Outouksia.

Elämäni ei ole melkein koskaan tylsää. Joskus kuitenkin saatan eksyä tylsään paikkaan. Tällä kertaa ei onneksi käynyt niin. Niipä kerron Belfastin arkisista ihmeellisyyksistä. 

Meillä on täällä punnat käytössä, sillä olemme yhdistyneet Kuningaskuntaan. Mutta koska helppo olisi tylsää, ja Belfast on kaikkea muuta kuin tylsä, meillä on monenlaisia rahoja. Ja kaikki luonnollisesti puntia. Paitsi ne pencet. Olen nähnyt ainakin kolmenlaisia erinäköisiä seteleitä samoilla numeroilla. Kaikki toimivat.

En vieläkään tiedä miten toimia kaikkien kolikoiden kanssa. Yleensä vain avaan kolikkopussukan ja annan myyjän kaivaa sieltä mieluisat hilut. Työpaikan kahvikone on hankalampi. Se nimittäin suostuu ottamaan vastaan vain osan näistä kolikoista ja sylkee loput pois. Olen oppinut, että isot monikulmaiset kelpaa kaikki, mutta pienet monikulmaiset vain toisinaan. Isot pyöreät käyvät aina, mutta pienet pyöreät vain toisinaan. Onneksi kaupassa eivät ole niin nirsoja.

Toinen vähän vähemmän outo asia on Oopperatalo. Olin niin innoissani, kun googletin kesällä mitä kaikkea Belfastissa on ja sain tietää, että täältäkin sellainen löytyy. Paikalliset opastivat kuitenkin nopeasti, että vaikka heillä hieno oopperatalo onkin, siellä ei ole oopperaa ohjelmistossa. Musikaaleja ja teatteria ja konsertteja vain. Olin hämmentynyt. 

Minulla on paljon kollegoita ja jo pelkästään samassa kerroksessa on paljon ihmisiä samassa tilassa. Sellainen muodikas avokonttori siis. Olen pääasiassa ranskalaisten ympäröimänä, mutta yksin tanskalainen istuu vieressäni (pääasiassa opastamassa minua), Grumpy Tessa. Olen tästä hyvin kiitollinen. Toisella puolella taas istuu hottis ranskalaismies Micky, joka toisinaan opettaa minulle ranskaa samalla kun minä opetan hänelle englantia. Sellainen silmänruokapakkaus. Je m'appelle ilona. Je suis fatigué. Mickillä on vielä sellainen erikoinen (aluksi hämmentävältä tuntuva) tapa tuijottaa niillä tummanruskeilla nappisilmillään suoraan minua samalla, kun hän nojaa pöytään ja puhuu puhelimessa asiakkaille. Se näyttää ja kuulostaa mahtavalta, vaikka en tietysti ymmärrä sanaakaan. (Kuvittelen sanojen sisällön tietenkin aina vähintäänkin rakkaudentunnustukseksi.)

Parasta toimistossa on minun istumapaikkani. Minun ja ikkunan välissä on vain tuo komea ranskalainen, joten voin ihailla “maisemaa” kaikessa rauhassa herättämättä sen kummemmin paheksuntaa. Ikkunan takana on joki, jossa näkyy päivittäin reippaita melojia. Ja joen takana on ne kuuluisat keltaiset rautatelineet. Ne tosin saattavat olla kuuluisia vain minun päässä, mutta jostain syystä niistä on tullut tämän kaupungin symboli. Siis tietysti vain minulle. Viimeksi Belfastissa vieraillessani nappasin jostain kirjakaupasta ilmaiskortin, jonka laitoin kotona jääkaapin oveen. Se oli epämääräinen piirros, mutta siinä oli hyvin selkeästi kaksi keltaista rautatelinettä. Silloin en tiennyt mitä ne olivat, mutta mieleen ne jäivät. Ja nyt kun muutin tänne, näen ne aidot palkit työpaikkani ikkunasta. Ne ovat tuon ranskalaisen ja joen takana. Ne näkyvät kaupungillakin monesta paikasta ja toimivat hyvänä suuntamerkkinä, varsinkin kun se suuntavaisto minulta puuttuu edelleen.

Ihmiset.

