Narinaa.

Hirmu hyvää synttäriä Mini-Minnalle! Varsinainen juhlapäivä oli kyllä jo eilen, mutta minä muistan sen aina vähän myöhässä, eli aikataulussa ollaan.

Jättisiivouspäivä. Hinkkasin ja tongin ja järjestin ja pesin. Vapun kunniaksi jaksoin siivota, vaikka se ei suosikkipuuhaa olekaan. Keksin jo vuosia sitten, että saan tehtyä suursiivouksen vain sillä tavalla, että muutan samalla jotain. Huonekalujen järjestystä tai kaappien sisältöä tai mitä nyt ikinä. Silloin puuhasta tulee mielekästä. Hyvinkin nopeasti alkaa samat jutut tympiä, ne on niin nähty jo. Uudet jutut on mukavampia. Ja kun antaa itselleen luvan siivouksen ohella vähän myllätä, niin jopas onkin mukavaa sekin. Siivouksesta kyllä ei meinaa tulla loppua ikinä, koska se yhden huoneen siivous tuolla systeemillä saattaa kestää viikon... No, minä olen hyvä jossain muussa asiassa.

Olen ollut jotenkin uskomattoman väsynyt. Touhuan kyllä raivoenergialla, mutta tipahtelen miten sattuu. Tuntuu ihan narkolepsialta, kun havahdun torkuilta kesken lauseen tai leivän. Katsoin peilistä uupuneita silmiäni ja tajusin, että voi herranjumala miten minä olen vanhentunut! Luomet painaa, ja jos koittaa edes vähän piristää ilmettä hymyilemällä, niin naama täyttyy rypyistä. Kammottavaa! Lihonnutkin olen taas. Voi voi voi... Nyt varmaan pitäisi sanoa, että pois moinen pinnallisuus, sisältö on tärkeintä. Minun sisältö on vaan niin väsynyt, ettei se nyt jaksa tuollaista soopaa. Minun sisältöä tympii, kun viidessä vuodessa olen vanhentunyt kymmenen vuotta.

Muistin juuri kaksi asiaa. Ensinnäkin, liityin tänään Facebookissa ryhmään mikä julkisesti dissaa kaikkia valittajia. Narun jatkoksi saa mennä jos elämä on vaikeaa, mutta ei tarvii kiusata ympärillä olevia ihmisiä ainaisella valituksella. Ja näin ollen: pahoittelen juuri kirjoittamaani valitusvirttä. Toiseksi, olen nukkunut viime yönä neljä tuntia. Se ei selvästikään riitä. Onpa ihme, kun tipahtelen. Nyt menen nukkumaan ja aamulla hyvin levänneenä naamakin varmasti näyttää paremmalta.

Heiheihyvääyötä!
 

Kaikki saa vaan vauvoja.

Salarakkaani vaimon lisäksi myös entinen kämppis pääsi eroon jättimahastaan. Sitä ennen pieniä ihmisiä on syntynyt serkulle ja parille kaverille. Ja serkun kavereille. Kaikki vaan saavat vauvoja. Paitsi minä. Minä sain vain hämmentyneen olotilan ja vähän siitepölyallergiaa.

Ehkä tämä hämmennys johtuu enemmänkin näistä uusista muutoksista, joihin olen ajautumassa. Kesä tuo tullessaan niin paljon uutta, että melkein huimaa. Tämä on uuden oppimisen vuosi. Yksi täysin uusi asia minkä olen oppinut jo tänä vuonna on se, että en enää pelkää uusia asioita. Jos jotain, niin sen olen itselleni todistanut tässä viime vuosien aikana, että minä selviän kyllä ihan mistä tahansa. Ehkä paras oppi, mitä koulusta voi koskaan saada. Ja juuri sen minä sain. Voisi mennä huonomminkin. Paljon huonommin.

