600.

Vuoden viimeinen päivä. Tuntuu jotenkin lopulliselta. Sitähän se tietysti onkin. Irlanti ja sen kylmyys jää taakse, siirryn Aasian aurinkoon. Uusi vuosi, uusi paikka ja uusi elämä. Ja tietysti Toyboy! Ei uusi, mutta se jota olen odottanut. Vihdoin!

Mennyt vuosi oli sanalla sanoen rankka. Huono suhde, homeinen työpaikka, vesivahinko, selästä leikattu Hitler, 7 kk kodittomuutta, Irlanti ja uusi kiduttava etäsuhde. Mutta minä selvisin kaikesta. Olen taas helvetin paljon vahvempi. Muutoksen vuosi oli niin täynnä muutosta kuin vain vuosi voi olla. Mutta  m i n ä   s e l v i s i n. Lähes ehjin nahoin ja kokonaisena.

Ihana Kupu-kaveri kävi vielä viettämässä viimeistä alkuiltaa, ennen kuin karkasi suomalaisiin uuden vuoden juhliinsa. Puhuttiin tietysti miehistä, elämästä ja tulevasta matkastani. Näytin Toyboyn kuvaa. "Tuoko sinua siellä odottaa?! Et sä mihinkään Thaimaaseen mene, sä meet taivaaseen! Panisin." Meillä on hyvin erilainen miesmaku, mutta tässä kohtaa joudun kyllä olemaan erittäin samaa mieltä.

Tuli vastaan lause, jonka lisään ehdottomasti mottojeni joukkoon. Vai miksi sellaisia mietelauseita sanotaan, jotka haluaa pitää ohjenuorana elämälle? No, kuitenkin, tämä on aivan ihanasti sanottu. Ja niin totta. Olkoon ohjenuora ensi vuodelle.

The grass is greener where you water it.

Tämä on 600. kirjoitus tähän blogiin. Se on selvästi merkki, mutta en ole aivan varma mistä. Ehkä uudesta alusta? Erään aikakauden vaihtumisesta? Ainakin siitä, että jaksan yhä kirjoittaa, koska te jaksatte yhä lukea. Kiitos siitä!

Ihanaa vuotta 2013 kaikille!

    

Sunnuntai.

Sain jouluna Tarot-tulkinnan Internetistä. Jotenkin vähän epäilytti, koska itselläkin sellaiset Tarot-kortit on, ja se korttien sekoittaminen on aika tärkeä osa sitä korttien tulkintaa, mutta hei  - jouluna voi kokeilla leikkimielisesti kysyä opasteita internetiltä. Sain kortin: Rakastavaiset.

Rakastavaisten kortti kertoo aina suurista valinnoista, jotka ovat nyt edessäsi. Joudut valitsemaan helpon ja vaikean tien välillä tai ahdistavan ja vapaan tien välillä. Tällaisena aikana olet rakkauden testissä ja sinun on uskallettava tehdä päätös, jolla osoitat rakkautesi itseäsi kohtaan.

Melko hyvin näyttää Internetkin osaavan.

Kävin tänään kaupassa. Mahdollisesti viimeisen kerran ikinä, siis täällä Irlannissa. Satoi vettä ja sain taistella viimaa vastaan hattua pidellen, että pääsin eteenpäin. Mutta kuinka kovasti hymyilinkään! Viima tuntui niin hyvältä. Tietysti vain, koska tämä kakka loppuu niin pian. Melkein nauroin ääneen.

Varastan tämän idean ystävältäni Annelta:

