Erimielisyyttä.

Hyvää huomenta! Tänään on se mainostamani puuhakas päivä. Toimintaa ja tehokkuutta. Sen kyllä piti olla jo eilen, mutta toisin kävi. Kello oli yli keskipäivän kun huomasin, että olin puuhakkaasti saanut tehnyt aamulapan ja syönyt sen. En mitään muuta. Arvelin, että ehkä olin tällä kertaa väärässä. Ehkä sunnuntai on sunnuntaina, vaikka pitäis sen myös lauantaina. Joten päätin panostaa maanantaihin, viikon parhaaseen päivään!

Jostain syystä minun ikkunasta ei näe tänään. Se on puoliksi huurtunut. Ja vielä sillä tyhmällä tavalla, että keskeltä menee sellainen metrin leveä sumea kaistale ylhäältä alas saakka. En ymmärrä. Enkä näe maisemaa. Mutta sehän ei haittaa yhtään tänään, koska puuhastellessa ei ehdi kuitenkaan maisemia ihastelemaan. Kävin silti puuhakkaasti tekemässä ikkunan tiivisteisiin isomman kolosen. Jos vaikka auttaisi. Turvallista tasapainoilla kuudennessa kerroksessa ison avoimen ikkunan vieressä pehmeällä sängyllä veitsen kanssa. Eikä se edes auttanut. Mutta tulipahan tehtyä kuitenkin.

Aloitin eilen tyhjentämällä yläkaapit. Tai se oli tavoitteeni. Todellisuudessa sain kaappien ovet auki ja yhdeltä hyllyltä vähän tavaraa pois. Sevästi ei ollut sellaisen toiminnan aika. Mutta sain minä kuitenkin raivattua tyhjäksi tuon lavapöydän. Siinä oli suuri pakollinen homma, koska en päässyt jatkamaan naamiota ennen kuin se on tehty. Ollaan edetty siihen maalausvaiheeseen, ja se vaatii pöydän. No, en minä kyllä päässyt jatkamaan naamiota tyhjennyksen jälkeenkään, koska oli jo niin myöhä, että piti olla hiljaa. Vaan ei se homma silti hukkaan mennyt, olen nimittäin nyt lopulta päättänyt myydä tuon pöydän, joten siitä on saatava kuva. Yksi niitä harvoja huonekaluja, joista luovun hammasta purren.

Tänä aamuna tuli vastaan JUTTU otsikolla: 8 parasta asiaa sinkkuudessa, joita parisuhteessa elävät kadehtivat. Siihen oli listattu seuraavat asiat: deittailu, flirttailu, ihastuminen, vapaa-aika, ystävät, uni, vapaus ja oma elämä. Nyt täytyy kyllä sanoa, että mitä ihmettä? Järkyttävää soopaa. Otti päähän, että menin sen edes lukemaan, koska nyt sitten on pakko aiheesta kirjoittaa. Tuolla tavallako ihmiset ajattelevat? Näinkö muiden aivot toimii? Koska minulle tuossa ei ollut yhtään kohtaa oikein. Ihastuminen on kamala tunne. En voi syödä, eikä ajatella, eikä saa mitään aikaan. Ja deittailu se vasta kamalaa onkin! Pitää yrittää tehdä vaikutus ja olla edustava samalla kuin on oma hermostunut itsensä. Minä en edes osaa fllirttailla. Ystävät eivät liity mitenkään aiheeseen, eikä vapaa-aika. Niitä joko on tai ei ole. Ja uni?! Hei oikeesti nyt. En minä sen paremmin nuku olin yksin tai en. Ja tuon perustella ei kyllä kannata edes suhteeseen ryhtyä, jos se tarkoittaa, että menettää vapauden ja oman elämän. Anteeksi nyt vaan, mutta minua ärsytti tuo kirjoitus. (Vaan peitin sen onneksi tosi hyvin.)

Yksi linkki on ihan pakko jakaa. Sellainen mukava juttu. Tuon edellisen päälle kaivataan nyt jotain oikeasti hyvää. Anna lähetti eilen TÄMÄN linkin, kummasti piristää päivää. Varsinkin jos sattuu pitämään kisuista ja kuumis kolleista. (Minä satun.)

