Huh hellettä.

Kun muutin Bukarestiin, kaikki oikein kilpaa kertoivat kuinka tuskaisen kuuma kesä tulee olemaan. "You will die" oli useiden mielestä osuvin kuvaus. Pelonsekaisin tuntein odotin tuota tappajahellettä. Tavallaan olin iloinen, sillä olen sitä viluilevaa sorttia ja ensimmäiset kuukaudet nukuinkin hampaat kalisten, mutta jos se kerta on liikaa meille suomalaisille... Vähän mietitytti kyllä. No, nyt se on täällä. Aivan helvetillinen kuumuus. Joka ei kyllä ole sen pahempi kuin Thaimaan normaali helle. Malesiassa oli vielä kuumempi. Meren puuttuminen lähiympäristöstä kyllä vähän vaikuttaa, kadut hohkaavat tulikuumaa ilmaa, ja viemäreistä nousee höyry aivan kuin Bukarestin alla todellakin olisi Helvetti. Mutta kengät jalassa tämänkin kyllä kestää ihan hyvin. Asuntoni on onnekkaasti varjopuolella, joten sisällä on vain siedettävät 30 astetta.

Olen päässyt yli siitä päätöstä ja esiaskelta seuraavasta katumuspaniikista. Se tulee aina, kun astuu muutokseen. Mutta nyt on jo sellainen hyvillä mielin odottava olo. (Ja juuri tällä hetkellä kuulokkeista raikaa Ozzy Osbournen "Mama, I'm coming home..." aivan kuin antamassa viitettä, että tämähän oli ihan hyvä päätös.) Vielä on paljon hoidettavaa ennen lähtöä (kuten kaikki käytönnön asiat), mutta vähän kerrassaa. Onhan tässä vielä melkein kuukausi aikaa. Ei oteta ressiä.

Suomessa oli juhannus. Täällä meillä ei. Normaali päivä töissä. Normaali viikonloppu toista työtä. Päivät muistuttavat toisiaan, tosin vähän toi tämä juhannus muutosta minunkin päiviini. Pääsin nimittäin taas kokemaan Romanian hyvää terveydenhuoltoa. (Ihan ilman sarkasmia.) Sain lauantaina migreenikohtauksen, sekä mahataudin tai ruokamyrkytyksen. Oksentaminen loppui vihdoin maanantaina, kun sain piikin. Sen jälkeen pikkuhiljaa alkoi vesi ja muutkin lääkkeet pysyä sisällä. En muista milloin olisi ollut niin kamala olo, ja ihan ilman alkoholin vaikutusta. Eli perusjuhannus?

Vähiin käy päivät ennen kuin loppuu, mutta vielä on tulossa jotain ohjelmaa, nimittäin Team building-viikonloppu. Märsäsin virolaiselle, etten uskalla lähteä yksin tiimireissuun, kun hän perui oman matkansa. Kamalasti ihmisiä joista en tunne ketään. Eniten epämukavuusalue. "Kuka just kirjoitti blogiin, että sanoo kyllä kaikelle?! Nössö..." Hmp. Käsi pystyyn virheen merkiksi. Hän näytti myös kuvia minne olemme menossa. Muutin mieleni nopeasti. Vaikka kuinka pelottaisi, eikä olisi ketään kelle jutella, niin kestän sen kuin mies, koska katso vaikka itse. (Huomaa spa. Ja heposet.) Joten ehkä tämä on nyt sitten se kerta, kun viimein uskallan vastata iloisesti kyllä, ihan oikeasti. Menen vaikka halailemaan puita, jos ei juttukaveria löydy.

Ja mainittakoon vielä sellainen fakta, että jotain upeaa on luvassa myös ensi viikolla, sillä minun ihana pikkusikso tulee kylään! Sitä odotellessa, nauttikaa kesästä!

Juhannus.

IHASTUTTAVAA

JUHANNUSTA

KAIKILLE!

Juhlikaa hillitysti, elkää hukkuko.

Olkaa kiltisti ja onnellisia.

Pahan päivän varalle.

Eilen tuli hauska lappu vastaan. Ja kyllä, se tipahti taas jonkun kirjan välistä. Kirjan, jota en muistanut koskaan aloittaneeni, ja jota en tälläkään kertaa edes aikonut lukea. Mutta näillä ohjeilla selviää varmasti kurjastakin päivästä:

Muista, että kaikki on väliaikaista.

(This too shall pass.)

Tunnista tunteesi ja salli ne. 