Asioita, joita minulle EI tule ikävä Irlannista: 
1) Sää. Ikuista sadetta ja vihmovaa tuulta. Aurinko, joka ei lämmitä.
2) Nariseva sänky, jonka jouset painavat selkään.
3) Epäterveellisyys. Täältä on mahdoton löytää mitään terveellistä syötävää. Saati tehdä sitä itse. (Siis siinäkään tapauksessa, että tykkäisi tai osaisi kokata.)
4) Likaisuus ja roskat. Ihan kaikkialla.
5) Välinpitämättömyys. Kaikki on hajalla, ketään ei kiinnosta.
6) Kylmyys. Säässä ja ihmisissä ja asunnoissa.
7) Suihku, josta hädin tuskin tulee edes vettä. Se on uusi, ja silti ilman painetta.
8) Bussiin oksentavat ihmiset.
9) Klo 04:04 herätykset.
10) Työpaikka, jossa ihmiset ovat hyödykkeitä.
11) Puput, jotka ovat kaikkialla.
12) Tanskalaiset, jotka molottavat rumaa kieltään kovalla äänellä, ja joiden tarkoitus on vain viettää aikaa. Kukaan ei tee mitään, paitsi huonontaa tilastoja kaikilta.
13) Yksinäisyys, jota tunsin lähes koko ajan, vaikka hyvin harvoin sain olla yksin.
14) Pahviseinät, ja kämppisten tahaton melu.
15) Mauton ruoka.
16) Vettä hylkivä vessapaperi.

Viimeistä edellinen päivä. Aikamoista. Huomenna sitten pakkaan ja viimeistelen ja valmistaudun henkisesti suureen elämänmuutokseen. Kuinkahan tässä käy?
   

Viimeistä edellinen.

Olen ollut aivan superväsynyt. Kaksi viikkoa puolikipeänä, höystettynä helvetillisellä aamuherätyksellä. Ei sellainen ole ihmisiä varten. Zombina vain huojun ja nuokun ja yritän pysyä hereillä edes seitsemään asti, että voin sitten kaatua punkkaan, että voin taas herätä aamulla neljältä, ja toistaa saman. Mutta teen sen enää yhden kerran. Huomenna todellakin on viimeinen työpäivä. Luovutan lähtiessä korttini tiskiin ja sanon beannacht! Paitsi että en sano, koska en puhu iiriä, enkä yhtään tiedä miten tuollainen kuuluisi sanoa. Mutta huudan vaikka HEIPPA!

Pääsin tänään lähtemään vähän aikaisemmin. Kävelin kotiin auringonpaisteessa. Ei se lämmittänyt, mutta oli hyvä olo, pitkästä aikaa. Sain muutaman jutun lisää listaani.

Miksi pidän Irlannista, no 14:
VIHREÄ. Se on siis se väri. Joka näkyy täällä joulukuussa. Muutamissa puskissa on kirkkaanvihreät lehden, joissain puissakin näkyy vihreää, mutta ihmeellisintä on tuo ruoho. Se on täällä aina vihreämpää, joka paikassa. (Eikä se silti tarkoita yhtään mitään, aivan typerä sanonta.)

Miksi pidän Irlannista, no 15:
SAMMAL. Sen lisäksi, että ruoho on vihreämpää, täällä katukivien rakosista tursuaa sammalta. Se on ihan parasta. Täällä on märkää ja nihkeää, niin sammal viihtyy. (Ja tässä maassa kivet ei todellakaan vieri, niin ehtivät oikein hyvin sammaloitua.)

Miksi pidän Irlannista, no 16:
KEIJUKORTIT. Minä löysin ne täältä. Piste Irlannille.

Miksi pidän Irlannista, no 17:
KORNIUS. Tämä maa on korni. Tahattomasti. Kaikkialla ja kaiken aikaa.

(I rest my case.)

 
Kuollut rotta oli kadonnut keskeltä katua. Sen oli joku siivonnut pois. Mutta sitten lähempänä gettoa maassa retkotti toinen verinen raato. Se oli pupu. Ensin säikähdin, sitten tunsin inhoa. Ja lopulta tuli se myötätuntoinen suru. Sehän oli vain ihan pieni pupu, hirmu kuolleena. Voi toista.

Miksi pidän Irlannista, no 18:
PUPUT. Olen alkanut päästä pelostani. En ehkä niin tyylikkäästi kuin voisi toivoa, mutta siedätyshoitoa on tullut melko tavalla. Bussin ikkunasta ne eivät näytä enää niin pelottavilta. Ja vaikka jouluaamuna pitikin kävellä töihin, ja kaksi pitkäkorvaa oli vähällä antaa sydänkohtauksen kun pomppivat siinä aivan vieressä, olen silti sitä mieltä, että olen selvästi edistynyt.

