Kevätkuulumisia.

Rankkoja oli työpäivät pääsiäisen aikaan. Puhelin soi kerran ja sekin oli alakerran aulamies joka kertoi, että lähetys on saapunut minulle. Hipsin alakertaan, kirjoitin nimeni lappuun ja sain paketin. Paketista löytyi kirja ja salmiakkia Suomesta! Dracula. Nauratti paljon, oli niin sopivaa, varsinkin kun en ole tuota klassikkoa vielä edes lukenut. Joten sain sen nyt sitten tänne Romaniaan. Mahtaakohan tarina tuntua todellisemmalta näin paikan päällä?

Tässä on ollut vähän kaikenlaista tapahtumaa ja siksi on jäänyt tarinointi vähemmälle. Joku voisi tietysti sanoa, että olen ollut laiska ja saamaton, mikä varmasti olisi myös totta. Joten tässä nyt koosteena pieniä ihmeitä elämästä aurinkoisessa Romaniassa.

Aurinko todellakin on paistanut, mutta vasta viikon sateen jälkeen. Olen jo oppinut valitsemaan reitit niin, että vältän ne järvenkokoiset lammikot, jotka tulevat risteyksiin. Ne ovat ne samat risteykset, joissa se viemäriritilä on osattu laittaa korkeimmalle kohdalle. (Okei, varmaankin maa siitä ympäriltä on vain painunut alemmaksi aikojen saatossa, mutta silti.)

Olen tullut siihen tulokseen, että romanialaiset ihmiset ovat Euroopan hitaimpia. Minulle on kyllä sanottukin, että ihmiset ovat laiskoja, ja ehkä siitä syystä myös hitaita. Itse olen tottunut pohjoismaiseen tahtiin, joten varsinkin nuo aamut metroa vaihtaessa kiristää kuuppaa melko tavalla. Olin varma, että tämä on ainoa maa Euroopassa, jossa ihmiset eivät osaa käyttää metron rullaportaita. Vasen laita liikkuu, oikea laita seisoo. Tämä on sellainen globaali kirjoittamaton sääntö, että säästytään ruuhkilta. Paitsi ei täällä. Täällä vain kaikki pojottaa paikallaan. Ja koska siellä on yleensä olemassa vain se yksi kaponen liuska, tämä tarkoittaa, että muut sitten jonottavat vuoroaan. Pitkään. (Norjalainen kyllä sanoi, että tämä on ihan yleistä Baltian maissa.)

Olen päättänyt muuttaa. Haluan sinisen linjan lähistölle, niin ei tarvitse vaihtaa metroa. Se ei tietysti ole ainoa syy muuttoon, mutta aina aamulla se tuntuu tärkeimmältä. Lisäsyitä ovat veemäiset naapurit, liian kallis vuokra asunnon kuntoon nähden, pelottava kenollaan oleva parveke, sekä se tosiasia, että tarvitsen toisen huoneen...

...koska yllättäen näyttääkin siltä, että minulle tulee ihan oikeasti vieraita Suomesta! Ensimmäinen koekaniini uskaltautuu vierailulle jo ylihuomenna. Kollega Irlannista, toinen KS-kerholainen. Kolmatta ei löydetty, Suhari on kadonnut. Mutta katsotaan mitä seikkailuja tällä kertaa keksimme, ollaanhan sitä kuitenkin Draculan maassa. (Muistin virkistykseksi.)

Meillä oli myös mukavat kemut pyhän Patrikin kunniaksi. Minun oli tarkoitus mennä vain yhden kaverin kanssa, mutta se meni vähän puihin, kun pomo tuli kysymään milloin kyseinen päivä on, pitäisikö mennä juhlimaan. (Ilmeisesti hän muisti CV:stäni, että asuin Irlannissa, muuta syytä tälle en keksi.) Sanoin, että minä menenkin juhlimaan. Hän katsoi minua häkeltyneenä Bambi-silmillään ja kysyi: "Eikö minua olekaan kutsuttu...?" No on tietysti. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Koko tiimi kännäämässä irkkupubissa yömyöhään ja lasku oli yli 900. (Paikallista rahaa, mutta sain tuolla vähän dramatiikkaa tähän tarinaan.) Tässä me juhlimme.

