Lista.

Viikonloppu piti sisällään ystäviä, keskustelua, taidenäyttelyn avajaiset ja selkeän suunnan pitkäksi aikaa. Hauska kyllä miten Universumi komppaa. Kun selvitin itselleni mitä haluan, ja sitten tein päätöksen suunnasta, niin kaikki palaset alkavat loksahdella paikalleen. Tämä Universumi on niin mahtava! Aina saa kaiken mitä toivoo. Aivan ihanaa.

Pyysin Universumilta Aatulle kunnollisen tyttöystävän ja itselleni kunnollisen poikaystävän. Molemmat saatiin mitä haluttiin. Tuli vähän puskista, mutta olen huomannut, että siellä on kaikki parhaat jutut. Tämäkin aivan ihana tapaus. Mainitsin minun valokuvaajalle, että voisit sitten samalla ottaa minun uudesta poikaystävästäkin kuvan. "Ja siis tämä uusi ihana poikaystävä on ihan oikea henkilö nyt, eikä mikään kalenteripoika seinällä?" Ja sitten vielä jatkoi melkein selitellen: "Siis sen suhteen, että siitä on helpompaa ottaa kuva." Niin. Koska sehän on luonnollisesti ihan normaalia, että joku on suhteessa seinällä roikkuvan alusvaatemallin kanssa (tai sellaisen kuvan). Minua nauratti aika paljon, mutta sitten toisaalta, ystäväni ovat olleet seurassani aika paljon. Ehkä mikään ei enää yllätä ja kaikki todellakin on mahdollista.

On tämä ihan oikea ihminen. Iho ja hassu tukka ja kengät ja kaikki. Paitoja vissiin vähemmän, mutta kuitenkin. Minä katselen mieluummin paidatonta poikaystävää. Kannattaa tosiaan tehdä näitä toivelistoja Universumille ja sitten yksi kerrallaan keskittyy sellaisen saamiseen. Toimii.

Suunta
Poikaystävä

Työpaikka

Uusi koti
Kirja

Elämä hymyilee. Minäkin hymyilen. Ja glögiäkin oli jo tullut kauppoihin!
 

Aleksis Kivi.

On olemassa ystäviä. Ja sitten on tosiystäviä. Sain kerran ystävänpäivänä viestin, jossa sanottiin: "Ystävä on ihminen, joka tulee sunnuntaiaamuna hakemaan sinut putkasta. Mutta tosiystävä on sellainen, joka istuu vieressäsi sellissä ja kysyy, että miten hitossa me tänne päädyttiin." Ymmärrän eron. Ja nyt nimiä mainitsematta, tosiystävä antoi minulle lahjan.

Tuli tarpeeseen. Kiitos, Aatu!

Hoidettiin eilen myös viimeinen varastontyhjennys keikka. Annen vintti on nyt minun rojusta vapaa, siellä on enää ruokapöytä ja neljä tuolia odottamassa. Ne odottavat joitakin toisia, sillä minä haluan myydä ne. Pöydälle taisi jo löytyä uusi omistaja, mutta neljä tällaista tuolia etsii vielä uutta kotia. Niissä on tosi mukava istua, vaikka ei uskoisi. Pitäisin ne itse, mutta lentokoneissa on niin kamalan tarkat painorajoitukset.

Peppua päin.

Tänään oli Salaseuran Firenzeilta. Lähdin ensimmäisten joukossa pois, vaikka tarjolla oli punaviiniä. En tiedä mikä minua vaivaa. Jotenkin olen jäänyt siitä kelkasta. Siitäkin kelkasta. Tuntui vieraalta, vaikka moni tuttu oli paikalla. Ehkä minun on aika jatkaa matkaa. Salaseura oli yksi niitä harvoja hyviä asioita täällä. Ja nyt... Olin tosi ulkopuolinen. Muutos on tulossa. Sen tuntee jo kehossa.
 

Tyttöjen ilta.

Otin muistikirjan mukaan tyttöjen iltaan siltä varalta, että ne kaikki tulevat upeat elämänohjeet eivät vain unohdu. Aamulla katsoin tehtyjä muistiinpanojani. Olin tyrmistynyt.

