Arkea.

Käyn aina töissä lukemassa keltaiset lehdet netin kautta, ihan työni puolesta. Viime viikolla huomasin, että Riitta Väisäsen tytär on yllättävän kaunis. Tai en tiedä onko siinä mitään yllättävää, mutta selvästi ei Speden jälkeläinen. Minua kuitenkin ihmetytti yksi asia. Kuvan alla oli teksti: ”Katso Sofian upeat bikinikuvat ja lue missikisoista unelmoivan naisen haastattelu viikonlopun Iltalehdestä!” Eihän siinä mitään, ihan myyvä juttu varmasti. Ellei saman sivun ylälaidassa olisi ollut mainos kyseisestä artikkelista, ihan lainauksen kanssa. ”Mallintyöt kiinnostaa, mutta en ikinä lähtisi Miss Suomi -kisoihin.” Niinpä niin. Aika jännä. Meidän kuluttajien pitäisi kovasti lukea lehteä, jota nuo toimittajat eivät tunnu edes itse lukevan, ainakaan enempää kuin sen mitä itse kirjoittavat. 

Minun työviikko alkaa aina sunnuntaisin, ja päättyy iloisesti torjantaina. Tykkään molemmista päivistä ihan hullun paljon. Sunnuntaina toimistolla ei ole ketään, joten saan olla kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa suuressa huoneessa. Se on aivan mahtavaa. Torjantai riemastuttaa tietysti ihan siitä ilmeisestä syystä, että viikonloppu alkaa. Siihen väliin ei jää kuin kolme ”huonoa” päivää. Minä olen aina tykännyt maanantaista, koska se aloittaa viikon. Se aloittaa viikon yhä, vaikka minä tulen töihin jo toiselle päivälle. Tiistai on ollut minulle se haastavin aina. Mutta nykyään sekään ei ole niin paha, koska tiistaina viikonloppu tulee jo ylihuomenna. Keskiviikkoa sanotaan pikkulauantaiksi, joten siinäkin on ylävire. Niin. Nyt kun mietin asiaa, niin minun päivät ovat kaikki aika ihania nykyään.

Nenäkäs.

Viime yönä minulla oli elämäni ensimmäinen oikea liskojen yö. Tosin ihan ilman alkoholia. Näin unta ihme matelijoista, jotka olivat täällä kotonani. Heräsin yöllä siihen, kun joku valtava krokotiiliä muistuttava jättiläislisko mönki ylitseni jonkin leivänpalan perässä. Myöhemmin tajusin, että se olikin lohikäärme ilman siipiä. Sitten joku pienempi lisko puraisi minua varpaasta. Menin sykkyrälle, käänsin peiton reunoja alleni ja mietin, että mistä helvetistä nuokin nyt tähän taloon ovat tulleet, ja että ovatkohan ne vaarallisia. Onneksi ne kuitenkin katosivat hyvin pian, kun heräsin.

Yritin selvittää unien liskojen merkitystä, mutta sieltä tuli vain jotain hirmu syvällistä settiä siitä, miten taistelu lohikäärmeen kanssa merkitsee jonkin sielun voiman esiin tuloa ja vain silloin, jos on selvittänyt nuo sielun aivoitukset, voi voittaa lohikäärmeen taistelussa. No en minä sen kanssa taistellut, jäin vain jalkoihin. Ehkä tämä tarkoittaa, että se poika, joka on myös lohikäärme, aikoo vain tallata minut jalkoihinsa. Että pitäisi varmaankin nyt henkisesti varautua.

Aloitin tuossa jo muutama päivä sitten uutta naamiota. Viimein. Annoin sille nimen jo tekovaiheessa, katsotaan kuinka paljon se vaikuttaa lopputulokseen. Ei varmaankaan kovin paljon. Ja saattaahan se muuttua vielä. Mutta tällä kertaa tajusin ottaa välikuvia.

Ensimmäinen naamio ja uusi raato.

Kyllä nyt jo hymyilyttää, kun on päässyt seinälle kuivumaan.

Ihonhoidollista tarvetta vielä jonkin verran...

Kestää kyllä pitkään ennen kuin se on valmis. Nyt kaveri on kuivumassa minun sängyn alla. Vasta ensimmäinen massavaihe on valmis. Mutta niitäkin on monta. Joten ihan heti ei kannata odotella lisää kuvia.

Taas on puuhakas viikko tiedossa. Joka päivä on jotain ohjelmaa. Eilen meni koko päivä tuota naamaa lääppiessä ja virkatessa. Sitten kun alkoi ilta hämärtää, minä vain katselin ikkunasta upeaa syysmaisemaa ja mietin elämää. Miten sitä voikin olla niin onnellinen ihan ilman syytä? Tai oikeastaan enemmän ihmetyttää se, että miten sitten toisena päivänä voi kasvaa jättikikkeli otsassa, vaikka kaikki on ihan samalla tavalla. Aivan sama koti, sama näköala ikkunassa, samat tavarat huoneessa ja samat ihmiset ympärillä. Eilen minä kuitenkin vain virnuilin ihan onnessani. Ehkä tuli syötyä sitä suklaata niin paljon, että tuntui hyvältä sen vuoksi. Tai sitten ihminen vain on erityisen onnellinen silloin, kun saa tehdä koko päivän sitä mitä rakastaa. Minä rakastan massan hinkkaamista. Jos tuollaisesta karheasta möykystä saa siliteltyä esiin jotain kaunista, niin se on aina jotenkin vaikuttavaa, vaikka se kaunis olisi rumaa. (Nuo minun naamat ei yleensä ole mitään missiainesta.)

Joka tapauksessa, nyt innolla uuteen viikkoon. Töitä olisi paljon, mutta kaikki niin mukavaa, ettei työltä edes tunnut. Tapaamisia, Emman syntymäpäivä ja Salaseuran syksyn ensimmäinen kokoontuminen. Paljon iloisia asioita!