Kuten aikaisemmin kirjoitin, toteutin unelmani ja hankin viimein akvaarion. Minulla on outo kiintymys kaloihin ja haaveilin tästä tosi pitkään, vuosia. En vain koskaan löytänyt paikkaa mihin haluaisin jäädä pidemmäksi aikaa. Nyt löytyi sellainen paikka. Täällä on niin hyvä olla, että perustin perheen. Minä ja 7 veden eläjää. Nimesin ne tietysti työkavereiden mukaan, kun löytyi niin sopivat tyypit. Jorge "can't keep his mouth shut". Christian on se ikkunaa puhdistava kala, joten "Christian sucks". Hugo puolestaan on "the creepiest thing I've ever seen". (Kuvaukset eivät oikein toimi suomeksi.) Puska-Jussi lymyilee vain pusikossa, ADHD ei pysy paikallaan, Lepargi on pilkullinen ja Albino läpinäkyvä. Olin erittäin onnellinen. Kunnes kävi ilmi, että se perhanan Hugo toi mukanaan pilkkutaudin ja tartutti sen kaikkiin. Onni loppui lyhyeen. Nimen antaja totesi tyynesti, että "No, jos minun pitäisi kuolla, niin kyllä minäkin yrittäisin viedä mahdollisimman monta mukana. "Idiootti... Hugo elää nimensä veroisesti. Ostin lääkettä, mutta se oli jo vähän myöhäistä. Ensin pidettiin hautajaiset Christanille. Se oli surullista, koska se pikku imijä oli minun suosikki. Lähtö tuli nopeasti kolmelle muullekin. ADHD:n kohdalla en ollut niin kovin yllättynyt, se kun oli jo kerran pöydällä pomppimassa. Itsetuhoinen kaveri. Tällä hetkellä akvaariossa lymyilee enää siis vain vahva selviytyjäkolmikkoni: Jorge, Puska-Jussi ja tietysti se kaiken pahan alku, eli Hugo. Tästä kaikesta seurauksena minut tunnetaan nyt toimistolla nimellä "Fishkiller".

Naisten juttuja.

Ihanaa naisten päivää kaikille niille, jotka eivät välitä historiasta ja osaavat vain nauttia siitä nykypäivän huomiosta! Virolainen kommunistikaveri toi tytöille töihin aamulla suklaata. Turkkilainen uusi tyyppi toi turkkilaisia herkkuja (kastanjoita?). Töihin tullessa sain ruusun. Myöhemmin tulppaani. Ja sitten vielä myöhemmin nuoret pojat kävivät jakamassa kaikille naisille lisää kukkia. Pomo tilasi pizzaa koko porukalle. Meitä pidettiin kovin hyvänä. Norjalainen tietysti marmatti historiasta ja päivän merkityksestä ja naisiin kohdistuvasta seksismistä ja ennen kaikkea siitä, miten helposti me olemme ostettavissa, kun kaikki vain hymy pyllyssä otimme kukkasia vastaan. Kunnon partypoopperi. Mutta niin suloisella naamalla saa paljon anteeksi. Varsinkin naisilta.

Naistenpäivän teemaan hyvin sopivasti - opin tänään jotain romanialaisista miehistä. Vähän omaa syytä, mutta en ole vielä tottunut tähän maahan, tai lähinnä säähän. Aloitetaan sillä, että täällä on joskus päivällä jo 20 astetta lämmintä. Sisällä ehkä vähän enemmän. Se on sellainen kelpo suomalainen kesäkeli. Joten minä, joka en osaa pukeutua oikein, hikoilen kuin pieni sika. Ja siksi välillä on pakko heittää muutama vaatekerta pois. Tänään sattumalta se alin paita olikin melko suurella kaula-aukolla varustettu. Ja koska en vain mitenkään voinut laittaa vielä takkiakin töistä lähtiessä, paitani paljasti etumusta sopimattoman määrän myös kotimatkalla. (Minun siveellisellä mittapuulla, en ole yhtään sellainen tyrkkytyyppi.) Aurinkolasit päähän, napit korviin ja moisen epämukavuuden voi melkein ohittaa, aivan kuin kerjäläiset. Kaikki suijuikin hyvin aina metroon asti. 

