Puutarha.

Olen jo vuosia haaveillut omasta pienestä puutarhasta. Minulla oli sellainen ihanan idyllinen mielikuva tuuheista pensaista ja puista, jotka ympäröivät pienen, kauniin ja siistin pihan, jossa kasvaa yrttejä ja kukkia ja tietenkin hedelmäpuita. Unelmapuutarha muutti muotoaan, mutta siellä se aina mukana tuli, kun ehdin haaveilla. Pikkuhiljaa on alkanut tuntua, että kaikki elämässäni liittyy jotenkin Italiaan, myös tämä puutarhahaave. Muistan istuneeni kotipuutarhassa Italiassa sata vuotta sitten, katsoin villiintynyttä niittyä (jota voisi kutsua myös bambumetsäksi) ja heinikon seassa taistelevia menneiden aikojen istutuksia. Jos minulla olisi puutarha, se olisi kyllä hyvin hoidettu. Ja jos minulla olisi puutarha, minä kyykkisin maata mylläämässä vaikka joka päivä. Halusin kasvattaa omia minitomaatteja. Ripustaa pyykkiä kuivumaan puutarhan läpi menevälle pitkälle narulle. Kuunnella tuulikellojen kilinää pihakeinussa.

Yleensä haavekuvat eroavat todellisuudesta aika tavalla. Tämä kerta ei ole poikkeus. Nyt minulla todellakin on pieni puutarha. Siellä on puita, joista ei saa hedelmiä. Niistä saa oksia, lehtiä ja muuta roskaa. Siellä on pensaiden tynkiä, jotka piti leikata lähes kokonaan pois, koska ne raasut kärsivät hoitamattomuuden tuomista ongelmista. Piha ei ole siisti eikä kaunis. Yrttejä ei siellä kasva, eikä juuri kukkiakaan. Ainakaan tarkoituksella.

Operaatio puskanraivaus.

Otin tämän kesän oppimiskokemuksena. Olin aluksi aivan järkyttynyt, kun huomasin miten vaikeaa tämä on. Yleensähän minä tiedän ja osaan siis aivan kaiken, mutta tuo minun puutarha ei jostain syystä tottele alkuunkaan. Kasvit eivät kasva ollenkaan niin kuin minä haluan. Lähes käsittämätöntä. Tajusin, että hienoista haaveista huolimatta minä olen tässä hommassa ihan älyttömän huono.

Niin, oppimiskokemus. Tänä kesänä olen oppinut esimerkiksi sen, miten tärkeää on omistaa kunnolliset työvälineet. Laatu maksaa vähän enemmän, mutta sijoitus kannattaa ehdottomasti. Fiskarsin oksasaksista tuli paras ystäväni heti alkukesästä. Ja sen jälkeen naapurista, kun sain raivattua kaikki rajapusikot, jotka valtasivat tilaa heidän tontiltaan. Toiseksi tärkeintä on se, että on vahva mies. Siis ei itse tarvitse olla, mutta jos sellainen löytyy jostain siitä lähettyviltä. Elämä helpottuu suunnattomasti, kun joku toinen kaivaa kuopan. 

Pinterest on toiminut hyvänä apuna, sieltä löytyy niin ohjeita kuin ideoita. Yhtä neuvoa jo kokeilin. Olin aivan ihmeissäni, kun luin, että ruusuja voi kasvattaa perunassa. Oksa vaan tökätään kiinni pottuun, ja istutetaan maahan, ruusu alkaa siinä sitten kasvaa. Aivan ihana ajatus tuo, ja mietin, että saan sellaisen ruusurivistön, hyväntuoksuisen polunreunan. Niinpä tökin ruusut pottuihin kasvamaan ja istutin potut ruukkuun. Eipä aikaakaan, kun purkit alkoivat elää.

Oppimiskokemus. Nyt tiedän, että myös ruusujen avulla voi kasvattaa perunoita. Ja tässä vaiheessa sitten tuli se mies tarpeeseen, kun piti kaivaa pelto potuille.  

Olen myös oppinut, että pienillä ompelusaksilla on paras leikata kuivat kukat irti. Ja sen, että kuivat kukat pitää nimenomaan leikata pois, silloin niitä kasvaa lisää. Minulla on aina ollut taipumus tappaa sisäkukat liialla kastelulla. Ulkokukat onnistuin nyt sitten tappamaan vedenpuutteella. En onneksi kaikkia, mutta riittävän monia. Auringonkukat selvisivät, nekin kaksi, joiden taimet mies tallasi lyttyyn. Mutta nämä olivatkin jotain erikoisia italialaisia, hyvin vaaleita ja ilmeisesti lyhyempiä kuin ne jättiläiset joita joskus näkee. Huom! Yhä elossa. Herneet ja porkkanat unohtuivat kaappiin. Siis ne siemenet. Ehkä ensi vuonna sitten pääsevät maahan saakka. Tomaateista kasvuun lähti yksi taimi, jolla on tällä hetkellä pituutta huimat 4,5 cm. Sato saattaa jäädä vähiin tänä vuonna. 

Sain kuitenkin oman keinuni kotiin. Sani ja Joona lahjoittivat minulle jo vuosia sitten vanhan rautajalkaisen keinun, joka vietti muutaman vuoden Siskon pihalla, kun itse luuhasin maailmalla. Nyt sille löytyi paikka, ihan niin kuin aina toivoin. Meillä on myös tuulikelloja, jotka silloin tällöin innostuvat soimaan. Kesä on ollut lämmin. On ollut ihana puuhastella ja kokeilla, oppia lisää kasveista ja virheistä. Ehkä se ei haittaa, että puutarha näyttää kaaokselta, onhan tässä taloremonttikin kesken. Aivan selvästi puutarhani on parantanut minua perfektionismista. 

Parasta tässä kaikessa on kuitenkin ollut se, että voi oman rakkaan kanssa mennä kahville omaan keinuun, omaan puutarhaan. Siellä on hyvä tehdä suunnitelmia ja ihan vain nauttia siitä, että elämä on nyt niin ihanaa.