Tähän loppuun lainaan vielä lauseen, joka tuli tänään vastaan eräässä kuvassa. Tämä on tietysti omistettu ihanalle Toyboylleni:

           J  st to let yo  know, I am missing yo  .
 

Lainailuja.

Mitä, jos saisit mahdollisuuden aloittaa alusta? Uusi henkilöllisyys. Uusi maa. Uusi menneisyys. Kaikki mitä nyt on, muuttuisi. Käyttäisitkö mahdollisuuden? Miten eläisit eri tavalla? Mitä tekisit toisin uudessa elämässäsi?

Olin tänäänkin taas töissä. Tavallaan. Ja huomenna. Koko joulun. Olen ollut ennenkin töissä jouluna, mutta yleensä silloin olen myös tehnyt sitä kyseistä työtä. Täällä minä tulen sisälle ovesta, kirjaudun koneelle ja odotan, että edes jotain tapahtuisi. Ei tapahdu. Puhelut menevät Intiaan. Meitä on täällä vain muutama, joiden lomat on työnantajan toimesta lyöty lukkoon jo kuukausia sitten, ja joita ei tästä johtuen nyt muuttuneessa tilanteessa voitu laittaa pakkolomalle. Joka tapauksessa, mitään ei tapahtunut.

Mutta viime viikolla tapahtui. Sain nimittäin merkillisen sähköpostin. Minun nimeni on aiheuttanut hankaluuksia täällä usein. Se oli jo alusta asti väärin, sillä ilmeisesti meidän tunnukset tehdään Intiassa ja joku inkkariparka ei tiennyt, että pikku L näyttää samalta kuin iso I, ja että nimen alkuun yleensä kuuluu vain yksi iso kirjain. Joten kulkuluvassani luki IIONA. Se saatiin kyllä nopeasti korjattua, mutta ilmeisesti sähköpostiosoitteen muuttaminen olisi ollut sen verran suuri projekti, että sen annettiin yhä loppua ii, eikä il. Pikkuvikoja, selkeitä sivuseikkoja.

Minä olen kuitenkin hyvin suosittu ulkkisten piirissä. Saan aina silloin tällöin postia ihmisiltä joita en tunne, koskien asiaa, josta minulle ei ole mitään käsitystä. Lähetän kyseisen postin tiimiliiderille, joka vastaa postin lähettäjälle, että tarkistatko ryhmäsi, tämä tyyppi ei kuulu sinulle. Viime viikolla sain kuitenkin parhaan postin ikinä. Se oli tsekin kielellä. Google osasi kääntää postin minulle näin:

Hei,
Mr. P haluaisi tavata huomenna muutaman minuutin rouva R, luultavasti kahvila Fuel, nuuskia tästä paljon. P voisi huomenna 12.30-15.00 tai 16.00. Voit kertoa minulle, kun se on ehtinyt rouva R? Kiitos.

En ole ihan varma mihin työtehtävään tämä liittyi, mutta ainakin minusta tuo haiskahtaa hieman pervolta. (Nuuskia tästä paljon?) Jätin myös tämän palaverin väliin.

Työmaan hiljaisuudesta johtuen olen viihdyttänyt itseäni leikkimällä Akselilla (pervo käsinukke) ja Tepolla (työkaverin turmelema poro), tekemällä vähän aikatauluja ensi vuodelle, kirjoittamalla ja virkkaamalla. Löysin myös hämmentävän horoskoopin tälle päivälle. Alkaa kyllä hyvin, mutta entä tuo lopetus? Tämähän on melkein kuin minun kirjoittama. (Muotoilin kysymykseni onnenlantille samaan tyyliin.)

Tämä on vauhdikas päivä ja parhaimmillaan myös menestyksellinen mikäli pystyt vastaamaan sinulle esitettäviin haasteisiin tai kutsuihin epäröimättä. Elätkö sinä omaasi vai jonkun toisen elämää? Mieti sitä ja vastaa kyllä!

Löysin myös jonkinlaisen Maya-horoskoopin, jonka sain syntymäpäivästäni. Se oli erityisen mieleinen, osittain, koska se tuntui niin tutulta. Tunnistin itseni. Ehkä joku toinenkin tunnistaa minut siitä.

