Työsunnuntai.

Menin viikko sitten sunnuntaina töihin, ihan niin kuin tänäänkin ja ihan niin kuin pitikin. Ja voi, mikä yllätys minua odottikaan… (Tuo kuulosti kyllä ihan siltä vanhalta Toblerone-mainokselta, joka jatkui: ”Tobleronea on ihan jokaisella R-kioskilla ja nyt voin unelmissani matkata Sveitsiin aina milloin haluan.” Muistaako joku sen? Sanokaa, etten ole ainoa joka osaa kasarimainoksia ulkoa.) Pöydällä oli odottamassa suuri paketti! Äiti oli lähettänyt sen Suomesta, voi riemua! Että voi ihminen tulla pienestä onnelliseksi, tosin tämä ei ollut pientä ollenkaan. Sain monta tavaraa, joita Maltalta ei löydy ja joita olin pyytänyt, hurjasti herkkuja, sekä muutama bonusyllätyksen. Äipästä tuli kyllä heittämällä syyskuun suosikkihenkilö!


Paketissa
oli niin paljon herkkuja, että illalla tuli ihan paha olo. Tietysti, kun piti mättää heti koko pussillisen suomalaista karkkia suomalaiseen naamaan suomalaisella tahdilla. Hetimullekaikkitännenyt ja ähkykuvotus kaupan päälle. (Ihme juttu.) Kyllähän minä tiesin ihan kokemuksesta, että karkin syönti ei ole hyvä juttu, ja että paha olo tulee – varsinkin kun en ollut saanut niitä ”kunnollisia” karkkeja (eli salmiakkia) niin tosi pitkään aikaan. Mutta kun olivat niin hyviä! Ehkä silti pienimuotoinen virhearviointi meikäläisen osalta. Vaan enpä ole yksin tämän ongelmani kanssa. Kuka tietää korvikkeen karkille? Siis, millä tällaisen himon ja yltiöpäisen mätön saisi taltutettua? Jotain sen verran globaalia, että sen löytäisi jopa täältä kehitysmaasta.

Tänään ei ollut niin hyvä päivä, kuin viikko sitten. Mutta eräs tärkeä ihminen antoi minun tämänhetkiselle elämälleni teeman: Savisuon läpi. "Vaikka kuinka hitaasti, mutta kunhan marssii. Jossain vaiheessa tulee sadekuuro ja se muuttuu sen verran veteläksi, että kulku alkaa helpottua." Se oli hieno neuvo. Olen muutoksessa nyt, tein viikonloppuna suuria päätöksiä, otin alustavia askelia, sellaisia pelottavia, kun ei ole varmuutta, että miten tässä nyt käy... Alku aina hankalaa. Savisuo.

Suosikkikirjani. Yhä.

Elämänohjeita.

Löysin artikkelin, jossa oli listattuna 30 syytä jotka pitäisi jättää tekemättä, jos haluaa parantaa elämänlaatuaan. Se oli ihan hyvä lista. (Voit lukea tuon artikkelin kokonaisuudessaan TÄSTÄ.) Minua kutenkin jäi vähän vaivaamaan koko homman kielteisyys. Älä tee tätä, älä tee sitä. Artikkeli oli täynnä negatiivisuutta ja kieltoja. Ei tiedä, paraneeko elämänlaatu sillä tavalla? Minä päätin muuttaa sen toisin päin. Tässä siis positiivisuutta jättipläjäys.

Vietä aikaa oikeiden ihmisten kanssa.
Kohtaa ongelmasi rohkeasti.
Ole rehellinen itsellesi.
Huomioi omat tarpeesi ensin, vasta sitten voit auttaa muita.

Ole oma itsesi. Olet ainoa joka osaa sen.
Päästä irti menneestä.

Tee rohkeasti virheitä.

Hyväksy menneet virheesi.

Ymmärrä, että tärkeimmät asiat elämässä ovat ilmaisia.

Luo oma onnellisuutesi.

Ryhdy ja ole reipas.

Ajattele, että olet aina valmis ja toimi.
Aloita suhde vain oikeista syistä.
Anna uusille suhteille mahdollisuus, vaikka edelliset eivät olisi onnistuneet.

