Anna.

Tuli vastaan artikkeli ja haastattelu Anna Erikssonista. Jostain syystä olen aina pitänyt tuosta ihmisestä, vaikka en iskelmämusiikin ystävä ole koskaan ollutkaan. Ja tämän haastattelut jälkeen tuo tunne vain vahvistui. Hänessä on jotain todella aitoa. En tietenkään tunne Annaa, enkä varmasti koskaan saa mahdollisuutta edes tutustua, mutta jonkinlaisen mielikuvan voi kyllä muodostaa sen perusteella mitä kuulee hänen sanovan - vaikkakin vain median kautta. (Ja minulla on hyvin hyvin raaka mielipide mediaa kohtaan.) En varmasti muuten tästä kirjoittaisi, mutta yksi kommentti oli yli muiden:

Eikö se ole meidän 70-luvulla syntyneiden juttu, että me ollaan kiukkuisia?

Nauratti aivan älyttömästi. Kukaan ei ole koskaan ennen osannut tiivistää tuota aikaisemmin. Kyllä! Sitä me nimenomaan olemme, kiukkuisia! Laman lapset ja nuoret, joille luvattiin niin paljon. Olemme väliinputoajia, niiden vanhojen kovien aikojen ja nykyisen edistyksen välissä. Hienosti kiteytetty koko kaikki!

Löydät jutun kokonaisuudessaan TÄSTÄ.
   

Kiukku.

Mietin eilen pitkää, että miksi minulla oli niin paha olla. Oli jo töissä sellainen ikävä fiilis. Ajattelin, että se menee ohi, kunhan vain pääsen juttelemaan Toyboylle. Sitten tulin kotiin ja ensimmäisenä kuulin, että yhteys ei oikein toimi. Se oli sitten ehkä just pikkuisen liikaa. Arvelin, että olut saattaa auttaa, se ainakin yleensä rauhoittaa jos on kiukkuinen. Ei auttanut. Väsytti niin kamalasti, ja väsyneenä minä en jaksa puhua nätisti, saati olla pirteä ja mukava. Varsinkin jos toinen ei edes kuule mitä sanoo, kun linjalla on kaikua ja viivettä ja pätkimistä. Voi jumalauta. Ei näin.

Sain linkin yhden blogin hörhökirjoitukseen ja luin sen aamulla. Siinä kerrottiin, että nyt tällä viikolla meidän "valon lasten" elämässä on suuria tunteita, joita ei oikein osaa selittää. Mieli saattaa muuttua ilosta raivoon ihan hetkessä. Sillä oli jotain tekemistä näiden meneillään olevien Universumin muutosten kanssa. Blogissa neuvottiin, että nyt kannattaa vain olla ja kuunnella omia tuntemuksiaan, oli ne sitten hyviä tai pahoja. Antaa itsensä tuntea sitä mitä tuntee. Ihminen on iloinen vain jos sallii itselleen kaikki muutkin tunteet silloin, kun ne ovat aitoja. Vaikka yhteiskunta ei olisi samaa mieltä. Tai kaverit.

Nyt voin olla iloinen, että olin eilen niin vihainen. Jos en olisi eilen sitä kiukkua ääneen purkanut, niin se odottaisi sisälläni vielä huonompaa hetkeä. Asiat menevät niin kuin on tarkoitettu. Joten minun on ihan turha olla huolissani tulevasta.

   

Sunday bloody Sunday.

Tänään oli heikko hetki. Sellainen koko päivän kestävä. Henkisesti verinen sunnuntai. Tämä oli jo kytenyt pinnan alla tovin, mutta tänään meni hermo kämppikseen, joka ei osaa noudattaa talon sääntöjä. Siellä hänen ulottuvuudessaan on ihan erilaisia juttuja. Kaikia se ärsyttää, mutta vain minä en osaa olla tunteitani näyttämättä. Ja kun joutuu sanomaan toiselle ikävästä asiasta, tulee itselle kamala olo. Aina sama juttu.

Ensin raivosiivosin, ja sitten menin suihkuun. Annoin veden viedä kaiken sen kiukun mukanaan viemäriin ja rauhoituin. Sitten tulin surulliseksi. Normaalin kaavan mukaan siis. En voinut ajatella muuta kuin että haluan täältä pois. Haluan kotiin. Ahdistuin. En kyllä vieläkään tiedä missä se koti mahtaa olla, mutta ei täällä ainakaan, se on varmaa. Puin uuden oloasun päälleni ja menin alakertaan. Sanoin keittiössä Nallekarhulle, että haluan kotiin. Ei ole hyvä olla täällä. Hän meni huoneeseensa ja laittoi musiikin niin kovalle, että minäkin sen varmasti kuulin. Kappale pysäytti minut täysin. Tuli hymy huulille ja kyyneleet silmiin yhtä aikaa.

Sulkeuduin huoneeseeni. Tuijotin tyhjää ja tuumailin. Kuulokkeissa soi U2. Miten voikin olla, etten ole koskaan ennen tajunnut miten upea bändi U2 on? Olen kyllä pitänyt musiikista aina, mutta vasta nyt täällä se menee sieluun saakka. Ehkä koska kuuntelen sitä ensimmäisen kerran näillä hifikuulokkeilla. Tajusin tänään myös sen, että se jokin, mitä minulla yhä on Toyboyn kanssa... Se taitaa olla epäyhtälö, eikä pelkästään olosuhteiden pakosta. Joidenkin ihmisten on vain mahdoton sitoutua millään lailla, vaikka kuinka toisesta välittäisi. Villiä sielua ei voi vangita ilman, että se vahingoittuu. En ole varma kummasta nyt puhun. Tiedän vain, että minulla on paha olla näin.

En ole koskaan näyttänyt naamaani täällä. Ajattelin tehdä sen nyt. Tältä minä näytän Dublinissa tänä sunnuntaina, heti suihkun jälkeen surut pois pesseenä, uudessa harmaassa oloasussa, kun kuuntelen upeaa U2:ta ja ikövöin Toyboyta.