Viimeistä viedään.

Ihmeellinen joulu on nyt takana. Siitä minulla ei ole mitään sanottavaa, nautin kotona omassa rauhassa omassa pyjamassa ja untuvatossuissa. Söin kinkkua ja suklaata. Ei mitään erikoismainintaa mihinkään suuntaan, joten hyppään suoraan seuraavaan aiheeseen. Tänään loppuu vuosi. En tiedä miksi uusi vuosi on niin ratkaisevan tärkeä minulle. Ehkä siinä on se uudelleen aloittamisen mahdollisuus tyhjältä pöydältä, vaikka eihän yksi yö sinänsä elämään suurta muutosta tee.

Aloitin tämän blogikokeilun vuosi sitten. Ja nyt vuoden jälkeen huomaan aloittaneeni sen virheellisesti. Vuosikymmen vaihtuu itse asiassa vasta huomenna. Olin hieman hätäinen. Mutta ei se menoa estänyt. Uuden kokemisen vuosi 2010 oli juurikin sitä - uudenlaisten juttujen kokeilua. Vähän vielä hapuilin, mutta suunta on selkeytynyt. Minusta on tullut vahva ja rohkea. Uudet asiat ei olekaan niin pelottavia, kun niitä kokeilee. Ilman varsinaista suunnitelmaa ja budjettia toiseen maahan yksin matkustaminen sadaksi päiväksi on asia, mitä en olisi tehnyt aikaisemmin. Olen maistanut, tehnyt ja nähnyt uusia asioita, niin isoja kuin pieniäkin. Olen löytänyt uutta musiikkia, uusia ihmisiä ja saanut uskomattoman hienoja muistoja. Uuden kokemisen vuosi kannatti.

Nyt kun pääsen mehuttelemaan vuosikymmenen vaihdoksella uudestaan, niin voisin samalla päättää yhden jakson elämässäni. Ja se on persaukisena olemisen jakso. Johan sitä on riittävän monta vuotta harrastettu. Ensi vuosi tulee olemaan vihdoin toisenlainen. Menestyksen vuosi.

Iloista ja turvallista tulevaa vuotta kaikille!

Vihko.

Ihana mentorini lähetti minulle joululahjaksi kirjan. En millään malttanut olla ottamatta varaslähtöä, joten olen sitä lukenut nyt jo parina päivänä. Se on ihana kirja. Sellainen minua kasvattava opus - mitäs muutakaan mentorilta voi odottaa? Se on myös englanninkielinen.

Minä osaan kyllä englantia sen verran hyvin, että pystyn lukemaan kirjoja. Mutta siitä huolimatta aina tulee vastaan sanoja, mitkä eivät ole tuttuja ja mitkä pitää tarkistaa sanakirjasta. Sanakirjaa minulla ei ole, ainoastaan netti. Mutta aina ei jaksa avata konetta vain sen yhden, kahden tai muutaman sanan vuoksi - tekstin kuitenkin ymmärtää ihan hyvin. Joten olen kirjoittanut niitä outoja vastaan tulleita sanoja paperille, että voin sitten myöhemmin ajan kanssa tarkistaa ne, eikä lukunautinto mene pilalle.

Tänään luin kirjaa ja kirjoitin sanalistaa. Ajattelin, että minun pitää hommata vihko, mihin listaan kaikki nämä sanat. Sellainen missä on jokaiselle aakkoselle oma sivu, että ne sanat löytää sitten jatkossakin helposti. Vähän niin kuin sanakirjasta. En kuitenkaan jaksanut lähteä kaupunkiin ostamaan pelkkää vihkoa. Pakkasta ulkona ja kaikkea. Sitten keksin, että miksi ostaa uutta, kun minulla on täällä kotona paperia ja sellainen papereita niputtava laite. Ei nitoja, vaan se sellainen iso laite, millä paperien reunaan tulee muovinen kiinnitys. En todellakaan muista laitteen nimeä, mutta sellainen minulla joka tapauksessa on. Käyttämätön. Ei uusi, ainoastaan käyttämätön. Hankin sen sata vuotta sitten, ehkä juuri tätä tilannetta varten.

Ja nyt minulla on aivan sairaan hieno uusi vihko! Siinä on aakkosia ja välillä värillisiä ja ruudullisia papereita ja hienot kannet. Ja se on uniikki, suomalaista käsityötä, ei maksanut minulle mitään ja kaiken lisäksi se on täsmälleen sellainen, minkä tarvitsin! Välittyykö tyytyväisyys sinne asti?

Onnistumisen ilo on kyllä voimakas tunne.

Yleisön pyynnöstä.

Olen tässä pohtinut ystävyyttä. Ja niitä ihmisiä, joita kutsun tuolla ihmeellisellä sanalla, jota on vaikea selittää. Mietin, mikä minun kaikkia ystäviä yhdistää. En keksi mitään muuta, kuin minä. Suurin osa ei tunne toisiaan. Tutustun ihmisiin omituisissa tilanteissa ja tietyt ihmiset sitten vain jäävät elämääni. Minulla ei koskaan ole ollut sitä sellaista "omaa porukkaa" jonka kanssa tehdään yhdessä reissuja ja pelataan lautapelejä tai mitä nyt ikinä. Joskus tuntuu, että olen jäänyt jostain paitsi, kun oma porukka puuttuu. Mutta minä en taida olla kovin hyvä sellaisessa laumailussa. Juhlissakin aina jään jumittamaan jonkun yhden tietyn ihmisen kanssa koko illaksi, jos löytyy kiinnostava puheenaihe. Tosin minä tuskin koskaan edes käyn juhlissa. Ja sitten toisaalta viihdyn yksin niin hyvin, että siitä on tullut se parempi olotila. Ei kuulosta kovin sosiaaliselta.

Joulu tulee ihan kohta. Ja uusi vuosi. Ne muutamat päivät mitkä vietän yksin. Kissakaan ei asu nyt täällä. Kuinka säälittävää on kököttää joulu yksin kellarissa? Kai se olisi ihan mukavaa, jos olisi joku seuralainen vieressä köllöttelemässä, mutta oikeasti minä en jaksa sitä kamalaa joulutouhotusta. Juhlavaatteita ja korrektia käytöstä aina siihen asti, että joku juo liikaa terästettyä glögiä. Että pitää teeskennellä iloista ja joulumielistä jonkun toisen nurkissa. En ikipäivänä vaihtaisi tätä yksinoloa sukukokousjouluun. Suklaata, pyjamahousut, untuvatossus, terästämätöntä glögiä, muutama ihana joululeffa, hyvää ruokaa ihan mihin tahansa aikaan...
Ei se nyt niin kamalaa voi olla.