Eilen salaseuran tapaamisen jälkeen muutamat meistä siirtyi baarin puolelle. Ja voi minkälainen keskustelu siellä syntyi! Suomalaisen naisen (ja ilmeisesti myös miehen) mielipiteet eroaa aikalailla italialaisen miehen mielipiteistä. Ja kyse oli parisuhteista. Miehen ja naisen eroista. Kuinka naisia kohdellaan. Kaikkea sellaista. Italialaisen ydinfyysikkoystäväni mielipiteet olivat niin erikoisia, etten voinut kuin ihmetellä. Ja niin ne muutkin ihmettelivät. Koko baari raikui, kun kilpaa papattivat italiaksi. Ei siinä mitään, että sanoo sanottavansa ääneen, mutta että vielä uskoo siihen niin sokeasti. Hänen mielestään tyttöystävälle ei voi olla rehellinen, koska silloin hänestä tulee vain ystävä. Naispuoliselle ystävälle ei voi olla rehellinen, koska silloin hänestä tulee enemmän, kuin vain ystävä. Eli toisin sanoen - naisille ei voi olla rehellinen. Hieman kaveri jäi alakynteen, kun kaikki syyttävät sormet alkoivat osotella, mutta tunsin sääliä häntä kohtaan enemmänkin siksi, että tuollaisella asenteella kaveri ei tule löytämään rakkautta. Ja harmitti, koska tiedän, että sitä hän juuri etsii.

Kävimme ydinfyysikon kanssa vielä toisessa baarissa, missä vahingossa tapasimme lisää italialaisia. Ja kummallista kyllä, vaaka kääntyi. Nyt minä olin se, jonka mielipide oli vähemmistöä. Todella hämmentävä tilanne. Päättelin, että italialaiset miehet aivan oikeasti ajattelevat samoin. Lopulta yksi heistä kysyi, että mitä minulla on italialaisia miehiä vastaan? Siihen se taisi kiteytyä koko ilta, vaikka olin vain sivuhahmo illan tarinassa. Pojat löi viisaat italialaiset päänsä yhteen ja ratkaisivat ongelman. Minä (suomalainen nainen) en voi sietää italialaisia miehiä. Eli minä olen se ongelma. Hieman kieltämättä hymyilytti.

   

Ihana aamu.

Lepopäivä levätty. Olipas vaikeaa vain olla. Siis ihan paikallaan ja tekemättä mitään. Melkein kyllä onnistuin. Loikoilin ja lueskelin, leikkasin silmiä lehdistä, katsoin leffan. Tein tuon kaiken äärettömän väsyneenä. Ja nukkumaan mennessä olin aivan turta. Uuvuttavia tuollaiset lepopäivät.

Tänään sitten heräsin innosta piukeana jo aamuvarhaisella. Olen hoitanut tehokkaasti asioita. Tehtävälista lyhenee vauhdilla. Olen hyvässä vireessä! Aikamoinen ero eiliseen. Tänään on myös salaseuran tapaaminen ja näen ihania ihmisiä. Kaikenlaista mukavaa siis tiedossa. Aurinko paistaa, elämä hymyilee.

Minäkin hymyilen.
 

Lepopäivä.

Huomenta. Kerrassaan ihana aamu. Niskassa roikkunut jättigorilla tipahti eilen suunnilleen samoihin aikoihin, kuin ojensin opinnäytetyön opintotoimiston mukavalle naishenkilölle. Sen jälkeen askelkin tuntui kovin kevyeltä. Niinpä liihottelimme Alkoon ja ostimme punkkupullon äitille kiitokseksi oikolukemisesta. Sen niuho ja kriittinen luonne tuli nyt todella hyödyksi. Vaikka mitenkä hyvin oltiin teksti luettu, niin eikö vaan äiti löytänyt ainakin pilkkuvirheitä lähes joka sivulta. Mutta se oli tietysti meidän suureksi iloksi. Olen erittäin kiitollinen. Ihana äiti!

