Aleksis Kivi.

On olemassa ystäviä. Ja sitten on tosiystäviä. Sain kerran ystävänpäivänä viestin, jossa sanottiin: "Ystävä on ihminen, joka tulee sunnuntaiaamuna hakemaan sinut putkasta. Mutta tosiystävä on sellainen, joka istuu vieressäsi sellissä ja kysyy, että miten hitossa me tänne päädyttiin." Ymmärrän eron. Ja nyt nimiä mainitsematta, tosiystävä antoi minulle lahjan.

Tuli tarpeeseen. Kiitos, Aatu!

Hoidettiin eilen myös viimeinen varastontyhjennys keikka. Annen vintti on nyt minun rojusta vapaa, siellä on enää ruokapöytä ja neljä tuolia odottamassa. Ne odottavat joitakin toisia, sillä minä haluan myydä ne. Pöydälle taisi jo löytyä uusi omistaja, mutta neljä tällaista tuolia etsii vielä uutta kotia. Niissä on tosi mukava istua, vaikka ei uskoisi. Pitäisin ne itse, mutta lentokoneissa on niin kamalan tarkat painorajoitukset.

Peppua päin.

Tänään oli Salaseuran Firenzeilta. Lähdin ensimmäisten joukossa pois, vaikka tarjolla oli punaviiniä. En tiedä mikä minua vaivaa. Jotenkin olen jäänyt siitä kelkasta. Siitäkin kelkasta. Tuntui vieraalta, vaikka moni tuttu oli paikalla. Ehkä minun on aika jatkaa matkaa. Salaseura oli yksi niitä harvoja hyviä asioita täällä. Ja nyt... Olin tosi ulkopuolinen. Muutos on tulossa. Sen tuntee jo kehossa.
 

Viinejä.

Elämä on yhtä juhlaa. Ensin oli ne seitsemän riemun aihetta, jotka missasin, koska makasin kotona kipeänä. Mutta elämä jatkuu, samoin juhlat. Meillä oli Salaseuran kevätkarkelot. Pienellä porukalla, suurella sydämellä, teemana Rooma. Viini oli hyvää ja tutustuin uuteen italialaiseenkin. Uskalsin jopa puhua, tosin en ole varma oliko se italiaa. Mutta uuden opitun käsimerkin avulla sitä kai voi kuitenkin keskusteluksi sanoa.

Sitten eilen heti töiden jälkeen ystäväni Lanttien Prinsessa tuli viettämään viini-iltaa. Hommattiin vaikka minkälaisia herkkuja, kuten porkkanapiirakkaa, juustoja, oliiveja, prosciuttoa, patonkia, rypäleitä ja pientä suolaista. Yksi juusto haisi homeelle, toinen kissan röyhtäykselle, mutta kolmas oli oikein hyvää. Oikea nautiskeluilta! Vaikka meillä on täysin erilaiset elämät, meissä on paljon samaa. Katsottiin tietysti elämänohjeita Tarot-korteilla. Sain hyvän vahvistuksen ajatuksilleni. Kortit tietävät aina. Melkein pelottavaa, miten vahvasti niistä saa vastauksia, mutta pelko on tietysti ihan turhaa. Mielenkiintoiset ajat tulossa.

Huomasin muuten ihan sattumalta yhden huolestuttavan seikan. Tai en minä tiedä onko se huolestuttavaa, mutta ainakin erityisen omituista. Löysin jostain tuolta blogin asetuksista sellaisen tilaston, joka kertoo lukijamäärät maiden mukaan. Suomessa blogia on luettu 14513 kertaa. Jenkeissä 798 kertaa, Venäjällä 303, Italiassa 214, Saksassa 188, Ranskassa 96, Kanadassa 54, Japanissa 35, Ruotsissa 33 ja Latviassa 25 kertaa. Herää kysymys: Kuka fanittaa minua Venäjällä?! Tai Ruotsissa? Latviassa?!? Minähän kirjoitan suomeksi. En ymmärrä, en vain ymmärrä.

Sain uuden korutilauksen, joten taidan nyt siirtyä puuhastelemaan korvakoruja ihan vapaapäivän kunniaksi. Tänään kun tuntuu tämä ajattelu olevan hieman hidasta.
 

Loppuviikko.

