Viikonloppu.

"Tuolla se harjasi takkia eteisessä kissanharjalla ja tuli halaamaan pyjamassa."

Kutakuinkin näin alkoi perjantain illanvietto. Ja noilla sanoilla vieraani raportoi tilanteesta kämppikselle, joka liittyi hetkeksi seuraan myöhemmin. (Ja joka vain tyynesti vastasi "Welcome to my life.") Ja juuri noin se meni. Vieras tuli vartin etuajassa, joten en enää ehtinyt vaihtaa housuja. Ja koska olin löytänyt monta päivää etsimäni kissanharjan juuri hetkeä aikaisemmin, minun oli ihan pakko testata sitä. Hyvin pörhensi takin hihansuut, joten kokeilu oli onnistunut. Ajoitus vain ehkä vähän ontui.

Baarin puolella kysyin mahdunko istumaan eräiden herrojen pöytään, kun melkein kaikki muut penkit olivat varattuja. Ihmettelin herrojen asuja, koska yhdellä oli JYPin paita ja kolmella muulla HIFKin kaulahuivit. Kertoivat juuri tulleensa pelistä. JYP oli voittanut. (Miehiä kiroilutti.) Ihmettelin yhä sitä paitaa. Kävi ilmi, että jokaisella oli sellainen paita, herrat kaivoivat ne esin kuka mistäkin. Paidat olivat olleet lahja asiakkaalta. Jokaisen selässä oli oma nimi. Mutta että oikeasti he olivat Helsingistä ja fanittivat tätä hävinnyttä joukkuetta.

Minäkin haluan sellaisen! Oman tiimin pelipaita, jossa lukee selässä i niin kuin ilona. En varmasti koskaan riisuisi sitä. Tai ehkä joskus, mutta kaikki kiekkopelit voisi katsoa se päällä ihan hyvin. Minulla on nyt vain Suomen paita, eikä sekään kovin sopiva. Toisaalta, jos saisin sellaisen Suomi-leijona paidan omalla nimellä, niin se olisi kyllä aikamoista. Voisi mennä katsomaan pelejä missä päin maailmaa tahansa ja samalla tunnustaa sinivalkoista sieluaan. En tiedä onko se hyvä vai huono asia, mutta minä tunne olevani todella suomalainen vain jääkiekkoa katsoessa.

Tänään vietän sunnuntaita. Joten huomenna sitten pitää saada asioita aikaan. Täytyy tehdä sellainen puuhalista. Aina kun lopetan listojen tekemisen, loppuu myös aikaansaaminen. Ja sellainen ei nyt sovi. Joten huomenna toimin toisin. Täten julistan sunnuntain tehokkaaksi puuhapäiväksi! Muutkin saa osallistua. Sen kunniaksi olen myös tilannut ilotulituksen. Katsotaan onnistuuko.

TÄSSÄ olis sitten vielä tällainen teemabiisi, ihan vaikka loppuelämälle.
 

Innostus.

Meillä oli eilen tapaaminen managerini ja taittajani kanssa. Se oli tosi hyvä palaveri ja ehkä kaikkien väsymyksestä johtuen hirvittävän hauskaa. Sellainen perjantai areena. Koko homma alkoi jo ihan hullusti, mutta jatkui silti samaa rataa. (Minä en muistanut mitä on parmesaani ja taittaja on kroonisesti poissa siltä toiselta osaltolta. Kyllä, muistiinpanot ovat melkein yhtä selkeät kuin tyttöjenillasta.) Saimme kuitenkin ihan oikeasti muutamia asioita selvitettyä ja eteenpäin, vaikka kaikki merkit viittasivat ihan muuhun. Sitä paitsi JYP voitti, mikä oli hienoa. Peli jäi kyllä vähän sivuosaan, oli sen verran mielenkiintoista seuraa ja aiheita. Minun työ ja minun kirja ja minun kaikki. Taas päästiin siihen, että oman napa, paras napa. Huikein kommentti tuli taittajalta, kun mietittiin vielä melko yleisesti minkälaista sopimusta kirjasta kannattaa tehdä. "Ja sinä et sitten mene yksin siihen neuvotteluun." Repesin. Osaamistani arvostetaan. (Ja siihen on syy.)

