Kalat.

Minun astrokalenteri kertoi, että erityisesti tänään olen luova ja ihastuttava. Ja ettei pitäisi rajoittaa itseään. Huomasin tehneeni niin jo kaksi kuukautta, koko sen ajan mitä Romaniassa olen asunut. "Ihastutat tällä kertaa omalla energisyydelläsi, joka saa päät kääntymään kaikkialla, missä kuljet." No niin no... Päät kyllä kääntyivät.

Ensin kokeilin olla rajoittamatta itseäni kodilla. Yleensä pysyn turvallisesti näiden neljän seinän sisällä aina kun mahdollista, mutta nyt minulla oli unelmantoteutusmissio. Joten lähdin jo aamuvarhaisella tarpomaan kohti torimarkettia. Pitkään harhailtuani ympäri hallia, löysin sen kalakojun, jossa vietin aikaa jo aikaisemmin viikolla. Asiaa pohdittuani tulin nimittäin siihen tulokseen, että nyt on oikea aika perheenlisäykseen. Olen jo vuosia haaveillut kultakalasta. Ja siinä pikkukojussa oli juuri sellainen pieni kultakalan menevä lasikuutio. Halusin sen aivan ehdottomasti. Ja koska aamullakin idea tuntui vielä hyvältä, sitä ei enää tarvinut miettiä. 

Pakkasin reppuuni kaksi pussia hiekkaa ja sen pulputtavan asian latureineen. Ja sitten ei muuta kuin tankki syliin ja kotia kohti. Se ei ollut painava, joten arvelin selviäväni ihan hyvin. Kauppias oli samaa mieltä, vaikken usko hänen juuri ymmärtäneen mitä sanoin. Tietysti halusin oikaista suorinta tietä ulos siitä sokkeloisesta hallista. Note to self: Älä oikaise, koskaan. Sinä et osaa sitä. Viimeksi kun olin menossa tapaamaan taiteilijaystävääni ja "oikaisin" lyhyempää reittiä, eksyin kokonaan. Ja kun kysyin neuvoa, joku mieshenkilö opasti minut takaisin siihen, mistä olin tunti aikaisemmin lähtenyt. Joten jouduin ottamaan taksin, että ehdin sovittuun paikkaan sovittuun aikaan.

Tällä kertaa en millään löytänyt yhtään ovea, ainakaan sellaista, joka veisi ulos. Lopulta päädyin sille haisevalle kalaosastolle, jossa on pöydät täynnä mulkosilmäisiä kalanpäitä suut ammollaan. Yritin hengittää vain ulospäin, koska se haju on herkälle nenälleni jotenkin ylivoimaista. Mutta ainakin astrokalenteri oli oikeassa. Päät kyllä kääntyivät, kun pujottelin kalatorin läpi akvaariota sylissä kantaen. Ihmisten kasvoille levisi oikeasti sellainen aito hämmennys. 

Tästä pienestä haparoinnista toivuttuani pesin hiekat ja törötin keittiössä noin tunnin noukkien hiekanjyvien seasta niitä väärän värisiä akanoita, jotka olivat pussiin eksyneet. Jo pelkästään se sai mielen rauhoittumaan. Olin täysin vakuuttunut, että tein oikein, kun päätin toteuttaa tämän haaveen. Minä rakastan kaloja! Ja minä haluan jotain elävää kotiini. Jos se pulputtaa ja saan kuplia, aina parempi. Haaveilin tästä jo Maltalla. Onneksi nyt sitten tajusin, että palkkani kyllä kestää tällaisen kulun, koska täällä on kaikki niin halpaa. Kokokeltainen kultakala ja monni putsaamaan ikkunoita. Ne minä haluan. Sitä paitsi, koti todellakin tuntuu oikealta kodilta silloin, kun siellä on joku odottamassa, eikö totta?

Todellisuudessa haluaisin tällaisen, mutta koska

en ole hirviö, niin tyydyn perinteiseen näkymään.