Voi mitä kaikkea sitä onkaan taas tapahtunut! Työpäivä on ollut aamusta iltaan ja/tai illasta aamuun melkoista haipakkaa, eli olen ollut eritysin puhkipoikkiväsynyt sitten kotona. Kaksi unetonta yötä ei varsinaisesti asiaa auttanut. Elämä on joskus sellaista. Mutta mukaan mahtuu monta ihanaa asiaa. Kuten...

Minulla on uusi hieno pussukka. Tätä en tehnyt itse, vaan töissä tilattii niitä porukalla. Aion nyt mainostaa tätä Heidiä, joka näitä upeita pussukoita loihtii. Omani on pinkki geishameikkipussi. En juurikaan meikkaa, saati kuljeta meikkejä mukanani, mutta nyt kun minulla on noin hieno pussukka, niin se oli tietysti pakko täyttää meikeillä, joita nyt siis kuljetan mukana jopa töissä. (En edelleenkään meikkaa, mutta olisi tosi hölmöä kantaa tyhjää pussia laukussa.)

Tällä viikolla oli myös Salaseuran tapaaminen, syksyn ihan ensimmäiseen. Hain matkalla meidän pussukat postista, ajoin fillarin keskustaan parkkiin ja lukitsin pyörän. Kun taas nostin katseeni, Suomen suloisin portsari seisoi edessäni kädet ojossa ja tuli halaamaan minua. Voi voi VOI miten ihanaa! Tämä on juuri sellainen ihana nuori poika, jonka varmasti jokainen tahtoisi kotiin paijattavaksi. Arvatenkin tuo pelasti päiväni, missä ei kyllä muutenkaan ollut mitään vikaa. Salaseuralaisia oli myös mukava nähdä kesätauon jälkeen. Näin Lauran uuden vauvan. Se entinen on jo kävelevä pikkumies.

Eilen tapasin yhden tukevista ystävistäni, Emman. En ymmärrä miksi tavataan niin harvoin, kun se on aina niin mukavaa. (Hyvää kannattaa odottaa?) Kuulumisten vaihteluiden lisäksi saan aina jättiboostin itseluottamusta, koska Emma on minun töiden fani ja on tilannut korvikset ja kännykkäkotelon ja seinämaalauksen. Suunnittelin vaikka minkälaista kuvia ja virityksiä, mutta ikinä en mitään niistä kelpuuttanut. Omat idea tuntuivat taas tyhmiltä. Sitten Emma tuli ja tykkäsi kaikesta (varsinkin seinämaalauksen suunnitelmasta) niin paljon että meinasi tulla itku. Ja sitten tuli hyvä mieli, koska juuri tuollaista palautetta minä tarvitsen, että jaksan tehdä asioita.

Laitan tähän loppuun vielä kuvan kellarista. Jotenkin sopii tähän vallitsevaan fiilikseen, kun kaikki vaan on niin ihqdaa!

Jostain syystä nämä asiat näyttävät paremmilta täällä

paikan päällä. Tule vaikka katsomaan.

Salaseuran juhla.

Tänään on se odotettu päivä. Salaseuran kevätjuhla. Tätä varten olen väkertänyt somisteita nyt viikon. Ei varmaankaan kyllä näytä viikon työltä, mutta aikaa on mennyt suunnitteluun ja etsimiseen ja rakentamiseen aivan liikaa. Vaikka oikeasti tämä on ollut tosi mukavaa ja innolla odotan juhlia.

Ehdin jo kuitenkin nähdä painajaista tästäkin hommasta. Juhlapaikka olikin vaihtunut johonkin luokkahuoneeseen, eli minun suunnitelmat oli kaikki ihan pilalla. Seuran puheenjohtaja levitti pöydälle ruskean kukkaliinan ja sanoi "Tällaista minä ajattelin, eikös ole ihan hyvä?" Olin kauhuissani, sillä meillä on punavalkovihreä teema ja sen mukainen somistus. Sitten oli puolet tavaroistakin unohtunut kotiin. Huh, kamalaa. Pahinta unessa oli kuitenkin se, mitä ihmiset sanoivat minulle. "Ei se haittaa. Ihan hyvä se on noin." Voi jeesus. Kyllä se haittaa! Jos on nähnyt paljon vaivaa jonkin asian eteen, niin ei se varmasti ole hyvä, jos se ei ole niin kuin se on suunniteltu. Epäonnistumisen vähättely on pahempaa, kuin se että ei vain pidä valmiista lopputuloksesta. Vähättely tekee työstä ja vaivasta yhdentekevää.