Tänään vietän lepopäivän. Aurinko nousee klo 5:38 ja laskee klo 20:56. Päivän pituus on 15 h 18 min. Minä nousin melkein samoihin aikoihin. Suunnittelin laiskottelevani tämän päivän. Katson ainakin yhden leffan. Ja otan ehkä parit päikkärit. Tankkaan ja sitten taas lepään. Olen sen ansainnut. Minulla oli erittäin pitkä viime viikko, kun nenä kiinni ruudussa väänsin tekstiä vielä sunnuntaina. Päivät meni ihan sekaisin. Eilen toivotin opintotoimistolta lähtiessä hyvää viikonloppua. Maanantaina. Joten kyllä, ehdottomasti lepopäivä on nyt tarpeen.

Aloitan sen nyt heti.
 

Oireilua.

Selvisin joogasta ilman vessareissuja, enkä usko kenenkään edes huomanneen olojani. Vähän meinasin nukahtaa välillä. Vai oliko se sittenkin sitä aivan todellista joogaa? (Ihanteellisen tasapainon tila.) Jospa vain pääsin oikeanlaiseen transsiin ja joogasin niin kuin pitääkin. Harmillisesti nyt en voikaan olla aivan varma. Oliko se humalan jälkioire vai onnistuminen? Tämäkin ongelma olisi jäänyt kokematta juomalla sitä vettä.

Loppu päivä-ilta-yö menikin sitten opinnäytetyön parissa. Nina puudutti takapuoltaan luonani sunnuntain puolelle. Mutta me kyllä saatiin myös valtavasti aikaan. Vaikka huomisen tehtävälista ei nyt kauheasti ole lyhyempi, kuin tämän päivän, sen sisältö on kuitenkin muuttunut ratkaisevasti. Tee sitä, tätä ja tuota on muuttunut muotoon tarkista se, tämä ja tuo. Erittäin motivoivaa!

En tiedä johtuiko se eilisen kyseenalaisista kertakäyttötutustumisista, mutta tänä aamuna oli aivan kamala ikävä poikaystävää. Olisin maksanut aika paljon yhdestä halauksesta, sellaisesta hikisen nihkeästäkin. No hyvä tässä nyt sanoa, ei minulla rahaa olisi kuitenkaan ollut. Onkohan minusta tulossa vanha? Kaipaan läheisyyttä yllättävissä tilanteissa. En kyllä tiedä onko tämä mikään vanhuuden merkki. Ei, kun se oli tietysti sitä samaa krapulaa. Pahus.

Nyt menen nukkumaan. Olen sen ansainnut. Heiheihyvääyötä!
 

Ruma ilta.

Minun salarakas sai vauvan. Tai lähinnä hänen vaimo, mutta kuitenkin. Samaan talouteen meni.

Minä sen sijaan sain vapinan, vilun ja epämääräisiä ajatuksia. Vähän taitaa tukkaakin vihloa. Kävin tutustumassa rumaan ravintolaan eilen. Se oli erittäin Ruma. Musiikki oli omituista, mutta aika hyvää. Ihmetytti lähinnä se, miten mikään ei muutu. Ihan sama turhuuden tunne tulee, vaikka minkälaisessa baarissa kävisi. Tapasin kyllä muutamia tuttuja, yhden ystävän ja sitten yksi mies tunnisti minut sadan vuoden jälkeen jostain yläasteelta. En vieläkään tiedä kuka kaveri oli, mutta minä olin jäänyt mieleen. Ja ilmeisesti näytän hyvin samalta kuin alle 13-vuotiaana. Pelottavaa. Sain myös yhden "olis kiva tutustua" ja yhden "takuulla hyvää seksiä" tarjouksen. Jäi nyt silti nämä tarjoukset käyttämättä.