Tapasin eilen Joonaa todella pitkästä aikaa. Yleensä tapaan Sanin ja Joonan, mutta koska tunsin Joonan ensin, päätimme nähdä kerrankin ihan kahdestaan. Mikä oli hyvä idea. Oli tosi mukava jutella pitkästä aikaa. Sain taas hauskoja ideoita, tai oikeastaan ideoiden jalostuksia. Joonakin on yrittäjä. Kotiin lähtiessä törmäsin vielä Miiaan.

Aloin miettiä elämäni ihmisiä, siis niitä joiden haluankin pysyvän elämässäni. Huomasin, että minulla on kyllä aika mahtava porukka kasassa. Luottomiehiä ja naisia. Sellaisia joille voi puhua melkeinpä mistä tahansa. Ja vaikka joku olisi eri mieltä, niin minua silti kannustetaan omissa jutuissani, ei tuomita tai arvostella. Pelkästään jo sen vuoksi nämä ihmiset kannattaa ja haluan pitää. Mutta on tietysti tosi monta muutakin syytä. Nämä ihmiset ovat minun perhe.

Tutustuin Miiaan työhaastattelussa. Miia haastatteli, minä en osannut vastata oikein, Miia nauroi vedet silmissä. Tavattiin uudestaan, kun kävin tekemässä työsopimuksen. Ja jossain siellä kaiken keskellä ehdotin, että käydään joskus kahvilla. Se tapahtui, ja on tapahtunut muutaman kerran uudestaan. Jokainen kerta on ollut äärettömän mukavaa. Tämä on ehdottomasti ihminen, jonka pidän. Ihan jo pelkästään sen vuoksi, että nauru on niin ihanaa.

Viime viikonloppuna kiristi vähän (eli aivan helvetin paljon) tämä vallitseva rahatilanne. Jopa niin paljon, että heräsin yöllä sitä murehtimaan, enkä enää saanut unta. Toki nyt jälkiviisaana voin sanoa sen olleen hyvä asia, koska tajusin olevani yöaikaan aivan hirvittävän luova, mutta silloin en sitä vielä tiennyt. En varsinaisesti ole sellainen tyyppi, joka ressaa raha-asioista, mutta nyt vain tuli monta veemäistä juttua päällekäin. Onneksi logoni tehnyt Läppä antoi todella hienon elämänohjeen: "Muista, että sinä et ole sinun rahatilanteesi." Viisas mies.

Eräs toinen viisas mies sanoi, että aina kun menee huonosti, niin täytyy yrittää löytää uudenlainen näkökulma asioihin. Yhdeltä Esa Saarisen luennolta tarttunut muistiinpano osui silmiini silloin keskellä yötä, kun avasin yhden muistikirjoista. "Köyhyys on sama kuin mahdollisuus vaurastua paljon." Onhan se tietysti noinkin. (Esa sanoi kyllä myös, että kaljuuntuminen on sama asia kuin se, että seksipedon aurinkopaneeli paljastuu. Melkoista asennekasvatusta.)

Tänään ei kiristä yhtään. Rahatilanne ei muutu, vaikka kuinka murehtisin. Tai muuttuuhan se koko ajan, mutta ei murehtimisen ansiosta. Joten jos tilanne on joka tapauksessa mitä on, niin eikö kannattaisi ainakin edes nauttia olostaan? Jos juuri nyt on vähän tiukempaa ja en voi ostaa ulkomaanmatkoja, niin voin ainakin iloitan niistä asioista joita jo on. Kuten kaikista ihanista matskuista, joita minulla on monta laatikollista. Joten mieli muuttui ihan ihmeellisen hyväksi. Ja olen ollut lisää luova. Eilen illalla maalasin taidetta ja viimeistelin neljä Onni askia. Tämän päivän aion jatkaa samaan malliin, koska se malli tuntui tosi kivalta.

Minulla on käynyt vieraita täällä kotikirppiksellä. Mutta tavaraa on kyllä vielä tosi paljon. Olisin iloinen, jos tulisit löytämään omasi pois. Jostain syystä Facebookin kutsu ei mennyt kaikille, mutta eiköhän sana mene eteenpäin ainakin jollain tavalla. Tervetuloa! Nyt kaikki tänne ostamaan!
 

Unet. Tomu. Usko.

