Pelkkää hyvää.

Minulle tulee nyt viikkokirje Ilkalta. Aloitin tilauksen vähän aikaa sitten. Tuossa ensimmäisessä saamassani oli pätkä, joka jotenkin vakuutti minut siitä, että oli hyvä idea lisätä itsensä sille listalle.

Onnistut, pystyt ja jaksat kun tykkäät ja nautit siitä, mitä teet. Se, että nautitko siitä, mitä teet, on eniten kiinni siitä, että haluatko tehdä sitä, mitä teet. Halu taas löytyy, kun sinulla on syy. Syyn voit keksiä ja valita sellaiseksi, että se merkitsee sinulle tarpeeksi.



Tuo aiheutti ajatusryöpyn. Minun nykyisessä työpaikassa ja ylipäätään koko Maltalla viihtyminen sai aivan uudenlaisen suunnan. Että kiitos vain Ilkalle! Työni on täällä erittäin hyvä, siis verrattuna siihen mitä monet muut tekevät. Eihän se välttämättä ole paras mahdollinen juttu minulle, mutta menettelee. Sitä paitsi töissä käy nyt ihan mielellään, koska siellä on ilmastointi. (Lauantai aamu ja nyt jo 30 astetta.) Keksin monta asiaa, jotka saavat minut haluamaan. Osa syistä oli niin vakuuttavia, että koko täällä oleminen helpottui. 

Mutta se ei ole ainoa syy. Suomesta tullut paketti toi minulle viimein niitä kauan odotettuja "ihmeaineitani". Parin päivän jälkeen huomasin jo eron, energiataso on aivan toinen, maha voi heti hyvin, nukun paremmin ja muutenkin on paljon positiivisempi mieli. Toivottavasti se näkyy myös näissä kirjoituksissa. Unet ovat olleet täällä melko voimakkaita ja outoja koko ajan, mutta se itse unen laatu on parempaa. Aika mieletöntä kyllä. 

Pätkä toivoi enemmän kuvia, jotain arkisia juttuja. Joten kaivoin koneelta muutaman. 

Toisilla menee hyvin.

Toisilla ei.

Tästä minä aamulla lähden bussilla töihin...

...ja tähän minä päädyn.

Käytiin kalatorilla.

En ottanut siitä kyllä yhtään kuvaa.

Työpaikka ihan tässä vieressä.

Löytyi helmi.

Huomaa maljakko.

Bob sopii sisustukseen.

Jokailtainen "riemu". Tämä kuvattu pervekkeelta.

Rivo suklaa.

Ostin suklaapatukan. Tämä en nyt ollut mitenkään ennekuulumatonta, sitä tapahtuu toisinaan. Patukan nimi oli Twix, söin sellaisia joskus lapsena. Mummo taisi minulle ensimmäisen kerran tuollaisen ostaa, tosin silloin sen nimi oli Raider. Muistan, että minusta oli tyhmää, kun nimi muuttui. Mutta nyt kun googletin kuvia, niin kyllä se Raider-patukkaa näyttää paljon huonommalta, tosi paljon myyvempi on tuo uusi. Siksi kai minäkin siihen nyt kaupan jonossa tarrasin. 

Luin, että Twix oli monissa muissakin maissa nimeltään Raider vuoteen 1991 saakka, mutta Suomessa nimi vaihtui vasta vuonna 2000. Se ei kyllä yllättänyt, sinne ylös asiat ajautuvat usein paljon muita maita myöhemmin. Eniten yllätti, että tuota patukkaa on tehty jo vuodesta 1969 lähtien. En tiedä miksi, mutta se tuntui jotenkin ällistyttävältä. Tuo suklaapatukka on vanhempi kuin minä. Nimellisesti.



Ja sitten muistin yhden mainoksen telkkarista, jossa neito oli hädässä, vankina junassa, ja länkkärimies tuli pelastamaan kiipeillen junan seinällä. Tyttö rauhoittui, kun mies paljastin suklaapatukan, tietysti sen avulla pelastusoperaatio onnistuisi moitteettomasti. Vaikka en pienenä sitä ymmärtänyt, tuo mainoslause on silti jäänyt mieleen. ”Taitaa tyttö tietää, että on seinän takana patukkaa tarjolla.” Huolella pervo mainos on ollut silloin muinoin! Ihan varmasti jotkut vapaan kasvatuksen ituhipit ja feministit kieltäisivät tuollaisen nyt.
Se tosin mainosti kyllä Tuplaa, mutta kuitenkin. 