Miten sitä aina unohtaa, kuinka turhaa baarissa käyminen on? Siis jos olisi haku päällä, niin tuo baari ei kyllä oikein vakuuttanut vaihtoehdoillaan. Oli tietysti mukava käydä jossain ja nähdä hyviä tyyppejä, mutta siinä samalla näki ja kuuli paljon sellaista, mitä ilmankin selviäisi. Oli kuitenkin hyvä saada muistutus siitä, että olen menossa oikeaan suuntaan. Olen valinnut oikeita asioita. Se oli itse asiassa aivan mahtava juttu. Kannatti käydä. Enkä nyt sano, että ne kaikki muut ihmiset olisivat jotenkin minua huonompia, kun nauttivat tuollaisesta elämästä - minulla ehkä vähiten varaa sanoa aiheesta mitään. Mutta oman kasvun huomaaminen oli piristävä käänne viikkoon.

Tänään olisi joogaa taas. Mietin voiko sinne mennä krapulassa. Sen kun yleensä haistaa, vaikka kävisi kolmesti suihkussa. Ja kuinka hyvin sitä pystyy keskittymään... Elämä on täynnä valintoja. Luultavasti ne eivät kuitenkaan minua käännytä ovelta. Ja siinä on vessa ihan vieressä, jos tulee paha olo. Juuri tämänlaiset ongelmat olisin voinut välttää juomalla eilen pelkkää vettä. Muistan sen ensi kerralla. Nyt lepäämään.

Ai niin. Minä haluan perheen.
 

Kiristää.

Voi apua mikä päivä! Tänään on ollut täysi myllerrys. Vaikka aamulla ihan puhkuin intoa ja iloa, niin iltaa kohti kummallisia ajatuksia tunki pään täydeltä. Älyttömän vaikea keskittyä mihinkään juuri nyt, kun pitäisi pystyä keskittymään erityisen hyvin. Voi ahdistus. Ja odotus! Odottaminen on vaikeinta. Varsinkin, jos odottaa jotain epämääräistä. Odotan Italiaan pääsyä ja montaa muuta asiaa, eli kokonaisuus on hyvinkin epämääräinen. Tällä hetkellä sana 'epämääräinen' kuvaa ihan erityisen hyvin tätä elämäni tolaa. Minulta puuttuu se energian kanavointikyky. Jos vain saisin tämän kaiken sisäisen värinän jotenkin kiinnitettyä vaikka johonkin luovaan työhön, niin tilanne olisi kovin toinen. Nyt kaikki energiat vaan jotenkin karkailee korvista.

Hämmentyneenä katselin uutisia - lentokentät ovat suljettu ympäri Eurooppaa. Mitä ihmettä! Tänään ei voi matkustaa Suomesta Italiaan, koska ihan eri suunnassa olevassa Islannissa purkautuu tulivuori. Aivan absurdia. Onneksi minun lähtöön on aikaa vielä 46 päivää. Tunteina se olisi paljon kurjempi juttu.

Nyt Pekka Poutakin puhuu takatalvesta! Voi perse. Syön litran jäätelöä, ihan kostoksi.
 

Ilon pipanoita.

Monta hyvää syytä olla iloinen tänään. Tai ihan vaikka joka päivä.

Vuoden vaihteessa tein muutamia tavoitteita tälle vuudelle. Ja koska tämä on uuden kokemisen vuosi, niin yksi tavoitteista oli hankkia uusi harrastus. Nyt tuntuu, että taisin löytää sen oman juttuni. Kävin kokeilemassa sahaja joogaa. Löysin sen kummallisen sattuman kautta, kun tapasin italialaisen miehen intialaisessa illassa. Hän opettaa joogaa ja vaimonsa kanssa sitten kertoivat minulle, että tällaista juttua voi ihan täällä tuppukylässäkin harrastaa aivan ilmaiseksi. Olin hämmentynyt (kuinkas muutenkaan) mutta innostuin. Ja sitten viime lauantaina kävin kokeilemassa. En tiedä osasinko tehdä mitään oikein (ehkä tietäisin, jos olisin osannut?) mutta jotenkin se tuntui hirmu omalta jutulta. Innostun usein heti ensikokeilulla asioista, mutta harvoin asiat tuntuvat heti omalta. Tämä tuntui. Kevään tehtävälista näyttää heti paremmalta.