Näin lähes kokonaan valvotun yön jälkeen voisin todeta, että väsyttää. Kävi ilmi, että asun huoneessa, jossa on pahviseinät. Aivan mahtavaa! Voin salakuunnella kaiken, mitä keittiössä puhutaan, ihan ilman minkäänlaista vaivannäköä. Ja nyt unettoman yön jälkeen käyn taas sen verran hitaalla, että saan tänään varmasti tosi monta hyvää ideaa ja keksin kaikenlaista mukavaa. Kun on tarpeeksi väsynyt, niin aivot menee säästöliekille ja keskittyy oleelliseen. Ja koska minun aivot on erilaiset, niiden mielestä oleellinen on usein jotain hyvin erikoista ja minuakin ällistyttävää.

Tämä minun vanha (mutta vasta huoneeseen tuotu ja siksi uudelta tuntuva) pöytä on asetettu hienosti ikkunan eteen. Ja minun maisema on tosi huikea. Vaikka näen vain kaupungin ja talojen kattoja, aamuaurinko tekee niistäkin kauniita. Olen puiden yläpuolella ja katselen, kuinka lokit kurvailevat ikkunani ohi. Ne eivät yleensä ole ihmisten suosikkilintuja, mutta minä kyllä pidän niistä. Lokin näkeminen tarkoittaa, että jossain lähellä on vettä. 

Astrokalenteri lupaili taas rakkautta.

Sinun kannatta kaikilla tavoilla ilmaista hyvää oloasi ja kasvanutta harmoniaasi. Tämä on esinäytös vielä huikeamman rakkaudellisen ajanjakson kynnyksellä. Kun olet nyt avoin ja rohkea ja tuot tunteesi esiin, parannat itseäsi ja ympäristöäsi vastaanottamaan aina vain suurempia lahjoja. Koeta siivota kaikki negatiivisuus ajatuksistasi.

Teen parhaani. 

Minulla oli eilen mahtava koulutuspuhelu. Se liittyi niihin ihmeaineisiin, joista maltoin olla kirjoittamatta näin pitkään. Koulutuksesta tarttui muutama sellainen yleispätevä ajatus mukaan. Ja niitä sitten päässäni pyörittelin, kun tuijotin kattoa viime yönä.

Se on kyllä jännä miten helposti sitä menee johonkin ajatukseen mukaan ihan vain sen vuoksi, että kerran tapahtuu jotain. Tai kuulee jotain. Tai käsittää väärin jotain. Ja sitten paahtaa menemään sillä samalla ajatuksella jopa vuosia, vaikkei oikeasti edes ymmärrä miksi niin ajattelee. Minua nauratti, kun kouluttaja sanoi, että tuollaisissa tilanteissa hän kysyy itseltään, että "Onkos tämä aivan totta?" Ja usein huomaa, että ei ehkä olekaan. Minusta se oli hyvä neuvo. Aina, kun tuntee olevansa liian voimakkaasti jotain mieltä, niin kannattaa kysyä itseltään tuo kysymys. Varsinkin, jos se on jonkinlainen negatiivinen mielipide.

Minä olen tämän kesän aikana huomannut, että minulla itselläni oli juuri tuollainen hyvin negatiivinen ajatus rahan suhteen. Minä inhosin raha-asioita. Tai maksamista tai hinnoittelua tai mitä ikinä rahaan liittyikin. Eikä siinä vielä kaikki, minä en pitänyt niistä ihmisistä, joilla oli rahaa. Ne sellaiset ihmiset ovat pahoja. Huijanneet köyhiä poloisia. Ja aivan varmasti muutenkin epärehellisiä ja itsekkäitä. Olin varma, että raha muuttaa ihmisen. Mutta. Onkos tämä aivan totta? No eipä taida olla. Raha on väline moneen hyvään asiaan. Rikkaat ihmiset eivät ole pahoja. He ovat vain ihmisiä, jolla on paljon rahaa. Raha ei aiheuta ongelmia ja väkivaltaa, köyhyys sitä aiheuttaa. Rahalla voi tehdä paljon hyviä asioita. Ja jos nyt miettii aikaisempia kirjoituksiani, kohta julkaistavaa kirjaani ja ylipäätään mietteitäni viimeisen kymmenen vuoden ajalta... Siellä on koko ajan ollut taustalla sellainen ajatus, että haluan tehdä hyviä asioita. Oli lohdullista huomata, että raha ei tee ihmisestä pahaa. Se ei muuta ihmistä. Raha vain vahvistaa sitä mitä jo on.

