Oppimisia.

Opin eilen monta uutta asiaa. Oppimistapa ei ehkä ollut se helpoin ja miellyttävin, mutta oppi on aina oppi. Se on aina positiivista, kun voi kehittää itseään jotenkin. Mitä syvemmällä käy, sitä enemmän oppii.

1) Minun blogilla on enemmän kuin 12 lukijaa.
(Perhanan ketkut lukevat tätä salaa.)
2) Minulla on huono huumorintaju. 
(Oikeastaan tämä ei ollut kovin uusi asia, mutta en tiennyt, että huumorintajuni on näin huono. Sen lisäksi, että nauran vääriin aikoihin, minun juttuja ei ilmeisesti sitten kuitenkaan ymmärretä alkuunkaan. Ja ihan vain tiedoksi, tuo ensimmäisen kohdan jälkilause oli juuri sitä. Minun erittäin huonoa huumoria. Ei minua oikeasti haittaa, että salaa lukevat. Ne ketkut.)
3) Rehellisyys palkitaan.
(Palkkio voi tosin olla jotain mitä et välttämättä osaa odottaa. Kuten lapiollinen kakkaa päin naamaan. Mutta jotain siitä aina seuraa, se on varma. Palkkion saanti on taattu.)
4) Minun työpaikalla otetaan säännöt tosissaan.
(Se on äärettömän hyvä asia. Käsitys pomoistani muuttui hieman, siis parempaan suuntaan. Ei käsitykseni huono ollut tähänkään asti, mutta nyt tuli siis lisäpisteitä.)
5) Olen hyvin sinisilmäinen.
6) Harva ihminen on sitä, mitä ulospäin näyttää. 
7) Sisäinen mielenrauha syntyy vain siitä, että on uskollinen itselleen. 
(Oikeastaan tämäkään ei ollut mitään uutta, ehkä vain sellainen muistutus. Kun tietää totuuden, on aivan sama mitä muut sanovat tai ajattelevat. Pääasia on olla rehellinen itselleen. Itseltä ei tule sitä kakkalapiota. Ja kun seuraa omaa sydäntään, tie on oikea.)

Eilisen illan aikana tein muutamia päätöksiä.
Ei siitä sen enempää.

Mieleen muistui hauska työhön liittyvä juttu. Eräs selvästi alkoholia nauttinut asiakas sanoi yövuorossa:
"Laita auto tähän... Tähän maan alle... Siis tähän missä taksit pysähtyy ja junat."
(= Matkakeskus) Jos olet kotikylälläni vieraillut, niin varmasti mietit ihan yhtä lailla, että minkähän maan alla ne junat täällä pysähtyy? Erikoista. No, ehkä tämäkään ei ollut niin kovin hauskaa.

Facebook tarjoili ajatuksen, joka kiteyttää hienosti eilisen päivän tärkeimmän opetuksen:

Our greatest glory is not never falling but rising every time we fall.
   

Upea elämä.

Ihana aamu! Ei haittaa yhtään, että herää kellon soittoon, jos ei sitten kuitenkaan tarvitse mennä minnekään. Piti vain soittaa yksi puhelu. Näin pitkästä aikaa unta, todellisia seikkailuja. Heräsin ja hetken aikaa joutui oikeasti miettimään, että missä minä olen, ja että mitä nyt tapahtuu. En oikein vieläkään ymmärrä miten tämä kaikki voi olla mahdollista.

Nukuin oikeassa sängyssä. Heräsin oikeassa asunnossa. Keitin kahvin ja tulin koneelle. Mahtava fiilis. Eilen töissä iltavuoro meni nopeasti ja kun tulin tänne, pääsin suihkuun. Kaiken lisäksi Mukava Mikko oli jättänyt minulle jääkaappiin olutta. Uskomatonta! Säästin sen kuitenkin keskiviikkoon, sillä silloin saan tikit selästä ja pääsen saunaan, mikä täällä myös on. Elämä, se vaan on niin mahtavaa.

