Albania.

Ah, Venetsia! Olen täällä edelleen. Alkaa tuntua siltä, että tänne jään. Ei siksi, että täällä on niin kaunista (vaikka onkin) eikä siksi, että täällä on niin lämmintä (vaikka onkin), vaan koska tämä venetolainen elämäntapa on jotain niin siistiä! Paikallisen oppaan kanssa näkee niin paljon enemmän, kuin turistina. Hirstorialliset rakennukset ja gondolit jää vain kauniiksi taustaksi sille, mikä on tärkeämpää - rento fiilis ja ystävälliset ihmiset.

Vaikkakin istun nyt huoneessa kolmen albanialaisen kanssa, olen oppinut paljon venetsialaisia juttuja. Ja kuullut albanialaista musiikkia. Puolialaston albanialainen puhuu vain italiaa, mutta onneksi ensimmäisen kämppiksen kanssa pärjää lontoolla. Sen kanssa pärjättiin eilen aamu seitsemään asti. Ja sitten tässä on juuri vaihto meneillään, Adele muutti eilen pois ja tänään tuli tilalle uusi albanialainen poika, jolla oli musta silmä ja jolta puuttuu hammas. Oli ollut viime viikolla kolarissa. Autolla, ei siis täällä Venetsiassa.

Eilen istuin suosikkipaikallani katselemassa iltamenoa. Lauma humaltuneita vähän päälle parikymppisiä turisteja mekastivat Canal Granden reunalla olevalla laiturilla. Kiljumista, taputusta, lisää kiljumista ja molkis! Putosiko siellä taas joku veteen? Ei pudonnut, vaan hyppäsi. Ja sitten toinen. Ja seuraava. Kaikki saivat älykkäiltä seuralaisiltaan suunnattomat suosionosoitukset. Mietitäänpä hetki... Okei, oli kyllä kiva istua kyseisen kanaalin reunalla ja varpailla vettä ruiskia, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että se on aivan hirvittävän paskaista vettä! Oikea bakteericoctail, mikä useimmiten haiseekin likaiselle. Enkä nyt halua runnella kenekään haavekuvaa Venetsiasta kun sanon, että elkää herranjumala menkö sinne uimaan! Ei ikinä! Tunsin myötätuntoa sitä turistia kohtaa, joka tuossa pari päivää sitten molskahti veteen ihan vahingossa, mutta nämä meluavat torvet hyppi veteen vapaaehtoisesti. Huh huh. Ja on pakko todeta, että tällaisen käytöksen osittain kyllä ymmärtää, kun tietää miltä mantereelta nämä pulleat turistit tulevat... Hupsista! Asenne-Erkki kävi morjestamassa.

Tämä ei kyllä millään tavoin liity minun lomaani, mutta silti.
Joskus mainokset on hyviä.
   

Tuonnempi.

Minä luulin, että Firenzen reissua ei voi enää mikään ylittää. Alan ja scootteri ja kaikki... Aika korkealle se Marco riman nosti. Kolmen päivän seikkaulu oli täydellinen. Mutta jos tuntee minut tietää, etten minä varsinaisesti ole mikään seikkailija. Minä olen se tyyppi, joka istuu sivussa ja seuraa muiden seikkailua, ehkä ottaa kuvia tai kirjoittaa.

Ja juuri sillä tavalla olen tutustunut aitoon Venetsiaan. En siihen, mitä turistit kiertävät hiki päässä, vaan siihen aitoon venetsialaiseen elämään. Minusta olisi ehkä pitänyt tulla venetsialainen. Olen jo kauan tiennyt, että suomalainen minä en ole. Talvi on täällä kyllä jäätävä, mutta näin kesällä tämä kaupunki vei sydämeni.  T ä y s i n.  Veneton murrekin on jotenkin hauskempaa. Olen ollut täällä nyt neljä päivää, enkä olen nähnyt mitään nähtävyyksiä. Paitsi tuon Rialton sillan, mutta se on ihan tämän asunnon vieressä ja lähinnä maamerkkinä minulle, että osaan takaisin asunnolle, jos eksyn. Ensin etsin sillan, sitten yhden kaupan, että tiedän kummalla puolella Canal Grandea olen ja sitten jo osaankin. Itse asiassa tuossa kuvassa näkyy suosikkipaikkani, tuon oikeanpuoleisen rakennuksen ikkunalla minä joka päivä istun katselemassa ja kirjoittamassa. Siitä näkee kaikenlaista. Turisteja kuljettavia gondoleja ja takseja, busseja, poliiseja, ambulansseja (mitkä muuten ajaa kovaa ja tekee isot aallot) ja ihan sitten tuiki tavallisia veneilijoitä. Lauantai iltana katselin, kun nuoret veti pillurallia veneillään. Poppis soi ja jengi joi.