Kun kello tänään lyö kuusi, niin minä istun alas ja aloitan juhlat, enkä ressaa enää yhtään. Sen verran riittävästi olen tähän panostanut. (Mikä on siis ollut ilo ja kunnia, tietysti.) Tiedän oikein hyvin, että tärkeintä tässäkin jutussa on se yhdessäolo, mutta jotenkin minä otan tällaiset tehtävät aina niin tosissani. Työminä on se veemäinen tyyppi, joka pomottaa muita ja vaatii paljon ja niin kauan, kunnes kaikki on niin kuin pitää. Työminä on hyvin erilainen kuin oikea minä.

Silti. Mahtava ilta tiedossa!

Ihan hyvä aamu.

Huomenta! Kaverin statuspäivitys tänään Facebookissa: "Sinipunaniskahallitus." Se sanoo kaiken. Jollain oli ollut statuksena: "Jos äänestit perussuomalaisia, poista itsesi kaverilistaltani." Oli ilo seurata, kuinka moni eli vaalivalvojaisten mukana nimenomaan Facebookissa. Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta kaikki olivat melko lailla tyrmistyneitä. Valitsen kaverini huolella. Niin, tajusin tosiaan, että minulla on yksi persuystävä. Kommariystäväni on loikannut. Ei pitäisi olla yllättynyt, mutta olen silti. Tiesin aina, että kaveri on rasisti, mutta ihan noin hölmönä en pitänyt. No, jokaisella meillä oli yksi ääni ja oikeus käyttää se miten tahtoo. En kivitä. Silti surullista huomata miten paljon Suomessa on juntteja. Että onnittelut vaan persuille, kokeilkaa te nyt sitten parantaa asioita. Tämä varmasti muuttaa tilannetta ainakin sillä tavalla, että muiden puolueiden on nyt pakko skarpata, mikä on siis hyvä asia. Toisaalta, maailmankaikkeuden mittakaavassa tämä on tietysti hyvin pieni ongelma.

Tällä hetkellä henkilökohtaisesti paljon suurempi ongelma on selkä, joka on ollut muutaman päivän jumissa, tulehtunut ja kipeä. Ensin en keksinyt sille mitään selitystä, mutta nyt epäilen löytäneeni syyn. Exä haki tavaransa - myös futonpatjan. Nukun tavallisessa sängyssä ja sen ikävä kyllä huomaa. Nappisilmä kävi hieromassa illalla, se helpotti vähän. (Koska pyysin! Ja vain hieromassa.)

Ainiin. Lauantaina oli Salaseuran tapaaminen. Tutustuin uuteen mukavaa italialaiseen tyttöön. Oli taas niin upea kuunnella kun kaksi aitoa italialaista puhuivat keskenään, se on vaan niin erilaista, kun suomalaisten italia. Tuli ihan kamala koti-ikävä. Tietenkin. Ihan sen vuoksi aloitin uuden Donna Leonin kirjan ja fiilistelin Venetsiaa. Yritän henkisesti valmistautua kirjoittamaan Venetsiasta omaan kirjaani, se on ainoa osa mikä on vielä tekemättä. Jotenkin en ole löytänyt sanoja niille päiville. Ehkä tämä aurinko auttaa siihen.

Eilen piti suorittaa loppuun kevätsiivous, mutta sattuneesta syystä se sitten jäi. Teen sen tänään. Oikeastaan kovin paljon ei enää ole edes tehtävää. Tämä tilan tuntu on jotain niin upeaa. Täällä mahtuisi tekemään vaikka kärrynpyöriä. Melkein. Jos osaisi.

Viikon TOP 5 lista:
1) Ihana Hana-ystävä tulee kylään! Tämä on ehdottomasti niitä odotetuimpia once in a year -tapahtumia.
2) Hämmentävä hippi-iltama. (Eli hyvää, mutta outoa ruokaa, musiikkia ja seuraa. Ja joku luento aiheena joogaa ja ekologia.)
3) Naapurikuppilan avajaiskemut lauantaina.
4) Pääsiäinen. (En tiedä miten tämä liittyy mihinkään. Minulla ei ole mitään rituaaleja. Ei edes sitä heinää. Pitää käydä hakemassa jostain oksia. Tai jotain.)

