Sogno Rosa.

Haparoivin kätösin tartuin kynään ja aloin kirjoittaa pitkästä aikaa. (Ja kun sanon kynään, tarkoitan tietenkin näihin koneellisiin apuvälineisiin.) Olen jo tovin harkinnut blogin pariin palaamista. Nyt vanhempana ja viisaampana ja huomattavasti paremmassa paikassa olevana. Henkisesti ja fyysisesti. En todellakaan aio listata kaikkea mitä tapahtui viimeisen...sanotaan viiden vuoden aikana, koska aika paljon. Sen sijaan aloitan aivan tyhjältä pöydältä. Jatkan siitä missä olen, en siitä mihin jäin. AI antoi vinkin, että voisin vaikka kirjoittaa siitä miltä tuntuu tämä kirjoittamisen aloittaminen. Pelottavalta. Mukavalta. Oikealta. 

Se on jännä miten unelmat tuppaa toteutumaan. Kun on hyvässä fiiliksessä, eli vastaanottavassa energiassa, niin mukavia asioita tapahtuu. Ja nyt on todella helppo olla hyvässä energiassa, sillä niin moni unelma on jo toteutunut! Ihana kierre. Halusin Italiaan takaisin, ja viime syksynä viimein pääsin sinne lomailemaan. Se reissu puolestaan avasi lukkoja, joista en ollut edes tietoinen, ja sitä kautta terveydentilani parani huomattavasti. Italiassa sydämen vei ihanat pinkit kivitalot, ja olin valmis muuttamaan niistä jokaiseen. Suomeen palattuani ihme tapahtui, ja sain uuden kodin, ihanan pienen pinkin kivitalon, hyvinkin samanlaisen, jollaisista mieluilin siellä Italiassa. En tiennyt, että Suomessakin on tällaisia. Talo sai nimekseen Sogno Rosa - pinkki unelma.

Taloa ympäröi ihana vanha puutarha, aivan liian suuri minun hoidettavaksi. Edellisellä omistajalla oli muutenkin etulyöntiasema minuun nähden. Ei voi mennä pieleen, jos nimikin on Taimi. Minun nimen avulla saan korkeintaan naapurit nauramaan istutuksilleni. Kiva tietysti olla sillä tavalla muiden ilona. Tuli mieleen, kuinka koulussa ollessani katsoin paljon jenkkiläisiä elokuvia ja sarjoja, ja minua ärsytti suunnattomasti, että rikkailla oli aina meksikolainen puutarhuri. Se oli aina joku maahanmuuttaja. Ilmoitin silloin suureen ääneen, että jos minä joskus saan puutarhan, niin palkkaan valkoihoisen puutarhurin! Ja viime viikolla sen tajusin, kun nuorimies tuli taas leikkaamaan nurmikkoa ja siistimään pensaita... Nyt minulla on se valkoihoinen puutarhuri! Uskomatonta. Mutta näin ne unelmat toteutuvat, yllättävillä tavoilla, kun vain antaa hyvän tapahtua.