Ensinnäkin, olin ainoa ihminen, jolla ei ollut toppatakkia päällä. Olin tällä kertaa jostain syystä myös sen vaunun ainoa nainen. Toisin sanoen, minä ja liian avonainen paitani olimme suuren mieslauman ympäröimänä metrossa ruuhka-aikaan. Toiseksi ja vertailun vuoksi, Italiassa ollessa sai tottua siihen, että miehet täysin häpeilemättä tuijottivat naisten rinnuksia. Mutta täällä Bukarestissa nämä miehet tekevät sen häpeillen! Erittäin erikoista. Se minua lähinnä oleva mies tajusi tilanteen vakavuuden ja oikeasti tuijotti vaunun kattoa koko sen piinaavan pitkän matkan. Muutkin miehet käänsivät päänsä pois erittäin vaivautuneena, kun jäivät kiinni. Ei edes tuijotuksesta, vaan sellaisesta vaihvihkaisesta vilkaisusta. Mietin, että rikoinko minä nyt jotain uskonnollisia tai kulttuurillisia käytöstapoja, vai ovatko nämä pojat täällä vain saaneet kunnollisen kasvatuksen? Jos osaisin vähääkään nauttia tällaisesta kyseenalaisesta huomiosta, niin se olisi kai ollut imartelevaa. Mutta koska minä olen minä, se oli lähinnä kiusallista. Kauhulla odotan kesää, kun täällä on 20 astetta enemmän. Mutta tämä on toki paljon parempi vaihtoehto kuin se italiaanojen versio.

Oikein ihastuttavaa naistenpäivää kaikille!

Kalat.

Minun astrokalenteri kertoi, että erityisesti tänään olen luova ja ihastuttava. Ja ettei pitäisi rajoittaa itseään. Huomasin tehneeni niin jo kaksi kuukautta, koko sen ajan mitä Romaniassa olen asunut. "Ihastutat tällä kertaa omalla energisyydelläsi, joka saa päät kääntymään kaikkialla, missä kuljet." No niin no... Päät kyllä kääntyivät.

Ensin kokeilin olla rajoittamatta itseäni kodilla. Yleensä pysyn turvallisesti näiden neljän seinän sisällä aina kun mahdollista, mutta nyt minulla oli unelmantoteutusmissio. Joten lähdin jo aamuvarhaisella tarpomaan kohti torimarkettia. Pitkään harhailtuani ympäri hallia, löysin sen kalakojun, jossa vietin aikaa jo aikaisemmin viikolla. Asiaa pohdittuani tulin nimittäin siihen tulokseen, että nyt on oikea aika perheenlisäykseen. Olen jo vuosia haaveillut kultakalasta. Ja siinä pikkukojussa oli juuri sellainen pieni kultakalan menevä lasikuutio. Halusin sen aivan ehdottomasti. Ja koska aamullakin idea tuntui vielä hyvältä, sitä ei enää tarvinut miettiä. 

Pakkasin reppuuni kaksi pussia hiekkaa ja sen pulputtavan asian latureineen. Ja sitten ei muuta kuin tankki syliin ja kotia kohti. Se ei ollut painava, joten arvelin selviäväni ihan hyvin. Kauppias oli samaa mieltä, vaikken usko hänen juuri ymmärtäneen mitä sanoin. Tietysti halusin oikaista suorinta tietä ulos siitä sokkeloisesta hallista. Note to self: Älä oikaise, koskaan. Sinä et osaa sitä. Viimeksi kun olin menossa tapaamaan taiteilijaystävääni ja "oikaisin" lyhyempää reittiä, eksyin kokonaan. Ja kun kysyin neuvoa, joku mieshenkilö opasti minut takaisin siihen, mistä olin tunti aikaisemmin lähtenyt. Joten jouduin ottamaan taksin, että ehdin sovittuun paikkaan sovittuun aikaan.

Tällä kertaa en millään löytänyt yhtään ovea, ainakaan sellaista, joka veisi ulos. Lopulta päädyin sille haisevalle kalaosastolle, jossa on pöydät täynnä mulkosilmäisiä kalanpäitä suut ammollaan. Yritin hengittää vain ulospäin, koska se haju on herkälle nenälleni jotenkin ylivoimaista. Mutta ainakin astrokalenteri oli oikeassa. Päät kyllä kääntyivät, kun pujottelin kalatorin läpi akvaariota sylissä kantaen. Ihmisten kasvoille levisi oikeasti sellainen aito hämmennys. 