Puhuin tänään isännöitsijän kanssa ja vasta sen puhelun jälkeen tajusin kuinka onnekas taas olin. Minä olen varmasti se maailman ainoa ihminen, joka selviää vesivahingosta ilman vahinkoja. Koko kämppä meni remonttiin, mutta minä joudun pesemään matot. Siinä kaikki. Aivan käsittämätöntä. Nämä ovat niitä hetkiä, kun todella haluaa uskoa siihen hyvälle ihmiselle maailma on hyvä - ajatukseen.

Yritin juuri etsiä yhtä viisautta googlettamalla. Lainaus, jonka muistin vain hatarasti. Google tarjosi minulle minun omaa blogiani. Eikä se lainaus edes ollut siellä. Hämmentävää.

Tänään otan rennosti. Minun ei tarvitsekaan mennä kellariin. Ainoastaan töihin iltavuoroon. Huomenna sitten taas pakkaan ja jos hyvin käy, saan tavaroita kuskattua varastoon. Ei oteta ressiä asioista. Eli kaikki reippaat vapaat käden ja jalat ovat erittäin tervetulleita kellariini vierailemaan huomenna iltapäivällä. Ja jos tulee autolla, vielä parempi.
 

Uusia tuulia.

Elämä on kyllä ihmeellistä. Mitä enemmän tulee vastustusta, sitä paremmin minulla menee. (Tai sitten minä olen ihmeellinen?) Voisi kuvitella, että ottaisi päähän kaikkien näiden tilanteiden jälkeen, mutta jotenkin tuntuu taas vain hirmu vapauttavalta. Minä rakastan pakkaamista ja muuttamista, joten tämähän on vähän kuin lempipuuhaa. Pääsen taas eroon paljosta turhasta ja tuli samalla tehtyä inventaario vähän melkein vahingossa. Kotikellarissa on muutamia käytännössä opittuja juttuja, jotka vähän ärsyttää, mutta hyvällä tuurilla nekin tulevat nyt sitten samalla korjattua.

Muiden nurkissa pyöriminen puolestaan on tuonut elämääni uusia ihmisiä. Eilinen ilta grillauksineen uuden vieraan ihmisen luona venähti aamun tunneille. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Juoma oli hyvää ja sitä oli liikaa. Seura oli hyvää, ja siitä seurasi paljon naurua. Mukana menossa oli myös yhdet uskomattoman ihanat hörökorvat.

Tänään sain avaimet Mukavan Mikon luokse. Koska kuskini ei yllättäen ollutkaan aamulla ajokunnossa, Mukava Mikko tuli hakemaan minut autollaan, ja sitten haettiin tavaroita kellaristani. Jatkoin siitä töihin iltavuoroon. Matkalle osui päivän hellyyttävin hetki, kun sorsaperhe ylitti tietä. Emo ja neljä puolikasta sorsaa viipottivat hurjaa vauhtia kohti lampea. Ei aivan suojatiellä, mutta hyvin lähellä sitä. Kaikki autot antoivat kohteliaasti tietä.

Otin viime viikolla ensimmäinsen suuren askeleen kohti unelmaani. No, en kovin suurta, mutta ensimmäisen virallisen, joten kai se siksi on merkityksellinen. Sain nimittäin kaksi rokotusta. Intiaan on hyvä vähän varautua fyysisesti. Että kai sitä nyt sitten ollaan ihan oikeasti taas matkalla. Välittömästi iski se perinteinen paniikki, joka tulee aina vähän ennen mitä tahansa muutosta. Mahaan muuttaa ontto olo ja mieli on vakuuttunut, että en minä voikaan sitten kuitenkaan. Voitin tämän fyysisen oireen yllättävän noeasti, ja sanoin hoitajalle: "Anna mennä vain!" Sitten käärin hihat ja otin ihon alle kaksi ikävännäköistä piikkiä. Urheasti.

Täytyy kyllä sanoa, että tämä on ollut hämmentävin kuukausi todella pitkään aikaan. Muutoksen vauhti tuntuu vain kiihtyvän, mutta se on tietysti ihan hyvä vain. 

   

Pelastajat.

"Nyt nousee röpelöä pintaan" sanoi eräs mies, kun kuuli mitä kaikkea minulle on tapahtunut yhden kuukauden aikana. Tämä on muutosten vuosi. Koko Universumi on nyt ihan sekaisin. Ja siksi me valitut koemme nyt erityisen vahvasti nämä muutokset.