"Ei mainoksia tai laskuja."
Ongenma = ongelma ratkaistu.
(Littyy onkimiseen, en muista miten.)
3D seksiä.
Maakuntaretki Iihin.
Biisejä ja piuha.
(Seuraavaan tyttöjeniltaan.)
Aidot ikealaiset lasit.
Lusiikkia.
Koktailtikut ruostumatonta terästä. Not.
(Veitsi oli ruosteessa.)
Anne & Ilona on ahdasmielisiä jäykkiksiä.
Munkeilla YT neuvottelut.
Boys boys boys aa lykke paa molissa.
Pirisevä VodkaBattery.

Todella vaikea sanoa, oliko vaivan arvoista. Mutta ainakin teimme parhaamme. Ja Aatu pääsi henkilökohtaiseen tavoitteeseensa. Ehkä ensi kerralla kirjaan ylös muutakin, kuin ne avainsanat.
 

Luova nero.

Minun ikkunan takana kävi eilen tirkistelijäharakka. Se räpytteli siipiään ja istui jonkin aikaa, kurkisteli sisälle huoneeseeni. Kävi varmaankin ihailemassa juuri näyteikkunalle asettamiani Onni askeja ja rannekkeita. Pikkulinnut olivat selvästi laulaneet, että täältä saa ostaa onnea, joten harakka kävi tarkistamassa tilanteen. Samalla keksin, että laitan tuohon ikkunaan Huone 13 mainoskyltin. Aloitin tekemään sellaista jo kesällä erinäisistä raajoista, mutta en sitten keksinyt sille paikkaa, joten kyltti jäi kesken ja sille ajatuksen ja aloitetun asian tasolle. Mutta nyt minulla on paikka. Joten voin ihan hyvin tehdä ne kirjaimet loppuun.

En pidä ihmisistä, joilla on neliönmalliset silmälasit. Ensin mietin, että en pidä sellaisista laseista, mutta tajusin, että se ihmistyyppi, joka valitsee niin kamalat lasit, on sellainen ylijähmeä ja joustamaton ja ylikriittinen. Ja tämänkin tiedon pohjaan taas TV tarjontaan. Aina kun näen selkeästi nelikulmaiset silmälasit, se roolihenkilö on juuri se veemäinen kaveri. Puvustaja on tehnyt hommansa hyvin ja hankkinut ne sellaiset lasit juuri sille tyypille.

Joku sanoo taas, että mietin outoja asioita. Mutta olen minä muutakin miettinyt. Tavoitteita ja taidetta. Niistä on vain vaikea kirjoittaa. Haluaisin laittaa tänne aina upean kuvan siitä upeasta teoksesta jonka olen saanut valmiiksi. Mutta aika moni valmistuu tosi hitaasti ja kuvien ottaminen unohtuu. Osittain siksi, että kaikkea ei vain pysty tekemään kerralla. Tai ehdi. Tai jokin todella oleellinen osa puuttuu. Nyt kun katson ympärilleni, noiden irtomatskujen lisäksi tässä ihan jo sänkyni vieressä on paljon keskeneräistä.

1) Naamio kuivumassa seinällä. (Ollut kuiva jo ainakin viikon.)
2) Rasismin vastainen rakkaustaulu, josta puuttuu yksi pieni sydän. Ja ehkä lakkakerros, en ole ihan varma miten se homma etenee. (Tein sen eilen.)
3) Kenkä, josta puuttuu reunapitsi ja pohjan rajaava nauha. Myös sisäpuoli on yhä mysteeri, en vielä tiedä mitä sille tapahtuu. (Myös tehty eilen.)
4) Torso, jolta puuttuu ulkoasu kokonaan. En ole osannut päättää teenkö hänelle palapelipuvun, vai teenkö siitä keltaisen työn näyttelyyn. Nämä asiat eivät toki rajaa toisiaan pois, mutta jotenkin minusta tuntuu, että valkoisena ne palat näyttävät varmasti hienommilta. En osaa päättää. Mitä mieltä olet?
5) Piirros nimeltä Pala kurkussa. Odottaa täydellisiä kehyksiä. (Tehty eilen.)
6) Vino pino kehyksiä, joita pitää tuunata ja joiden sisälle pitää tehdä taidetta. Yksikään näistä ei ole sopiva tuohon eilen tehtyyn kuvaan.