Tästä pienestä haparoinnista toivuttuani pesin hiekat ja törötin keittiössä noin tunnin noukkien hiekanjyvien seasta niitä väärän värisiä akanoita, jotka olivat pussiin eksyneet. Jo pelkästään se sai mielen rauhoittumaan. Olin täysin vakuuttunut, että tein oikein, kun päätin toteuttaa tämän haaveen. Minä rakastan kaloja! Ja minä haluan jotain elävää kotiini. Jos se pulputtaa ja saan kuplia, aina parempi. Haaveilin tästä jo Maltalla. Onneksi nyt sitten tajusin, että palkkani kyllä kestää tällaisen kulun, koska täällä on kaikki niin halpaa. Kokokeltainen kultakala ja monni putsaamaan ikkunoita. Ne minä haluan. Sitä paitsi, koti todellakin tuntuu oikealta kodilta silloin, kun siellä on joku odottamassa, eikö totta?

Todellisuudessa haluaisin tällaisen, mutta koska

en ole hirviö, niin tyydyn perinteiseen näkymään.

Naisten juhlat.

Ihan näin ensimmäisenä kerron tärkeimmät uutiset. Vuokraemo vei minut sellaiseen ihmeelliseen kauppakeskukseen, jossa oli monta kauppaa täynnä kaikkea sellaista markkinarojua. Mutta myös LANKOJA! Minä pääsin taas virkkaamaan. Voi että miten tulee ihminen iloiseksi pienestä. Nyt virkkaan patalappuja, että pääsen kokkaamaan, kun asunnon kattilat ovat sellaisia emali-ihmetyksiä, joiden korvatkin kuumuu. Saattaa johtua alla olevista liekeistä, jotka iskee välillä pohjan yli. Tuskin tulen kokkaamaan kovin paljon tästä eteenpäinkään, mutta nyt ainakin on mahdollisuus ottaa kattilasta kiinni polttamatta sormia.

Viime viikolla meni sähköt poikki töissä. Kuului napsahdus ja kaikki valot ja muut systeemit sammuivat. Paitsi ei tietenkään tietokoneet tai puhelimet, koska on niin hyvät packupit. Työnteon ei sovi loppua, vaikka mikä tulisi. Mutta pimeässä joutui pissimään kuitenkin, kun eihän vessassa mitään ikkunaa ole. Onneksi oli puhelin mukana. Pomo osui samaan aikaan huussiin, ja meidän molempien puhelimet oli siinä altaan reunalla valaisemassa. Hän sanoi, että tälläinen himmeä valaistus sopii hyvin päivään, koska täällä on tänään Dragobete. Romanialaisten oma versio ystävänpäivästä.

Eilen oli Mărțișor, joka on kevään aloituksen juhla ja...romanialaisten oma versio ystävänpäivästä. Naiset saavat punavalkoisia ranne- tai rintakoruja, jotka symboloivat väreillään viattomuutta ja rakkautta, väritöntä talvea ja värikästä kesää. Miehet antavat näitä koristeita naisille, jotka sitten pitävät niitä viikon (tai kuukauden). Ja sitten ne ripustetaan puuhun. Olen yhä tästä viimeisestä osiosta vähän hämmentynyt. Minä sain kolme rannekorua (joista yksi ei ehtinyt kuvaan), kaksi sellaista koristeasiaa ja yhden kukan. Heiloja ei kylläkään ihan niin montaa ole, mutta mukavia työkavereita on ja sitten meidän mukakiinalaisesta ravintolasta sain koristeen ja kukan, kun käytiin siellä syömässä. Mainittakoon, että näistä minun "oikeista" ystävästä kukaan ei tällaiseen eleeseen alentunut. Tämä on vain romainialaisten juttu. Minusta aika ihana sellainen kuitenkin.

Horoskooppimerkin takapuolella lukee: INCANIATOR. Eli "Lovely". Sopii hyvin minulle, sehän on just niin kuin ihana ilona. Hehe.

Elämä on muuten ollut aika väritöntä. Töissä menee jo ihan mukavasti. Kotona en juuri ehdi käydä, kun töihin menee matkojen kanssa koko elämä. Sen vuoksi hain kakkostyötä. Ettei vain jää mitään ylimääräistä vapaa-aikaa. 

Viime viikonloppuna pyysin sen söpön metrossa tapaamani pojan käymään ja hämmästyksekseni tyyppi oikeasti tuli. Siis ihan keskellä yötä, taksilla, jostain hevonkuusesta. En ehkä miettinyt ihan loppuun asti sitä lähettämääni viestiä. Mutta mikään ei piristä päivää (tai kuten tässä tapauksessa, yötä) niin paljon, kuin ihastuttava nuorimies. Ja oli ne sitten ehkä kuitenkin treffit. Tunsin itseni puumaksi niin nuoressa seurassa, mutta siinä nyt ei ole mitään uutta.