Taide.

Yksi tämän vuoden tavoitteistani on projekti, jolle annoin nimeksi Taiteen vuosi. Year of art. Anno d'arte. Ostin Corkista toissavuonna kirjan, jossa esitellään vuoden jokaisena päivänä maalaus. Jokapäiväinen kahvirituaali vihreän aamukahvimukini kanssa sai siis täydennystä. Nyt hörppäilen sumppini taiteellisesti itseäni sivistäen. Mies osaa tietysti tämänkin homman paremmin, ja on ollut suuri opettajani. Hän kertoo taiteilijoista ja tyyleistä. Tyrmistyttävä huomio sinänsä, että vaikka niinkin paljon minua taiteilijaksi on haukuttu, en tiedä taiteesta yhtään mitään. Vielä.

Toinen osa tätä Taiteen vuotta on viikottainen teos, jonka siis itse teen. Tämä ajatus oli aivan loistava, siis oman pään sisällä. Teen jokaiselle viikolle taidemuistikirjaan sivun, jossa käsittelen oppimaani, ja jonne laitan tekemäni teoksen (tai ainakin siitä kuvan). Näin jo mielessäni upean kirjan täynnä taiteellista osaamista ja kauniita kuvia - sellaisen, jonka voi vahingossa tarkoituksella jättää pöydälle, josta vieraat voivat sen sitten poimia ja ihmetellen ihailla uskomattomia lahjojani. Tämä skenaario todellakin täytyy nähdä mielessä, sillä käytännössä nuo uskomattuman luovat ja kauniit ideat eivät ole vielä materialisoituneet tuon kirjan sivuille. Fail. Ja nekin teokset, jotka olen saanut aikaiseksi, eivät millään muotoa edusta sitä parasta kauneutta. Tosin ensimmäisestä on jo tehty tarjous - minulle luvattiin vaihdossa Cappuccino ja Hesen kuponki. (Näkemättä teosta.) Se on alku. Alut ovat tärkeitä.

Yksi suuri syy tähän taidevuoteen ryhtymisessä oli itsekritiikki. Se on asia, jonka kanssa painin. Perfektionismini tekee elämästä joskus lievästi sanottuna vaikeaa, mutta arkielämässä se ei ole mitään verrattuna omiin töihin kohdistuvaan kritiikkiin. Minulle ei kelpaa siis mikään. Joten kun nyt pakotan itseni julkaisemaan kuvia kamalista töistäni, se ainakin toivottavasti muuttaa omaa asennetta osaamiseeni. Tekee nöyremmäksi. Kehuja on aina kiva saada, mutta jos luovuuden voiman ja ilon kerää kehuista, se tarkoittaa samalla, että antaa tyrmäyskritiikille luvan satuttaa. Yritän siis ottaa palautteen palautteena. Muistutan itseäni tuon tuosta, että taide on katsojan silmissä. Ja yritän näin löytää sen myös omista silmistäni. Ehkä vahvistun, ehkä en. Ehkä löydän lisää itseluottamusta, ehkä en. Ehkä osaan ottaa rakentavan palautteen vastaan ja kehittää töitäni. Luultavasti en.

Oli miten oli. Kaiken pohjalla on kuitenkin ajatus, että minä rakastan puuhastella taidetta! Rakastan piirtää ja maalata ja virkata ja tehdä outoja sekatekniikkateoksia, tuli niistä hyviä tai ei. Ja tämä on se asia, josta halusin itseäni tällä taiteen vuodella muistuttaa. 

Don't think about making art,

just get it done.

Let everyone else decide

if it's good or bad,

whether they love it or hate it. 

While they are deciding, 

make even more art. 

- Andy Warhol -

Taidetta.

Kävin kämppikseni kanssa tuossa joku aika sitten taidenäyttelyssä. Hän vei sinne jotain papereita, taiteilija kun on itsekin. Katselin ihastellen muutamaa teosta siinä näyttelyosassa. Siihen viereeni tuli pariskunta, joiden kanssa aloimme jutella. Ihastelin yhtä teosta ja mietin, että miten ihmeessä se on tehty, erikoinen tekniikka. Vieressäni oleva nainen alkoi selittää hyvin yksityiskohtaisesti kuinka teos oli valmistettu. Katsoin hetken hölmistyneenä, mutta viimein aloin ymmärtää, että hän tosiaankin oli se taiteilija, joka tämän ihailemani teoksen oli luonut. 