Kosminen Keltainen Aurinko

 Olet universaalia tietoisuutta kantava hallitsija. Olethan Keltainen Aurinko, Universaalin tulen voima. Sinulla on elämään hyvin korkeat laatuvaatimukset ja ihanteet, jotka tulisi tehdä todeksi. Uneksit kaikesta kauniista, mitä elämä ja ihmiset voivat olla. Olet ystävällinen, jalomielinen, myötätuntoinen, huolehtiva ja suojeleva romantikko. Olet monipuolinen ja tiedät paljon eri elämänalueilta. Pidä mielessäsi, että sinun ei suinkaan tarvitse hallita kaikkia alueita täydellisesti.

Sinua ohjaava numero on kolmetoista, läsnäolon kosminen sointu, jonka tehtävänä on olemassaolon sietäminen. Tässä soinnussa yhdistyy numerosyklin kaikkien aikaisempien numeroiden yhdestä kahteentoista voima. Et voi jäädä lepäämään laakereillasi, vaan sinulla on pakottava tarve ja velvollisuuskin saada alulle jotakin uutta ja merkittävää. Numero kolmentoista vaikutus saattaa aiheuttaa kosmisen yksinäisyyden tunteita, jotka ilmenevät irrallisuuden ja erillisyyden olotiloina - "olemassaolon sietämättömänä keveytenä".

Enpä olisi osannut asiaa paremmin sanoa. Ja minun onnennumero on aina ollut 13.

Nyt kun olen näin tehokkaana lainaillut muiden sanoja, voin ihan hyvin laittaa tähän loppuun vielä yhden lainauksen kuvan muodossa. Tämäkin jotenkin osui ja upposi. Näitä samoja ajatuksia olen tässä pyöritellyt, koska tämä vuosi ei todellakaan ole ollut helpoimmasta päästä.

Joulu.

Vähiin käy ennen kuin loppuu, nimittäin nämä työpäivät. Viimeinen työviikko. Viisi päivää. Neljä aamua. Sitten kolme päivää lepoa, ja painajainen on ohi. Odotan tuota vuoden viimeistä päivää kuin viimeistä päivää. Uusi alku on tänä vuonna selvempi kuin koskaan. Enää kahdeksan aamua.  K a h d e k s a n.

Tänään on jouluaatto. Heräsin neljältä, puoli tuntia ennen kelloa. Raahauduin taas vesisateessa pysäkille. Meitä oli siellä nyt kolme suomalaista. Bussi tuli ajallaan. "Minun olisi pitänyt tulla taksilla!" nauroi kuski. Bussissa istui yksi hollantilainen edellisestä kylästä. Tilaa oli siis runsaasti meille kaikille. Lähtiessä kuski kätteli ja toivotti hyvää joulua meille kaikille. Se oli hieno ele. Osoitus irlantilaisuudesta.

Ennen tänne tuloa olin kuullut, että parasta Irlannissa on ihmisten hyväntahtoisuus. Ja iloinen pubikulttuuri. Molemmat väittämät ovat täysin totta. Irkkupubit ovat parhaimmillaan juuri täällä Irlannissa. Ja parasta irlantilaisissa todellakin on tuo iloisuus. He oikeasti ovat hirmu iloisia ja ystävällisiä. Minä en vain ollut varautunut siihen, että nuo ovat ne ainoat hyvät asiat tässä maassa. Baarit ja ilakoivat ihmiset. Sellainen ei oikein riitä.

Työmaa oli hyvin hiljainen, kunnes tanskalaiset ja ruotsalaiset tulivat. Puheluita ei kuitenkaan tullut koko päivänä. Olen alkanut arvostaa suomalaisia täällä. Tänne on ajautunut todella omituinen sakki töihin. Kaikki ovat hyvin erilaisia ja tosi erikoisia persoonia. En olisi uskonut, että sanon tämän ääneen (saati kirjoitan blogiini), mutta taidan eniten jäädä kaipaamaan Irlannista juuri näitä suomalaisia.

