Eilinen.

Sain heti aamusta linkin artikkeliin, johon oli listattu hyviä asioita, joita lapset tekevät, mutta jotka sitten aikuisena helposti unohtaa. Se oli oikeastaan aika hyvä lista. Ilmeisesti me ihmiset emme ole koskaan liian vanhoja: ottamaan päiväunia, taiteilemaan, leikkimään, menemään jäähylle, pyytämään anteeksi ja päästämään irti eli antamaan anteeksi. Minä kyllä allerkirjoitan tämän, vaikken lapsista mitään ymmärräkään.

Olin myös hyvin tyytyväinen huomatessani, että minä kyllä melkein jo teenkin tuon kaiken. Otan päiväunia melkein säännöllisesti, mutta ainakin jos väsyttää päivällä. Se tehostaa työntekoa. Säästää aikaa, eikä suinkaan vie sitä. Minä myös taiteilen päivittäin, se sellainen on suorastaan osa minua. Leikkiminen on minulle sama asia. Minä leikin jo pienenä sillä tavalla luovasti. Tein jotain ja suunnittelin ja piirtelin ja kirjoitin. Tuo jäähylle meno on ihan uusi juttu. Siihen aikaan kun minä olin pieni, jäähyllä kävi vain jääkiekkoilijat. Mutta otan tämän ehdottomasti käytäntöön. Kiukkupuuskan iskiessä on varmasti parempi mennä jo etukäteen istumaan sitä parin minuutin käytösrangaistusta ennen kuin sanoo sen mitä ajattelee. Samoin aion pyytää ja antaa anteeksi huomattavasti paremmin tästä eteenpäin. Irti päästäminen on vaikeinta, mutta sitäkin voi harjoitella. Kaiken voi oppia, jos oikeasti tahtoo.

Minulla on nyt hyvä vaihe menossa. Astrokalenteri lupailee tosi hyvää koko ajan. Tänään otsikkona oli lupaavasti "Vauhtia rakkauselämään". Se on hyvä. Tässä on rakkaudet olleet niin hitaita, että melkein voisi luulla olevansa jäähyllä siinäkin asiassa. Jotain syyssäpinää saisi nyt kyllä jo tulla minun suuntaan.

Eilinen irkkutapaaminen oli oikein mukava. Tapasin siis kolme entistä työkaveria (joista tosin vain kaksi Irlannista). Syötiin paljon, juotiin vähän ja vaihdettiin kuulumisia melkein vuoden ajalta. Sääkin oli mukavasti teemaan sopiva, sillä Irlannissahan sataa joka päivä. Tietysti suunniteltiin paluuta Dubliniin. Kun jäi niin monta juttua kokematta siellä. Ja täytyyhän meidän käydä siellä meidän omassa gettokylässä morjestamassa sen ainoa baarin työntekijöitä. Joten siitä se ajatus sitten lähti.

Sain myös ihanaan lamppuuni valon. Ja olin oikeassa, koko elämä tuntui heti paljon valoisammalta. Ihana lamppu ja ihana valo ja ihana Seppo. Nyt olen niin valaistunut, että olen valmis vaikka minkälaisiin elämänmuutoksiin. Upea tunne. Ja siitä innostuneena aloin jo suunnitella joulun suunnittelemisen aloittamista. 

(Pääset mainitsemaani alkuperäiseen artikkeliin TÄSTÄ.)

Sunnuntai aamu.

Vietin iltaa Jussin ja Annen kanssa. (Nimet vaihdettu.) Anne liittyi seuraamme myöhemmin, eli juuri sopivasti ruokapöytään, sillä Jussi teki aivan mahtavaa ruokaa meille kaikille. Sitten jatkoille nykyään kylämme ainoaan irkkubaariin, joka sattumoisin on lähibaarini ja sijoitettuna kodin ja työpaikan väliin. Alle kolmen minuutin kävelymatka molemmista humalassakin, tosin en ole testannut koskaan. Mutta matka on niin lyhyt, että ei voi mitenkään mennä pidempään, vaikka konttaisi.

Me kaikki kolme olemme vähän kiertolaisia, vaikka Jussilla onkin oma asunto. Annekin vasta tuli takaisin Suomeen pitkän reissun jälkeen. Ilta meni mukavasti matkakertomuksien parissa. Myöhemmin tapasin vanhan portsarikaverin ja vaihdettiin kuulumisia. Töihin hän oli nytkin menossa. Sanoin, että täytyy joku päivä tulla morjestamaan. "Et sä sinne pääse, meillä on viikonloppuisin ikäraja 24." (Ja siinä syy miksi pidän tuosta portsarista. Se toinen vieressä seisova kaveri ei taatusti hetkeäkään edes epäillyt mitään, sen verran vakuuttavasti hän tuon sanoi.)