Keskity voittamaan itsesi, ei muita.

Ole onnellinen muiden puolesta.

Hyväksy menneisyytesi.
Päästä irti vihaisuudesta ja anna anteeksi.

Tiedä omat arvosi ja toimi sen mukaan.

Tee asiat aina niin hyvin kuin mahdollista.

Toimi niin kuin tiedät sydämessäsi olevan oikein.
Pidä taukoja ja hengitä syvään.
Huomaa pienien hetkien kauneus.
Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet.
Ole sitkeä ja kärsivällinen.
Ole aito ja rehellinen, silloinkin kun kaikki ei ole kunnossa.
Ota vastuu omasta elämästäsi.
Riittää, että saat yhden ihmisen päivässä hymyilemään.
Ole onnellinen.

Keskity siihen mitä haluat.

Ole kiitollinen.

Minun lista on kyllä paljon parempi, ainakin omasta mielestäni. 

Tuolla artikkelissa oli yksi kohta, joka niin sanotusti osui ja upposi. Maailma ei palkitse perfektionisteja, se palkitsee ne jotka saavat asiat tehtyä. Tässä on valtavan suuri parannusehdotus omalle kohdalleni. Suorastaan sellainen must. Minun pilkut ovat aina niiiiin viilattuja, ettei mitään järkeä. Nyt otan sellaisen uuden teeman elämälleni, että annan asioiden olla edes vähän epätäydellisiä. Ja koska minä teen ihan koko ajan jotain, niin tällä tavalla saan paljon aikaan. Valmista.

   

Haastattelu.

Eilen oli raskas, mutta erittäin merkittävä päivä. Pakkasin viimein tavarani ja lähdin. Matka jatkuu nyt yksin. En tiedä vielä mihin suuntaan, mutta ehdottomasti eteenpäin. Vaikka muutto on aina vähän vaivalloista ja eroaminen missä tahansa tilanteessa kurjaa, minulla on pitkästä aikaa vapautunut olo. Enää ei mikään ahdista ja voin viimein alkaa nauttia Thaimaasta. Yksin matkustaminen on vain niin paljon parempaa, silloinkin kun matkaseura on hyvää. Olen taas onnellinen. Ihana tunne!

Minusta tehtiin kirjoitus. Olen Hallan blogissa helmikuun sankarityyppi. Olen niin otettu tuosta kirjoituksesta, mikä kunnia! Onkohan minusta ennen kirjoitettu mitään noin hienoa? En usko. Käy lukemassa, tässä linkki blogiin.

Löysin eilen tuolta jostain oman blogini kätköistä listan. Olen kertonut ennenkin, että minulla on Johannes Partaselta opittu tapa nimetä vuodet jonkin teeman mukaan. Ja sitten kun miettii, että minkäslainen vuosi olikaan, niin aina sen tunnistaa teemastaan. Kun nimeää vuoden, se toteutuu.

2008 henkisen kasvun vuosi
2009 toiminnan vuosi
2010 uuden kokemisen vuosi
2011 henkisen kasvun vuosi
2012 muutoksen vuosi
2013 menestyksen vuosi
2014 rakkauden vuosi

Minulla on kyllä kovat odotukset näille kahdelle tulevalle vuodelle. Elämäni on mennyt täsmälleen noiden teemojen mukaisesti. Mietin, että jos se toimii noin hyvin vuosien kanssa, eikö silloin kannattaisi alkaa nimetä myös kuukausia. Ja viikkoja. Ottaisi jonkun positiivisen teeman ja sitten vain pistäisi tuulemaan. Sehän on vähän sama asia, kuin pyytäisi Universumilta jotain. Itse asiassa se on täsmälleen sama asia.

Irlannissa minulla oli aina matkassa postikortti, jonka Toyboy lähetti. Kortilla oli valtava merkitys minulle ja siksi se oli töissä seinällä ja mukana laukussa, yötkin nukuin sen vieressä. Kortti muistutti minua siitä, että pääsen ihan pian pois Dublinista. Sanoin aina kaikille, että etsin tuon kiven (tässä vaiheessa osoitin kuvassa olevaa kiveä) ja menen sille kököttämään. Sitten otan itsestäni kuvan ja lähetän sen teille. Se oli minun missio. Kivi ja kuva. 