Minä ajattelin tehdä paljon rahaa. Ja sitten paljon hyviä asioita. 

   

Iloinen päivä.

Tänä aamuna heräsin aurinkoon ja energiaan. Tuntui aivan mahtavalta. Tiesin heti, että tästä tulee hyvä päivä. Minulla on sovittuna tapaaminen Luotsissa ja se tarkoittaa, että oman yrityksen perustaminen lähestyy jättiharppauksin. Olen ihan innosta piukeana, koska tätä on mietitty niin kauan (eli minä olen miettinyt) ja nyt sitten ihan oikeasti se kaikki alkaakin toteutua. Hurjaa on.

Varmasti tulee jo korvista nämä minun Astrokalenterit, mutta tänään se jotenkin heitti sellaisen ajatuksen, josta on pakko mainita edes jotain. Päivitä periaatteesi. Jäin miettimään tuota. Pitää olla rehellinen itselleen. Maailma muuttuu ja kiveen hakattuja periaatteita on pakko muuttaa, kun niistä ei ole mitään iloa kenellekään. Minulla on kyllä juttuja, joita olen pitänyt tiukkana elämänohjeena ja toiminut niiden mukaan tuntien joko ahdistusta tai huonoa omatuntoa tai ainakin tylsyyttä. Ei sellaiset tuntemukset tule, jos elää omien arvojensa mukaan. Sellaiset tuntemukset tulevat, kun elää toisten arvojen mukaan. Joten tämän päivän kotitehtävä on ehdottomasti juuri tuo - päivitän periaatteeni. 

Minulla oli sellainen Malesiasta ostettu pinkki kirjanen, josta tuli ajan kanssa järjetön tehtävälista. Homma lähti vähän lapasesta, kun yhtäkkiä siellä oli 80 sivua asioita mitä pitää hoitaa. Ei hyvä ollenkaan. Eilen tein sellaisen radikaalin teon, että hajotin koko kirjasen, revin paljon sivuja, yliviivasin ja aloitin listan uudestaan järkevästi (nyt tekemätöntä on enää kaksi ja puoli sivua). Sitten vain aloin määrätetoisesti tekemään niitä asioita siinä järjestyksessä kun olin ne vihkon uusille sivuille kirjannut. Ja melkolailla hetikohta pääsin jo ylivetelemään, kun sain niin tehokkaasti paljon aikaan. Ihan mieletön voittajatunne! 

Persaukisuus on kyllä ihan mahtava motivaatio! Kun tajuaa, ettei ole rahaa, mutta että on kuitenkin laskuja ja ajoittain nälkä, niin sitä saa itsestään irti aivan kummallista tehokkuutta. Ideoita säteilee pään täydeltä ja jostain syystä löytyy energiaa kaiken toteuttamiseen. Ehkä koska nyt minä teen sen vain minulle, vain itseni takia. Ei tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä, ettei pysy itselleen asettamassa aikataulussa, jos on kipeänä. Tai ressata siitä, kun muut eivät tee sitä mitä on sovittu. Nyt jos hommat kusee, niin voi ihan keskenään katsella peiliin. Tänään peilistä hymyilee takaisin luottavainen ja onnellinen ja aikaasaava ja luova ja ihana (ja tietysti äärettömän kaunis) ilona.

Laitoin tällaisen viesti Facebook-sivulleni: Etsin hyvää ja minua ymmärtävää kirjanpitäjää. Pitää olla mukava tyyppi. Otan vastaan suosituksia. Ja ihan saman tien Skypeen hyppäsi Sani, joka sanoi, että suosittelen tätä. Etsin kyseisen firman nettisivut ja siellä se sitten oli heti otsikossa: "Mukava ja hauska tilitoimisto". Eipä tarvitse etsiä enää. Jännä miten sitä saakin aina sen mitä pyytää.

   

Erään aikakauden loppu.

