Summit 2014.


Joku kysyi tuosta seminaarista, jossa olin. Matka Barcelonaan liittyi niihin minun "ihmeaineisiin", joita hehkutin joskus vuosi sitten. Sivutoimin siis täältä Maltalta käsin Synergy-lähettiläänä (ihan just itse keksin tuon tittelin), vaikkakin erittäin satunnaisesti, mutta siitä johtuen pääsin mukaan tähän uskomattomaan tapahtumaan. Kyllä muuten kannatti lähteä! 

Minulta meni jo avajaisissa kieli solmuun, sen verran oli huikeat puitteet. Hämärtyvässä illassa tuo mieletön uima-allasympäristö valoineen veti kyllä aika lailla sanattomaksi. Kuvat eivät tee oikeutta, mutta tässä muutama kuitenkin.

Haltioituneena katselin ympärilleni ja seurailin ihmisiä. Kaikki vaikuttivat onnellisilta ja hyvinvoivilta. Vaihdoin avajaisissa muutaman sanan myös Suomen maajohtajan kanssa, joka ilahduttaa aina. Eric on siitä erityinen tyyppi, että hän suorastaan huokuu hyvyyttä. Mietin aina, että minä kyllä haluan isona olla juuri tuollainen. (En silti kyllä aja päätä kaljuksi.)



Paikalla oli myös maalaavia taiteilijoita. Minun oli kyllä tarkoitus ottaa kuva siitä lopullisesta teoksesta, mutta jotenkin se sitten unohtui. Oli niin paljon kaikkea muutakin huomion varastavaa.


Minuun teki eniten vaikutuksen sellaiset hyvin pitkät valkoiset miehet. En voi käsittää miten he pysyivät pystyssä niillä hujoppijaloillaan, vaikka tekivät kaikenlaisia temppuja samalla, eikä maasto todellakaan ollut mitenkään erityisen tasainen. Se oli niin upean näköistä!


Itse seminaari oli vaikuttava. En kyllä muista ikinä itkeneeni missään koulutuksessa tai vastaavassa juhlassa niin paljon kuin tuolla. Ihmiset olivat vain niin upeita. Tuli sellainen hämmentävä olotila, että minäkin taidan kyllä olla aika upea, kun olen kerta päässyt tällaiseen joukkoon mukaan. Eihän tämä homma kaikille sovi, eikä tarvitsekaan sopia, mutta jotenkin itselle tuli niin upea varmuus siitä, että minulle tämä sopii. Olen juuri siellä missä kuuluukin olla. Kerrankin.


Ensimmäinen päivä alkoi maaparaatilla (koska Seminaarissa oli ihmisiä monesta eri maasta). Paraati kulki ison lavan läpi, joten tavallaan jokainen kävi tervehtimässä muita siellä edessä. Minun suosikki oli Tanskan edustusjoukkue, joka piti sisällään lipunkantajan. Yksi nainen pitämässä koko maan mainetta yllä, se oli huikea suoritus! (Itse olisin varmasti jännäkakka housuissa jäätynyt jo niihin rappusiin.) Mutta eipä tarvinnut mennä yksin, sillä meitä suomalaisia oli sen 300. Kyllä, kolmesataa! Aivan mielettömän pitkä kulkue, meitä oli eniten kaikista. Suomalaisille oli varattu kolmiosaisesta katsomosta kokonaan yksi osio. Siitä antoi viitteitä jo ilmoittautumispiste, jossa meidät oli laitettu ihan omaan jonoon. Italialaiset pitivät tietysti eniten ääntä, mutta sallittakoon se heille, koska olivat vasta saaneet luvan tulla leikkiin mukaan. 

Koulutuspäivien aikana meille esiteltiin kaksi uutta tuotetta ja palkittiin parhaiten menestyneitä. Sellainen jännä huomio on sanottava, että vaikka meistä suomalaisista ei määrään suhteutettuna ääntä niin kovin paljon lähtenytkään, niin lippuja oli mukana aivan älyttömän paljon. Ja se oli ehkä vielä vaikuttavampaa niin. Kun Suomen maajohtajat palkittiin ansaitusti ja oli kiitospuheen aika, kukaan ei häirinnyt huudollaan, mutta se rauhallisesti aaltoileva lippumeri teki tuosta hetkestä jotenkin yhä upeamman. Oli kyllä hienoa olla suomalainen juuri sillä hetkellä. Kuten sanottu, kyyneleitä ei säästelty.

 



Olen yhä sanaton kokemastani. Kotona huomasin, että mukaani saamassa lehdessä oli kuvia ja tarinoita palkituista henkilöistä. Sen jälkeen nimilista niistä, jotka ovat ylittäneet jopa sen alimman tason. Ja siellä se sitten oli mustaa valkoisella: Huone 13. Tuntui hassulta. Hyvällä tavalla. 

Hyvä minä!

Pelkkää hyvää.

Minulle tulee nyt viikkokirje Ilkalta. Aloitin tilauksen vähän aikaa sitten. Tuossa ensimmäisessä saamassani oli pätkä, joka jotenkin vakuutti minut siitä, että oli hyvä idea lisätä itsensä sille listalle.