Ihmisillä on kai neljä sellaista asiaa, joiden puolesta pelätään. Siis että menettää ne. Perhe/parisuhde, työ/ura, terveys ja koti. On kai niitä muitakin, mutta nuo taitavat olla ne kovimmat. Olen nyt kuukauden aikana saanut iskuja näistä jokaiseen. Ensin loppui parisuhde. Sitten tulin allergiseksi jollekin, mikä on työpaikallani, joten nyt minun on fyysisesti erittäin vaikea olla siellä. Sitten sain huonoja tuloksia kokeista ja olin leikkauksessa. Ja viimein kuin pisteenä i:n päälle kotona oli vesivahinko. Nyt koko lattia on revitty auki, mikä tarkoittaa sitä, että minulla on muutto edessä käytännössä eilen.

Mentorini sanoi, että enkelit kyllä auttavat. Minä käytän niistä hepuista mieluummin nimitystä Suojelijat, koska enkeli sana jotenkin muistuttaa kirkosta, vaikkei asioilla ole juuri mitään yhteyttä. En tiedä kuinka paljon nämä Suojelijat ovat asioihin puuttuneet, mutta minua on ihan maallisesti auttanut monet ihmiset. Listaan tämän viimeisimmän kriisini pelastajat.

Pelastaja nro 1
Kun lattian alla alkoi litistä vesi, ensimmäisenä paikalle ilmaantui tatuoitu huoltomies. Tyynen rauhallisesti hän totesi, että "Eiköhän se ole evakkoon lähtö edessä" ja alkoi repiä laminaattia irti. Jos paikalle olisi ilmaantunut joku nihkeä vanha ukko, niin minä olisin parkunut. Mutta koska paikalle tuli tämä rento heppu, minä vain nauroin.

Pelastaja nro 2
Ensimmäisen yön vietin Emman sohvalla. Tai jos tarkkoja ollaan, se sohva taitaa olla Hannun, joka ihan noin vain otti täysin tuntemattoman ihmisen kotiinsa. Surkeana soitin ja pyysin apua. Kun Emma tuli paikalle, hän vain katsoi hiljaa ympäröivää hävitystä. Sitten taaas naurettiin, pakattiin laukku ja ajettiin Emman & Hannun luokse.

Pelastaja nro 3
Seuraavana päivänä sain pakkausapua Sanilta, joka ilmaantui ovelleni lehtipinkan kanssa. Pakattiin ripeästi tavarat laatikoihin ja saatiin jonkinlainen tolkku tilanteeseen. Yksi kasa menee varastoon, toinen kasa tulee mukaan jos vuokraan asunnon ja kolmas kasa on sellainen sohvamajoitukseen tarvittava käyttöomaisuus.

Pelastaja nro 4
Vaikka kriisi olisi minkälainen, perustarpeista täytyy pitää huolta. Ja koska itse olen kehoni suhteen täysin upro, on hyvä että muut ihmiset pitävät huolen minusta. Mentorini vei minut syömään huippuhyvään ravintolaan, ravitsi vatsan lisäksi myös mielen, ja tarjosi vielä hotellimajoituksen seuraavaksi yöksi.

Pelastaja nro 5
Tormäsin "sattumalta" Mukavaan Mikkoon, joka kertoi menevänsä reissuun viikoksi. Tämän lisäksi hän tarjosi minulle majoitusta tuolle ajalle. Tyyppi jopa kuskaili minua ja tavaroitani erinäisiä välimatkoja. Joten homma on niin hanskassa kuin vain voi olla. Saan tavarani varastoon, ja uuden sohvapaikan viikoksi. Ihan selvästi asiat järjestyvät.

Näihin tunnelmiin.

   

Ongelma.