Minä olin ihan omatoimisesti ladannut huimat odotukset tälle viikolle, mutta nyt sitten Astrokalenteri veti aivan mahdottomat pohjat! 12 vuoden menestysjakso kotielämän alueella alkaa nyt. Voi hyvänen aika. Kiitos paljon! Otan tämän ilolla vastaan, varsinkin kun koti on jo ajatuksena eniten se minun juttu. Tänään meillä oli vielä tarkoitus tehdä uusi vuokrasopimus, joten en yhtään epäile tätä. Tosin en aikonut ihan 12 vuotta tässä asua, mutta siitä huolimatta.

Tänään oli ihan vihonviimeinen päivä kun Huone 13 sijaitsi siellä missä monet teistä kävivät. (Tässä on nyt oletuksena, että vain ystäväni lukevat blogia.) Kävin purkamassa keinun osiin, sitten se haettiin pois. Sitten editoitiin tulevaa kirjaani, ja sitten vietiin viimeiset tavarat pois. Älyttömän lopullista. Nyt se on ohi, ihan koko kesä. Tämä kaikki aiheutti minulle kummallisen olon. Ensin ihmettelin sitä, ettei tunnu melkein miltään, koska miespoika oli aivan surkeana jäähyväisineen ja aikoo ikävöidä paljon tätä kaikkea. Miksi minä en tunne samoin, vaikka olen vähintäänkin yhtä herkkis? Tämä aika oli minullekin merkittävä, mutta ihan selvästi en ota enää asioita niin raskaasti. Kävin sanomassa Huoneelle heipat. Kuuntelin seinällä raksuttavaa kelloa ja sitten suljin oven. Siinä se. Ei kyyneleitä. Nyt mennään eteenpäin isosti ja se on ilman muuta todella hyvä juttu.

Tapasin tänään taittajani vahingossa. Jotenkin tällaiset hetket saavat minut ihan melkein pois koko tolalta. Kun tämä ihan oikeasti on totta. Minun kirja on ihan oikeasti kohta myytävänä. Se on jotenkin niin käsittämätöntä. Vaikka tähän on tietysti koko ajan pyrittykin, niin silti tavoitteeseen pääseminen on vielä jotenkin yllättävää. Kertoo jotain minun toiminnasta ja oman toiminnan arvostamisesta. Tämän lisäksi tänään taittajani saa tietää jotain, minkä ansiosta koko hänen elämänsä muuttuu selkeämmäksi. Lupasi kertoa minullekin miltä sellainen tuntuu. Selkeys ja suunta.

Tajusin tänään, että olen taas ihan täysin P.A. koko ensi kuun. Tämä liittyy tosi vahvasti siihen, että perustan sen oman yrityksen, enkä siis saa tienata mistään muualta mitään. Joten jos nyt tarvitset jotain, niin osta se minulta. Minulla on kaikenlaista. Tässä joutuu olemaan todella luova, että selviää, mutta onneksi minä olen hyvä siinä. "Nyt kaikki tänne ostamaan!"
    

Elämäni ihmisiä.

Ihminen saa yllättävän paljon aikaan niin sanotusti pakon edessä. Koko ajattelu järkeytyy ja toiminnan teho kasvaa. Kun tajuaa, että oho, tilillä on 15 euroa rahaa ja uutta ei ole tulossa, niin sitä kyllä ihmeen selvästi näkee heti mitä pitää tehdä seuraavaksi. Ja ensimmäiseksi. Löytyy suunnaton määrä uutta energiaakin sen tekemiseen, helteelläkin. Tuntuu ihmeen hyvältä ja määrätietoiselta. Melko uusi juttu minun elämässä.

Ehkä juuri siitä johtuen kaivoin säästölippaasta viimeisen kaksikymppisen ja kävelin Alkoon. Piti käydä hakemassa tupariviemisiä, koska sain kutsun Sanin ja Joonan uuteen kotiin. Kuulin asunnon ostosta, remonttisuunnitelmista ja sen etenemisestä reissussa, mutta nyt vasta pääsen ihan itse tuon ihanan ihmeen todistamaan. Niin mahtavaa! Ja olen aivan varma, että tämä ilta tuo tullessaan menestyksekkäitä ideoita ja neuvoja (ovat molemmat hyvin osaavia ja viisaita), joten varmasti juuri tämän tapaamisen jälkeen minun taloustilannekin kohentuu. Ihmeitä ilmassa, ihan selvästi.

