Sunnuntai aamu.

Vietin iltaa Jussin ja Annen kanssa. (Nimet vaihdettu.) Anne liittyi seuraamme myöhemmin, eli juuri sopivasti ruokapöytään, sillä Jussi teki aivan mahtavaa ruokaa meille kaikille. Sitten jatkoille nykyään kylämme ainoaan irkkubaariin, joka sattumoisin on lähibaarini ja sijoitettuna kodin ja työpaikan väliin. Alle kolmen minuutin kävelymatka molemmista humalassakin, tosin en ole testannut koskaan. Mutta matka on niin lyhyt, että ei voi mitenkään mennä pidempään, vaikka konttaisi.

Me kaikki kolme olemme vähän kiertolaisia, vaikka Jussilla onkin oma asunto. Annekin vasta tuli takaisin Suomeen pitkän reissun jälkeen. Ilta meni mukavasti matkakertomuksien parissa. Myöhemmin tapasin vanhan portsarikaverin ja vaihdettiin kuulumisia. Töihin hän oli nytkin menossa. Sanoin, että täytyy joku päivä tulla morjestamaan. "Et sä sinne pääse, meillä on viikonloppuisin ikäraja 24." (Ja siinä syy miksi pidän tuosta portsarista. Se toinen vieressä seisova kaveri ei taatusti hetkeäkään edes epäillyt mitään, sen verran vakuuttavasti hän tuon sanoi.)

Kävelin yöllä kotiin melkein hyvissä ajoin. Satoi vettä aika runsaasti ja se oli aivan mahtavaa. Pysähdyin kirkon viereen ja vain otin vettä vastaan. Miten sitä voikin tykätä vedestä niin paljon? Kotiin päästyäni olin aivan lotomärkä. Oloja ei ollut aamulla, sillä nuo minun ihmeaineet auttavat myös siihen itseaiheutettuun vaivaan. Loistavia!

Tänään olin suunnitellut ottavani rennosti. Mutta työjuttujen parissa on tämäkin aamu mennyt. Mikähän siinäkin on, että ei osaa yhtään olla vapaalla? Tai ehkä minulla on vain niin mahtava työ, että sitä tekee ihan harrastuksenaan. Se ei voi missään nimessä olla väärin. Olisi eri asia, jos puskisi joku jäätävä stressi siinä mukana, mutta ei ollenkaan. Minulla on vain sulattava hyvä olotus. Tällä hetkellä on todella vaikea vetää sitä rajaa, että mikä on työtä ja mikä ei. Jos ajatellaan puhtaasti rahan kannalta, niin en tee mitään. Mutta jos lasketaan kaikki sellainen mukaan, mikä liittyy siihen mitä teen ja mistä tulen jatkossa saamaan rahaa, niin täällä on 24/7 työrytmi käynnissä.

Katsoin netistä jotain sarjaa ja siinä täti kaatoi itselleen aamulla drinkkiä vaikka oli vielä yöpaita päällä. Mies kysyi jotenkin, että eikö nyt ole vähän aikaista tuolle? Nainen vastasi: "Miten niin? Minä olen jo hereillä."
Näinpä.
 

Elämäni ihmisiä.

Ihminen saa yllättävän paljon aikaan niin sanotusti pakon edessä. Koko ajattelu järkeytyy ja toiminnan teho kasvaa. Kun tajuaa, että oho, tilillä on 15 euroa rahaa ja uutta ei ole tulossa, niin sitä kyllä ihmeen selvästi näkee heti mitä pitää tehdä seuraavaksi. Ja ensimmäiseksi. Löytyy suunnaton määrä uutta energiaakin sen tekemiseen, helteelläkin. Tuntuu ihmeen hyvältä ja määrätietoiselta. Melko uusi juttu minun elämässä.

Ehkä juuri siitä johtuen kaivoin säästölippaasta viimeisen kaksikymppisen ja kävelin Alkoon. Piti käydä hakemassa tupariviemisiä, koska sain kutsun Sanin ja Joonan uuteen kotiin. Kuulin asunnon ostosta, remonttisuunnitelmista ja sen etenemisestä reissussa, mutta nyt vasta pääsen ihan itse tuon ihanan ihmeen todistamaan. Niin mahtavaa! Ja olen aivan varma, että tämä ilta tuo tullessaan menestyksekkäitä ideoita ja neuvoja (ovat molemmat hyvin osaavia ja viisaita), joten varmasti juuri tämän tapaamisen jälkeen minun taloustilannekin kohentuu. Ihmeitä ilmassa, ihan selvästi.

Myös eilen tapahtui ihmeellinen asia. Juttelin Marcon kanssa. Kyllä, juuri sen Marcon. Reilun vuoden jälkeen ihana italiaanoni teki comebackin elämääni. Suunnittelee matkaa Suomeen elokuussa, samalla kun minä suunnittelen matkaa Venetsiaan lokakuussa (vaikkakin työmatkaa). Aikamoista. Olen juonut ihan kamalasti, ettei vain ala se vanha suola janottaa. Ihan kaiken varalta. Siis vettä.

Tapasin eilen myös Tarzanin pitkästä aikaa. Sielläkin suunnalla oli kuulumisissa uusi asunto ja remontti. Olen vähän ehkä kateellinen, mutta toisaalta, olen itsekin matkalla samaan suuntaa. Hyvällä alulla. Seuraava suunnaton etappi elämässä on oma koti. Tarzanin kasvojen loiste viimeistään kirkasti tavoitteeni, sen verran onnelliseksi oma koti ihmisen tekee.

Pyörähdin tänään ohimennen toimistolla. Hain eilen sinne unohtamani leivän ja aurinkolasit ja juttelin hetken Muusan kanssa. (Meidän yrityksessä on nyt kolme ja puoli jäsentä. Käytämme Äänimiestä miehisenä statistina, mutta hän on myös ideoiden ehtymätön kaivo, eli muusamme.) Sain todella hyviä ohjeita siitä kuinka ottaa asiat taas omaan hallintaan. Nyt minulla on uusi systeemi, jolla hallitsen aikatauluni. Muunhan minä jo hallitsenkin. (Paitsi ehkä talouden, johtamisen, markkinoinnin ja pari muuta pikku juttua.) Piirtelen systeemiä tämän viikon.