Kuuntelin taas Abrahamia pitkästä aikaa. Jotenkin aamulla oli nuhjuinen ja ahdistunut ja morkkistunut fiilis, mutta se meni heti ohi, koska Abrahan on niin huikea. Ja huomasin, että minä olen aivan tavattoman onnekas. Minulla on tämä kirjoittaminen. Pian valmistuva kirja ja kaikki siihen liittyvä. Eli todella paljon sellaisia asioita, jotka saavat hyvän fiiliksen hetkessä. Koska siitähän Abraham puhuu, ajatusten oikeanlaisesta suuntaamisesta. Haluamisesta ja elämisestä saman suuntaisesti. Aina kun tapaan elämäni ihmisiä ja pääsen tästä aiheesta puhumaan, niin minä innostun ihan vahingossa. Kaikkea en ymmärrä, mutta ei tarvitsekaan. Riittää, että tuntuu hyvältä.

Katselin yhden tuttavani valokuvia aamulla. Juurin niitä Facebook julkaisuja. Mietin miten erilaista elämää me vietämme. Siellä se elää auringossa. Tekee töitä, asuu hulppeassa kodissa miehensä kanssa ja pitää hauskaa. Ei mitään lisättävää. Kaikista kuvista kävi ilmi, että tyyppi todellakin osaa pitää hauskaa, ihan missä tahansa. Minäkin haluan oppia sellaiseksi. Muistelin, että tämä ihminen ei juuri edes ota ressiä mistään. Näillä asioilla täytyy olla jokin yhteys. Nauru on sellainen unievrsumin ihmelääke. Mistähän siihen saisi reseptin?

Tänään on yhden nauravaisen neidon syntymäpäiväjuhla (sekä jonkun toisen minulle tuntemattoman pojan, juhlivat yhdessä) ja ajattelin mennä kurkistamaan menoa. Tämä ei ehkä enää tule erityisen suurena yllätyksenä, mutta yleensä en mene juhliin. Tänään teen kuitenkin poikkeuksen. Menen ja nautin siitä. Kaikista niistä vieraista ihmisistä. Aion jopa tanssia, vaikka en tee sitä koskaan! Kutsussa sanotaan: "This party is informal, we do not want any presents from you but just positive spirit, big smiles and excitement for celebration!" Keksin juuri iloisen juhla-asun itselleni. Otan nyt siis päivän viralliseksi tavoitteeksi pitää hauskaa ison hymyn kanssa. Katsotaan kuinka käy. Laitan kuvia näytille, jos onnistun tavoitteessani.

   

i niin kuin iloja.

Tänään minä olen erityisen iloinen. Huomasin sen jo heti herätessä. Se johtuu varmasti siitä, että olen taas lukenut uutta suosikkikirjaani Salaisuus, ja siitä innostuneena illalla nukkumaan mennessä ajattelin hyviä ajatuksia. Vaikkakin kävi ilmi, että ne kaikista urpoimmat JYP-juntit asuvat juuri tässä minun talossa. Puoli tuntia kestänyt karjunta (joka etäisesti saattoi muistuttaa jonkinlaista laulamista) todisti sen kyllä koko lähiölle. Ja jos joku oli vielä ilman tätä informaatiota, niin nyt me kaikki kyllä tiedämme kuka on suomenmestari. Mutta minä vain hymyilin ja iloitsin siitä, että pojilla oli mukavaa. Ja vähän myös siitä tiedosta, että a) kohta tuo porukka siirtyy kohti keskustaa ja b) kenenkään ääni ei kestä huutaa tuolla tavalla kovin pitkään. Olen iloinen myös siitä, että huolimatta koko kaupunginkokoisesta riemujuhlasta, minulla ei ole vähääkään minkäänlaista alkoholista johtuvaa huonovointisuutta. Tätä flunssaa lukuun ottamatta voin mainiosti, ja se jos mikä lohduttaa, kun en itse päässyt juhlimaan.

Etsin koneelta jotain ihan muuta, mutta löysin tämän tipusen. Jättimäinen lokki, joka tuli nauttimaan aamiaistaan viereeni, kun istuin tuon kanaalin reunalla nauttimassa omaa aamiaistani (pizzaa) Venetsiassa. Tuo lintu oli ehkä metrin päässä minusta ja hieman hirvitti, sillä se oli valtavan suuri. Sellaisen ison, lihavan kissan kokoinen. Ja se ei silti ollut niitä suuria lintuja. Meren rannalla kaikki on niin erilaista.