Myös eilen tapahtui ihmeellinen asia. Juttelin Marcon kanssa. Kyllä, juuri sen Marcon. Reilun vuoden jälkeen ihana italiaanoni teki comebackin elämääni. Suunnittelee matkaa Suomeen elokuussa, samalla kun minä suunnittelen matkaa Venetsiaan lokakuussa (vaikkakin työmatkaa). Aikamoista. Olen juonut ihan kamalasti, ettei vain ala se vanha suola janottaa. Ihan kaiken varalta. Siis vettä.

Tapasin eilen myös Tarzanin pitkästä aikaa. Sielläkin suunnalla oli kuulumisissa uusi asunto ja remontti. Olen vähän ehkä kateellinen, mutta toisaalta, olen itsekin matkalla samaan suuntaa. Hyvällä alulla. Seuraava suunnaton etappi elämässä on oma koti. Tarzanin kasvojen loiste viimeistään kirkasti tavoitteeni, sen verran onnelliseksi oma koti ihmisen tekee.

Pyörähdin tänään ohimennen toimistolla. Hain eilen sinne unohtamani leivän ja aurinkolasit ja juttelin hetken Muusan kanssa. (Meidän yrityksessä on nyt kolme ja puoli jäsentä. Käytämme Äänimiestä miehisenä statistina, mutta hän on myös ideoiden ehtymätön kaivo, eli muusamme.) Sain todella hyviä ohjeita siitä kuinka ottaa asiat taas omaan hallintaan. Nyt minulla on uusi systeemi, jolla hallitsen aikatauluni. Muunhan minä jo hallitsenkin. (Paitsi ehkä talouden, johtamisen, markkinoinnin ja pari muuta pikku juttua.) Piirtelen systeemiä tämän viikon.
 

Valvomisia.

Entisessä koulussani oli tapana tehdä sellaisia koko yön yli kestäviä ponnistuksia. Porukalla koitetaan keksiä huikeita tuloksia, vastauksia, projekteja tai mitä ikinä ollaankin vailla sillä kertaa. Sitä sanottiin Synnytykseksi. Oppilailla oli 24 tuntia aikaa suoriutua annetuista tehtävistä. Olen ollut sellaisessa mukana. Kaikessa hulluudessaan se oli aika mahtava kokemus. Joskus kolmen jälkeen alkoi syntyä huikeita ideoita, niitä sellaisia joita järki ei anna tuoda esiin päiväsaikaan ja hyvin levänneenä. Aivan älytöntähän tuollainen toki on, siinä annetaan hyvät eväät ja toimintamalli tulevaan börnikseen, mutta se kyllä myös toimi.

On perjantai iltapäivä, mutta minä elän yhä torstaita. En nukkunut viime yönä lainkaan. Olen valvonut joka yö melkein aamuun asti, mutta tänään tosiaan yö jäi välistä kokonaan. Minä kirjoitin. Tein pieneen pinkkiin muistikirjaani listoja ja suunnitelmia. Piirsin myös korukortteja. Minä myyn niitä, kunhan pääsen taas Suomeen. Olen niin innoissani tulevasta matkasta, että päätin keksiä 50 tapaa tehdä rahaa. Sitä nimittäin tarvitaan tuollaisella reissussa. Tosin tähän mennessä niitä on vasta 33. Lista ei ole vielä valmis. Mutta tämä unettomuus toi myös pään täydeltä ideoita, jotka olivat piilossa hyvin levänneenä. Ehkä tässä valvomisessa on joku yhteys luovuuden kanssa. Olen yhden vuorokauden aikana saanut aikaan niin paljon selkeitä suunnitelmia, tavoitteita aikatauluja ja piirroksia, etten usko tehneeni moista viimeisen kahden vuoden aikana yhteensä.

Päätin myös aloittaa matkablogin. Katselin noita blogipaikkoja ja olin yllättynyt, sillä kaikki matkailublogisivut oli kamalan rumia. En minä voi kirjoittaa blogia rumaan paikkaan. En, vaikka olisi kuinka teeman mukainen. Kaikki kirjoitukset ovat samanlaisia. Siis ulkoisesti. Tähän meidän matkaan pitää saada joku oma juttu. Gary, Joseph & Inka. (Pojat eivät muistaneet minun nimeä sen ensimmäisen tapaamisen jälkeen, joten olin Inka. Fine by me.)