En mä nyt keksi muuta tuolle listalle. Aatun kanssa viedään hylly ja muutama muu asia äidille. Se tarkoittaa lisää tilaa ja se taas on mahtavaa! Sitten viikonloppuna Nappisilmä hakee viimein tuon fillarinraadon ja tekee sille asioita, jotta minä voin sitten jatkaa maailman hienoimman fillarin rakennusta. Sekin on mahtavaa! Joten hieno viikko olisi tiedossa.

5) Lepoa, reikiä ja nauttimista!
(Meille kaikille!)

Ilon pipanoita.

Monta hyvää syytä olla iloinen tänään. Tai ihan vaikka joka päivä.

Vuoden vaihteessa tein muutamia tavoitteita tälle vuudelle. Ja koska tämä on uuden kokemisen vuosi, niin yksi tavoitteista oli hankkia uusi harrastus. Nyt tuntuu, että taisin löytää sen oman juttuni. Kävin kokeilemassa sahaja joogaa. Löysin sen kummallisen sattuman kautta, kun tapasin italialaisen miehen intialaisessa illassa. Hän opettaa joogaa ja vaimonsa kanssa sitten kertoivat minulle, että tällaista juttua voi ihan täällä tuppukylässäkin harrastaa aivan ilmaiseksi. Olin hämmentynyt (kuinkas muutenkaan) mutta innostuin. Ja sitten viime lauantaina kävin kokeilemassa. En tiedä osasinko tehdä mitään oikein (ehkä tietäisin, jos olisin osannut?) mutta jotenkin se tuntui hirmu omalta jutulta. Innostun usein heti ensikokeilulla asioista, mutta harvoin asiat tuntuvat heti omalta. Tämä tuntui. Kevään tehtävälista näyttää heti paremmalta.

valmistu
hanki uusi harrastus
tyhjennä kämppä
matkusta Italiaan

Kävin eilen kuuntelemassa kivan konsertin. Asun 50 metrin päässä konserttisalista ja tämä oli vasta toinen kerta, kun kävin kuuntelemassa siellä konsertin. Jos se ei kerro laiskuudesta ja ajan väärinkäytöstä, niin olen käsittänyt termit väärin. Päässä pyöri hulluja asioita koko konsertin ajan. En muistanut, miten paljon pidän Kate Bushin musiikista. Tai rumpaleista. Tai taitavista muusikoista. (Taitavista rumpaleista?)
Olen voimakkaasti tunteilla elävä ihminen. Näen ja kuulen mitä sattuu, mutta haju ja tuntoaisti korvaavat sitten muut puutteet. No eikä korvaa, mutta ne ovat kuitenkin paremmat asitit. (Vielä en ole hakenut töitä tullista huumekoiraksi). Joka tapauksessa, siellä minä istuin pimeässä konserttisalissa ja ihmettelin miten iho voi värisi musiikin mukana. Minä kuulin ja tunsin musiikin. Siis epätavallisen voimakkaasti. Se oli kyllä mieletön tunne. Ja sitten ihmettelin, että miksi, oi miksi minä en käy täällä useammin! Onneksi uusi tuttavani houkutteli minut mukaansa nyt.

Niin, tapasin hassun tytön Salaseurassa. Sellaisen kuplivan, jonka ilo tarttui kaikkiin paikalla oleviin. Ihanalla tavalla outo tapaus, joka syö voita suoraan purkista. Kävin konsertin jälkeen kahvilla ja amerikkalaisilla jättijöötiletuilla. Lisää uusia kokemuksia listaan. Ollaan varmasti tunnettu edellisessä elämässä, koska vaikka kaikki puhuttu ja kuultu oli uutta, jotenkin tuntui olo tutulta. Ja siinä on ensimmäinen tapaamani ihminen, jolla on sama hajuaistikirous! Kukaan ei voi ymmärtää miten kamalaa on hyvä hajuaisti maailmassa, missä 90 % asioista haisee pahalle - paitsi toinen samanlainen. En siis ole yksin.
   

Tilanteita.

"Puhunko mä nyt dildon kanssa?" Maanantain Kallio oli taas hirmu hauska!

