Hiljaisuutta, pyydän.

Ystäväni huomautti viikolla, että minun pitäisi kirjoittaa enemän blogia. Olen samaa mieltä, blogin kirjoittaminen saa aina ajatukset järjestäytymään tavoitteellisemmin. Kirjoittaminen oli nuorempana minulle työkalu, jolla hallitsin pään sisäistä kohinaa. (En ole ainoa jonka päässä kohisee, enhän? Tämä on ihan normaalia, onhan?) Kohina ei varsinaisesti ole helpottanut iän myötä, mutta olen keksinyt muitakin keinoja sen hallintaan, kuten ne aamusivut. (Joka on muuten myös kirjoittamista... Äh, never mind.)

Tein ihmeellisen huomion tuossa viime viikolla. Minulla on ollut jo vuosia sellainen hillitön halu hiljaisuuteen. En ole halunnut mitään muuta, kuin hiljaisen kodin. (No olenpas halunnut, paljonkin kaikenlaista, mutta tämä on ollut siis sellainen kestosuosikki ja hyvin vahvana mielessä aina.) Missään ei tunnu olevan tarpeeksi hiljaista, edes täällä hevonkuusen kannon alla. Huomasin, että olen aina kaivannut hiljaisuutta, hiljaisuudessakin. Ja sitten yhtäkkiä tuli mieleen, että ehkä syy ei olekaan paikassa. Minun oma mieli on se, joka ei hiljene koskaan - päässäni ei ole koskaan hiljaista. Wow. 

Joskus sitä saa sellaisia upeita älyoivalluksia, että tuntee itsensä suorastaan fiksuksi. Tämä ei ollut kuitenkaan sellainen. Pitikö oikeasti muuttaa yli 50 kertaa ja sinkoilla sinne tänne etsimässä hiljaisuutta meluun, jonka toin aina mukanani? Huoh.

Noh, yksi tämän vuoden teemoista on armollisuus, ennen kaikkea itselle. Näköjään sitä joutuu harjoittelemaan ja harjoittamaan aika paljon. Menneet on menneitä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.  Let. It. Go. 

Päänsisäiseen hiljaisuuteen ei ole pomminvarmaa ohjetta. Ei ole avainta mielen lukkoihin. Kukaan ei voi opettaa mielen tyhjentämistä, koska kukaan ei voi tietää miltä toisesta tuntuu, mitä toinen ajattelee ja miten asiat kokee. Meditointi auttaa, vaan sitäkään ei voi kukaan oikeasti opettaa toiselle. Se on oma inside-juttu, joka pitää vain itse oivaltaa. Olen kahdehtinut niitä ihmisiä, jotka osaavat kuin sormia napsauttamalla vajota tilaan, jossa kukaan ei häiritse, ei edes oma pää. Samalla minusta on aina tuntunut, etten osaa meditoida, että en voi oppia sitä. En ainakaan ennen kuin löydän paikan, jossa on tarpeeksi...hiljaista.