Onnistut, pystyt ja jaksat kun tykkäät ja nautit siitä, mitä teet. Se, että nautitko siitä, mitä teet, on eniten kiinni siitä, että haluatko tehdä sitä, mitä teet. Halu taas löytyy, kun sinulla on syy. Syyn voit keksiä ja valita sellaiseksi, että se merkitsee sinulle tarpeeksi.



Tuo aiheutti ajatusryöpyn. Minun nykyisessä työpaikassa ja ylipäätään koko Maltalla viihtyminen sai aivan uudenlaisen suunnan. Että kiitos vain Ilkalle! Työni on täällä erittäin hyvä, siis verrattuna siihen mitä monet muut tekevät. Eihän se välttämättä ole paras mahdollinen juttu minulle, mutta menettelee. Sitä paitsi töissä käy nyt ihan mielellään, koska siellä on ilmastointi. (Lauantai aamu ja nyt jo 30 astetta.) Keksin monta asiaa, jotka saavat minut haluamaan. Osa syistä oli niin vakuuttavia, että koko täällä oleminen helpottui. 

Mutta se ei ole ainoa syy. Suomesta tullut paketti toi minulle viimein niitä kauan odotettuja "ihmeaineitani". Parin päivän jälkeen huomasin jo eron, energiataso on aivan toinen, maha voi heti hyvin, nukun paremmin ja muutenkin on paljon positiivisempi mieli. Toivottavasti se näkyy myös näissä kirjoituksissa. Unet ovat olleet täällä melko voimakkaita ja outoja koko ajan, mutta se itse unen laatu on parempaa. Aika mieletöntä kyllä. 

Pätkä toivoi enemmän kuvia, jotain arkisia juttuja. Joten kaivoin koneelta muutaman. 

Toisilla menee hyvin.

Toisilla ei.

Tästä minä aamulla lähden bussilla töihin...

...ja tähän minä päädyn.

Käytiin kalatorilla.

En ottanut siitä kyllä yhtään kuvaa.

Työpaikka ihan tässä vieressä.

Löytyi helmi.

Huomaa maljakko.

Bob sopii sisustukseen.

Jokailtainen "riemu". Tämä kuvattu pervekkeelta.

Unet. Tomu. Usko.

Näin lähes kokonaan valvotun yön jälkeen voisin todeta, että väsyttää. Kävi ilmi, että asun huoneessa, jossa on pahviseinät. Aivan mahtavaa! Voin salakuunnella kaiken, mitä keittiössä puhutaan, ihan ilman minkäänlaista vaivannäköä. Ja nyt unettoman yön jälkeen käyn taas sen verran hitaalla, että saan tänään varmasti tosi monta hyvää ideaa ja keksin kaikenlaista mukavaa. Kun on tarpeeksi väsynyt, niin aivot menee säästöliekille ja keskittyy oleelliseen. Ja koska minun aivot on erilaiset, niiden mielestä oleellinen on usein jotain hyvin erikoista ja minuakin ällistyttävää.

Tämä minun vanha (mutta vasta huoneeseen tuotu ja siksi uudelta tuntuva) pöytä on asetettu hienosti ikkunan eteen. Ja minun maisema on tosi huikea. Vaikka näen vain kaupungin ja talojen kattoja, aamuaurinko tekee niistäkin kauniita. Olen puiden yläpuolella ja katselen, kuinka lokit kurvailevat ikkunani ohi. Ne eivät yleensä ole ihmisten suosikkilintuja, mutta minä kyllä pidän niistä. Lokin näkeminen tarkoittaa, että jossain lähellä on vettä. 

Astrokalenteri lupaili taas rakkautta.

Sinun kannatta kaikilla tavoilla ilmaista hyvää oloasi ja kasvanutta harmoniaasi. Tämä on esinäytös vielä huikeamman rakkaudellisen ajanjakson kynnyksellä. Kun olet nyt avoin ja rohkea ja tuot tunteesi esiin, parannat itseäsi ja ympäristöäsi vastaanottamaan aina vain suurempia lahjoja. Koeta siivota kaikki negatiivisuus ajatuksistasi.

Teen parhaani. 

Minulla oli eilen mahtava koulutuspuhelu. Se liittyi niihin ihmeaineisiin, joista maltoin olla kirjoittamatta näin pitkään. Koulutuksesta tarttui muutama sellainen yleispätevä ajatus mukaan. Ja niitä sitten päässäni pyörittelin, kun tuijotin kattoa viime yönä.

Se on kyllä jännä miten helposti sitä menee johonkin ajatukseen mukaan ihan vain sen vuoksi, että kerran tapahtuu jotain. Tai kuulee jotain. Tai käsittää väärin jotain. Ja sitten paahtaa menemään sillä samalla ajatuksella jopa vuosia, vaikkei oikeasti edes ymmärrä miksi niin ajattelee. Minua nauratti, kun kouluttaja sanoi, että tuollaisissa tilanteissa hän kysyy itseltään, että "Onkos tämä aivan totta?" Ja usein huomaa, että ei ehkä olekaan. Minusta se oli hyvä neuvo. Aina, kun tuntee olevansa liian voimakkaasti jotain mieltä, niin kannattaa kysyä itseltään tuo kysymys. Varsinkin, jos se on jonkinlainen negatiivinen mielipide.