Minä löysin sen kiven. Mutta se ei ollut alkuunkaan sellainen kuin kuvittelin kuvan perusteella. Ensinnäkin, se oli kaukana. Kivelle olisi saattanut voida kahlata tyynellä säällä, luulen että jalat olisivat ylettäneet pohjaan. (No, ainahan ne jalat pohjaan ylettää, eri asia sitten onko pää enää pinnalla). Toiseksi, aallokko oli niin järkyttävä, ettei käynyt edes mielessä kokeilla onnea kahlaamisen kanssa. Joten nyt minulla on teille vain kuva kivestä. 

   

Jotain rotia.

Kun oikein kiristää elämän tola, niin silloin asialle pitää tehdä jotain. Eilinen päivä oli kurjuudessaan aika maksimaalinen, oikea huipentuma tälle surkeuden putkelle. Minä hukkasin silmälasini. Tämä tuntuu jo ajatuksenakin niin utopistiselta, miten kukaan ylipäätään voi hukata lasejaan?! Minä voin. Ja tämähän ei ollut edes ensimmäinen kerta.  U s k o m a t o n t a.  Eli kaiken muun mukavan päälle minä en nyt sitten näe mitään. Yritin silti ajatella positiivisesti, että eihän minun elämässäni nyt edes ole mitään näkemisen arvoista. (Ei juuri piristänyt.)

Kaikkialta tulee nyt erinäisiä ärsykkeitä. Mistään ei saa otetta. Missä vaiheessa minun elämästä tuli tällaista? En käsitä. Mutta siitä huolimatta - tällaista se nyt on. Tämän kanssa on nyt vain elettävä. Olen koditon, tavaraton, pyörätön ja silmälasiton. Ja näin taas unta, että hampaita lähti. Se yleensä tarkoittaa että joku kuolee, mutta luulen sen tällä kertaa tarkoittavan sitä, että pitää varata aika hammaslääkäriin. Yksi hammas lohkesi jo aikaa sitten, mutta samalla tuli leikkaus ja vesivahinko ja sitä sitten siirsin vähän. En siirrä enää.

Tulin siihen tulokseen, että vaikka kuinka menisi huonosti, niin olonsa saa silti aina pahennettua omalla toiminnalla ja ajattelulla. Asiat ressaavat ja vaivaavat, jos niitä ei hoida heti. Päätin tehdä muutoksen tällä saralla. Otan tämän viikon teemaksi ilonan uudistus ja hoito. Tai vaikka koko seuraavaksi kuukauden. Huomenna on maanantai ja se on aina hyvä syy aloittaa puhtaalta pöydältä.

Kaivoin kaikki muistilaput esiin, listasin rästihommat ja mietin mitä niille pitää tehdä ensimmäiseksi. Kävin kaikki kolme työvuorolistaa läpi ja sain jonkinlaisen tolkun siitä missä milloinkin pitää olla. Ensin on kymmenen päivää niin, että on vähintään yksi työvuoro päivässä. Sitten saan nukkua yhden päivän ja sama toistuu, mutta 15 päivän ajan. Eli noiden 25 päivän aikana minulla on 39 työvuoroa. Ja siellä jossain välissä siis yksi päivä vapaata. Pitäisiköhän tästä huolestua? Kun ottaa vielä huomioon sen, että olen koditon, ja että pitäisi myös kääntää yksi kirja, voi varmasti todeta, että ei tämä minun elämä ainakaan tylsää ole. Tosin ei taida kovin paljon jäädä aikaa siihen uudistumiseen ja hoitoon.

   

Teema.