Virkkasin pussukan. Olen tainnut erikoistua pussukoihin. Se on sopiva tekele, sillä se ei ole liian suuritöinen, joten kiinnostus tekemiseen säilyy. Pussukka on helppo tehdä, sillä siitä voi ja saakin syntyä ihan minkälainen tahansa. Pussukoilla ei ole mitään rajoituksia. Tämän pussukan idea syntyi laukun jämistä. Tein jo avainnauhan laukun vetoketjusta ja hihnasta, nyt sitten sisätasku sai virkatun ulkoasun. Siinä on hyvä kaikkien kynieni köllötellä kotona tai matkoilla. Tosin ensin pitää kursia se kasaan. Ja päätellä langat. Ihanaa, kun näin monen sairastelupäivän jälkeen saa jotain aikaan!

Toisaalta, nyt kun "on ollut aikaa", olen saanut tehtyä paljon rästihommia. Niitä sellaisia ei kiireellinen - ei tärkeä osastolle kuuluvia juttuja, jotka kuitenkin pitää jossain vaiheessa hoitaa pois päiväjärjestyksestä. Asioita, jotka ovat liian pieni ollakseen tärkeitä, mutta tarpeeksi isoja vaivatakseen mieltä. Tehtävälista on lyhentynyt, joten siitäkin voin olla iloinen.
   

Kipu.

Tänään on hyvä päivä olla jyväskyläläinen. Meidän oma jääkiekkojoukkue toi viime yönä kultaiset mitalit ja sen kuuluisan "pojan" ihan tähän minun nurkille. Itse olin nukkumassa. Omat jäi juhlat kovin lyhyeksi, sillä tauti otti sitten kuitenkin niskaotteen. Ääntä ei oikein tule, siis sellaista normaalia puheääntä. Jotain pihinää ja korinaa vain. Minulle ei jostain syystä enää oikein koskaan nouse kunnolla kuumetta, joten sellaisella pienellä lämpöahdistuksen voimalla heräilin sata kertaa yössä. Jee.

JYPin juhlat jatkuvat varmasti viikon, mutta harmikseni tänään missaan myös kaverin kolmekymppiset. Se jos mikä tympii. Ja sitten torstaina on seuran kevätkarnevaali. Ja sitten vappu. Missaanko minä nyt sitten kaikki nämä kemut? Olen tainnut liian monta kertaa sanoa, että en tykkää juhlista, joten tämä on nyt sitten varmasti Universumin ratkaisu tällaiselle juhlaviikolle. Pahus. Pitää alkaa toimia toisin. Tästä eteenpäin minä rakastan kaikkia juhlia!

Jonkun pitäisi tiskata. Minulta loppuu kohta astiat. Mutta itse menen nyt kyllä takaisin peiton alle. Ihan kuka vain innokas vapaaehtoinen kotitöidentekijä on tervetullut.

Tänään minä haluan terveen kurkun. Sonmoro!
 

Jääkiekkoa.

Minä sain lipun eiliseen JYPin peliin. Pelotti ihan kamalasti, koska piti mennä "niiden" sekaan lauantaina ihan yksin. Mutta sitten minun viereen tuli istumaan taatusti JYPin pienin fani (melkein 3 kk). Se oli pukeutunut hurrikaanin punaiseen. Ajattelin, että jos tuo uskaltaa tulla tänne, niin kyllä minäkin pärjään. Se oli upea rohkeusharjoitus.

Päätykatsomon kulmassa oli lauma äänekkäitä vääräuskoisia turkoosiin pukeutuneita lintubongareita. Niillä oli aivan mahtava meininki, välillä tuntui, että sieltä kulmasta lähti enemmän ääntä kuin koko muusta hallista. Tai sitten vain kuulin sen paremmin, koska rumpuryhmämylläkkä tuli sieltä toisesta päästä. Joka tapauksessa, lahtelaisia oli hauska katsella. Tunsin todellista myötätuntoa sen viimeisen maalin jälkeen, kun JYP voitti. Ne kaverit olivat niin murtuneita. Ihan selvästi he uskoivat voittoon aivan siihen viimeiseen hetkeen asti, kunnes hävisivät. Upeaa sellainen omistautuminen.

Mietin pitkään, että miksi ihmeessä vieraat kannustavat ihan eriä joukkuetta. Mutta sitten arvelin, että kyllä ne taisivat pelikaaneja kannustaa. Jostain syystä se halli muutti turkoosin huudon muotoon: "Kärpät!" Välillä he huusivat myös "Latvia!" En osaa selittää sitäkään.