Antaa hyvin viitettä siitä missä asun. Puuhapajassa. Silloin joskus kellarissa asuessani minulla oli keittiö, mutta koska en tiedä mitä sellaisella tehdään, se tila oli oikeasti minun työhuone. Makasin kerran siellä lattialla ja mietin, että olisipa kiva, jos joskus olisi sellainen paja, jossa voisi välillä nukkuakin. Kaiken sen luovuuden keskellä, minkähänlaisia unia silloin näkisi? Ja nyt minä elän sitä. Asun puuhapajassani. Unet ovat yhtä hämmentäviä kuin kellarissa. Ainoa miinus tässä paikassa on tuo uskomattoman upea maisema. Välillä pysähdyn ihan vain katselemaan ulos. Kellarin panssarilasi-ikkunoista ei nähnyt mitään, joten kaikki keskittyminen jäi seinien sisäpuolelle.

Meillä on tänään tyttöjen ilta. Aatu järjestää ne. Juu, hän on kyllä mies, mutta jostain syystä tässä nyt vain kävi näin. Mennään Annen kanssa Aatun luokse, hän kokkaa meillä ja ilmeisesti aikoo myös juottaa meidät melko humalaan. Samalla juorutaan ja haukutaan kaikki miehet. Ja sitten Aatu antaa elämänohjeita siitä kuinka miesten kanssa voi elää ja minkälainen on kunnollinen poikaystävä. (Eli ei siis ainakaan sellainen, jota olemme Annen kanssa aiemmin kokeilleet muutaman kerran.) Aatu tietää nämä jutut. Annella on myös minulle lahja. En tiedä miksi. Mutta olen iloinen siitä. Minullakin on lahja Annelle. Aatu saa lahjaksi viihdyttää kahta upeaa naista. Eli melkoinen ilta tulossa.

Vielä pieni pähkinä tähän aamuun. Tämä kuva tuli eilen vastaan ja yllätin sillä itseni täysin. Osasin heti. Käsittämätönä, olen ollut salaa nero.

Just call me genius.

   

Voihan ralli, osa 2.

Alkaa pikkuhiljaa helpottaa ralliolot. Eli iltaan asti meni. Mutta toisaalta, eilinen meni aamuun asti, kun löytyi se skottimekaanikko seuraksi sitten kuitenkin. On se vaan hauska kaveri.

Lyhyt versio eilisen kulusta. Alkuillasta menin terangille istumaan ihanien ottovanhempieni kanssa. Olivat menossa katsomaan Paulaa. Itse en viitsinyt maksaa lipuista, kun en sillä tavalla henkeen ja vereen fanita, mutta olisihan se tietysti ollut hauska nähdä hänet livenä edes kerran elämässä. Kappas vain, ottovanhemmilla olikin yksi ylimääräinen lippu, joten pääsin sitten kuitenkin rallialueen huminaan. 

Samalla reissulla tapasin ihanan vara Loebini, eli Suosikkikuskin! Olisihan se pitänyt arvata, että ralleista ne parhaat kuskit löytyvät. Tapasin myös Mentorini pitkästä aikaa ja hänen uuden miehen. Illalla istuttiin baarissa Aatun ja Emman kanssa. No, oli siellä myös muutama tuhat muutakin mukana, mutta kuitenkin. Oikein hyvät rallit minun osalta.

Siellä se Paula kuuntelee Tomppaa.

Muuta lisättävää ei tänään oikeastaan ole. Heikottaa hieman. Käytiin kuitenkin Aatun kanssa lankaostoksilla. Minusta se on aina hienoa ja kunnioitettavaa, että ralleissa riehunut krapulainen tosimies viettää aikaa sunnuntaipäivänä Anttilan lankaosastolla. Arvostan.