Voi vitsi. Löysin vahingossa taas uuden hienon blogin. Siinä on hieno teema. Tunsin heti syvän piston rintalastani alla, sillä minun blogi on yhä vain teematon. Ehkä juuri siksi minulla ei ole kuin 13 vakiolukijaa. (Onnennumeroni kylläkin, joten en valita. Kovin paljon.) Minulla on vain niitä randomosujia ja kavereita, jotka lukevat silloin tällöin viimeisimmät kuulumiset, koska ei ole taas tullut pidettyä yhteyttä (puolin tai toisin). Plus yksi stalkkaava työkaveri. Ja kukaan heistä ei juuri koskaan kommentoi mitään. (Tämä oli tarkoitettu pelkästään provosoimaan teitä jättämään edes jonkinlaisia todistuksia siitä, että joku täällä käy.)

Joka tapauksessa, teemattomuus vaivasi. Joten pidin oikein virallisen aivoriihen. Se oli oikeastaan helppoa, sillä olin jo valmiiksi viettänyt aikamoisen myllerryspäivän kaikkine suunnattomine suunnitelmineni, ja koska jääkaapista löytyi punaviiniä. (Kyllä, juon punaviinin kylmänä! Koska pidän siitä sellaisena.) Kirjoittelin sanoja, piirtelin viivoja, hörpin viiniä ja sain kuin sainkin muodostettua teeman paperille. Ja kaikki tämä syntisesti sunnuntaina! Aivan mahtavaa! Tähän touhuun minua innosti:

* ajattelun askarteluvihko
* chileläinen miellyttävä punaviini
* kirjat Älä hikeenny raha-asioista sekä Pysähdy, olet jo perillä
* sarja The Goodwife ja erityisesti erään jakson dialogipätkä:

- You're really happy this morning.
- Yes, I started drinking earlier.

Vitsi, vitsi. (En voi uskoa, että kirjoitin tuon fraasin blogiini. Alpo hokee sitä aina, ja silloin minä sanon että kukaan ei sano noin oikeasti, se on ihan junttia, ja että älä pliis yritä puhua suomea. Teet sen ihan väärin. Kunnes sitten joku töissä sanoi, että se on uusin villitys, suomen huonommasta live-TV-kakasta poimittu lause. Eli olin oikeassa, erittäin junttia.) Mutta hauska dialogin pätkä minusta. Ja oikeasti hyvä sarja muuten.  

Asiaan. Tuumailun tuloksena tajusin, että minun blogilla ON ihan selvästi useita teemoja. Listasin ne kaikki, ja sitten valitsin suosikkini. Tässä ne ovat, TOP 3 aiheet:

- henkinen kasvu
- matkailu
- elämä (erityisesti omani)

Kaikki tänne kirjoittamani ajatukset ovat liittyneet tavalla tai toisella joihinkin noista kolmesta aiheesta. Eli blogini teema on nyt virallisesti: Elämä, tuo henkisen kasvun mystinen matka! Niin kornia, että ihan itkettää, mutta oikea teema siitä huolimatta! Tähän loppuun laitan vielä kuvan, jonka löysin koneeltani. Tämä liittyy aivan selvästi blogini teemaan. Kuvassa keittiöni.

(En voi uskoa, että en poistanut useita rivejä tästä kirjoituksesta, vaikka koneessa on toimiva delete-näppäin. Syytän punaviiniä. Puolustaudun sillä, että en muista milloin minulla olisi ollut näin pitkään näin tylsää. Ja sitten vielä pahoittelen.)
   

Blogi.

Se toimii taas! Olen kyllä yrittänyt tyydyttää tiedonhaluisia lukijoita, mutta se on ollut mahdotonta. Tämä koko sivusto meni jotenkin jumiin. Yksi selitys on tässä. Totuudesta en tiedä. Mutta nyt tämä kuitenkin toimii, joten iloitaan siitä.