Minä olen sellainen tyyppi, joka elää mukana tunteella ihan kaiken. Myös jääkiekon. Varsinkin jääkiekon. Ja kun 27 sekunttia ennen pelin loppua Pelicans tasoitti pelin ja päästiin jatkoerään... Minä meinasin lähteä kotiin. Ei vaan kroppa kestä tuollaista jännitystä noin monta tuntia putkeen. Arvelin, että ehkä se normaali kolme erää on vielä ihan siedettävää. Mutta kaikki siitä yli menevät verottaa vuosia. Sydän hakkasi niin holtittomasti. Niinpä ajattelin rakentaa kotiini sellaisen rauhoittumisnurkan. Olen tätä kyllä miettinyt jo pidemmän aikaa, mutta tuo jääkiekko jotenkin vahvisti ajatusta. Siellä voisi sitten meditoida ja mietiskellä ja vaikka joogata. Tasapainottaa elämää ja rauhoittaa mieltä. Ja tietysti sydänparkaani. Minusta se on aivan loistava idea. Ja löysin sille jo paikankin. Mikä on sinänsä ihme, sillä minulla ei ole kuin yksi rehellinen nurkka. (Muut ovat täynnä ovia, eivät siis sen enempää epärehellisiä.)

Tälläisia ajatuksia tänään. Ja aurinko paistaa.
 

Päivityksiä.

Hetki on vierähtänyt viime kerrasta. Mutta monta hyvää asiaa on tapahtunut sen jälkeen. Ehkä juuri siksi en ole päivitellyt täällä asioitani.

Ensinnäkin on tuo työ. Yövuorot sotkivat unirytmin viime viikolla, jota sitten epätoivoisesti yritin korjata jos minkälaisin konstein. En onnistunut. Joten valvoin ja olin väsynyt vapaiden jälkeen päivä- ja iltavuoroissa. Ja aivan kuin siinä ei olisi ollut rangaistusta tarpeeksi, joulukuu on kaikista kiireisin aika meille. Töissä ei ole toivoakaan minkään ylimääräisen kirjoittamisesta ja olen aina päivän päätteeksi henkisesti niin nääntynyt, ettei pysty yhtään mihinkään. Ihme, että osaan kotiin.

Treenit sujuu hyvin, olen päässyt jyvälle siitä touhusta. Minun ohjaaja on jotenkin omituisesti tuttu, mutta en silti millään keksi mistä. Mukava poika, nyt kun pikkuhiljaa siihen alkaa tutustua. Reenaamme pienissä ryhmissä ja sadasta ihmisestä se ainoa tuttavani reenaa samaan aikaan. Ja tämä tuttava on - ei enempää eikä vähempää kuin - Pinaattimieheni. Se ei voi olla sattumaa, että voimaa vaativaan juttuun sain seuraani sen miehen, joka jo nimensä perusteella tuo minulle lisää voimaa.

Varmaan turha edes mainita, että olen tyhjentänyt kämppää, tai että olen pohtinut elämää. Tuntuu, että teen sitä aina. Mutta uutta on rakkauskurssi. Mentorini lähetti sellaisen rakkauskurssikirjan, jota olen nyt lukenut pienissä erissä. Siihen tarvitaan oikeasti sellainen samaa tekevä ryhmä. En ole vielä löytänyt sellaisia ihmisiä, jotka voivat sitoutua seitsemän viikon säännöllisyyteen. Jos se ei onnistu, seuraava vaihtoehto olisi kertoa tästä ystäville, että he voisivat sitten ohjata minut oikeaan suuntaan, jos mieleni alkaa lipsua. Mutta koska Sani lähti reissuun ja Söpis ei edes usko tuollaiseen ja Hannalla on kiire ja Emmalla on elämä ja kaikilla muilla on joulu... Päätin kirjoittaa asioista tänne blogiin. Jospa siitä olisi iloa myös jollekin teille.

Ensimmäinen oppi rakkauskurssilla on, että ongelmista ei pääse eroon, ennen kuin ne pystyy myöntämään itselleen ja sanomaan ääneen. Tämä on enemmän ääneen sanomista kuin sille yhdelle ystävälle puhuminen. Ja sen lisäksi luotan siihen, että palautatte minut kommenteilla (puheluilla, kirjeillä, kivittämällä, jne.) maan pinnalle, jos alan hötkyillä väärään suuntaan.