Millään tuollaisella ei oikeastaan ole mitään merkitystä, koska tänään sain paketin Suomesta ja siellä oli sisällä mm. Fazerin suklaata ja salmiakkia! Voi taivas mikä riemu! Ja harmaata lankaakin! Olin niin onnellinen, että oli melkein mahdotonta olla avaamatta noita herkkuja heti. Kyllä, kaapissa ovat vieläkin! Odottamassa jotain suurta tekoa, että voin palkita itseni. Mutta ottakaa ihmiset mallia, tänne saa lähetellä ihanuuksia ihan milloin vain!

Arkea.

Käyn aina töissä lukemassa keltaiset lehdet netin kautta, ihan työni puolesta. Viime viikolla huomasin, että Riitta Väisäsen tytär on yllättävän kaunis. Tai en tiedä onko siinä mitään yllättävää, mutta selvästi ei Speden jälkeläinen. Minua kuitenkin ihmetytti yksi asia. Kuvan alla oli teksti: ”Katso Sofian upeat bikinikuvat ja lue missikisoista unelmoivan naisen haastattelu viikonlopun Iltalehdestä!” Eihän siinä mitään, ihan myyvä juttu varmasti. Ellei saman sivun ylälaidassa olisi ollut mainos kyseisestä artikkelista, ihan lainauksen kanssa. ”Mallintyöt kiinnostaa, mutta en ikinä lähtisi Miss Suomi -kisoihin.” Niinpä niin. Aika jännä. Meidän kuluttajien pitäisi kovasti lukea lehteä, jota nuo toimittajat eivät tunnu edes itse lukevan, ainakaan enempää kuin sen mitä itse kirjoittavat. 

Minun työviikko alkaa aina sunnuntaisin, ja päättyy iloisesti torjantaina. Tykkään molemmista päivistä ihan hullun paljon. Sunnuntaina toimistolla ei ole ketään, joten saan olla kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa suuressa huoneessa. Se on aivan mahtavaa. Torjantai riemastuttaa tietysti ihan siitä ilmeisestä syystä, että viikonloppu alkaa. Siihen väliin ei jää kuin kolme ”huonoa” päivää. Minä olen aina tykännyt maanantaista, koska se aloittaa viikon. Se aloittaa viikon yhä, vaikka minä tulen töihin jo toiselle päivälle. Tiistai on ollut minulle se haastavin aina. Mutta nykyään sekään ei ole niin paha, koska tiistaina viikonloppu tulee jo ylihuomenna. Keskiviikkoa sanotaan pikkulauantaiksi, joten siinäkin on ylävire. Niin. Nyt kun mietin asiaa, niin minun päivät ovat kaikki aika ihania nykyään.

Ärsykkeitä.

Minusta tuntuu, että täytyy rajoittaa Youtuben käyttöä. Yleensä kuuntelen jotain koulutusta tai tarinointia samalla, kun tiskaan tai virkkaan tai siivoan tai kokkaan tai syön tai... Aika usein. Kuuntelen myös hyvät jutut moneen kertaan. Jotenkin minun mieli on niin herkkä ärsykkeille, että yksi iso oivallus jotenkin pysäyttää sen verran, että muuta ei sitten enää päähän mahdu. Joku voisi sanoa sitä tyhmyydeksi, mutta minä sanon sitä erittäin älykkääksi ajatteluksi. Asioita täytyy pohdiskella ja sulatella, jotta tietää sen oikean oman mielipiteen asiaan. 

Minua on alkanut ärsyttää ihmiset, jotka hosuvat. Nyt sen huomaa, kun itse ei enää niin hosu. Varsinkin, jos juttelee tai chattailee jonkun kanssa, ja vastaus on "En taas ymmärrä mitä sanot". Työkaverilla on tapana tehdä niin. Tyyppi ei vain kestä odottamista vähääkään, tai mitään muutakaan sellaista, mikä ei ole synonyymi sanalle heti. Viimeksi vastasin hänelle, että "Keskity, se auttaa." (Koska vastaus tosiaankin luki siinä pari riviä ylemäpänä meidän molempien ruuduilla.) "Ei ehdi, mulla on tässä töitä." Niin. Miksi sitten kysyit? Miksi puhut/kirjoitat minulle, jos et ehdi edes vastausta kuulla/lukea? Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, mutta nyt se jotenkin otti päähän enemmän. Ja huomasin, että tämä on hänen tyylinsä. Posottaa menemään vain vauhdilla. Tärkeämpää on saada omat jutut sanottua, kuin se että oikeasti keskustelisi. 

Tunnistin tuon piirteen todella selvästi, sillä olin itse aivan samanlainen hänen ikäisenä. Voi miten ärsyttävä minä olen ollut parikymppisenä! Tai sitten tuo asia ärsyttää juuri siitä syystä, kun tunnistin sen itsessäni. Yleensä muissa ärsyttää eniten se mistä ei pidä itsessään.

