D on huono T.

Se on jännä miten asiat yleensä kiertävät ympyrää. Nuorena minä fanitin kovasti Don Huonoja. Heillä oli jotenkin sana niin erityisen hauskasti hallussa. Ainakin silloin tuntui siltä. Elämän ja meidän väliin pääsi vähän hometta, nyt siellä kasvaa pieniä sieviä sieniä. Eikä haitannut, että se Aholan poika näytti teinitytön silmiin jumalalta. Ei niinkään hengellisesti, vaan sellaselta, josta nähdään kuumia unia. Minulla oli kunnia nähdä heidät livenä kerran. Se on maininnan arvoista, koska en juuri koskaan käy missään livekonserteissa. Mietin, että olipa kiva, kun löysin tämän musiikin taas. Jotenkin sopivaa, kun olen joutunut käsittelemään vanhoja juttuja uudelleen. Ympyrä sulkeutuu ja sen jälkeen alkaa uusi kierros. Uusia pieniä sieviä sieniä.

Yllätyksekseni huomasin, että pojat ovat tehneet ihan uuden biisin viime vuonna. Mitä ihmettä? Okei, en ollut täällä Suomen maisemissa, mutta silti. Tämä uutinen tuli aivan puskista. Tässä linkki uuteen biisiin. Olin hämmentynyt. Kun se kuulostaa jotenkin samalta, mutta silti erilaiselta. Aikuiselta. Mietin, että ehkä se johtuu minun korvista, jotka ovat jo reilut kaksikymmentä vuotta vanhemmat. Kuuleeko ihminen aikuisena jotenkin eri tavalla? Sitten tajusin, että taisi ne bändin pojatkin ikääntyä samaan aikaan. Ehkä se vaikuttaa asiaan.

Ja kaikki tämä johti siihen ajatukseen, että hyi kamala miten vanha minä yhtäkkiä olen. Mihin se aika katosi? Ei ainakaan perheen perustamiseen tai uraputkeen. Mitäs minä oikeastaan olen saanut aikaan? Liian vähän. Tai liian merkityksetöntä. Tuli todella kammottava olo. Joku toinen voisi olla eri mieltä. Kun olen matkustanut ja asunut monessa maassa ja tehnyt kaikenlaista. Elänyt ja kokenut, ollut rohkeampi kuin keskiverto tavis. Totta se on. Mutta jos on aina ollut palo tehdä jotain suurta, tuollainen ei nouse kovin korkealle saavutusten listalla. En tunne, että olisin elänyt mitenkään erityisen enemmän. Tuntuu, että jokin on pidätellyt minua koko elämäni. No, sille ei varsinaisesti enää voi mitään, joten sillä ei ole väliä. Pääasia kai, että ymmärtäisin nyt päästää irti, ihan vaikka kaikesta. 

Hyvä suunnitelma.

Pretty in Pink.

Siitä on nyt täsmälleen puoli vuotta, kun kirjoitin viimeksi. Halusin pitää taukoa. En ollut lainkaan tyytyväinen elämääni ja tarvitsin muutosta. Ja muutosta sain, ihan koko rahan edestä. Ei ehkä niin kuin suunnittelin, mutta rehellisesti sanottuna, en minä kovin hyvin ollut edes suunnitellut. Enkä usko, että minun mielikuvituksella olisi saatu tällaisia muutoksia aikaan. Ihan muut Universumin voimat sen tekivät. Todellisuus on niin paljon ihmeellisempää.

Jätin kodin, työn, poikaystävän, muutaman ihan kelpo kaverin ja maan jossa asuin. Se oli hyvä päätös. Malta on kyllä ehdottomasti kamalin maa jossa olen koskaan joutunut asumaan. Euroopan oma kehitysmaa. Siellä on niin hirvittävän rumaa ja huonosti tehtyä kaikki. Ja meluisaa. Mutta ei siitä sen enempää, ettei joku taas hengitä herneitä väärään rööriin. Toiset tykkää, mutta tykätköön minun puolestani. Nyt katsotaan vain eteenpäin!

Nykytilanne on kovin toisenlainen, kuin elämäni vuosi sitten. Katson isosta ikkunastani parvekkeen edessä kasvavaa suurta puuta. Se on täynnä pinkkejä kukkia. Mykistävä. Minun asunto on selvästi paras koko talossa. En tiedä mikä puu toimii tuolla tavalla, mutta nautin sen kauneudesta silti. Se on puu, täynnä vihreää ja pinkkiä, eli jotain mitä ei viime vuonna vastaan tullut. Entisenä kellariasukkina voin sanoa, että jo pelkkä suuri ikkuna olisi ollut bonus, mutta minulla on myös suurehko parveke. Se projekti on vielä vähän kesken, mutta uskon siitä tulevan vielä melko onnistunut lisätila. Lisätilaa tarvitsenkin, sillä koti itsessään on komeron kokoinen. Mutta ainakin minulla on oikea koti.

Parasta kuitenkin on, että minulla on uusi suunnitelma. Tämän puolen vuoden aikana olen kouluttautunut paljon. Olen niin sanotusti kirkastanut tavoitteeni. Hyvin loistaa. Olen saanut ideoita ja pääasiassa jättänyt ne toteuttamatta. (Ei niin hyvä asia.) Mutta olen onnistunut jakamaan aikani paremmin ja elän nyt täysin stressitöntä elämää. Tai ainakin hyvin lähelle täysin stressitöntä. Sellainen on niin ihanaa! Ja moinen järjestelmällisyys saa väkisinkin hymyvirneen kasvoille. Minua pyydettiin järjestämään juhlakonsertti tänä kesänä. Ja afrofestarit ensi kesänä. Ja kirjoittamaan kirja paikallisesti tunnetusta ihmisestä. En osannut sanoa ei, tietenkään. Mihinkään niistä. Mutta, nyt minulla on systeemi. Ja suunnitelma. Ja pinkkinä kukkiva puu.