Söpöliini vei minut katsomaan taas jääkiekkoa. Eli 'sumukoppaa', niin kuin asia pitää kiekkoa vihaavalle työkaverilleni lempeästi esittää. Olin taas täysin irti, tuupin tahattomasti vanhempaa herraa, joka yritti seurata peliä vieressäni ja vihelsin raivokkaasti Tapparafanin korvaan, joka tuli istumaan jonkun toisen paikalle siihen aivan eteeni (ja joka jostain syystä vaihtoi paikkaa sitten taas seuraavaan erään). JYP vei Tapparaa aivan 6-0 ja se oli niin siistiä. Ihmisten pitäisi viedä minut useammin katsomaan noita pelejä, koska JYP voittaa aina silloin, kun olen katsomassa. Yksi asia minua noissa peleissä kyllä ihmetyttää. Silloin joskus kauan sitten ala-asteella, kun pelejä kävin katsomassa, siellä hallissa soi ihan samat biisit kuin nyt. Toton Africat ja muut kasarihitit. Mutta miksi? Onkohan siellä se sama kaveri edelleen soittamassa niitä suosikkibiisejään?

Olen myös kirjoittanut kirjaa. Enää puuttuu ihan hirmu vähän. Sanotaan, että viisi lukua. Sitten niitä on 22. Se on hyvä määrä kirjalle. Yritän nyt saada siitä lopustakin kiinnostavan, vaikka tiedän, että kaikki jotka tietävät mitä tapahtui, odottaa niitä loppuhuipennuksia. Minä jotenkin en vain osaa kirjottaa niistä tunnetiloista ihan niin voimakkaasti enää. Yritän tehdä siitä neutraalia ilman, että teen siitä tylsää. Joulukuuta mennään ja kiire tulee, mutta kyllä se ensimmäinen versio valmistuu joulukuun aikana.

Joulukuussa on upean joulukalenterini ja tulevien mahtavien joululahjojen lisäksi yksi aivan mahtava asia. Marraskuu loppui. Kaikki itseään kunnioittavat miehet saavat taas ajaa viiksensä pois. Toivon todella, että hyvin moni tekee niin.

Ei mulla muuta. Hyvää viikonloppua!
 

Elämä on...

...ihanaa! Ainakin, jos on minä. Minäkin olen ihana! Ehkä juuri siksi, että elämäni on niin ihanaa. Ja nyt kerron miksi.

Ensinnäkin, maailman paras nojatuoli kantautui juuri ulos ovestani. Jättinojatuoli, joka piti minua sylissään elokuvien, kirjojen ja muutaman miehen kanssa. (Oikeudessa on todettu kerran, että muutama on 3-99. Tässä tapauksessa tarkoitan lähinnä tuota kolmea.) Jossa otin torkut jos toisetkin. Tuolin mukana meni jättiläistelkku ja jättiäiskajarit ja muutamia muita tyhmiä asioita, mitkä eivät niin miellyttäneet minua. Lisää tilaa on ehdottomasti hyvä asia. Joten kiitos maailman parhaalle nojatuolille näistä vuosista ja tyhjästä tilasta, mitä jätit jälkeesi! Muistan sinua lämmöllä.

Olen tässä seurannut jo pidemmän aikaa Facebook kavereiden jääkiekkokommentteja. Aika moni tuttavani fanittaa JYPiä. Mutta yksi asia minua ihmetyttää näissä jypiläisissä. Esimierkiksi eilen, kun kävin katsomassa pelin naapurissa ihan niin kuin suunnittelin, taas sain ihmetellä sitä kansaa ympärilläni. Aivan älyttömän synkkiä tyyppejä. Koko vuoden on kehuttu ja mehutettu saavutuksilla, kun JYP pelasi niin hyvin. Okei, minä itsekin kieltämättä jäin kiekkokoukkuun, koska onhan se siistiä kun oma joukkue pärjää. (Enemmän se syyllinen kuitenkin taitaa olla Angus.) Joka tapauksessa, nyt kun tuli niin törkeästi turpaan Bluesilta, kaikki käänsivät takkinsa. Ja eilen kun Lukko voitti, niin ympärilläni olevat "fanit" haukkuivat koko joukkueen, valmentajasta lähtien. Tänään Facebook huutaa kuinka tämä "ihan paska joukkue" "ei ansainnut voittoa" ja muuta sellaista. Kaikki kauden ennätykset ja hyvät pelit oli unohdettu. Tämä juttu tulee vastaan joka paikassa. Täällä tuppukylässä kannatetaan silloin, kun menee hyvin ja haukutaan jos menee huonosti. Säälittäviä faneja sanon minä. Ei ihme, että jyväskyläläisiä jääkiekkoihmisiä pidetään juntteina.