Olen sulatellut yhden yön verran Leo Guran linkkiä. Se koski elokuvaa Salaisuus. Yksi suosikeistani. Olin nähnyt tuon linkin monta kertaa siinä sivupalkissa, mutta en uskaltanut katsoa sitä, koska otsikkona oli "The truth they didn't tell you". Olin varma, että se on jonkun skeptikon tekemä pätkä, jossa koetetaan tuhota kaikki se mihin uskon. En halunnut katsoa sitä, koska pelkäsin, että muiden mielipiteillä on yhä voimakas vaikutus omiini. Minua ärsyttää tosi paljon, että kaikki hyvä aina yritetään pilata jollain mustamaalaamisella tai vääristelyllä. Mutta eilen viimein katsoin sen. Arvelin, että olen tarpeeksi vahva kestämään minkälaisia mielipiteitä tahansa ilman, että omat uskomukseni siitä muuttuvat. 

Kannatti katsoa. Se oli aivan muuta kuin kuvittelin. Leo oikeastaan vain selitti kuinka tuo vetovoiman laki toimii. Kritiikki meni kaikelle sille, mikä itseänikin aluksi elokuvassa ärsytti, mutta jonka olen osannut suodattaa pois. Elokuvamaisuus ja se Amerikan malli. Leo kertoi tarkemmin, kuinka tulee toimia. Olin positiivisesti yllättynyt. 

Kannatti olla rohkea. 

Ompelukone.

Ostin keväällä ompelukoneen. Myin sen vastahakoisesti eilen. Koneeseen liittyy paljon asioita, muistoja ja haaveita. Oli vaikea luopua siitä, sillä se merkitsi unelmasta luopumista. Ainakin tästä tietystä unelmasta. Mutta tulin siihen tulokseen, että juuri tämä kyseinen ompelukone ei ole se oikea minulle. Unelmani tarvitsee toisenlaisen koneen. Mutta silti. Tämä uljas kaveri tulee säilymään muistoissani suurena osana elämääni Maltalla. Enkä edes liioittele.

Synkkä tiistai.

Eilen aamulla luin lehdestä, että Robin Williams oli tehnyt itsemurhan. Tuntui jotenkin liian karulta. Jos niin hyvä ja hauska ihminen voi noin huonosti... Käsittämätöntä. Mutta se muistutti taas siitä, että mikään ei ole sitä miltä näyttää. Se pitäisi aina muistaa, kaiken ja kaikkien suhteen. 

Tämän lisäksi illalla sain ystävän kylään. Hän kertoi todella surullisen tarinan muutaman vuoden takaa. Asian, jota ei ole kertonut kenellekään. En tiennyt mitä sanoa, itkin vain, koska tuntui niin pahalta. Se oli mieletön luottamuksenosoitus ja teki minut siksi onnelliseksi, mutta samalla sydän oli särkyä itse asian vuoksi. Tunsin tuon surun itsekin. 

Makasimme parvekkeen lattialla, katsoimme tähtiä ja metsästimme tähdenlentoja. Täällä oli eilen koko Maltan kattava sähkökatkos. Koska koko kaupunki oli pimeä, tähdet näkyivät aivan tavattoman selvästi. Se oli upeaa. Mietin, että tämä on niin huikeaa. Voin maata täällä, omassa kotona ja nähdä tuon kaiken. Minulla on aivan upea koti. Ja ihana ystävä, aivan siinä lähellä. Ja kissa joka tunkee takapuolensa aina väliin, jos joku haluaa lähelleni tulla. Bob oikeasti puraisi ystävääni pyllystä, kun ei saanut tarpeeksi huomiotani. Se taitaa olla jo vähän mustasukkainen minusta. 

Valvoin pitkään yöllä ja katselin kuun valoa. Talo oli viimein hiljainen, sähköttömänä. Naapurit olivat kerrankin hiljaa aikaisin, joten minä nautin. Mietin kaikkea kuulemaani, elämää ja kuolemaa. Oli jotenkin niin turtunut olo. Jokin on muuttunut. Kaikki on aivan ennallaan, the world just keeps on worlding*, mutta jokin oli eritavalla. Ehkä minä olen eritavalla. Tuntuu, että olen muuttunut täällä tosi paljon. Mutta tämä on varmasti taas sellainen muutos, jonka huomaa vain itse. 

Lainasin netistä tämän kuvan. Surulliset silmät, mutta aina iloinen ilme. Robin palasi Universumin energiaksi, joten nyt on hyvä olla. Siitä voimme olla iloisia. 

*) En muista kuka näin sanoin alun perin, mutta kuulin lauseen yhdessä kuuntelemassani koulutuksessa. Se oli lainaus siinäkin.