Oppi.

Biologinen kelloni ei tikitä, mutta se on vahvasti sitä mieltä, että kolme tuntia unta riittää ihan hyvin. Biologinen järkeni sitä vastoin huutaa, että ei riitä! Hullu viikko on tämä ollut. Tänään olen valvonut kahdesta saakka. Menin muka ajoissa nukkumaan, koska aamulla on aikainen herätys, mutta tämä nyt on jo aivan naurettavaa, suorastaan ivaa. En tiedä kenen, mutta tuntuu se silti.

Luulen, että osittain minua pitää hereillä kaikista uskomattomista tapahtumista ja oivalluksista johtuneet jatkoajatukset. Pää on niin täynnä kaikkea, että hurina vain kuuluu. (Voi olla myös läppärin tuuletin.) Kuuntelin koulutusta, joka teki suunnattoman vaikutuksen. Ja siis todellakin kuuntelin enkä vain antanut äänen mennä korvaan. Tein muistiinpanoja ja pohdin asioita. Monta päivää ja yhä edelleen. Sellaista kertaamista, mutta uusin kerroksin. Luulen, että olen viimein tajunnut mitä oppiminen tarkoittaa. Jotenkin koko kaikki on nyt muuttunut. Ihan vähän vain, mutta sitäkin merkittävämmin. Tämä saattaa hyvinkin olla se ratkaiseva juttu, mikä saa elämänlaadun paranemaan. Olen melkein varma siitä. 

Olen myös aika pässi. Yksi asia, jonka Jim Rohn koulutuksessaan kertoo jo heti kättelyssä (ja joka saattoi olla se suurimman oivalluksen alku) oli tämä: 

Älä ota käskyjä, ota ohjeita. Älä ole seuraaja, ole oppija.

Olen kuullut vastaavaa aikaisemminkin, mutta jotenkin tuo ajatus ei ole tehnyt silloin näin suurta vaikutusta. Nyt teki, luultavasti koska olin se pässi. Joku (en edes muista enää kuka) sanoi minulle asian, jonka otin täysin faktana. Uskoin, enkä epäillyt, en vähääkään. Ja sitten ajattelin ja toimin sen mukaisesti. Tuo asia itsessään ei ollut mitenkään merkittävä, eikä suoranaisesti vaikuta toimintaani juurikaan, ainoastaan ajatuksiini. Ja sitten toinen tyyppi sanoi samaan asiaan aivan jotain muuta. Että nyt olet kyllä ihan täysin väärässä, omiasi puhut. Tätähän tapahtuu joskus, ihmiset ovat asioista eri mieltä. Mutta. Vasta tässä vaiheessa minulla kävi edes mielessä, että asian voisi tietysti tarkistaa. 

Melkein minkä tahansa tarkistaminen on tosi helppoa nykyaikana. Minulle ei vain tullut sellainen edes mieleen, koska ei ollut mitään syytä kyseenalaistaa sitä ensimmäistä tyyppiä. Miten huikea oivallus! Ei siis se asian todellinen laita, vaan se miten sinisilmäinen minä olen, ihan luonnostaan. En ole koskaan ollut näin onnellinen siitä, että olin täysin väärässä. Mutta tämä oli merkittävää. Koska nyt tajusin! Opin oppimaan niin kuin kuuluu. Juuri niin kuin Jim opetti. Vähänkö siistiä.

Pä-ä-ä-ä-ä-ä-ässi.

Tänään Astrokalenteri kertoi, että puheessani on oivaltavaa älykkyyttä. Uskallan hieman epäillä, sillä tämä unimäärä yhdistettynä tukkoiseen päähän ei nyt luo ihan kovin suurta uskoa asiaan. Mutta joka tapauksessa toivon todella, että tämä on totta:

Kommunikaatiosi on tänään samoilla aalloilla henkisten päämääriesi ja luovuutesi kanssa ja siksi on hyvä aika tehdä kaikenlaisia päätöksiä ja sopimuksia.

   

Muutos.

Jatkoin eilen Jim Rohnin kuuntelemista. Löysin kokonaisen koulutuksen netistä ja jäin siihen ihan koukkuun. Ihmeellistä kyllä, että minä maltoin olla paikallani niinkin monta tuntia. Välillä toki ote herpaantui ja huomasin laittavani pyykkiä kuivumaan tai kerääväni asioita lattialta, mutta tuota nauhoitusta sai aina peruutettua.

Joka tapauksessa, tuo koulutus jotenkin osui niin isosti, että ahdistuin. Olen muka oppinut ja kehittänyt itseäni jo monta vuotta ja nyt sitten huomasin, että olen tehnyt sen ihan väärin. Paska. Periaatteessa oikeita asioita, mutta väärällä tavalla. Arvaa miten syletti, kun sen nyt viimein huomasin? Kun tajusin, että kaikki nämä pyrkimykset päästä pois täältä, ovatkin olleet aikalailla turhia. Yhtä turhia kuin lopputulos, toistaiseksi. Pitäisi silti olla onnellinen, että nyt sitten viimein oivalsin tämän. Tietysti olenkin. Se vain vaatii suuria muutoksia. Ensin pieniä, mutta niitäkin niin pitkään, että suuria muutoksia alkaa tapahtua. Ja sitä samaa pitää jatkaa yhä vain. Huomaan olevani aikamoisen haasteen edessä. Nyt siis sellaisen oikeanlaisen.