Jotain hyvää kuitenkin - Baaripoika (ei siis poka - heh!) oli paikalla. Tyyppi olikin yllättäen muuttunut baarin omistajaksi. Vähän siistiä! Meillä on ajavaiskekkerit pääsiäisenä. Siis heillä, mutta koska menen paikalle, otin jo sen me-hengen tähän keskusteluun mukaan. Ihan yhtä hyvältä kaveri näytti nyt omistajan ominaisuudessa, se tosiasia ei muuttunut millään tavalla. (Keskusteluun...?)

Tänään on hyvä päivä. Salaseuran tapaaminen klo 13. Sitten Ruamjai-kuoron ylivoimainen voitto suorassa lähetyksessä. (Muistakaa äänestää!) Illalla vielä oli joku keikka jossain. Facebook kutsui minut. Katsotaan jaksanko mennä. Minulla on nimittäin edelleen vähän sopeutumisvaikeuksia tähän uuteen "lahjaani". Se, että janottaa koko ajan on vielä ihan siedettävää, mutta nämä muut jutut hämmentää. En ihan täysin vielä pärjää kehoni kanssa. Huolestuttaa, koska kukaan ei varoittanut mistään tällaisesta. Mietin, että oliko virhe alkaa reikiläiseksi. Luulin, että koulutuksessa oppisin tekniikan, millä hoitaa itseä ja muita. Ei kukaan varoittanut siitä, että jo ennestään älyttömän vahvat aavistukset ja intuitiot moninkertaistuvat. Koko ajan palelee, mutta vaatteet ei auta, koska se kylmyys tulee sisältäpäin. 

Esimerkiksi eilen tapahtui outoja. Ensinnäkin, ei tehnyt mieli olutta. (Rasti seinään.) Sitten joku ihme tyyppi tarttui seuraani, mikä ei sinänsä ole outoa - kukapa ei minun seuraan haluaisi... (Huomaa huumori.) Mutta se ihminen teki minulle oudon ahdistavan olon. Haistoin oudon uuden hajun ja iho väreili. Heppu kiusasi minua yli tunnin ja melkein heti alkoi särkeä päätä. Kun kaveri viimein lähti, olo helpottui vähän. Tupa täyttyi, JYP hävisi, ihmiset synkkäilivät ja päänsärky iski kovaa. Lähdin kotiin hakemaan lääkettä heti pelin jälkeen, mutta särky loppui jo ulkona. Kokemuksesta tiedän, ettei minun päänsärky mene pois itsestään. Tämähän voi olla ihan sattumaa (mihin minä en ukso) mutta joka tapauksessa, jotain outoa minun kehossa tapahtuu. Nytkin iho on koko ajan kananlihalla. Helvetin pelottavaa.

En usko, että olen tullut hulluksi, sillä epäilen sitä yhä jatkuvasti. Minä en myöskään usko siihen, että palovamma paranee viidessä minuutissa (niin kuin tapahtui) tai että minä voisin aistia negatiivisen energian noin voimakkaasti fyysisesti (niin kuin myös tapahtui). Sanokaa nyt joku, että liikkeellä on sellainen flunssa tai hyppykuppa, mihin minun oireet sopivat. Menee järki.

Mutta silti. Elämä on ihanaa. Ja kaikista ihaninta on se, että blogilla on nykyään rohkeita kommentoivia lukijoita! Teistä minä pidän.

Pysällä.

No niin. Sanattomuutta ilmassa. Ajatukset katkonaisia ja harhailevia. Mutta yritän nyt muodostaa kokonaisia lauseita, että saatte edes jonkinlaisen kuvan pääkohdista. Pääkohdat ovat päässä. Heh.

1) Minä olen nyt virallisesti käynyt läpi ensimmäisen tason reikikoulutuksen. Sain todistuksen. Olen harjoitellut hoitoa ihmiselle ja nyt osaan. Vähän siistiä! Kävin illalla kiinalaisessa ihan sen kunniaksi ja ostin suosikkiruokaani. Eli juhlin.

2) Jos ottaa itse yhteyttä omaan stalkkeriinsa, niin voiko tyyppiä sitten enää sanoa stalkkeriksi? Vai menettääkö siinä stalkatun oikeutensa?

3) Tänään on JYPin peli. Ajattelin mennä katsomaan sen naapurikuppilaan ja toivon, että ihana Baaripoika on paikalla. Silmänilo taattu, vaikka pelissä kävisi kuinka.