(Jos vituttaa, niin silloin vituttaa, ja se on ihan OK.)

Kirjoita tai puhu paha pois.

(Toimii! Kirjoittaminen on paras apu.)

Harhauta itsesi hyvillä jutuilla. 

(Esimerkiksi toisen auttaminen toimii tehokkaasti hyvän mielen aiheuttajana. Ja siitä voi sitten kertoa muillekin iloaville esimerkiksi täällä.) 

Mieti ratkaisuja, mutta vältä äkkipäätösten tekemistä.

(No comments. Koskaan päättänyt mitään hätiköityä...)

Palkitse itsesi jollakin hyvällä.

(Vältä alkoholi/herkku/mikävainmuupahepalkintoa, siihen suohon uppoaa.) 

Anna niiden asioiden olla, joihin et pysty vaikuttamaan.

Viimeinen neuvo on paras helposti stressaavalle minulle. Pitää alkaa tehdä joka aamu lista asioista, jotka annan vain olla. (Me molemmat tiedämme, että tämä todennäköisesti jää ainoaksi kerraksi, mutta joka tapauksessa.) Tänään listalla on:

Donald Trumpin presidenttiehdokkuus

Tukahduttava kuumuus pätsissä nimeltä Bukarest

Oksettava pinttyneen tupakan haju eteisessäni

Naapurin rappukäytävään päivittäin pissivä koira

Suomea päivä päivältä enemmän tuhoavien poliitikkojen päätökset

Jouduin oikeasti miettimään, että mikäs se nyt tänään ottaakaan päähän. Kun ei oikein mikään. Ja sehän on jo itsessään aika siistiä. Mutta tuollaisen listan sain puristettua, kun oikein yritin.

Mies.

Tänään kävin kokemassa jotain aivan uutta. Vastasin viimein kyllä. Ellei nyt maailmankaikkeuden niin ainakin koko Romanian parhaimman näköiselle miehelle. Hän tuli luokseni ja sanoi: "Follow me, please." Kyllä! Seurasin lihaksikasta miestä pieneen huoneeseen. "Do you wear bra? Take it off." Okei... "Also remove your pants." Hän meni suoraan asiaan, ei edes vihjannut illallisesta. Mutta miehen äänessä oli niin sydämellinen sävy, ettei tullut mieleenkään kieltäytyä. (Vaikka minulla oli nolot mummokalsarit. Onneksi edes mustat.) Mies tuoksui hyvältä. "Come and stand here." Tuo jumalainen olento ohjasi minut nojaamaan kaltevaa tasoa vasten. "Lift your hands like this." Valtavan käsivarren tatuointi oli viedä koko huomioni. Tunsin pulssini kiihtyvän jännityksestä. Tämä tarina voisi mennä niiiin paljon paremmin (ja tulevissa unissani se meneekin), mutta todellisuudessa mies kuitenkin poistui huoneesta ja taso allani alkoi liikkua. Hän tuli takaisin ja sanoi: "X-ray is ready after 10 minutes, you can dress now." Kiitos.

Olen siis saanut kunnian tutustunut myös yksityisen Maria Reginan sairaalaan ja klinikoihin. Ihan omatoimisesti, ilman onnettomuuksia. Oli ongelmia selän kanssa, joten sitä on nyt tutkittu moneen otteeseen. Täällä nämä lääkärit ottavat työnsä tosissaan. Jokaisella täytyy olla oma perhelääkäri  (oletan, että vastaa Suomen omalääkäri-systeemiä, mutta täällä lääkäri todellakin on perhekohtainen, ei asuinpaikka) ja minä olin onnekas, kun sellaisen löysin aivan työpaikan vierestä. Puolen tunnin lääkärikäynti saattaisi venyä yli kahden tunnin mittaiseksi, jos se olisi jossain muualla. Kaikki tapaamani lääkärit ovat olleet aivan mahtavia, samoin hoitajat. He osaavat englantia ja ovat todella ystävällisiä. Potilaan kunnioitus paistaa läpi kaikessa. Omaan kokemukseen perustuen voin sanoa, että lääkkeitä saa paljon ja yhdistelmät ovat toimivia, mutta ei sellaisia turruttavan vahvoja tainnutuslääkkeitä, joita olen Suomessa saanut. Klinikat ovat jopa sisustettu kodikkaan viihtyisäksi. Viihtyvyyttä ei ainakaan vähennä nuo naurettavan hyvännäköiset ihmiset. Terveydenhuollon osalta Romania saa ilonalta täydet 10 pistettä.