   

Koti ja kuolema.

Saatiin puolimuutto tehtyä Aatun kanssa. On se vain kultainen mies! Ehkä noin sadastuhannes muutto meni jo rutiinilla. Poikkeuksellisesti tällä kertaa sain kaikki tavarat heti samana päivänä niille ensimmäisille tilapäisille paikoilleen. Tällainen muuttosysteemi on hyvä. Jos tuo kaiken kaman yhdellä kertaa, saa elää kaaoksessa kuukauden. Nyt minulla on toivoa, hyvin hallittu kaaos ja selkeä toimintasuunnitelma.

Nyt minulla on myös ikkuna! Se on vielä hyvin likainen, mutta ei niin pahasti, ettenkö näkisi huippuhienoa näköalaa! Olen niin keskustassa, että kirkkopuisto näkyy, ja sen verran korkealla, että satama näkyy. Ja Harju. Liikenteen melu ei haittaa täällä ylhäällä yhtään, mutta kuulen silti Kaupunginkirkon kellot, laivojen satamaantulosumutorvisoitot ja Harjun iltasoiton. Ihan parasta!

Mietin, että pitäisi mennä käymään jumalanpalveluksessa. Ihan mielenkiinnosta siis. En ole tainnut koskaan käydä, ilman jotain pakottavaa syytä. (Rippikoulu tai kuoron esitys.) Voisi oikeasti mennä kuuntelemaan mitä sellainen tarkoittaa. En kerro kellekään, etten kuulu kirkkoon, vaikka tuskin siellä on ketään ovella tarkistamassa passia. Voisin myös tehdä muistiinpanoja.

Tämä kaikki johtuu nyt siitä, että tajusin olevani kuolevainen. Minulle tehtiin hyvinvointimittaus, joka kertoi etten olekaan hyvinvoiva. Samaan syssyyn selkeä ikäkriisi iski ilmat pihalle. Yhtäkkiä päässä oli synkkiä ajatuksia. Minä olen vanha. Minä kuolen, enkä ole ehtinyt tehnyt yhtään mitään mainittavaa. Se oli äärettömän ahdistava tunne. En ole menossa uskoon, minun uskomukset ovat jo ennestään hyvin vahvat, vaikkakin eroavat suuresti kirkon suuntauksesta. Mutta minä tajusin, että vaikka olen suomalainen, mikä on monen muumaalaisen ja Kari Tapion mielestä ETUOIKEUS, minä en silti tee mitään suomalaista. Siihen tulee nyt muutos. Minä olen täällä, joten aion siitä myös nauttia. Sen lisäksi, että minulla on menossa MENESTYKSEN vuosi, nyt saa myös alkaa supisuomalainen kesä. Se on ihan uutta. Minun suomalaisuus kun tule esiin vain siinä vaiheessa, kun tunnen suunnatonta tuskaa Suomen jääkiekkoleijonien hävitessä Ruotsin kruunupäille. Minä haluaisin tuntea myös niitä hyviä suomalaisia tuntemuksia.

Heitän haasteen. Mitä suomalaiset tekevät? Anna jotain vinkkiä, mitä voisin kokeilla. Ja sanon jo ihan heti, että en aio toteuttaa kaikkea, joku kuitenkin ehdottaa jotain akankantoa. Mutta oikeasti. Antakaa jotain hyviä vinkkejä. Lupaan raportoida kokemuksistani, kunhan niitä kertyy. Viestejä, kommentteja tai/ja meiliä. Kiitos!

Näkymä uuden kodin ikkunasta tänä aamuna.

P.S. En todellakaan laula kuorossa. Se oli nuoruuden hairahdus. Kokeilin vain vähän, koska kaveritkin kävivät siellä. Olin nuori ja altis muiden vaikutukselle.
 

Ikkuna.

