Taittaja.

Sydämelliset synttärionnittelut minun taittajalle! 

Ei mulla muuta. 

Koulutusta ja elämää.

Viikonloppu meni todella nopeasti. Oli tapahtumia. 

Lauantaina olin koulutuksessa. Se oli hyvä muistutus asioista, joita haluan. Aluksi oli vähän kuivaa ja huomioni keskittyi vain edessä istuvan kaljun miehen selässä olevaan pitkään hiukseen. Mutta sitten, kun alkoi se varsinainen koulutusosuus, niin muistin taas miksi olin asiasta innostunut. Miksi olen yhä innostunut.

Illalla käytiin taittajan kanssa yhdellä. Yhden jälkeen taittaja lähti kiltisti kotiin. Minä sen sijaan liityin neljän herran seuraan. Yksi kerrallaan he siihen viereiselle sohvariville olivat tulleet, niin ajattelin että minäkin voisin ihan hyvin tehdä niin. Sen ensimmäisen kanssa olin jo pari sanaa vaihtanut tiskillä. Ihmeellisesti siinä meni sitten koko ilta, oli niin mielenkiintoisia keskusteluja. Yksi oli yrittäjä, yksi putkimies, yksi parturikampaaja ja yksi sähköautomaationero. Loppuillasta parturikampaaja sanoi ihaillen: "Ilona, katso nyt tätä, täysin eri alojen ihmiset yhdessä näin... Sinä sait aikaan tämän aivan ihmeellisen keskustelun ja upean illanvieton." Olin vähän ihmeissäni, minähän vain istuin heidän seuraan. Kävi ilmi, että nuo kaverukset eivät edes tunteneet toisiaan, siis ennen sitä iltaa. (Kaksi oli tavannut jossain pelissä, yksi tiesi toisen jostain, ja koska yksin olivat baarissa, niin jotenkin vain ajautuivat samalle suunnalle istumaan.) Minä vain pölähdin pöytään ja kysyin, että ketäs te oikein olette. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Olin kuulemma se voima joka veti porukan yhteen ja loi sen keskustelun. Tämä tuli minulle täysin yllätyksen. Olin sanaton. Mutta näköjään näinkin voi käydä. Ja hyvä että kävi.

Sunnuntaina sitten kävin hakemassa avaimet joulukuun kotiini. Joonan ja Sanin asunto on niin ihana. Siellä on hiljaista ja rauhallista ja... No, sitä ihanaa. Saan olla aivan yksin koko kuukauden. Tajusin samalla, että viimeksi olin yksin tasan puolitoista vuotta sitten. Sen jälkeen olen asunut kämppisten kanssa, sohvaillut kavereiden luona ja ollut kiertolainen. Käsittämätöntä. Tai lähinnä se on käsittämätöntä, että olen selvinnyt näin hyvin.

Tämä on siis viimeinen viikko tässä asunnossa. Ja se tarkoittaa, että tämä on viimeinen viikko, kun voi tulla hakemaan tavaraa. Toivon että tulet. Pian.
   

Innostus.

Meillä oli eilen tapaaminen managerini ja taittajani kanssa. Se oli tosi hyvä palaveri ja ehkä kaikkien väsymyksestä johtuen hirvittävän hauskaa. Sellainen perjantai areena. Koko homma alkoi jo ihan hullusti, mutta jatkui silti samaa rataa. (Minä en muistanut mitä on parmesaani ja taittaja on kroonisesti poissa siltä toiselta osaltolta. Kyllä, muistiinpanot ovat melkein yhtä selkeät kuin tyttöjenillasta.) Saimme kuitenkin ihan oikeasti muutamia asioita selvitettyä ja eteenpäin, vaikka kaikki merkit viittasivat ihan muuhun. Sitä paitsi JYP voitti, mikä oli hienoa. Peli jäi kyllä vähän sivuosaan, oli sen verran mielenkiintoista seuraa ja aiheita. Minun työ ja minun kirja ja minun kaikki. Taas päästiin siihen, että oman napa, paras napa. Huikein kommentti tuli taittajalta, kun mietittiin vielä melko yleisesti minkälaista sopimusta kirjasta kannattaa tehdä. "Ja sinä et sitten mene yksin siihen neuvotteluun." Repesin. Osaamistani arvostetaan. (Ja siihen on syy.)

