tiedä miten tässä näin kävi.

Löysin lopulta perille oikeaan paikkaan, jossa oli muutamia minulle ennestään tuttuja ihmisiä ja erittäin tutut kyltit. Paikka oli uusi, mutta käytännössä palasin entisen kouluni tiloihin. Tätä ei kyllä kukaan olisi uskonut, sillä ei ole mitkään maailman aurinkoisimmat muistot niiltä oppivuosilta. Mutta siellä minä jostain syystä taas olin, oppimassa yrittäjyyttä ja rakentamassa spaghettipötköistä tornia vaahtokarkille. (Kannattaa katsoa pätkä TÄMÄN linkin takaa, niin saat vähän kuvaa siitä mistä on kyse.) Ensimmäinen ajatus oli, että voi pyhä perkele, ei taas näitä leikkejä! Mutta sitten annoin sen ajatuksen olla ja ryhdyin puuhastelemaan kolmen ryhmässäni olevan pojan kanssa. Kaksi analyyttista kaveria tiesi heti mitä pitää tehdä, kolmas oli jopa minua vaisumpi. Annoin hänelle sen vaahtokarkin pideltäväksi, ettei olisi niin ulkopuolinen. Teippailtiin ja saatiin ihmeen kaupalla rakennelma pystyyn. Materiaalin lisäksi meitä rajoitti aika. Olin tietoisesti vähän vähemmän kiinni niissä pötköissä ja ajattelin poikkeuksellisesti, että nyt ei ole tärkeintä voitto, sillä tämä on tiimiharjoitus. Annoin siis muidenkin osallistua. Minulla on vähän taipumusta liian vakavaan voitontahtoon. Tai oikeasti se on liian vakavaa sietämättömyyttä häviämistä kohtaan. Siksi minun kanssa ei kannata pelata mitään, ei edes samassa joukkueessa. Ja tästä johtuen yritin nyt vähän relata.

Kun tehtävän vetäjä J. tuli mittansa kanssa torneja tutkimaan, voittaja oli helppo löytää, koska kaikkien muiden tornit kaatuivat viime hetkellä. Meidän porukka siis voitti. (Sehän on selvä!) Sitten J. onnitteli ja ojensi palkinnon joukkueen johtajalle tuijottaen minua. Missä vaiheessa minusta tuli taas se saamarin johtaja? Nythän minä nimenomaan EN johtanut yhtään mitään vaan olin lähes vaisusti siinä muiden mukana. Tai niin ainakin itselleni olin uskotellut. Auts. Tälle kilpailuvammalle on tehtävä jotain. Siis muutakin kuin se, että laittaa itsensä pelikieltoon.

Päivä oli oikeasti aika mahtava. Sen kaiken mukavan kokemani lisäksi tajusin jotain ihmeellistä. Se koulu jossa olin kerran... En pitänyt siitä paikasta tai niistä ihmisistä. Meni vuosia päästä niistä kurjista fiiliksistä yli. Liian monta puukkoa selässä. Mutta silti vuosi sitten ajattelin, että kaikki se paska ei ole sen paikan syytä. Että se olisi oikeastaan aika mahtava paikka opiskella, jos aika olisi oikea. Minulle se oli täysin väärä, mutta itsepäinen kun olen, en antanut periksi vaan kärsin koko homman loppuun saakka.

Vuosien jälkeen mietin, että nyt olisi paljon parempi aika mennä sinne. Osaisin ottaa koko homman eri tavalla. Paljon rennommin, mutta päämäärätietoisesti. Saisin siitä paljon enemmän irti. Ja tänään tajusin, että juuri tämän koulutuksen avulla minä sain sen toivomani uuden mahdollisuuden. Sellaista ei tapahdu melkein ikinä.