valmistu
hanki uusi harrastus
tyhjennä kämppä
matkusta Italiaan

Kävin eilen kuuntelemassa kivan konsertin. Asun 50 metrin päässä konserttisalista ja tämä oli vasta toinen kerta, kun kävin kuuntelemassa siellä konsertin. Jos se ei kerro laiskuudesta ja ajan väärinkäytöstä, niin olen käsittänyt termit väärin. Päässä pyöri hulluja asioita koko konsertin ajan. En muistanut, miten paljon pidän Kate Bushin musiikista. Tai rumpaleista. Tai taitavista muusikoista. (Taitavista rumpaleista?)
Olen voimakkaasti tunteilla elävä ihminen. Näen ja kuulen mitä sattuu, mutta haju ja tuntoaisti korvaavat sitten muut puutteet. No eikä korvaa, mutta ne ovat kuitenkin paremmat asitit. (Vielä en ole hakenut töitä tullista huumekoiraksi). Joka tapauksessa, siellä minä istuin pimeässä konserttisalissa ja ihmettelin miten iho voi värisi musiikin mukana. Minä kuulin ja tunsin musiikin. Siis epätavallisen voimakkaasti. Se oli kyllä mieletön tunne. Ja sitten ihmettelin, että miksi, oi miksi minä en käy täällä useammin! Onneksi uusi tuttavani houkutteli minut mukaansa nyt.

Niin, tapasin hassun tytön Salaseurassa. Sellaisen kuplivan, jonka ilo tarttui kaikkiin paikalla oleviin. Ihanalla tavalla outo tapaus, joka syö voita suoraan purkista. Kävin konsertin jälkeen kahvilla ja amerikkalaisilla jättijöötiletuilla. Lisää uusia kokemuksia listaan. Ollaan varmasti tunnettu edellisessä elämässä, koska vaikka kaikki puhuttu ja kuultu oli uutta, jotenkin tuntui olo tutulta. Ja siinä on ensimmäinen tapaamani ihminen, jolla on sama hajuaistikirous! Kukaan ei voi ymmärtää miten kamalaa on hyvä hajuaisti maailmassa, missä 90 % asioista haisee pahalle - paitsi toinen samanlainen. En siis ole yksin.
   

Puhtaat valkeat pöytäpinnat.

Alkoi tympiä tämä rahattomuus ja opinnäytetyö ja yleinen nihkeys. Otti niin paljon päähän, että siivosin keittiön. Menin niin pitkälle tässä raivoisassa siivouksessa, että valkaisin tiskipöydän ja sen toisen missä leivotaan. No minä en tietysti leivo, mutta edellinen asukas on saattanut. Ne on jotain outoa valkoista pinnoiteainetta, mihin kaikki laikut jää ikuisiksi ajoiksi. Vaan jäivät kakkoseksi valkaisuaineelle! Ja nyt koko kämppä haisee uimahallille. Mutta kyllä on puhdasta! Keittiö alkaa myös olla melko tyhjä, mikä on varsinkin tällaisena päivänä kovin kannustavaa. Minä ihan oikeasti pääsen täältä pois. Ainakin sillä ajatuksella itseäni nyt tsemppaan. Tänään ei tuo kirjoittaminen enää suju ollenkaan (liekö syynä nämä vallitsevat höyryt), joten voin raivata vielä pari kaappia. Hyvä idea.

Tulkaa nyt ihmiset hakemaan näitä loppuja tavaroita. Tehdään yhdessä iloinen ilona.
 

Tuho vai toivo?