Minä olen tämän kesän aikana huomannut, että minulla itselläni oli juuri tuollainen hyvin negatiivinen ajatus rahan suhteen. Minä inhosin raha-asioita. Tai maksamista tai hinnoittelua tai mitä ikinä rahaan liittyikin. Eikä siinä vielä kaikki, minä en pitänyt niistä ihmisistä, joilla oli rahaa. Ne sellaiset ihmiset ovat pahoja. Huijanneet köyhiä poloisia. Ja aivan varmasti muutenkin epärehellisiä ja itsekkäitä. Olin varma, että raha muuttaa ihmisen. Mutta. Onkos tämä aivan totta? No eipä taida olla. Raha on väline moneen hyvään asiaan. Rikkaat ihmiset eivät ole pahoja. He ovat vain ihmisiä, jolla on paljon rahaa. Raha ei aiheuta ongelmia ja väkivaltaa, köyhyys sitä aiheuttaa. Rahalla voi tehdä paljon hyviä asioita. Ja jos nyt miettii aikaisempia kirjoituksiani, kohta julkaistavaa kirjaani ja ylipäätään mietteitäni viimeisen kymmenen vuoden ajalta... Siellä on koko ajan ollut taustalla sellainen ajatus, että haluan tehdä hyviä asioita. Oli lohdullista huomata, että raha ei tee ihmisestä pahaa. Se ei muuta ihmistä. Raha vain vahvistaa sitä mitä jo on.

Minä ajattelin tehdä paljon rahaa. Ja sitten paljon hyviä asioita. 

   

Kauppakassi.

"Ilona! Sä oot hullu!" Näin se alkoi tämäkin maanantai. Kyykin jossain lattian rajassa ja hölmistyneenä käännyin katsomaan, että mitä minä nyt taas olen tehnyt. Takanani seisoi naurava ihminen, joka selvästi tykkää blogistani ja jatkoi: "Mutta ihana. Mä oon sun fani!" Kiitos vain palautteesta, se lämmittää aina mieltä, vaikka se tulisi selän takaa yllätyksenä.

Alan taas arkeistua. Kävin Huoneella järjestelemässä toripäivän jäljiltä asioita. Toisin sanoen kannoin roinani takaisin sinne perälle. Tai ainakin osan niistä. Sitten virkkasin pipoa keinussa. Tämä oli tällainen pehmeä paluu arkeen.

Kävin tänään hakemassa paketin postista, koska ne ihmeaineet viimein tulivat. Tai ne tulivat kyllä jo perjantaina, mutta itse en ollut kaupungissa. Postissa oli edelläni jonoa kahdenkymmenen numeron verran. Päätin, että ei haittaa yhtään! Voin katsella niitä muita tuotteita ja ostaa jotain älytöntä. Minulla on sellainen tapa, että käyn aina jossain ihme paikoissa ja ostan jonkin asian. Sen ei tarvitse olla kallis, kunhan on. Joten miksi ei Postissakin. Kiersin hyllyjä ja totesin, että siellä ei ollut mitään sellaista mitä haluaisin. Ei kerta kaikkiaan yhtään mitään. Muumeja, angry birdsejä ja kortteja, jotka olivat liian rumia lähetettäväksi oikeasti, mutta ei tarpeeksi rumia lähetettäväksi herjaksi. Olin tyrmistynyt. Joten odotin vuoroani sivummalla. Sitten yhden pöydän alahyllyllä pilkotti jokin muistikirja, jossa oli renkulat sivussa, ja joka sopi päässäni sillä hetkellä olevaan ideaan. Menin katsomaan lähempää. Sekin oli joku tyhmä muumikirja. (En tykkää yhtään muumeista. Minua sanottiin lukiossa Pikku Myyksi ilmeisesti, koska minulla oli samanlainen tukka ja asenneongelma. Ja olin aika pieni.)

Mutta. Siinä vieressä oli kankainen kauppakassi. Olin suunnitellut sellaisen hankkimista jo pitkän aikaa, koska muovipussit ovat epäekologisia ja edellinen alkaa jo hajota saumoista. Varmasti viimeistään syksyllä olisi munat kadussa, jos sitä käyttäisi. Tämä kassi vei huomioni täysin, sillä ensinnäkin se oli ihan minun värinen ja toiseksi siihen oli painettu virkattujen liinojen kuvia:

 Tässä vaiheessa vielä mietin, mutta sitten käänsin kassin toisin päin.

Nämä ovat ihania jo pelkästään aatteen puolesta. Minä haluan kannattaa hyvää ajatusta ja suomalaista yritystä. Ja sitten avasin sen paperilärpäkkeen, jossa on hinta ja pikkufaktaa.

Myyty!
 
P.S. Jos joku teistä tietää mikä on asiallisempi nimitys paperilärpäkkeelle, niin kertokoon sen heti. Hintalapuksi se on liian suuri ja tuoteselosteeksi liian jotain muuta.