Kävelin yöllä kotiin melkein hyvissä ajoin. Satoi vettä aika runsaasti ja se oli aivan mahtavaa. Pysähdyin kirkon viereen ja vain otin vettä vastaan. Miten sitä voikin tykätä vedestä niin paljon? Kotiin päästyäni olin aivan lotomärkä. Oloja ei ollut aamulla, sillä nuo minun ihmeaineet auttavat myös siihen itseaiheutettuun vaivaan. Loistavia!

Tänään olin suunnitellut ottavani rennosti. Mutta työjuttujen parissa on tämäkin aamu mennyt. Mikähän siinäkin on, että ei osaa yhtään olla vapaalla? Tai ehkä minulla on vain niin mahtava työ, että sitä tekee ihan harrastuksenaan. Se ei voi missään nimessä olla väärin. Olisi eri asia, jos puskisi joku jäätävä stressi siinä mukana, mutta ei ollenkaan. Minulla on vain sulattava hyvä olotus. Tällä hetkellä on todella vaikea vetää sitä rajaa, että mikä on työtä ja mikä ei. Jos ajatellaan puhtaasti rahan kannalta, niin en tee mitään. Mutta jos lasketaan kaikki sellainen mukaan, mikä liittyy siihen mitä teen ja mistä tulen jatkossa saamaan rahaa, niin täällä on 24/7 työrytmi käynnissä.

Katsoin netistä jotain sarjaa ja siinä täti kaatoi itselleen aamulla drinkkiä vaikka oli vielä yöpaita päällä. Mies kysyi jotenkin, että eikö nyt ole vähän aikaista tuolle? Nainen vastasi: "Miten niin? Minä olen jo hereillä."
Näinpä.
 

Pyykkipäivä.

Opin tänään kaksi asiaa pyykinpesusta. Ensinnäkin sen, miten venetsialaiset laittavat pyykit ikkunan alla olevalle liikkuvalle piuhalle. Pitää roikkua ikkunasta, mutta ei saa pudota ja sitten sitä vapaata pyykkipiuhaa pitää vetää siihen suuntaan, mihin ei halua pyykkien liikkuvan. Osasin molemmat. Siellä ne nyt ovat minunkin pyyhe ja paidat ja Betty Poop alushousut turistien valokuvattavana.

Kun sain pyykit narulle, olin hyvin tyytyväinen aikaansaannokseeni, suoristin selkäni ja huomasin, että naapuritalon pojilla kerrosta ylempänä oli hirmu mukavaa. Toinen asia minkä opin pyykinpesusta on se, että kun pyykkiä laittaa kuivumaan ja ikkunassa roikkuu, ei kannata pitää kovin avonaista paitaa. Naapurit ovat täällä yllättävän lähellä. Ciao ragazzi...

Ja sitten heti kohta alkoikin sataa. Liian avonaisessa paidassani kiskoin piuhaa ja koitin saada pyykit takaisin sisälle niin nopeasti kuin mahdollista. Kappas, kun naapurin pojat tulivat samaan aikaan laittaamaan omaa ikkunaluukkuaan kiinni, ihan yhteistyöllä. Että sattuikin.

Mutta silti, maailman siistein sademyräkkä. Menin tietysti sateeseen juoksentelemaan. Tai se oli alkuperäinen tarkoitus, mutta huomasin nopeasti, että nuo kivikadut muuttuvat sateella limaisiksi liukuradoiksi. Joten liikkuminen oli hyvin varoivaista tepastelua. Täällä vesi ei tule ylhäältä, vaan sivulta.

Menin kalatorille kuvaamaan, koska oletin että Canal Grande olisi myrskyisän näköinen. Ja koska se on lähinpänä tätä asuntoa. Ei se ollut myrskyisä, mutta näin kuinka papparainen nojasi yhteen pylvääseen ja katseli aaltoja. Kuinka herttaista, ajattelin. Kyykistyin ottamaan kuvaa, koska taustalla oli gondoleita ja muutenkin se oli hauska näky. Sitten katsoin tarkemmin. Papparainen oli pissalla. Kusta lorotti miljoona vuotta vanhan kalatorin pylvääseen, kuin koira. Juu, jäi se kuvan ottaminen tällä kertaa. Tyrmistyneenä hipsin takaisin kotiin, lotomärkänä tietysti. Cippon albanialainen kämppis Bubi sanoi, että viinin juominen sisällä on kivempaa, kuin ulkona satteessa pomppinen. Olisi pitänyt uskoa Bubia, se tietää mistä puhuu. Varmaan koska näyttää olevan 24/7 pikkupöhnässä.