Tänään luovun tästä: DVD elokuvat, 3 kpl. The last king of Scotland, Colour me Kubrick ja L'adversaire (Valhe). Kaupan päälle saat silmittömän ahdistuksen ja kuvotuksen. Forest Whitaker ja Skotlanti on ihan kärkipäässä suosikkilistallani, mutta myyn nämä, koska en jumalauta enää koskaan haluan nähdä mitään näin ahdistavaa. Uudenveroisia, pyydän 6 €.

   

Koti ja kuolema.

Saatiin puolimuutto tehtyä Aatun kanssa. On se vain kultainen mies! Ehkä noin sadastuhannes muutto meni jo rutiinilla. Poikkeuksellisesti tällä kertaa sain kaikki tavarat heti samana päivänä niille ensimmäisille tilapäisille paikoilleen. Tällainen muuttosysteemi on hyvä. Jos tuo kaiken kaman yhdellä kertaa, saa elää kaaoksessa kuukauden. Nyt minulla on toivoa, hyvin hallittu kaaos ja selkeä toimintasuunnitelma.

Nyt minulla on myös ikkuna! Se on vielä hyvin likainen, mutta ei niin pahasti, ettenkö näkisi huippuhienoa näköalaa! Olen niin keskustassa, että kirkkopuisto näkyy, ja sen verran korkealla, että satama näkyy. Ja Harju. Liikenteen melu ei haittaa täällä ylhäällä yhtään, mutta kuulen silti Kaupunginkirkon kellot, laivojen satamaantulosumutorvisoitot ja Harjun iltasoiton. Ihan parasta!

Mietin, että pitäisi mennä käymään jumalanpalveluksessa. Ihan mielenkiinnosta siis. En ole tainnut koskaan käydä, ilman jotain pakottavaa syytä. (Rippikoulu tai kuoron esitys.) Voisi oikeasti mennä kuuntelemaan mitä sellainen tarkoittaa. En kerro kellekään, etten kuulu kirkkoon, vaikka tuskin siellä on ketään ovella tarkistamassa passia. Voisin myös tehdä muistiinpanoja.

Tämä kaikki johtuu nyt siitä, että tajusin olevani kuolevainen. Minulle tehtiin hyvinvointimittaus, joka kertoi etten olekaan hyvinvoiva. Samaan syssyyn selkeä ikäkriisi iski ilmat pihalle. Yhtäkkiä päässä oli synkkiä ajatuksia. Minä olen vanha. Minä kuolen, enkä ole ehtinyt tehnyt yhtään mitään mainittavaa. Se oli äärettömän ahdistava tunne. En ole menossa uskoon, minun uskomukset ovat jo ennestään hyvin vahvat, vaikkakin eroavat suuresti kirkon suuntauksesta. Mutta minä tajusin, että vaikka olen suomalainen, mikä on monen muumaalaisen ja Kari Tapion mielestä ETUOIKEUS, minä en silti tee mitään suomalaista. Siihen tulee nyt muutos. Minä olen täällä, joten aion siitä myös nauttia. Sen lisäksi, että minulla on menossa MENESTYKSEN vuosi, nyt saa myös alkaa supisuomalainen kesä. Se on ihan uutta. Minun suomalaisuus kun tule esiin vain siinä vaiheessa, kun tunnen suunnatonta tuskaa Suomen jääkiekkoleijonien hävitessä Ruotsin kruunupäille. Minä haluaisin tuntea myös niitä hyviä suomalaisia tuntemuksia.

Heitän haasteen. Mitä suomalaiset tekevät? Anna jotain vinkkiä, mitä voisin kokeilla. Ja sanon jo ihan heti, että en aio toteuttaa kaikkea, joku kuitenkin ehdottaa jotain akankantoa. Mutta oikeasti. Antakaa jotain hyviä vinkkejä. Lupaan raportoida kokemuksistani, kunhan niitä kertyy. Viestejä, kommentteja tai/ja meiliä. Kiitos!

Näkymä uuden kodin ikkunasta tänä aamuna.

P.S. En todellakaan laula kuorossa. Se oli nuoruuden hairahdus. Kokeilin vain vähän, koska kaveritkin kävivät siellä. Olin nuori ja altis muiden vaikutukselle.
 

Idea.