Kirjoitan ensin tuon maailmanympärimatkan suunnittelusta ja lopulta tietysti myös matkasta. En keksinyt mitään kunnollista nimeä tuolle blogille. Sen pitää olla kuvaava, mutta myös hauska ja ehkä vähän korni. This is a story about my trip sailing around the world with two old farts. Puhutteleva teema, eikö totta? Kaikki nimiehdotukset otetaan vastaan. Oikeasti. Nyt kerrankin, kaikki rohkeasti kommentoimaan. Eikä sen tarvitse edes olla hyvä ehdotus, minä olen aina niin superonnellinen jo pelkästään siitä, että joku sanoo jotain.
 

Hyviä tekoja.

Exän vaimo sai tuossa vähän aikaa sitten keskosvauvan. Jotenkin ihmeellisesti tästä minikokoisesta tyttövauvasta tuli suuren keräyksen vetohahmo. Rahaa tuli lasten teho-osastoille vaikka kuinka paljon. Samalla sairaala sai vaikka mitä muitakin lahjoituksia. Aikamoista toimintaa niinkin pieneltä kaverilta. Nauratti kovasti, kun muistelin minkälainen tuo mies oli silloin nuorena. Tämä kaikki sopii hyvin kuvaan. Onhan se selvä, että tämä tyyppi ei edes lisäänny vähin äänin, vaan tästäkin piti saada vähintään tuollainen Suomen laajuinen projekti aikaan. (Aivan loistavaa siis, nostan hattua!) Kunnianhimo on kyllä huikea juttu. Ihmettelin ja ihastelin sitä miten ihmiset lähtivät tähän hommaan mukaan. Rahaa lahjoitettiin ilmeisesti aika paljon. Ja hyvä niin.

Tein toissavuonna Facebookiin sellaisen iloa. -ryhmän, jonne kutsuin ihmisiä. Ryhmä on yhä olemassa ja se on kaikille avoin. Tarkoitus oli jakaa iloa. Tehdä hyviä tekoja toisille ja kertoa hyvänteosta itselle tulleesta hyvästä mielestä sitten tuolla sivulla. Antaa samalla muillekin vinkkejä mitä kaikkea voi tehdä. Olin varma, että sellainen asia olisi tosi mahtava juttu, koska kaikki varmasti tykkävät ilahtua. Mutta olin väärässä. Hirmu harva kirjoittaa sivulle mitään. Joskus koitan laittaa sinne jonkun haasteen, mutta vain pari vastaa. Ymmärrän tietysti hyvin, että on tosi kiire ja Facebook on täynnä kaikenlaista, eikä sitä aina jaksa.

Saatan olla väärässä (joskus sitäkin on tapahtunut), mutta jostain syystä tuli sellainen tunne, että tosi moni antaa ilolla rahaa johonkin keräykseen, mutta ei sitten kovin helposti lähde mukaan sellaiseen hyväntekemiseen, mikä on ilmaista. Mistähän se johtuu? Voihan se tietysti olla niinkin, että moni tekee hyviä tekoja toisilleen huomaamattaan koko ajan, eikä sitten tule raportoineeksi asiasta jollain turhalla ryhmäsivulla. Tai ehkä omien hyvien tekojen huomioiminen on meille noloileville suomalaisille vain erityisen vaikeaa. Se on silti erikoista, koska rahan lahjoittaminen hyväntekeväisyyteen on periaatteessa ihan sama asia. Annat rahaa ja teet hyvää. Ja saat siitä hyvän mielen.

Tämä taas sai minut miettimään omia piilotettuja projektejani. Minun on tosi vaikea pyytää rahaa. Edes silloin kun myyn jotain, josta tulisikin maksaa, sillä se on aiheuttanut minulle kustannuksia. Tämä kaikki sai minut ajattelemaan, että ehkä se rahan pyytäminen ei olekaan niin huono juttu. Minulla on herkkä ja tunteellinen sydän oikealla paikalla, teen paljon hyviä asioita - miksi en siis osaa pyytää rahoitusta? En uskalla. Koska en ole opetellut.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että meidän pitäisi uskaltaa enemmän. Ihan sama kuinka pieni tuo asia on, jos teit sen ja saitte kaikki hyvän mielen, niin miksi ei siitä voisi kertoa muille? Jakaa tuo ilo vielä useammalle. Minä haluan muuttaa elämääni enemmän tuohon suuntaan, sillä mitä enemmän keskittyy hyvään, sitä enemmän saa hyvää. Vetovoiman laki toimii niin.
 