Kuuntelin taas Abrahamia pitkästä aikaa. Jotenkin aamulla oli nuhjuinen ja ahdistunut ja morkkistunut fiilis, mutta se meni heti ohi, koska Abrahan on niin huikea. Ja huomasin, että minä olen aivan tavattoman onnekas. Minulla on tämä kirjoittaminen. Pian valmistuva kirja ja kaikki siihen liittyvä. Eli todella paljon sellaisia asioita, jotka saavat hyvän fiiliksen hetkessä. Koska siitähän Abraham puhuu, ajatusten oikeanlaisesta suuntaamisesta. Haluamisesta ja elämisestä saman suuntaisesti. Aina kun tapaan elämäni ihmisiä ja pääsen tästä aiheesta puhumaan, niin minä innostun ihan vahingossa. Kaikkea en ymmärrä, mutta ei tarvitsekaan. Riittää, että tuntuu hyvältä.

Katselin yhden tuttavani valokuvia aamulla. Juurin niitä Facebook julkaisuja. Mietin miten erilaista elämää me vietämme. Siellä se elää auringossa. Tekee töitä, asuu hulppeassa kodissa miehensä kanssa ja pitää hauskaa. Ei mitään lisättävää. Kaikista kuvista kävi ilmi, että tyyppi todellakin osaa pitää hauskaa, ihan missä tahansa. Minäkin haluan oppia sellaiseksi. Muistelin, että tämä ihminen ei juuri edes ota ressiä mistään. Näillä asioilla täytyy olla jokin yhteys. Nauru on sellainen unievrsumin ihmelääke. Mistähän siihen saisi reseptin?

Tänään on yhden nauravaisen neidon syntymäpäiväjuhla (sekä jonkun toisen minulle tuntemattoman pojan, juhlivat yhdessä) ja ajattelin mennä kurkistamaan menoa. Tämä ei ehkä enää tule erityisen suurena yllätyksenä, mutta yleensä en mene juhliin. Tänään teen kuitenkin poikkeuksen. Menen ja nautin siitä. Kaikista niistä vieraista ihmisistä. Aion jopa tanssia, vaikka en tee sitä koskaan! Kutsussa sanotaan: "This party is informal, we do not want any presents from you but just positive spirit, big smiles and excitement for celebration!" Keksin juuri iloisen juhla-asun itselleni. Otan nyt siis päivän viralliseksi tavoitteeksi pitää hauskaa ison hymyn kanssa. Katsotaan kuinka käy. Laitan kuvia näytille, jos onnistun tavoitteessani.

   

Toimintaa.

Ihana viikonloppu! Aloitin lauantain raatelemalla itseni rautalankaan ja verkon reunoihin. Sain viime viikolla hommattua naamiontekoaineita, kiitos Sepon joka kuskasi minua tulevaisuuden ihmeautollaan ja kantoi jättimäisen Ekovillapaketin päänsä päällä. Olin jo muutaman päivän ajan halunnut aloittaa uuden naamion, joten nyt kun projekti sitten viimein käynnistyi, en malttanut lopettaa.

Sunnuntaina liisteröin ensimmäisen pohjakerroksen ja samaisen Sepon ansiosta löysin netistä niitä aineita, jotka tuosta naamiomassasta vielä puuttuivat. Palaset alkavat nyt loksahdella paikalleen. Siis kuvainnollisesti. Naamio rakentuu ihan yhdestä osasta. Tällä kertaa muistin ottaa eri työvaiheista kuvia.

Maanantai on lempparipäiväni ja tänään olen entistä isommasti vedossa. Neljä tapaamista ripotellen koko päivälle. Olen innoissani, vaikka takana onkin uneton yö. Mietin sitä omituista oloa illalla, kun en saanut unta. Miksi rintakehää painaa ja miksi uni ei tule. Se on taas sitä stressiä. Huomasi sen vasta sitten, kun sain pitkästä aikaa pitää yhden päivän tekemättä mitään pakollista. Eli kun oikeasti pysähdyin. Pahus.