Heräsin tänään taas siihen, että päässäni säteili loistava idea. En tajua miten sellaiseen voi herärä. Ehkä ajatus loisti niin paljon, että ihan häikäisi. Joka tapauksessa tajusin mitä pitää tehdä ja tiedän miten sen teen. Uskomaton valaistumisen tunne. En voi kertoa enempää vielä ja siksi tuntuu tyhmältä edes mainita asiasta, mutta on kuitenkin samalla ihan pakko, koska tämä on niin iso juttu minulle. Ja tämä blogihan on minun isoja juttuja varten, että saan päätä tyhjättyä. Palaset vain tuntuvat loksahtavan paikoilleen. Aivan kuin istuisin lattialla 1000-palaisen palapelin kanssa ja katsoisin vierestä, kuinka palat vain alkavat kasailla itseään ja kaaoksesta syntyy uskomattoman kaunis kuva. Kuvassa on sellainen upea nuori vatsalihaksikas poika, jolla on minua himoitseva katse. (Kuva ei liity millään tavoin ideaani. Sillä rintamalla on nyt hiljainen vaihe, se sellainen kuiva kausi. Mutta ajattelin sen niin, että onneksi kaikki suhteet kusee, niin voin keskittyä ihan täysillä nyt tähän omaan juttuun.)

Huomenna olisi muutto. Ainakin osittain. Aatu on jo luvannut uhrautua avuksi, vaikka yrittikin kerätä säälipisteitä ja lahjoi ampiaisen pistämään itseään silmään. Ei voi kantaa laatikoita, kun ei näe. Totesin, että onhan sinulla toinenkin silmä. Pitkällisten neuvottelujen tuloksena saan kaksi tuntia raavasta miestä. Siis muuttoavuksi.

Jos sinulla ei ole mitään tekemistä huomenna ja haluat esimerkiksi harrastaa hyötyliikuntaa hyvässä seurassa, niin olet todella tervetullut muuttoavuksi. Isoja huonekaluja ei ole, vain laatikoita. Ja pieniä kalusteita. Suosittelen lämpimästi! Minuun kannattaa ottaa yhteyttä puhelimitse, sillä nettiaika on tänään selvästi vähäisempää. Tervetuloa!

   

H-hetken jälkeen.

Aikamoinen ilta. Minulla ei ollut onnea, mutta haluan onnitella Saulia! Itse äänestin Pekkaa, mutta olen ihan tyytyväinen. Uskon, että Sauli kyllä hoitaa hommansa hyvin, ja ottaa huomioon sen huomioitavan seikan, jonka Pekan kannattajat näyttivät. Ihmiset haluavat muutosta. Suomi voitti ja sehän on pääasia. Mutta mietin kyllä sitä, että miten nuo toimittajat voivat joka vuosi olla niin töykeitä idiootteja? Tämä on taas sitä, miksi hävettää olla suomalainen. Vaikka samanlaisia urpoja on kyllä varmasti joka maassa. Joka tapauksessa, ihan Saulin voiton kunniaksi pesin vessan.

Illalla olin jo vajoamassa synkkyyteen, mutta ihana Aatu pelasti taas neidon pulasta. Todellinen ritarini! Hän soitti ja ponnekkaan voimakkaasti teki selväksi asiansa:
"Nyt lakkaat suremasta, laitat vaatetta päälle, tulet hakemaan avaimet tästä minulta töistä, ja menet minun luokse peliä katsomaan. Siellä on jääkaappi täynnä olutta."
Olisi ollut suorastaan typerää väittää vastaan. Joten niinpä minä lampsin Rautpohjan pääportille, otin avaimet ja jatkoin matkaa Aatun erikoiseen kotiin. Sitten tyytyväisenä join kolme olutta ja katsoin suuresti odotetun Super Bowlin. Ei voi valittaa, paitsi siitä, että NEP ei voittanut. Vaikka sekään ei kyllä harmittanut kovin paljon.

Ensi vuonna katson matsin kotona. Päätin siis ostaa kunnon telkun ja muutaman maksullisen kanavan. Tajusin nimittäin, että jenkkifutis on se mun juttu. Tai yksi niistä. Tuo laji on niin huikea, että sen vuoksi kannattaa jo vähän maksaakin.