Olin vielä enemmän ihmeissäni tästä hyvästä tuurista, että satuttiin näyttelyyn juuri siihen aikaan. Arvaa kuka oli intopiukeana, kun pääsi juttelemaan aivan oikean taiteilijan kanssa. Tosin sitä minä teen kyllä joka päivä, koska asun taiteilijan kanssa, mutta kuitenkin. Oli tämä nyt silti erikoinen käänne päivälle. Otin luvan kanssa pari huonoa kuvaa ja päätin, että ensimmäinen hankinta (heti kuulokkeiden jälkeen) on uusi kunnollinen puhelin, jossa on kunnollinen kamera.

Charissa Martin.

Kun tulin kotiin, pursusin luovuutta. Halusin heti välittömästi tehdä jotain luovaa. Niinpä virkkasin. Suunnittelin suuremmoisia teoksia, joista sitten voisin koota näyttelyn. Ensimmäisestä teoksesta valmistui heti 80 % jonka jälkeen tahti vähän hidastui. Kun innostus laantuu, tarvitaan se luova tauko. Tällä hetkellä teos on melkein valmis, enää puuttuu 20 %. 

Päätin antaa vähän edes armoa itselleni, sillä elämä on muuttunut aika paljon tuon näyttelyreissun jälkeen. Uusi työ ja muutto edessä, paljon kaikenlaista ajateltavaa. Minä kyllä pidän sen näyttelyn, ihan varmasti. Belfast on saanut minut taas luovaksi. Olen innostunut.

Löysin yhden laatikon pohjalta lapun. Näitä tällaisiä muistiinpanolappusia (eli Universumin viestejä) ei olekaan tullut vastaan aikoihin. Tämä oli kuitenkin hyvin ajoitettu, sillä minulla on nyt paljon kaikkea mietittävää. Mihin suuntaa elämääni vien ja mitä haluan tehdä. 

Ihminen ei pääse syvällisesti kokemaan elämänsä tarkoitusta,

jos hän ei ole valmis luopumaan tarpeettomista elämänalueistaan.

Hyvä neuvo.

P.S. Käy tutustumassa: charissamartin.co.uk

Pako.

Learn to take the initiative, to stand on your own feet, to act from within, to 

lean on no-one else. Never look to someone else for the answers, go on and on seeking within until eventually you find that answer yourself within. Do your own
thinking, your own reasoning. This can only be done in the Silence, when you are at perfect peace and can hear My still small voice. Be very, very still and never
imagine you are wasting time when you go into the Silence, for it is in the Silence
you live and move and have your being in Me.

(Eileens Weekly Guidance)

Joskus sitä vain tulee täydellisesti ajoitettuja juttuja ihan automaattisesti omaan sähköpostiin. Tämä viikko on ollut melko rankka, olen joutunut miettimään hirvittävän suuria asioita. Pohtimaan omia arvoja. Ja sitä kuinka paljon olen valmis joustamaan. Selvästi ei vahvuuteni. Olen kuitenkin jo oppinut sen, että vastoinkäymiset tulevat, koska on jotain mitä pitäisi kehittää itsessään. Ja mitä enemmän joku asia kiristää hermoja, sen enemmän siellä taustalla on asioita selvitettävänä. Ja sitä olen tehnyt. Ja koska minä olen sillä tavalla outo, että tarvitsen jonkinlaisen pakokeinon jopa omista ajatuksistani, olen tehnyt taidetta. Paras pakokeino ikinä. Antaa vain alitajunnan selvitellä asioita.

Olen siis puuhastellut kutakuinkin aamusta iltaan. Minun sekatekniikka vaatii pitkiä kuivatusaikoja, joten jokainen työ valmistuu hitaasti. Mutta etenee siitä huolimatta. Löysin kaapista kehykset joiden reunat oli vähän kuluneet. Päätin maalata ne. Vasta sen jälkeen aloin miettiä, mitä kehysten sisälle voisi maalata. Hyllyllä oli ranskasta tuomani pieni kynttilänjalka, afrikkalainen naishahmo. Sen varjo näytti kynttilän valossa hienolta. Joten päätin maalata sen. Varjon. Lopulta kaivoin punaisen matskulaatikon ja työstä tulikin jotain aivan muuta. Jotain lähes valmista kuitenkin.