Katsoin todella pitkästä aikaa neuvoa korteista. Työlle, elämäni ihmiselle ja tulevaisuudelle. Sain työlle voimakortin, ihmiselle rakkauskortin ja tulevalle kukoistuskortin. Ei passaa valittaa. Omituista tässä on se, että joka kerta, kun tuota ihmistä ajattelen ja kortin hänelle nostan, se on aina tuo sama kortti. Okei, tapahtuu tosi harvoin, tämä taisi olla kolmas kerta, mutta silti. Erikoista.

Tapaan tänään taittajaa. Mies vaatii jo ihan mahdottomia. Sillä on ihan selvästi niin selkeä visio, että minun ei tarvitse ottaa siitä minkäänlaista lisästressiä. Mutta tämänhän minä jo tiesinkin. Mietityttää vain kuinka saan kaiken hoitumaan, siis oman osuuteni. Kaikki menee niin vauhdilla. Mikä on tietysti hyvä asia, koska olen viivytellyt jo sen kolme vuotta. (Joista siihen kirjoittamiseen on kyllä mennyt ainakin yksi vuosi.) Tämä on juuri se syy miksi kannattaa valita oikeat ihmiset ympärilleen. Positiivista painostusta ja asioita tapahtuu. Oikeat ihmiset saavat parhaan esiin ja sitten ei voi muuta kuin onnistua. Kukoistuskortti.
 

Erään aikakauden loppu.

Minä olin ihan omatoimisesti ladannut huimat odotukset tälle viikolle, mutta nyt sitten Astrokalenteri veti aivan mahdottomat pohjat! 12 vuoden menestysjakso kotielämän alueella alkaa nyt. Voi hyvänen aika. Kiitos paljon! Otan tämän ilolla vastaan, varsinkin kun koti on jo ajatuksena eniten se minun juttu. Tänään meillä oli vielä tarkoitus tehdä uusi vuokrasopimus, joten en yhtään epäile tätä. Tosin en aikonut ihan 12 vuotta tässä asua, mutta siitä huolimatta.

Tänään oli ihan vihonviimeinen päivä kun Huone 13 sijaitsi siellä missä monet teistä kävivät. (Tässä on nyt oletuksena, että vain ystäväni lukevat blogia.) Kävin purkamassa keinun osiin, sitten se haettiin pois. Sitten editoitiin tulevaa kirjaani, ja sitten vietiin viimeiset tavarat pois. Älyttömän lopullista. Nyt se on ohi, ihan koko kesä. Tämä kaikki aiheutti minulle kummallisen olon. Ensin ihmettelin sitä, ettei tunnu melkein miltään, koska miespoika oli aivan surkeana jäähyväisineen ja aikoo ikävöidä paljon tätä kaikkea. Miksi minä en tunne samoin, vaikka olen vähintäänkin yhtä herkkis? Tämä aika oli minullekin merkittävä, mutta ihan selvästi en ota enää asioita niin raskaasti. Kävin sanomassa Huoneelle heipat. Kuuntelin seinällä raksuttavaa kelloa ja sitten suljin oven. Siinä se. Ei kyyneleitä. Nyt mennään eteenpäin isosti ja se on ilman muuta todella hyvä juttu.

Tapasin tänään taittajani vahingossa. Jotenkin tällaiset hetket saavat minut ihan melkein pois koko tolalta. Kun tämä ihan oikeasti on totta. Minun kirja on ihan oikeasti kohta myytävänä. Se on jotenkin niin käsittämätöntä. Vaikka tähän on tietysti koko ajan pyrittykin, niin silti tavoitteeseen pääseminen on vielä jotenkin yllättävää. Kertoo jotain minun toiminnasta ja oman toiminnan arvostamisesta. Tämän lisäksi tänään taittajani saa tietää jotain, minkä ansiosta koko hänen elämänsä muuttuu selkeämmäksi. Lupasi kertoa minullekin miltä sellainen tuntuu. Selkeys ja suunta.

Tajusin tänään, että olen taas ihan täysin P.A. koko ensi kuun. Tämä liittyy tosi vahvasti siihen, että perustan sen oman yrityksen, enkä siis saa tienata mistään muualta mitään. Joten jos nyt tarvitset jotain, niin osta se minulta. Minulla on kaikenlaista. Tässä joutuu olemaan todella luova, että selviää, mutta onneksi minä olen hyvä siinä. "Nyt kaikki tänne ostamaan!"
    