Tänään näin samaiselta paikalta, kuinka saksalaisturisti pudota mätkähti Canal Grandeen siinä suoraan silmieni edessä. Nauratti. Shaissea se huusi ja räpiköi limaisia levärappusia pitkit ylös. Näitä juttuja pääsee todistamaan tosi harvoin. Oletan, että kamera ei tykännyt kylvystä, mutta pientä vekkiä lukuunottamatta tyttö selvisi häpeällä. Ohi lipuva gondolikuski sai kengän kiinni ja heitti sen tytölle, mutta toinen mono meni matkojaan. En ole vahingoniloinen, mutta väkisin siinä vähän repesi, koska se oli vain niin hauskan näköistä. Ja nauroi tyttö itsekin, kun lähti vettä valuvana yhdellä kengällä viipottamaan. Venetsia 1 - turistit 0.

Olen tutustunut täällä huippu tyyppeihin. Ensimmäinen asia minkä eilen näin, oli perhoslaukku. Cippo vain toi sen minulle, kun olin sitä katsonut edellisenä päivänä näyteikkunassa. Viimeinen asia minkä eilen näin, oli puolialaston albanialainen poika laittamassa pyykkiä kuivumaan. Nuori ja kaunis. (Cippon toinen kämppis.) Ei yhtään haittaa minua tuollaiset jutut. Toisen kämppiksen kanssa ollaan tissuteltu jutellen jo monena iltana. Se on se Cippon ensimmäinen albanialainen kämppis.

Ja tänään... En voi kertoa mistä, miten tai kenen toimesta tämä tapahtui, mutta sain muukalaislegioonan takin. Aidon. Omaksi! Just nyt en keksi yhtään mitään siistimpää.
   

Venetsia.

Tuttuun tapaani taas aamulla tontturoin bussien kanssa, mutta pääsin kuin pääsinkin mercatolle ostamaan uusia varvastossuja. Edelliset on jo kuljettu puhki. Sitten kipitin laukkuineni rautatieasemalle ja siitä sitten junalla Venetsiaan. Oli tarkoitus tavata eräs CouchSurfing tyyppi, jonka luona siis majoitun hetken aikaa. Istuin aseman rappusille odottamaan ja sieltä se Cippo sitten tulikin hyvin pian. Jo ihan ensi metreillä kävi selväksi mitä oli odotettavissa - kävelystä ei meinannut tulla mitään, kun nauraa rätkätettiin koko matka. Käytiin syömässä p a l j o n. Sitten vyöryttiin kahville. Seuraavaksi opeteltiin maamerkkejä, että osaan toisenkin kerran tälle asunnolle. Venetsiassa kun eksyy normaalitkin ihmiset.

Harvinaista miten voikin osua huumori yksiin ventovieraan kanssa näin hyvin. En tiennyt yhtään mitä odottaa - tämä on ensimmäin CS vierailuni nimittäin - mutta päätin jo lähtiessä, että olen oma hupsu itseni alusta saakka. Ja sillä näköjään pärjää. Cippo istui hetki sitten pöydän toisella puolella tupakkia poltellen käteensä nojaten ja tuumasi, että tuntuu kuin olisi tunnettu vuosia, vaikka itseasiassa tuntemista on kertynyt neljä tuntia. Myönnettäköön, että tyyppi oli liikkeellä vielä eilisillä silmillä, sillä tekee yötyötä, mutta kuitenkin.

Totesin muuten tänään Trevison keskustan läpi mennessäni, että italialaiset ovat sunnuntaikävelijöitä päivästä riippumatta. On ihan OK kävellä rivissä koko perheen voimin kapeallakin kadulla. Italialaisella ei ole kiire minnekään, paitsi autoa ajaessa.

Cippo meni päikkäreille, joten minäkin voisin levätä vähän. Tarina jatkukoon tuonnempana. Mukavaa viikonloppua sinne Suomeen!

Perjantai.

Ikkunassani rimpuilee lentävä muurahainen.