Eilinen oli erittäin mukava ja hämmentävä päivä. Menin kaupungille ostamaan jotain askartelupaskartelutarpeita, koska oli tarkoitus tehdä kaverini Elsan kanssa prototyyppejä erilaisista koristeista tulevaa Perhosjuhlaa varten. Heti ovesta ulos mennessä sain iloisen yllätyksen - joku ihana ihminen oli käynyt lapioimassa kujan oveani ympäröivään metrin korkeaan lumikinokseen! Pääsin siis ulos ilman minkäänlaisia vaikeuksia. Näin ei ole joka päivä. Huoltomiesten mielestä minun oven edustaa ei tarvitse lapioida, ei kuulu heidän hommiin. Kahdesti tänä talvena joku on kuitenkin minua (tai postinkantajaa) säälinyt ja käynyt lumet lapioimassa. Lämmittää!

Kävin ostamassa lankaa, koska sain villin idean - minä virkkaan torkkupeiton! Sitä varmasti tarvitaan sitten, kun muutan Afrikkaan. (Huomaa ironia.) Silmiini osui aivan mielettömän hieno pinkki vauvapulkka! Koska minulla ei ole vauvaa, eikä sen puoleen talvensietokykyäkään, ostin pulkan serkulleni jolla taas on molemmat. Sovittiin, että vien sen tätini työpaikalle. En kuitenkaan saanut tätiä kiinni, mikä ei sinänsä olisi ollut ongelma, koska tiedän, missä Kaupungintalo on. Vaan nyt kävi niin, että kyseinen talo on remontissa ja työntekijät ripoteltu kuka minnekin. Niinpä marssin pinkki pulkka kourassa Nikolainkulmaan kaupungin infopisteeseen. Juuri kun olin saanut selitettyä ongelmani hämmentyneille opasihmisille, soi puhelin ja täti soitti. Saatiin selville työpaikka ja infon naiset osasivat opastaa oikeaan osoitteeseen. Täti olikin jo ovella odottamassa: "Minä en ollut varma, että kuulinko oikein - pulkkaako se tänne tuo?" Pulkan se toi.

Askartelijakaverin kanssa taisteltiin sääolosuhteiden läpi meille, ja juuri kun pääsin kehumasta kuinka joku ihana ihminen oli lapioinut ovelleni reitin huomasin, että joku toinen vähemmän ihana ihminen oli aurannut uuden metrin lunta sen tulleen kolon tilalle. Extreme elämää kellarissa. Päästiin kuitenkin sisätiloihin ja askarreltiin uskomattoman kauniita koristeita! (Tai oikeastaan ne Elsan koristeet olivat kauniita, minun tekemät ainoastaan koristeita.) Eikä siinä vielä kaikki! Lähtiessä Elsa meni ja lapioi minulle uuden kujan! Se oli hyvän ystävän työ. Siinä kun huutelin ohjeita rappusilla, ohi käveli kaksi naista, joista toinen huusi: "Ilona! Asutko sinä siellä?!"

Vähän taustatietoa. Olen menossa Italiaan avoimin mielin. Tarkoittaa, että luovun tavaroista ja asunnosta ja toivon parasta tulevaisuutta. Tämän jo tiesitkin jos blogiani olet lukenut. Olen laittanut huonekaluja myyntiin yliopiston nettitorille ja sänky on menossa yhdelle italialaiselle naiselle, joka otti yhteyttä. Ensin yritin sanallisesti selittää mitä runkopatja tarkoittaa. (Italiassa ei sellaisia ole, on vain sänkyjä ja patjoja.) Ja sitten kävi ilmi, että mehän muuten tunnetaan, myös Giovanna on Salaseurassa.

Ja niinhän se on, että sitä saa mitä pyytää. Minä haluan Italiaan kesäksi, ostin lennot ja uskon, että kaikki järjestyy. Niin vaan tapahtuu. Ja tässä taas hyvä esimerkki siitä. Giovannalla on asunto myös Italiassa. Toscanassa. Tyhjillään. Ja kappas, minä saan majoittua sinne lomallani. Voiko unelma enää selkeämmin toteutua?

Ja nyt takaisin siihen hetkeen, kun penkan takaa kuului: "Ilona! Asutko sinä siellä?!" No asun. Merja ja Giovanna siellä jättikinoksen takana huuteli. He tulivat sisälle, Giovannalle selvisi, mitä runkopatja tarkoittaa, Merja osti taulun ja minä iloitsin siitä, että asunto tyhjenee ja matkakassa karttui jälleen. Selvisi myös, että Giovanna asuu naapuritalossa, joten sängyn voi kantaa ovelta ovelle. Hassujen sattumusten päivä.
 