Outo päivä.

Eilen oli tavallinen omituinen päivä. Millään muulla tavoin en voi fiilistä kuvailla. Tuntuu, että koko viikko on mennyt samalla kaavalla. Kaikki on hyvin, asiat menevät hienosti, mutta silti olen jotenkin innoton. Minä olen se ärsyttävä tyyppi, joka innostuu aina kaikesta tosi nopeasti, oli asia miten pieni tahansa. Mutta nyt en ole innostunut kolmeen viikkoon mistään. Nauru on kadonnut elämästäni. Ruotsalainen saa minut nauramaan aina kun nähdään. Samoin Abraham ja Suhari, joiden välissä istun päivät ja joihin olen nyt jo vähän tutustunut. Mutta naurustakin puuttuu se innostus. Erikoista.

Yritin tänään avata pankkitilin. Se ei onnistunut, koska perustyypillinen elämäänsä kyllästynyt pankkineiti ei hyväksynyt minua. Passi ja kaikki tarvittavat paperit olivat mukana, mutta koska yhdessä paperissa oli vain yksi etunimi, kun taas passissa on kolme, niin minä olin selvästi epäkelpo. Ymmärrän puutteen kyllä, ei siinä mitään, mutta voi taivas miten tyly tuo nainen oli. Helvetti, pidä tunkkis.

Menin vielä toiseen jonoon lunastamaan palkkashekkiä. Kun poika kysyi onko minulla jo tiliä tässä pankissa, jouduin kertomaan ettei ole, koska en sellaista saanut. Saatoin myös antaa palautetta edellisen huuhkajan käytöksestä. Poika oli todella pahoillaan ja erityisen mukava. Sain rahani ja uskon, että palauterisut menivät eteenpäin. Ainakaan siihen pankkiin en tiliä avaa. Irlannissa ilmeisesti toimitaan vain konttorikohtaisesti. Suomessahan toimitaan saman pankin alla kylästä riippumatta. Täällä mennään aina samaan konttoriin. Mietin jo sellaista vaihtoehtoa, että en vain avaa tiliä. Mitä, jos otan palkkani aina vain shekkeinä? Ei kai se ole kiellettyä? Miksi minun pitäisi väkisin avata tili täällä, jos eivät kerta rahojani halua ottaa vastaan? En avaa. Ei ihme, että Irlannilla on taloudellisia vaikeuksia, jos pelkkä tilin avaaminen on näin vaikeaa.

Koska minulla oli nyt tuppo rahaa mukana, päätin mennä ostoksille. Sehän on se ainoa oikea ratkaisu mihin tahansa mielipahaan. Sanoo kaveri, joka inhoaa shoppailua. Ostin uudet pyjamahousut (varma hyvän mielen valinta) ja hupparin (koska haluan yhä uskotella itselleni, että alan liikkua täällä enemmän), ja jotain muuta ehkä vähemmän tärkeää. Söin paljon, etten vain laihtuisi. (Laatuselluliittiä pitää vaalia.)

 

Illalla juttelin taas Toyboyn kanssa. Harmikseni huomasin, että sekään ei enää innosta. Ehkä koska ehdin jo odottaa jotain enemmän, ja sitten taas petyin. Ehkä vain, koska ilo on poissa. Vaikuttaa siis siltä, että tulin vain kotiin murjottamaan. Mikä ihme minua vaivaa?! Pesin pyykkiä, sekään ei auttanut. En edes katsonut koneen ikkunasta, vaikka ennen pidin siitä paljon. Pyykin pyöriminen rauhoittaa. Ehkä olen jo liian rauhallinen. Huolestuttavaa. Ja sitten luin sähköpostin. Positiivareiden jossain rivien välissä luki lause: "Ellemme ole iloisia ja onnellisia nyt, niin milloin sitten?" Tunsin vahvan piston sydämessäni. Päätin tehdä asennemuutoksen.