Kävin tänään Dumbo koiran kanssa pienen pienellä lenkillä. Lämpötila nousi taas lähelle 30 astetta, joten kovin suuriin urheilusuorituksiin emme ryhtyneet. Minä kävelin ja ihailin ympärilläni olevia asioita, Dumbo ui ojassa ja piti sosiaalisia suhteitaan yllä pissien mahdollisimman monen puun juurelle. Meillä oli hyvin leppoisa meininki. Kirkon pihassa pojottavalla puulla sen sijaan oli selvästi känkkäränkkäpäivä.

Tänään maalattiin taas. Unohdin eilen yläkerran valmistumis riemussani keittiön, pahus vieköön. Siellä oli vasta yksi seinä valmiina. Huidoin pitkän varren päässä olevalla telalla kattoon maalia, muistaen tällä kertaa pitää suuni kiinni. Olen silti kauttaaltani valkoisten pilkkujen peitossa. Työn touhu piti lopettaa useaan otteeseen, kun menin huuhtelemaan silmiä. Maalaaminen on edelleen lempipuuhaani. Katon maalaaminen ei ole.

Luulen, että olen ansainnut tänään jäätelön.
 

Viimein maalissa!

Tänään oli toistaiseksi viimeinen maalauspäivä. Saatiin koko yläkerta maalattua loppuun. Tai niin loppuun, kuin se oli mahdollista siirtämättä jättimäistä kirjahyllyä. Se projekti odottaa vielä hetken - kirjahyllyn tyhjennys, tavaroiden lajittelu, hyllyn siirtäminen ja lopun seinän maalaaminen. Mutta kaiken kaikkiaan ollaan oltu tosi reippaita ja ahkeria, kaksi isoa eteistä/aulaa ja raput on nyt maalattu ja sitä ennen pinnat siloiteltu. Hyvä me! Tämän lisäksi opin viimein pitämään turpani kiinni. Telasta roiskuva maali ja hiomispöly maistuvat aika pahalle kumpainenkin. Huomenna vielä viimeistelyä, jälkien siivousta ja oman kädenjäljen ihailua. Sitten matkaan Venetsiaan.

Arja luki tänään nettiin laittamani treffi-ilmoitukseni.
- Kyllä siitä sut tunnistaa, päättäväisyys myös kuultaa läpi.
- Olenko minä päättäväinen?
- Kyllä, vedät voimakkaasti omaa linjaasi, joka sitten mutkittelee.
Repesin.
Tuon paremmin minua ei ole kukaan vielä osannut kiteyttää.
   

Kuume.

Täytyy sanoa, että kylläpä valitsin osuvasti nimimerkkini siihen treffi-ilmoitukseeni. (Nimi viittaa hiusten vaaleaan väriin ja sitä kautta järjen määrään.) Olin minä saanut vastauksia jo eilen. En vain tajunnut, että niistä ei tule mitään erityismainintaa sähköpostiin, vaan ne pitää ihan itse osata käydä lukemassa sieltä treffisivustolta. Tarinan opetus: Lue käyttöohjeet. Blondi.

Yhdestä kaverista ei saanut kovin mittavaa kuvaa niiden kolmen lauseen perusteella. Yksi isä haki seksiseuraa (tuplamiinus) ja yksi pitkä vastaus oli niin täynnä hymiöitä, omituisia välimerkkejä, pisterivejä ja puolikkaita lauseita, että ainoa mieleeni tuleva sana oli: avohoito. Sain kuitenkin yhden kunnollisen vastauksen. Kaveri kirjoitti pitkästi ja hyvin, sekä ylipäätään vaikuttaa normaalilta niiden muiden rinnalla. Minä vastasin sille.

Eilinen päivä meni sairastaessa. Pää painaa yhä ja on paineessa. En tiedä miksi, mutta täällä kipeänä olo tuntuu aivan erilaiselta kuin Suomessa. Ehkä johtuu kosteudesta, mene ja tiedä. Huomasin taas viiveellä, että olen kuumeessa. Tästä seurauksena olen nukkunut paljon ja koittanut pysyä vaakatasossa, mikä on ollut tällä kertaa yllättävän helppoa. Maalaushommat saavat odottaa, sillä pelkkä alakerrassa käynti vaati erityisponnisteluja. Mikä lie tauti iskenyt. Toivotaan, että tänään olisi jo parempi päivä.

Sain juuri uudestaan täsmälleen saman viestin siltä seksiä hakevalta isukilta. Laittaakohan se copy/pastella sen kaikille vähänkään naista muistuttavalle?