 

4) Day 30 - your favorite song at this time last year. Nyt se on viimein tehty! 30 Day Song Challenge on loppuun suoritettu. Huh. Ei tarvitse enää käydä Facebookissa joka päivä. 

(Eikä varsinkaan 16 kertaa päivässä.)

5) Muistakaa kaikki äänestää lauantaina Ruamjai-kuoroa! Meidän möhömaha Elina on siellä laulamassa suorassa lähetyksessä. Eli: TV2 Suomen paras kuoro, alkaa klo 19:10.

6) Minun isä on sairas. Sillä inhottavalla en-voi-auttaa-tavalla. Hämmentävä tunne, kun ihminen jota on joskus ihaillut niin paljon, voi vaikuttaa niin pieneltä ja kamalalta, etten edes minä tunne sääliä. Ihmisen on ilmeisesti käytävä pohjalla, ennen kuin voi päästä ylös. Mutta pohja ei tule vastaan ennen kuin myöntää olevansa pohjalla. Eikä ole myöntämisen merkkejä näköpiirissä. En odota pahinta, mutta en olisi siitä yllättynyt. Nyt mietin mitä voin tehdä, että tilanne edes vähän helpottuisi, lähinnä meille muille ihmisille, jotka tästä eniten kärsivät. 

7) Älyttömän viikonloppua kaikille!

P.S. Elinan möhömahassa asuu ihmisloinen. Niin kuin seitsemän muunkin ystäväni mahassa. Ihme buumi päällä.

Perjantai.

Ihana aamu! Tai ehkä ihan tavallinen, mutta eiliseen verrattuna kaikki on niin juhlaa. Edellisyön painajaiskauhu sai selityksen sitten aamupäivällä, kun äiti soitti. Eipä liittynyt Angukseen se aavistus, ei. Mutta minä en voi muiden toimintaan vaikuttaa vaikka kuinka haluaisin, joten täytyy vain koittaa päästää irti. Jokainen on sitä mitä on, ja tekee sitä mitä tekee. Joka tapauksessa, olin hirmu huonolla tuulella koko päivän.

Illalla piti mennä tanssimaan, mutta JYPin peli oli samaan aikaan. Eli piti mennä myös O'Malleysiin. Tuskailin aikani, mutta sitten ajattelin, että ehkä saan ravistettua kiukun pois paremmin afrorumpujen tahdissa. Joten valitsin itseni nolaamisen. Olin oikeassa. Se oli niin hullua, että nauratti vielä illalla kotonakin, kun mietin asiaa. Ja uskoakseni muiden tanssijoiden itsetunto parani huomattavasti, kun saivat vertailukohteeksi minut.

I live to serve.

Tunnin jälkeen ehdittiin vielä viimeiseen erään näkemään JYPin ainoa maali ja karvas kotitappio. Mutta se oli vain pieni monttu matkalla kohti mestaruutta. Vähänkö olisin ollut pahana, jos olisin mennyt vain peliä katsomaan, kun vielä hävisivät... Mutta nyt kun kiukku oli rytmikkäästi poistettu alta, niin pystyin iloitsemaan siitä, että nähtiin se yksi hieno maali ja uljas taistelu.

Kotimatkalla vastaan tuli vanha koulukaveri. Jotenkin mahtava oli törmätä yllättäen niin pitkästä aikaa. Viime tapaamisesta oli muutama vuosi. Pikaisesti päivitettiin kuulumiset. Tytsi kertoi seurustelevansa nyt 19-vuotiaan pojan kanssa. (Itse on 30.) Angusta lainatakseni: Arvostan! Olen ehdottomasti sitä mieltä, että nuoret pojat ovat parempia. En ole ikärasisti, mutta vanhat miehet ovat vanhoja. Nuoret pojat ovat ihanan energisiä ja suloisia ja iloisia ja jaksavia ja hauskoja. Ja nuoria. Söpöliinin kanssa ollaan kyllä sovittu minun henkilökohtaiseksi alarajaksi 26 vuotta, mutta silti... 19-vuotias poikakaveri. Wau.

Day 16 - a song that you used to love but now hate.
Tätä en suosittele kuunneltavaksi. Olen suorastaan pahoillani, että edes annan mahdollisuuden tuon linkin avaamiseen. Mutta kun leikkiin ryhtyy niin...

Mukavaa viikonloppua!

Päivää.