Tämä muutaman päivän tauko antoi kyllä aika hyvin taas perspektiiviä koko hommaan. Huomasin, että tämä blogin kirjoittaminen on tullut aika tärkeäksi osaksi koko kaikkea. Mitä jos se olisi oikeasti noin vain kadonnut? Olisiko menetetty jotain tärkeää? Onhan tässä kuitenkin melkein puolitoista vuotta historiaani ja silloin tällöin ihan oikeita oivalluksia ja hauskoja kirjoituksia. Haittaisiko se, että menettää tuon kaiken? Vai olisiko se vain upea mahdollisuus uudelle alulle? Muuttuisiko blogini jollain tavalla, jos se pitäisi aloittaa alusta? Jos kaikki menneet sanat olisi pois pyyhitty. Totuus on, etten edes itse muista puoltakaan siitä, mitä tänne olen suoltanut. Ehkä tämä on jotain, mihin kannattaa kiinnittää huomiota. Tai sitten ei. Voin iloisena jatkaa samaan malliin ja toivoa, että joku yhä haluaa lukea ajatuksiani. Ja onhan tämä minulle itselle kovin terapeuttista. Joka tapauksessa, selvästikään en ole osannut arvostaa tätäkään tekemääni asiaa tarpeeksi. Nyt osaan.

Löysin näiden parin päivän aikana kuitenkin muutaman selkeän aiheen, mistä olen kirjoittanut ja mistä haluan kirjoittaa jatkossa enemmän. Siis niitä juttuja mistä pidän ja mitkä liittyvät minuun. Eli mistä muodostuu se kadoksissa ollut teema. Nämä asiat ovat:

ihmiset ja arki
käsityöt
kirjat
ekologisuus
hyväntekeväisyys
Italia
energiat (rakkaus ja universumin voima ja ihmeellisyys ja mystisyys ja vetovoiman laki ja positiivisuuden vaikutus)

Jos nämä jutut kiinnostavat, niin kannattaa lukea lisää. Jos ei, niin kannattaa kertoa mitä muuta haluat lukea. Hirmu hyvää viikonloppua kaikille!

Pelko.

Nonni. Tässä sen nyt taas sitten näkee. Eilisen huippuoivalluksen jälkeinen uskomaton energialataus oli melkein kuihtua kasaan, koska iski pelkotila! Ei suinkaan siitä, että saattaisin ehkä epäonnistua suunnitelmissani, vaan jotain paljon pahempaa. Pelkään, että onnistun! Sehän tarkoittaisi, että jättäisin hyvästit kaikelle entiselle, mukavalle tutulle tavalliselle. Myönnettäköön, että se vietän kesän Italiassa suunnitelma sai himpun verran laajennusta. Rentouttava kesäloma muuttui kokonaisvaltaiseksi elämänmuutokseksi ja ellei nyt ihan kotimaan, niin ainakin kodin vaihdoksi. Onhan se tosi iso juttu. Luopua opiskelijan semisinkkukämpästä ja muuttaa uuteen kaupunkiin, uusien ihmisten luo. Eli ihan luvallisia perhosia mahassa.

Pelko voi olla hyvä asia. Se saa meidät välttämään tyhmyyksiä. (Ehkä.) Meillä on sisäänrakennettuja pelastavia pelkoja, sellaisia ettei syö myrkkymarjoja tai työnnä kättä tulipaloon. Vai tuliko ne pelot kokemuksen kautta...? Kuitenkin, pelko voi pelastaa. Mutta se voi myös lamaannuttaa. Minulle käy aika usein niin. Ensin innostun, sitten tulee pelko ja sitten lamaannus. Ja juuri sillä tavalla kävi eilen. Vitsi mikä vellihousu.

Minun reipas ja rohkea uusi teema tälle vuodelle parantaa minut tuosta kirouksesta. Lamaannus loppukoon! Aamulla heräsin, sanoin pelkotiloille, että hei kamoon! Nyt loppu tämä tällainen. Minua ei pari perhosta pysäytä. Jännitys on osa onnistumista ja onnistuminen on hyvä asia. Nyt aion onnistua rohkeasti! Ja sitten se tapahtui. Päässä välähti oivallus. Se pelasti koko päivän kaikkine pelkotiloineen.

Kerron siitä lisää tuonnempana. Merkkikiintiö on jo täynnä. (Höpö höpö, nyt vain alkoi väsyttää.) Mutta yksi asia askarruttaa vielä... Miksi amerikkalaiset pelkäävät pellejä?