P.S.
Kerroin Norjalaiselle, että uskomattoman hyvännäköinen mies otti lähes alastonkuvia minusta tänään. Kuulemma liikaa informaatiota. Enkä edes valehdellut.

Elämä järjestykseen.

We all have the same amount of time in a day, so why is it that some people are able to be so productive and successful and others are not?

Tuollainen kysymys osui silmään viime viikolla. Se oli jonkun kannustavan artikkelin aloitus, jonka olin jemmannut kirjoittamatta taaskaan lähdettä ylös. Tuo ajatus jotenkin osui, sillä ainakin tällä hetkellä kuulun edottomasti tuohon jälkimmäiseen not-ryhmään. Tämä (minulle) tuntematon kirjoittaja listasi myös konstit, joilla tilanne voidaan korjata. Ja tämä puolestaan sai minut innostumaan. Kaikki apu otetaan vastaan.

Kaikessa on kyse ajanhallinnasta ja tavoitteita kohti menemisesta. Tietysti. Jos haluat menestyä, et voi hutiloida ajan kanssa. Selkeät tavoitteet auttavat pitämään sinut aikataulussa. Ja minut. Tai auttaisi, jos sellaiset tekisin. Tässä ei sinänsä ollut mitään uutta, mutta kertaus on opintojen äiti. Teen sellaiset. Yleensä asioiden tietäminen ja tiedostaminen vaatii hyvin erilaisen määrän ymmärrystä. Kertaus auttaa. Joka tapauksessa, tässä 4 askelta tavoitteiden asettamiseen. 

4 ASKELTA TAVOITTEIDEN ASETTAMISEEN

Järjestä ajatuksesi

Tämä oli yllättävän hyvä neuvo, ja melkein uusi, ainakin tällaisiin listoinhin. Yleensä ajatukseni ryntäilevät ja sotkevat. Joten pitää ensin pysähtyä. Vaikka meditoida. Ja sitten aivomyrskyillä kaikessa rauhassa, että käy selväksi mitä oikeasti haluaa. Kuuntele sitä sisäistä ääntäsi. Kirjaa asiat ylös, kuvaile ne hyvin yksityiskohtaisesti. Ja sitten järjestä ne mieleen tulleet asiat ajallisesti. Mitä haluat saavuttaa ensimmäisenä, eli mikä on tärkeintä, ja mitä maltat odottaa kauemmin. Tämä antaa jo jonkinlaista viitettä tulevasta aikataulusta.

Aikatauluta tavoitteesi

Tämän jälkeen pitäis olla aika selkeä kuva siitä mitä haluat. Seuraavaksi mieti kuinka pitkään haluat pakertaa näiden askareiden kanssa. Et ehkä usko, että minä sanon tämän, mutta tässä vaiheessa kannattaa ottaa realismia mukaan. Kirjaa selkeät yksityiskohdat. Kirjaa ylös aika jolloin haluat, että kaikki on valmista. Tämä pitäisi auttaa ajanhallinnassakin, kun pakerrat askareittesi parissa. Ja se taas auttaa saavuttamaan tavoitteet nopeammin.

Tee asioita tavoitteesi eteen

Tässä vaiheessa yleensä on niin hengästynyt omista aikaansaannoksista, että tuntuu valmiilta. (Eli se hetki, jolloin on kaikista helpoin lopettaa. Puhun kokemuksesta.) Mutta nyt vasta päästään tositoimiin ja kääritään hihat. On aika jättää pois laiskuus ja tekosyyt ja aikomukset. Ja kaikki mikä viittaa vitkasteluun. Aloita tänään. Jos minkä tahansa tekemiseen menee alle kaksi minuuttia, tee se heti. Tee jotain joka tapauksessa. Toimiminen voi olla uusi tapasi. Ole se ärsyttävä tyyppi, joka saa aikaan. Ota joka päivä askel tavoitetta kohti, edes sellainen pikkuinen taaperoaskel. 

Pysy motivoituneena

Aikatauluista luistaminen on maailman helpointa, kun ajautuu sivuraiteille. Älä tee niin. Muistuta itseäsi siitä miksi ylipäätään haluat tätä, miksi sinulla on nämä tavoitteet. Muista unelmasi, ja kirjoita se ylös varmuuden vuoksi joka paikkaan ja moneen kertaan. Post it laput on tässä käteviä, niitä voi liimailla ympäri kotia. Hengaile positiivisten ihmisten seuraassa, siis sellaisten jotka kannustavat ja auttavat.