Tupsukorvat lähtivät kesäloman viettoon, ihan niin kuin me suunniteltiinkin. Aika monta rantapalloa näytti lentävän jäälle pelin jälkeen. Puukkoa voi pyörittää niin monella tavalla. Minulla oli seurana Kalpamies ja Tarzan. Söpöliinikin tuli paikalle vähän vastoin tahtoaan. Miten sattuikin, että Söpöliini ja Kalpamies tuntevat toisensa jo ennestään. Tämä on kyllä ärsyttävän pieni paikkakunta. Sitten myöhemmin seuraan liittyi myös Mukava Mikko, joka taas tuntee Tarzanin muutakin, kuin minun kautta. Kaikki tuntee kaikki. Kaikki tietää kaikkien asiat. Tänään kiukuttaa muun muassa tuo.

Ranne on parempi, mutta edelleen paketissa. Joten jätän syvälliset pohdinnat ja asialliset kommenttini tuonnemmaksi. Olen kirjoituskiellossa vielä.

Piti vain tulla sanomaan, että 30 Day Song Challenge jatkuu.

Day 08 - a song that you know all the words to.
Viihtykää ihmiset elämissänne.

Tilanne nyt.

Minä haluaisin:
Treffit JYPin miehen kanssa, joka on rumpali.
Toimivan ja terveen ranteen.

Minulla on:

Treffit Kalpamiehen kanssa, joka on basisti.

Tulehtunut ranne ja linimenttiä silmässä.

Onneksi tänään on myös peli-ilta ja tapaaminen Tarzanin kanssa. Angus jotenkin onnistui koukuttamaan minut jääkiekkoon, joten nyt minä menen kiljumaan yleiselle paikalle hienossa uudessa JYP-kaulaliinassani. Tarzan on hyvää seuraa sellaiseen, sekin on höyrähtänyt kiekkoon. 

Day 07 - a song that reminds you of a certain event.

Olen vähän kirjoituskiellossa nyt tuon ranteen vuoksi. Joten pitemmittä puheitta... Hyvää päivää!

Itku pitkästä ilosta.

Salaseuran järjestämä Napoli-ilta oli upea. Paljon ystäviä ja herkkuja ja tarinoita Napolista. Vähän viiniä. Sellainen hyvän mielen tapahtuma. Kotimatkan kruunasi JYPin voitto. Ja sitten juuri kun pääsin perille, alkoi lempileffani. Se hirmu korni Toscanan auringon alla, mikä sai minut matkustamaan Cortonaan viime kesänä. Kolme kaveriani muistutti, että telkusta saattaa tulla jotain mistä pidät. Ihmiset tuntevat minut niin hyvin.

Melkein jo heti ensimetreillä alkoi tuntua oudolta. Kaikki ne ihanat kuvat ja jutut Italiasta lisättynä nyt tuohon Italia-aiheiseen elokuvaan alkoivat myllertää mielessä. Tuli aivan valtavan kova ikävä. Ensimmäinen koti-ikäväpuuska todella pitkään aikaan. Parkuhan se siitä tuli. Ei ahdistanut, ei tuntunut pahalta, en edes miettinyt Marcoa. Kaipasin vain takaisin Italiaan, hyvin paljon. Minä olen siellä niin käsittämättömän onnellinen.

Löysin yhteyden vanhaan ystävääni. Tai ihan samanikäisiä me olemme, mutta yhteyttä on pidetty viimeksi noin 15 vuotta sitten. Jotain hyötyä Facebookistakin on. Peppi oli lukiossa ystäväni, mutta elämä vei meidät eri suuntiin. Toinen meistä on nyt naimisissa ja kolmen lapsen kotiäiti. Arvaa kumpi? Joka tapauksessa, todennäköisesti ensi perjantaina Peppi tulee kylään. Viini-ilta ja viidentoista vuoden kuulumiset. Aivan mahtavaa!

Day 06 - a song that reminds you of somewhere.
Aika sopivaa. Tämä biisi muistuttaa Italiasta. Siitä ensimmäisestä matkastani tuohon kummalliseen maahan, josta tuli myöhemmin kotimaani. Tietenkään silloin en sitä vielä tiennyt. Silloin vannoin, että en enää koskaan astu jalallani tuohon kamalaan maahan. Niin se mieli muuttuu...

Joku viisasteli hienosti Facebookissa, että omituinen säärintama tulossa Tampereelle, myrsky lähestyy poikkeuksellisesti koillisesta. Tarkoittaa, että Ilveskisut saa tukkapöllyä jälleen huomenna. Ja minä sain huijattua Kalpamiehen treffeille.