Burano.

Voisi pitää sellaisena yleispätevänä sääntönä, että jos ja kun et kuule minusta, minulla on mukavaa. No news is good news, niin kuin sanotaan.

Asun talossa, joka toimii myös Airbnb huoneistona. Täällä on siis samaan aikaan ollut muitakin tyyppejä. No, tuohon naapurihuoneeseen ilmestyi semiamerikkalainen moottoripyöräilijä. Törmättiin sattumalta tarkoituksella tuossa ovella ja vaihdettiin muutama sana. Olin jo menossa nukkumaan, kun hän vielä oven raosta hihkaisi, että voinko kysyä jotain...? Suomalaisuuteni askarrutti. Se oli sitä small talkia, jota en hallitse. Hän kertoi myös vähän vaivaantuneena, että on juuri eroamassa. "Really? Oh, congratulations!" hihkaisi minun ajattelematon suuni. Mies repesi totaalisesti. 

Ja siitä se ajatus sitten lähti. Koska muut olivat jo nukkumassa, hän kutsui minut huoneeseensa. Höpöteltiin kaikenlaista, hän pääasiassa nauroi minulle (vaikka väitti nauravansa minun kanssani). Ei tuntunut siltä, että oltais tavattu aikaisemmin tässä tai muissa elämissä, mutta jotenkin se samanlaisuus yllätti. Hämmentävän samikset. Ehkä juuri sen takia meillä oli todella hauskaa. 

Jotenkin siinä sitten kävi niin, että lupauduin hänelle oppaaksi Venetsiaan. Sokea opastaa sokeaa. Aamuvarhaisella tepastelimme keskustaan, odotimme junaa jutellen ja nauraen. Halusin käydä vielä kerran Venetsiassa, joten mukavampihan se on mennä hyvässä seurassa. Oli tuhannesti hauskempaa, kuin niillä treffeillä pari päivää sitten. 

Morjestin tuttuja paholaisen ravintolassa ja pääsin elämäni ensimmäisen kerran Vaporettoon. Matkasimme Buranon saarelle katsomaan vinoa tornia, värikkäitä taloja ja kuuluisaa pitsiä. Takaisin tullessa lippuluukku oli jo mennyt kiinni, eikä meillä tietenkään ollut paluulippua. Ei myöskään millään saatu tolkkua siitä lippuautomaatista. Kun kysyin neuvoa koneen käyttöön viereisen ravintolan tytöltä, hän sanoi: "Menkää siitä alta vain, kukaan ei koskaan tarkista lippuja." Vähän aikaan äimisteltiin, koska rehellisyys puski liikaa läpi, mutta lopulta menimme parin turistin perässä, kun heidän lippunsa avasi oviluukut. Sitten ihailimme auringonlaskua paatin reunalta ja tunsimme itsemme kriminaaleiksi. Älyttömän hauska uusi tuttavuus tämäkin. Matkustamisessa ja tällaisessa päämäärättömässä elämässä on kyllä puolensa. Tapaa aina niin ihania ihmisiä.

Ja ihanista ihmisistä puheen ollen... Muistatko Povero Marcon? Jos olet lukenut juttujani alusta asti, saatat muistaa sen jumalaisen olennon, joka varasti sydämeni silloin, kun matkustin Italiassa kirjoittamassa. Ihmeellinen on tämä maailma, sillä Marco otti yhteyttä. Nyt. Tämä on sitä ilonan arkipäivän ironiaa. Meidän piti tavata eilen, mutta sitten auto tuli esteeksi. Unelmatreffit peruuntuivat ja olin aivan murtunut. En voi käsittää miten se mies sai muutamalla viestillä minut taas niin sekaisin. Melkein suututtaa. Tai suututtaakin, koska ei sitten kuitenkaan onnistuttu tapaamaan, joten menin sekaisin ihan suotta.

Hämärtyvä ilta Buranossa.

Kuvat eivät tee oikeutta, paikka oli niin huikea.

Aito buranolainen pitsirouva.

Valkoinen mies Afrikasta.