Lähes valmiiden listalla on myös Emman seinämaalaus, jota en muuton vuoksi koskaan päässyt tekemään, mutta jonka Emma haluaa nyt pienemmässä koossa tauluksi. Samoin lähes valmiina on kammottava kuvasta ulos tuleva nainen. Ja Tietoisuustaulu. Yksi Universumiboxi (valokuvaajan tilaama). Pieni taulu, jota kutsun nimellä Messy love. Moni asia on lähes valmis. Ja se on paljon enemmän, kuin vähän aloitettu. Siitä huolimatta. Alkaa olla takki aika tyhjä. Ja nyt vain tuijotan ulos.

Talvi tuli ja pimeys meni. Ihana maisemani oli pilalla, koska kaikkialla oli vain harmaata. Valojen hienous heikkeni, kun kaikki näytti vaalealta. Ja laimealta. Ja likaiselta. En tykkää yhtään sellaisesta. Mutta onneksi sitä kesti vain pari päivää. Vesisade sulatti lumet ja nyt on taas ihana pimeä maisema ikkunassa. Kumpa sitä kestäisi vielä ainakin kuun loppuun. Sitten en enää välitä minkälainen näkymä tämän huoneen ikkunassa on. Koska en ole sitä täällä katselemassa.

   

Urheilua ja taidetta.

Istun sängyssä. Samassa paikassa, jossa olen elänyt jo kuukauden päivät. Ja kun nyt katselen ympärilleni, tekee mieli laittaa hitsausnaamari päähän. Asun taas varastossa. Voi helvetin inventaario. En arvosta yhtään. Joka paikka on täynnä pahvilaatikoita ja rumia asioita. Sielu ei lepää täällä kyllä ollenkaan. Tämä huone on aivan liian pieni ollakseen sekä asunto että puuhapaja. Ja nyt myös varasto. Hermoja kiristää. On niin paljon kaikenlaista tekemistä ja hoidettavaa asiaa, että se sellainen aikaansaamattomuuden turhauttava tunne lamaannuttaa, vaikka todellisuudessa saan aikaan koko ajan. Sitä ei vain huomaa. Tilastollisesti valmis on häviävän pieni osa tätä kokonaisuutta.

Astrokalenteri aloitti kuitenkin tänään päiväni mukavasti.

Tällä latauksella ei kannata miettiä erilaisia vaihtoehtoja etenemisvauhdille. 

Se on kaikki tai ei mitään. Nopeasti ja ehdottoman varmasti tapahtuva eteneminen onnistuu vain olemalla läsnä tässä hetkessä ja tekemällä asioita hetken mielijohteesta ja täysin omalla vastuulla. Luottamus omiin kykyihisi tulee palkituksi monin kerroin jo lähipäivien aikana. Pistä siis asiat rullaamaan turhia selittelemättä.

Odotan innolla lähipäiviä. Nyt rullataan! Aion toimia harkitsemattomasti ja ryntäillen. Koska nyt se kannattaa, tähtiin on kirjoitettu niin.

Eilinen päivä oli omistettu suosikkilajilleni. En oikeastaan edes tiedä miksi. Ehkä vain oli sen aika. Kaikki alkoi siitä, kun törmäsin TÄHÄN pätkään etsiessäni ihan jotain muuta. Hyvä pätkä. Sitten juttelin yhden Maltalla asustavan poromiehen kanssa Rockista. Ja sitten katsoin pari aiheeseen liittyvää elokuvaa. Kyllä oli taas niin urheilullinen olotila, melkein tuntui kuin olisin itsekin tehnyt jotain. Nostelin puntteja henkisesti. Ja punnersin.

Äänimies osti minun lievää ällötystä herättävän ensimmäisen taideteokseni. Olen niin onnellinen. Nyt voin kai kuvitella olevani virallisesti taiteilija. Minun töitäni ostetaan. Ihan oikealla rahalla! Ei kovin paljolla, mutta oikealla siitä huolimatta. Hieno tunne. 

Perssilmäkissa.