Askel kohti Italiaa.

Lääkäri soitti alkuviikosta ja sanoi: "Terve!"

Hirmu hyvä tietää, varmasti moni sitä jo epäilikin.

Kylmyys on ympäröinyt kotini. Ulos meneminen olisi itsemurhaa. Niinpä olen kotona lähes lämpimässä. Tosin perjantaina tapasin italialaista ystävääni keskustassa. Ja löysin henkilökohtaisen pakkasrajani - kun hengästyessä alkaa palella, pakkasta on liikaa.

Lueskelin vanhoja (ja uusia) Mondoja ja keräsin materiaalia tulevaa kesää varten. Melkein jokaisessa lehdessä on jotain Italiasta, mutta lähes kaikki artikkelit liittyivät jollain tavoin ruokaan. Minusta se oli outoa. Tiedän, että italialaista keittiön antia arvostetaan paljon, mutta sekin on minusta outoa. Pastaa lähes joka muodossa, ilman sen kummempaa makua. Tylsää ruokaa. (Ja tuon kommentin ansiosta tulee taas sanomista.)

Yksi Salaseurakaveri Alessandro palaa Italiaan ja teimme suunnattomia suunnitelmia ensi kesäksi. Aivan mahtavia juttuja! Siitä tulee Operatio 31. Hulluttelu oli hauskaa, vaikka tuskin on toteutuskelpoisia mikään näistä jutuista. Se ei haittaa yhtään. Minulla on kuitenkin kaksi varmaa majapaikkaa epävarmalle ajanjaksolle. Oikeastaan toistaiseksi varmaa on vain se, että matka toteutuu. Aikas mahtavaa!

Ups! I did it again...

Popsin toissapäivänä rasiallisen ihania ja maukkaita viinirypäleitä. Ovat nimittäin suurinta herkkuani. Seuraukset sen sijaan eivät niinkään ole herkkua. Joka kolmas kerta saan rypäleistä allergisen reaktion. Tällä kertaa oli se kerta. Nukkumaan mennessä silmät muurautuivat kiinni. No, ainakin ajoitus oli hyvä. Eilen silmien avaaminen oli erityisen työlästä. Tuntui ihan pallosilmämongoloidilta. Onneksi ei tarvitse mennä tällä viikolla mihinkään näyteikkunaan keikkumaan. (Teen nyt siis työkseni ikkunasomistuksia, ihan selvennykseksi.)

Kun silmät sitten lopulta alkoivat avautua, halusin lohduttaa itseäni hyvällä naurulla eli Garden State elokuvalla. Zach Braffin huumori uppoaa minuun. Arvostan sitä, että kaveri teki juuri sellaisen elokuvan, kuin itse halusi. Ja musiikki on aivan huikeaa! Leffa on niin hyvä, että kannattaa mainita siitä myös täällä. Pidän siitä, miten herra Braff osaa käsitellä ikäviä ja surkeita asioita rehellisesti ja hauskasti. Siihen on pyrittävä joka päivä. Koska elämässä voi käydä myös hyvin.

Myös Salaseuran epäsalaiset tapaamiset ovat taas alkaneet. Dante-seuran joka(toisen) viikkoisen tapaamisen ansiosta tutustuin taas uusiin ihmisiin. Hämmentävää oppia uutta asiaa Suomesta Sveitsin italialaiselta. Tajusin, että olen huono suomessa. Pakkaskauhu ei sinänsä vielä ratkaise asiaa, mutta kun minä en pidä myöskään siitä pimeättömästä kesästä. En tiedä juuri mitään jääkiekosta, tai muusta talviurheilusta. (Tälläkin hetkellä mietin onko koko jääkiekko edes talviurheilua? Sitähän voi pelata kesälläkin hallissa.) Olen hiihtänyt viimeksi kuudennella luokalla ala-asteella, koska sen jälkeen hiihto ei ole ollut pakollista. Suomen historiasta tiedän säälittävän vähän, talvisodan ajankohdankin muistin vain, koska olin juuri lukenut sen missejä pilkkaavasta artikkelista. Listaa voisi jatkaa, mutta en tee niin, sillä minun piti olla positiivinen. Kaveri yritti lohduttaa, että minua nyt vaan kiinnostaa eri asiat kuin yleensä ihmisiä. Niin, eihän se tosiaan minusta tee huonoa ihmistä. Ainoastaan huonon suomalaisen.