Tajusin aamulla, että juon joka päivä töissä 1-2 kupillista kahvia. Haen kahvini aina kertakäyttöisessä pahvimukissa. Mukin valkoisessa kannessa lukee "Hot contents" ja "Huhtamäki". Olen ollut töissä täällä noin 60 päivää. Se tarkoittaa, että olen juonut noin 90 mukillista kahvia. Se on aika järkyttävän paljon jätettä. Ja kun miettii, että täällä on melkein tuhat ihmistä töissä, ja kaikilla heillä on kaksi kahvitaukoa joka päivä... Se on vuodessa aivan helvetisti roskaa. Järkyttävää. En halua ajatella asiaa. Enkä varsinkaan sitä, että tämä sama jatkuu päivästä toiseen, vaikka itse täältä lähdenkin.

Vaikka tänään tekstistäni saattoi paistaa lievä tyytymättömyys ja ahdistus, haluan koko sydämestäni toivottaa kaikille lämmintä ja ihanaa joulua! Pitäkää toisistanne huolta ja olkaa rakkaita!
 

Muutos.

Olen jo viikkoja pakannut ja tuskaillut kaikkien purnukoiden ja kirjojen ja muun sellaisen irtotavaran kanssa. Miten ihmeessä saan kaiken mahtumaan mukaan, ja vaikka saisinkin, miten ihmeessä jaksan kantaa kaiken mukana? En mitenkään. Tänään kiteytyi jonkinlainen selkeä päätös. Se ei tosin liittynyt pakkaamiseen, vaan tulevaisuuteeni. Ja samalla tavaroidenkin kohtalo selvisi aivan kuin itsestään.

Kuulin kurjia uutisia Suomesta. Corkissa asuvani ystäväni vanha kotitalo oli palanut Suomessa. Mennyt niin poroksi kuin vain talo menee. Ketään ei ollut kotona, paitsi kaksi koiraa. Surullinen päivä. Surullinen joulu, monelle lapselle. Tämä talo nimittäin oli perhekoti. Sellaisen pariskunnan, joka antaa kodin lapsille, jotka sitä todella tarvitsevat. Tämä tekee palosta jotenkin vieläkin kamalamman. Antaa samalla melkolailla perspektiiviä omaan elämään.

Tänään oma elämäni on tuntunut mukavalta, helpolta ja erityisen hienolta. Omituista tässä on se, että tuo tunne on ollut matkassani koko päivän, paljon ennen kuin kuulin tuosta tulipalosta. Jostain syystä juuri tänään asiat ovat käyneet järkeen. Tarkastin suuntani ja totesin, että hitto. Sehän on täsmälleen oikea. Minulla on melko suuria suunnitelmia ja ne tuntuvat nyt toteutuvan. Ensi vuodesta tulee kyllä melkoinen. Tämä muutoksen vuosi oli todellakin täynnä muuttujia ja muutoksia, muuttajia ja muuttoja. Ja voin ilolla todeta, että ensi vuosi alkaa samoin. Muutolla.

Tajusin vähän aikaa sitten, että olen ollut yli seitsemän kuukautta koditon. Vesivahingon vuoksi vietin kesän muiden nurkissa, ja tänne Irlantiin muutto toi vain säälittävän komeron. Koska koti on siellä, missä sydän on. Täällä Irlannissa se ei ole, ei vähimmässäkään määrin. Tätä komeroa ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa kodiksi. Tai Irlantia kotimaaksi. En voi käsittää miten ihmiset jaksavat täällä vuodesta toiseen. No, huonosti. Manageri sanoi viime viikolla, että hänellä on jo 13 vuotta kokemusta tästä, eikä siihen totu. Juu, en ajatellut testata niin pitkään.

Vuosi on pakottanut irti omaisuudesta. Tuntuu, että olen saanut sellaisia vihjeitä jo pidemmän aikaa, että tavaroista on päästävä eroon. Ensin asuin homekämpässä ja sitten se vesivahinko... Sanotaan, että samat ongelmat tulevat uudelleen vastaan niin monta kertaa, kuin on oppinut läksynsä. Okei. Ymmärrän, että tässä on nyt taustalla jotain muutakin kuin sattumaa. Muutoksen vuosi. Ihmeellistä, miten oikeassa olin, kun vuoteni nimesin noin.