On tosi tärkeää, että on suunta elämälle. Ja suunnitelma ajankäytölle. Itse sitä kuitenkin on vastuussa siitä mihin oman aikansa tuhraa. Jos haluaa saavuttaa jotain elämässään, niin kuin useimmat varmasti haluavat, niin tavoitteiden tekemisestä pitää tehdä tapa. Eikä siis vain siitä, että suunnitelee ja listaa ja aikoo, niin kuin minulla on ollut tapana, vaan näitä kaikkia askelia tepastellen.

Vedin nämä ohjeet nyt aika vahvasti omasta hatuttomasta päästäni. Tulkitsin tuota kirjoittajaa erittäin vaapaasti. Luultavasti muutin muutaman ajatuksen kokonaan, mutta ei se mitään. Kuka tietää, sehän voi olla vaikka parempi niin. Rehellinen oma tulkinta. Mutta tätä kirjoittaessa minulle tuli monta kertaa mieleen kysymys miten? Miten hiljennyn? Miten teen aikataulun kaikelle haluamalleni? Miten saisin enemmän aikaan? Miten pysyn motivoituneena? Ja siitä johtuen artikkeli tuntui vähän keskeneräiseltä. En keksinyt vastauksia kaikkiin kysymyksiin, mutta jos sinulle tuli nyt sellaisia mieleen, niin otan vihjeet ilolla vastaan. 

Kyllä.

Muistatko sen tekemäni päätöksen, että sanon iloisesti kyllä kaikelle mitä minulle ehdotetaan seuraavat 13 kertaa? (Jos et, lue edellinen blogikirjoitus.) Tajusin myöhemmin, että tästä aiheesta on tehty elokuvakin. Joku kaheli sanoo kaikelle kyllä. Olisiko ollut Jim Carrey. Olin ajatuksen tasolla tästä todella innoissani. Oikein innolla odotin mitä kaikkea hienoa sitä voikaan vastaan tulla, kun alkaa suostua asioihin.

Tässä lista asioista, joista olen kieltäytynyt:

Rugby ottelun katsominen livenä  

Potkupallon katsomista baarissa

Illanvietto tiimiläisten kanssa

Jehovan ottaminen sydämeen

Ammattivalokuvaajan mallina oleminen

Tässä lista asioista, joille olen sanonut iloisesti kyllä:

Vaikka nyt saattaisi tuntua siltä, että tämä päätös meni ihan pieleen (koska periaatteessa niinhän siinä juuri kävi - piti sanoa kaikelle kyllä eikä ei!) tämä oli erittäin hyvä kokeilu. Sellainen silmiä avartava. (Voiko silmiä avartaa? Ei... Se on mieli mikä avartuu, kun ensin avaa silmät. Mutta kuitenkin.) En ollut koskaan edes huomannut, miten älyttömän monelle asialle minä sanon ei. Huomaamattani. 

Pelistä kieltäydyin, koska piti tehdä koko ilta töitä. Töistä en lintsaa minkään vuoksi, sen kerroinkin jo. Potkupallopeliä en mennyt katsomaan, koska se on tylsin laji jonka tiedän. En kiinnostanut vähäkään. (Ihmisten kuuluu tehdä asioita, jotka tekevät heidät onnelliseksi.) Matsia seuranneesta illanvietosta kieltäydyin, koska minä menen aikaisin nukkumaan, ja koska en koe öisen ulkonariekkumisen tuovan elämääni mitään lisäarvoa. Jehovasta kieltäydyin, koska olen aika varma, että omat jo olevat uskomukseni ovat sopivampia minulle. Ainakin ne ovat huomattavasti realistisempia. Kuvausehdotuksesta kieltäydyin, koska... 

Ja siinä se sitten tuli. En edes tiedä miksi. Tähän minulla ei oikeasti ole mitään kelvollista syytä. Olen ujo. Ja inhoan olla kameran edessä. Minä olen aina se, joka ottaa kuvia. (Paitsi selfieitä.) Mikään syy ei tuntunut tarpeeksi riittävältä. Ja jos syy ei ole riittävä, se on tekosyy. Ehkä tämä on nyt juuri se asia, johon minun pitäisi sanoa kyllä. Se asia, mikä pelottaa ja kiinnostaa yhtä aikaa. Mutta kun on se käsijarru pohjassa. Tai yläasennossa, miten se nyt ikinä kuuluukin sanoa. Vipu on vedetty äärimmilleen. Nyt pitää kai selvittää miksi.