Katsoin elokuvan Tuhoutuva maapallomme. En kyllä nyt äkkiseltään keksi leffaa, joka olisi saanut kamalamman olon. Ahdisti niin, että oksetti. Itketti ja inhotti. Olin täynnä sitä inhottavinta mahdollista oloa - turhautumista ja epätoivoa ja tietoa siitä, että ei voi tehdä yhtään mitään estääkseni tämän maapallon tuhon. Tajusin olevani täysin hyödytön siinä ainoassa asiassa, jolla on merkitystä. Vaikka kierrättäisin kuinka jätteeni, vedet pilaantuvat, kiitos teollisuuden. Vaikka en ostaisi enää koskaan mitään, jäätiköt sulavat. Vaikka olisin kuinka vihainen ja taistelisin pahoja teollisuusmaita vastaan, syyttömät köyhät kärsivät silti. Ja vaikka eläisin kuinka ekologisesti jättämättä minkäänlaista jalanjälkeä toiminnallani... En pysty pysäyttämään sitä, mikä on tulossa. Vaivuin hetkellisesti totaaliseen synkkyyteen. Edes elokuvan loppuosan tsemppaus ei auttanut.

Avauduin tästä saksalaiselle ystävälleni, joka ymmärsi tuskani. Kehoitin katsomaan tuon leffan. "Entä jos minullekin tulee paha mieli?" hän kysyi. Taatusti tulee ja niin pitääkin tulla. Katso se silti. Ja hän lupasi katsoa. Jatkettiin aiheesta ja ystäväni sanoi turhautuneena, ettei halua ajatella koko asiaa, koska siitä tulee kurja olo, eikä sitten kuitenkaan voi tehdä asialle mitään. "What can I do..." Voi vitsi, et ajattele noin. Jos kaikki ajattelevat noin, mitään ei ikinä tapahdu! Jos ei tiedä mitä voi tehdä, voi ainakin istua alas ja miettiä, että mitä voi tehdä - keksi viisi asiaa, jotka voit tehdä ympäristön hyväksi.

Pysähdyin ja tajusin, että minä annoin juuri erittäin hyvät vasta-argumentit itselleni. Minä vaivuin synkkyyteen (tosin tiesin sen kestävän vain hetken) ja nyt hyvillä ohjeillani nostin itseni uuteen toivoon. Kyllä minä voin sittenkin tehdä jotain. Ainakin voin miettiä, mitä voin tehdä. Ja sitten kun keksin, kerron sen kaikille. Sitä varten me ollaan perustettu hyväntekeväisyysyhdistys. Siinä on jo iso asia, mitä voin tehdä. Ei tuntunut enää ollenkaan niin kamalalta. Lamaannus haihtui.

Haastan kaikki miettimään. Mieti viisi asiaa, jotka voit tehdä pelastaaksesi planeetan. Ja sitten tee ne.
 

Pääsiäinen.

Pääsiäinen on jotenkin hirmu turha juhla minulle. Tietysti on kivaa viettää muutama ylimääräinen vapaapäivä, mutta jos on muutenkin aina kotona, niin kuin minä nyt olen, pyhäpäivä tarkoittaa oikeastaan vain sitä, ettei pääse kauppaan silloin, kun haluaa. Ja että saa syödä värikkäitä pieniä karkkeja, kunnes tulee oksennus. Ja että pettyy suklaamunien huippulaadukkaisiin yllätyksiin. Tänä vuonna sain munastani Mikki-hiiren. Sen homoimman hahmon kaikista ja siitäkin vain puolikaan. Mikkini on vedetty vyön kohdalta kahtia. Ohjeen mukaan pitää tunkea sormi reikään, joka siihen housujen tilalle on laitettu. Hämmentävää.

En vietä pääsiäistä. En vietä kyllä oikein mitään muitakaan juhlia. Nämä suomalaiset perinteet ovat jotenkin niin kaukana minusta. Ehkä vietän pääsiäistäkin sitten, kun itse olen kaukana ja asun jossain palmujen katveessa. Sitten kyllä koristelen kotini teeman mukaan ja vietän kaikki mahdolliset suomalaiset juhlat ja perinteet. Ehkä.

Olen nyt pakertanut opinnäytetyön kimpussa. Paljon. Ja tarkoitus on pakertaa tästä eteenpäinkin. Kova homma edessä, vaikka aika kova homma on jo takanakin. Taidan olla sekava. Menen takaisin pakertamaan.