Iloja.

Herätys onnistui suunnitellusti kellon avustuksella. Muistin unesta pienen jämän, mutta se oli tosi ahdistavaa, koko uni oli sellainen painajaisensuuntainen. Ainoa asia jonka muistan selvästi oli se, että sain postikortin nuorelta pojalta, jota olin tapaillut. Siinä oli ensin kauniita ajatuksia, mutta koska olin hänet juuri jättänyt, niin sitten reunaan oli lisätty eri kynällä teksti "Näytät rupsahtaneelta." Ihana herätä aamulla siihen, että repeää nauramaan ääneen omalle unelle. Koko sen kamalan unen pahimmalta tuntuva asia oli tuo lause. Selvästi ikäkriisiä pukkaa. Pinnallisuus kunniaan!

Tässä toisen haasteen eilinen otos:

Day 1.

Tunnustus: En kysynyt lupaa kuvan julkaisemiseen, koska minun piti lähteä vähän aikaisemmin pois tuosta tilanteesta. Ajattelin, että kysyn sitten seuraavan kerran. Kotona tajusin, että en voi kysyä seuraavan kerran, ellei hän tule vastaan tuo sama hattu päässä, koska en katsonut naamaa. En tiedä kuka kyseessä on. Joten ehkä kuvankin saa julkistaa, koska häntä ei tästä ainakaan kovin helposti tunnista. Jos tunnistat itsesi, niin laittaisitko vaikka viestiä, että voin kysyä luvan.

Eilen oli kyllä taas niin mystinen päivä. Tapaamisia toisen perään ja kaikenlaisia mullistuksia. Jos kerron lyhyesti, niin en onnistu. Mutta poimitaan nyt sellaisia pääpointteja, joista johtuen minä tulin hyvin iloiseksi.

Tapaaminen taittajan kanssa
Sain tosi paljon vinkkejä ja vähän järkeä tähän touhuun. Kokonaiskuva alkaa hahmottua. Tästä seurasi vielä uudenlainen markkinointisuunnitelma. Tai seuraa, en minä sitä vielä ole tehnyt. Mutta teen, koska nyt tiedän miten se menee. Minä olen selvästi valinnut oikean ihmisen tähän hommaan.

Tapaaminen ystävän kanssa
Yksi niistä ihmisistä, joita on aina ihana nähdä, mutta se tapahtuu harmittavan harvoin. Puhuttiin pääasiassa näistä työjutuista, mutta se nyt vain sattuu olemaan tosi mieluinen aihe tällä hetkellä.

Festarit, osa 1
Olen tänäkin vuonna vapaaehtoisena kylämme omilla kesäfestareilla. Eilen oli ensimmäinen palaveri aiheesta. Tapasin vanhoja kavereita ja tietysti tukevan Emma ystävän, joka minut alunperinkin tähän hommaan mukaan houkutteli. Taas yksi lisäsyy pitää Emmasta. Olen niin kiitollinen tuollaisista ihmisistä.

Festarit osa 2
Ihme on tapahtunut. Olen vuosia yrittänyt mennä Naamat festareille. (Voit tutustua tapahtumaan TÄMÄN linkin kautta.) En ole mennyt, koska en ikinä saa sinne lippua, ne myydään loppuun aina niin heti. Mutta nyt! Uskomattomien kohtalonohjauksien myötä minä sain lipun vielä näin jälkijunassa. (Lipun toimittanut ystäväni kyllä kuittaisi asian sattumana.) Ja kaiken lisäksi juuri tuo viikonloppu on kalenterissa vapaa! Tai oli, nyt ei tietenkään ole enää. Ja koska minun supisuomalaisessa listassa yksi tehtävistä oli käydä festareilla, pääsen toteuttamaan tuon teon vielä ihan niillä ehkä maailman parhailla festareilla. Voi tätä riemua!

Vastaus
Sain erityisen miellyttävän sähköpostin vieraalta ihmiseltä, joka kylläkin liittyy vahvasti siihen mitä olen nyt tekemässä. Olen juoninut ja se alkaa tuottaa tulosta. Kerron tästä kaikesta enemmän myöhemmin. Ja selkeämmin. Mutta pelkkänä hymynä olen täällä.