Omituisinta tässä oli ehkä se, että olen kyllä tiennyt tuon kaiken kuulemani jo ennestään. Jim itsekin sanoi tuolla jossain vaiheessa koulutusta, ettei hänellä ole mitään uutta kerrottavaa. Hän on vain tullut muistuttamaan siitä mikä on ollut aina. Sama vanha viisaus tuli taas vastaan. Se mikä on, on.

Mietin mitä minä tein silloin, kun meni paremmin. Ja mitä teen nyt. Sellaista itsensä tutkiskelua ulkopuolisen silmin omin silmin. Aika jännästi huomasin eniten pieniä asioita. Kuten kuulokkeet ja musiikki. Silloin kun kirjoitin kirjaa, olin tehokas ja sain aikaan. Se oli rankka ja aikaa vievä projekti, mutta minulla oli systeemi. Minä heräsin, tein kahvia, laitoin musiikin soimaan, kupit korville ja sitten vain kirjoittamaan. Ensin blogia ja sitten kirjaa. Ja tein sitä joka päivä. Kirjoittaminen sai minut hyvälle tuulelle. Aikaansaaminen sai minut pitämään itsestäni.

Kun tänä aamuna avasin koneeni huomasin, että minä olen poikennut hyvistä rutiineista. Jo pitkän aikaa herätessäni minä olen avannut Facebookin. Saatoin kuunnella jotain leffaa tai sarjaa. Puuhastella saamatta mitään aikaan. Ja se ei edes tuntunut kivalta. Eli mokasin! Oli helppo vedota siihen, että kirja on valmis. Ei ole mitään kirjoitettavaa enää. VOI URPO! (Nyt saatte painaa urpotäppää vaikka jokainen.) Jos ei ole kirjoitettavaa, niin mitä jos aloittaisi kirjoittamaan? Sitten olisi. Koska sitähän se kirjoittaminen on. Ensin ei ole mitään, mutta sitten kun kirjoittaa, niin kohta on tekstiä. Hyvin yksinkertaista.

Joten tänään minä keitin kahvia, avasin blogin ja laitoin musiikin soimaan kuulokkeista. Ja näin paljon sain suollettua tekstiä ihan tuosta vain. Luulen, että täällä on jossain seassa myös ihan viisas ajatus. Ja arvaa mitä? Tuntuu paljon paremmalle!
 

13. päivä ja perjantai.

Onnenpäivä on täällä taas! Ihana 13. 

Minulla oli eilen elämäni ensimmäinen Skype haastattelu puhelimella. Kuulostaa hullulta, mutta niin se kuitenkin meni. Aivan käsittämättömän hyvännäköinen mies siellä kuvan toisella puolella availi suutaan, mutta ääni ei toiminut. Joten hän sitten vain päätti soittaa puhelimella, vaikka katseltiin koneen kameroita. Saa niinkin tehdä. 

Illalla juttelin sen minulle uuden sivuston kautta ja koko ajan sain jotain aivan ihme tyyppejä vastaan, muun muassa pankkiiri, joka tykkäsi masturboida töissä (New York) ja 13-vuotias "mies" jonka kotipaikkaa en edes kysynyt. Kyllä, olen ikärasisti. Olin jo täysin luovuttamassa, koska selvästi tuo sivusto ei ole tehty normaaleille ihmisille. (Ja hei nyt ei sitten laiteta yhtään kommenttia, jossa kyseenalaistetaan minun normaalius!) Päätin kuitenkin kokeilla onneani vielä kerran. Ja se kannatti. Tapasin mukavalta ja järjissään olevalta vaikuttavan miehen. Vaihdettiin valokuvat ja myöhemmin vielä soiteltiin Skypella. Joskus näköjään käy hyvinkin, kun jaksaa sitkeästi yrittää.

Nukuin niskani taas jotenkin ihan kenoon. Ja ihan siitä innostuneena päätin kuunnella Jim Rohnin juttuja heti aamusta. Tyypillä on niin mahtava tapa esittää asiansa, että ei voi hymyilemättä kuunnella. Ja kun asian sisältökin on aina jotenkin niin mielenkiintoista ja hyödyllistä, niin mikäs sen parempi tapa aloittaa päivänsä. 

Tänään osui ehkä eniten tällainen yksinkertainen ajatus: It's all risky. Aihe sopinee myös tähän 13. päivä ja perjantai teemaan. Jotenkin monet (ja varsinkin minä) jättää usein asioita tekemättä riskien pelossa. Ei uskalla ottaa sitä riskiä. Mutta Jim kertoi, että KAIKESSA on riskinsä. Siinäkin, että ei tee mitään. Syntymästä asti, joka tilanteessa, riskitekijöitä kaikkialla. Ja silti sitä vain pitää porskuttaa eteenpäin. Ellei tee niin, jää paikalleen ja sitä riskiä minä en ole valmis ottamaan. Joten tänään lakkaan miettimästä "entä jos" ja ihan vain teen ja menen. 

Yksi tuttavani sanoi aina, että kiire lähtee penottamalla. Siinä oli ilmeisesti sellainen ajatus taustalla, että kun odottaa tarpeeksi, niin on liian myöhäistä joka tapauksessa. Eipä tarvitse enää edes yrittää. Ei se kaveri kyllä kovin paljon riskejä elämässään ota, päinvastoin pelaa täysin varman päälle aina. Ja mikäs siinä jos sellaisesta tykkää. Mutta minulle on tullut sellainen tunne tässä lähiaikoina, että nyt pitää jo mennä eteenpäin. Ja se mikä minua on pidätellyt on juuri tuo. Riskien pelko. Joten ei enää sellaista, kiitos.

Make today ridiculously amazing.