Vihko.

Ihana mentorini lähetti minulle joululahjaksi kirjan. En millään malttanut olla ottamatta varaslähtöä, joten olen sitä lukenut nyt jo parina päivänä. Se on ihana kirja. Sellainen minua kasvattava opus - mitäs muutakaan mentorilta voi odottaa? Se on myös englanninkielinen.

Minä osaan kyllä englantia sen verran hyvin, että pystyn lukemaan kirjoja. Mutta siitä huolimatta aina tulee vastaan sanoja, mitkä eivät ole tuttuja ja mitkä pitää tarkistaa sanakirjasta. Sanakirjaa minulla ei ole, ainoastaan netti. Mutta aina ei jaksa avata konetta vain sen yhden, kahden tai muutaman sanan vuoksi - tekstin kuitenkin ymmärtää ihan hyvin. Joten olen kirjoittanut niitä outoja vastaan tulleita sanoja paperille, että voin sitten myöhemmin ajan kanssa tarkistaa ne, eikä lukunautinto mene pilalle.

Tänään luin kirjaa ja kirjoitin sanalistaa. Ajattelin, että minun pitää hommata vihko, mihin listaan kaikki nämä sanat. Sellainen missä on jokaiselle aakkoselle oma sivu, että ne sanat löytää sitten jatkossakin helposti. Vähän niin kuin sanakirjasta. En kuitenkaan jaksanut lähteä kaupunkiin ostamaan pelkkää vihkoa. Pakkasta ulkona ja kaikkea. Sitten keksin, että miksi ostaa uutta, kun minulla on täällä kotona paperia ja sellainen papereita niputtava laite. Ei nitoja, vaan se sellainen iso laite, millä paperien reunaan tulee muovinen kiinnitys. En todellakaan muista laitteen nimeä, mutta sellainen minulla joka tapauksessa on. Käyttämätön. Ei uusi, ainoastaan käyttämätön. Hankin sen sata vuotta sitten, ehkä juuri tätä tilannetta varten.

Ja nyt minulla on aivan sairaan hieno uusi vihko! Siinä on aakkosia ja välillä värillisiä ja ruudullisia papereita ja hienot kannet. Ja se on uniikki, suomalaista käsityötä, ei maksanut minulle mitään ja kaiken lisäksi se on täsmälleen sellainen, minkä tarvitsin! Välittyykö tyytyväisyys sinne asti?

Onnistumisen ilo on kyllä voimakas tunne.