Joskus vain asiat menevät putkeen. Siis sellaisen upeaan putkeen, josta pulppuaa vain mahtavia asioita ja ihmisiä ja tapahtumia, ei mihinkään viemäriin. Olen niin onnellinen, että lopulta uskalsin valita sen tien, jota olen aina halunnut kulkea.
 

Ihmisiä.

Tapasin eilen ihanan taittajani Jannen. Meillä oli hauskaa. Tai ainakin minulla oli, mutta Jannekin kyllä nauroi ajoittain, että ehkä se oli molemminpuolista. Sain ruokaa ja juomaa, mikä lisäsi tapaamisen hienoutta. Tuollaiset tapaamiset ovat juuri niitä parhaita, varsinkin kun ei itsellä ole yhtään rahaa. Varmasti senkin takia pää syöksee jatkuvasti jotain myyntityyppistä ideaa. Aivan kuin Universumi tahtoisi minun rahastuvan. Se on tietysti miellyttävä suuntaus, en yhtään valita. Joka tapauksessa, taittajani on ihana ja minulla oli mielettömän hauska ilta.

Kävin eilen myös hierojalla. Se oli aivan superhyvä selänkorjaushetki. Varasin saman tien uuden ajan ensi viikolle, koska olen aina niin jumissa. Sain myös samalla jooganeuvoja. Sovittiin, että hieroja opettaa minulle yhden joogaliikkeen kerrallaan, niin en heti menetä hermoja, kun en osaa mitään. Tällä tavalla on vain yksi asia, jota en osaa. Ja yhden asian voi ihan helposti oppia. Näin huijaan päätäni ja innostus säilyy. Ainakin siis teoriassa, aika näyttää kuinka tämä toimii sitten käytännössä. Käsittämätöntä, että minua ei saanut edes siihen helppoon asentoon. Notkea kuin rautakanki. Ja varpaat alkoi heti krampata. Säälittävää. Tänään se liike sujui kuitenkin jo vähän paremmin. Pysyin jo melko hyvin ja tasapainoisesti paikallaan ja varpaatkin olivat ihan rentoja. Kyllä se siitä. Minä opin sen asennon kyllä ihan varmasti ja sitten selkä on vähempijuminen.

Taittajani kiteytti ihan parhaiten sen minkälainen minä olen. Pilkunviilaaja, joka ei saa elämää järjestykseen. Itse asiassa Janne kyllä kiteytti itsensä, mutta koska olemme niin samanlaisia, tämä kuvaa minua täydellisesti. Molemmilla meillä on tarve järjestellä kaikkea yksittäistä, mutta sitten kokonaisuus on kaaos. Minun elämässä yksityiskohdat ovat aina täydellisen järjestyksessä, mutta se itse elämä tuntuu olevan täysin tolkuton. Vaan näillä mennään. Jospa tuo jooga toisi nyt tasapainon ja harmonian myös elämäni kokonaisuuteen.

Tänään käytiin kiertämässä järvi. Minä poljin, Emma ohjasi. Ei kun luisteli siinä vieressä. Minä en rullaluistele, minä jopoilen. Sain samalla reissulla viimeisen Thaimaasta lähettämäni paketin. Kaikki tavarat osasivat turvallisesti Suomeen saakka. En tiedä mitä siitä ajattelisin. Ei tullut haikea olo ollenkaan, ja se oli vähän yllättävää. Tuli vain sellainen tunne, että tuo elämä on niin tosi kaukana. Maantieteellisesti, mutta erityisesti ajallisesti. Jännä miten nopeasti sitä ihminen toipuu niinkin kurjista asioista. Merkityksetön jää pois mielestä ja elämästä, ja sitten taas ne muutamat upeat tapaamiset ja kokemukset puolestaan kasvattavat hirvittävän paljon. Oli ehdottomasti oikein käydä pettymässä Aasiassa asti, vaikka tuskallista se aika ajoin olikin. Nyt on hyvä olla. Nyt on oikeat ihmiset elämässäni. Kävi täsmälleen niin kuin sitä aina sanotaan. Pitää mennä kauaksi nähdäkseen lähelle. Ja enää ei ole epäilystäkään siitä kenet haluan lähelle.