Minulla on ongelma. Tiedän hyvin, että ongelma on nimenomaan minun, vaikka kyseisen ongelman aiheuttaakin toinen ihminen. Olen kohta vuoden yrittänyt sietää. Löytää edes jotain positiivista, nähdä asia mahdollisimman monelta eri kannalta. Mutta ei. Meidän arvot eivät yksinkertaisesti vain kohtaa. Itse asiassa meidän mikään ei kohtaa, paitsi mielipiteet ja hyvin vastakkaisesti. Se on uuvuttavaa. Varsinkin minulle, jonka arvoihin kuuluu se toiselle hyvän tekeminen.  U u v u t t a v a a.  Jo pelkästään sen vuoksi, että ajoittain on pakko olla kyseisen ihmisen seurassa, mutta enemmän tietysti siksi, että minulla on luontainen tarve olla rehellinen ja avoin. Tekisi niiiin tavattoman paljon mieli sanoa, että "Hei anteeksi, minulla on paha ongelma. Minä en voi sietää sinua. Osaisitko neuvoa mitä voisin tehdä asialle, sinä kun tunnut tietävän kaiken muunkin?" Mutta en voi sanoa niin, sillä sehän olisi hirvittävän loukkaavaa. Joten puren huulta, ettei vaan karkaa minkäänlainen sammakko. Aika monesti on jo pienen pieni räpylä väkipakolla tunkenut huulien välistä, mutta imaisen sen aina heti välittömästi takaisin. Nyt ollaan kuitenkin jo siinä vaiheessa, että välttelen alkoholia kyseisessä seurassa, sillä alkoholi tunnetusti öljyää huulisaranoitani ja sammakkoyskös on taattu. Kaikesta päätellen en ole yksin ongelmani kanssa, mutta minun persoona ei jaksa hymyillä päin naamaa, vaikka taskussa käsi näyttääkin keskisormea. Tämä on siis minun ongelma. Onko kellään mitään neuvoja? Itse olen... No, neuvoton.
   

Ohjat.

Mikään maailmassa ei palauta ihmistä oikeille raiteille paremmin kuin migreeni. Olipa kerta kaikkiaan mahtava sunnuntai. Kohtaus oli niin paha, että en päässyt edes piikille. En voinut mennä suihkuun seisomaan, koska selässä on yhä tikkejä, mutta se hiusten pesu pää alaspäin olisi ollut täysin mahdotonta. Migreenissä ei voi olla vaakatasossa, saati sitten kokonaan nurinpäin. Joten karvat jäi pesemättä, enkä minä voi mitenkään mennä niin paskaisilla hiuksilla edes sairaalaan. Ei minulla kyllä olisi ollut sinne edes kyytiä. Vieraan kyytiin en silloin mene, eli taksikin oli pois laskuista. Joten minä kärsin. Haahuilin ympäri kämppää, koska liikkeessä ei satu ihan niin paljon, paitsi jos tekee jonkin liian äkillisen liikkeen. Kun jo toisen kerran ykäsin lääkkeet pönttöön, oli itku jo melko lähellä. Yleensä migreeni helpottaa heti oksentamisen jälkeen, mutta ei tietysti tällä kertaan. Niinpä anoin Universumilta voimia ja lupasin ties vaikka mitä.

Niitä lupauksia tässä nyt sitten yritän lunastella. Onneksi en muista kaikkia, sen verran sekaisin olin. Mutta kuten sanottu, olen taas oikeilla raiteilla. Tämän viikon teemana on ollut elämän huonojen asioiden poistamista ja hyvien elämäntapojen tulemista siihen tilalle. Universumin täytyy olla tyytyväinen, sen verran ponnekkaasti olen nyt yrittänyt. Okei, se ensimmäinen lenkille lähtö siirtyi, mutta vain koska pomo soitti ja pyysi töihin. Ja koska minulla on tämä uusi i:llä alkava haave nimeltään Intia, suostuin oitis. (No vähän mietin, mutta ei pitkään.)

Aina sanotaan, että jokainen haluaa muutosta, mutta harva kuitenkaan on valmis tekemään mitään sen eteen. Joten jospa tämä nyt on sitä Intian eteen tekemistä. Täytän vapaat päivät työllä, saan paljon rahaa ja sitten tanssin varpasillaan Intian biitsillä kevyessä mekossa Uuden vuoden vaihteessa, ja sillä tavalla toteutan taas yhden vanhan haaveeni. Melko hienoa!

Ohjat on nyt omissa käsissä. Toivon päivänä kun aloittaa tällaisia suunnattomia tavoitteita, niin varmasti onnistuu.  V a r m a s t i .