Tämä kellarikotini jaksaa yhä hämmästyttää minua. Erityisesti asunnon edellinen asukas, joka on tehnyt tämän "remontin". Käytän nimitysti edellinen asukas, koska en tiedä kuka tämän "remontin" on oikeasti tehnyt. Käytän lainausmerkkejä sanan "remontti" yhteydessä, koska sen verran mystisiä tekniikoita on käytetty, että italialaisetkin jäävät ihan heittämällä kakkoseksi ideoinnissa. (Italiassa opin mm. sen, että maali auttaa kaikkeen. Sillä voi korjata halkeilleet puiset asiat. Se poistaa ruosteen. Ja homeen. Maali on kertakaikkiaan ihmisen paras ystävä.) Joka tapauksessa, viime talvena oli täällä sisälläkin melko viluisaa. Tänään ymmärsin miksi.

Viime viikolla päätin tiivistää ikkunat, näppärä kun olen. Ensin kävin ostamassa tiivistenauhaa suosikkikaupastani. (Mitään mainostamatta kerron, että nimessä on irtokirjain ja loppuosa on metallia.) Kotona huomasin, että ikkunoita ei saa auki, koska verhotankojen pidikkeet ovat ruuvattu kattoon niin, ettei ikkuna yksinkertaisesti mahdu aukeamaan. Ruvasin kiinnikkeet irti. Samalla irtosi myös muovinkappaleita ja seinänpalasia. Korjasin vahingot. Huomasin, ettei minun asunnosta löydy sellaista kahvaa, millä ikkunan saisi auki.

Seuraavana päivänä kävin taas lempikaupassani. Sain kuulla, että kahvan nimi on avain, ikkuna-avain. Kotona väänsin ikkunan auki. Mitään ei tapahtunut. Väänsin lisää, ikkuna alkoi raksua. Tungin hitaasti, mutta varmasti kasvavaan rakoon rautaesineitä ja kampesin luukkua auki. Yksi raksahdus havahdutti sen verran, että päätin lopettaa. Nyt se perkele hajoaa käsiin. Kiroilin paljon ja päätin luovuttaa. Väänsin vielä kahvasta ikkunan takaisin kiinni. Luukku aukesi. Voi *****! Ikkuna on siis ollut auki koko talven ja nyt sitten suljin sen, jotta voin vääntää sitä väkisin auki ties miten päin.

Okei. Ikkuna oli nyt auki. Hurraahuuto sille. Tiivisteitä ei ollut. Mutta sen sijaan ulompi ikkuna oli "tiivistetty" maalarinteipillä. Se oli kirjaimellisesti vain teipattu kiinni. Sisemmän ikkunan karmeissa oli paikka paikoin lähes kokonaan maatunutta ihme haperoa. Tässä vaiheessa taas kiitosta edelliselle asukkaalle, joka ei siis ollut edes avannut luukkua, vaan maalannut seinät ja ikkunan karmista työntyvät tiivistehaperot siitä vain päältä. Rapsuttelin niin sanotut tiivisteet ja maalikökkäreet irti. 

Kellariasunnon perinteitä kunnioittaen liimasin tiivistenauhan maalarinteipin paikalle, tuota ulompaa ikkunaa kun ei voi avata. Kirjoitin kyllä seuraavalle asukkaalle viestin asiasta ja rullasin sen ikkunoiden väliin jemmaan. (Tiedän ettei tätä kuulu tehdä näin, mutta perinteitä on kunnioitettava, ja sitä rataa. En halua, että kukaan kirjoittaa minusta minnekään vastaavaa.)

Pesin lasit ja lisäsin ulkoikkunaan lapun missä lukee: "Hymyile! Sinua kuvataan." Tuon tarkoitus on siis hätyyttää ihmiset tupakoimaan vähän kauemmaksi ainoasta tuuletusikkunastani. Laitoin kyllä siihen alle hyvin pienellä tekstin: "(Mahdollisesti. Eihän sitä koskaan tiedä.)" koska en pidä valehtelusta.

Nyt minulla on puhtaat tiiviit ikkunat tällä yksityisellä puolella. Aivan mahtavaa! Seuraavaksi lisään yksityiselle puolelle myös sitä yksityisyyttä ompelemalla ikkunaan verhot. Mutta se onkin sitten jo aivan uusi tarina.