Afrikan suunnalta tulee yleensä hiostavaa kuumuutta. Ja Saharasta hiekkaa. Ne ei silleen välttämättä ole minun mieleen. En ole helteen (enkä hiekkasateen) ystävä. Pohjoisesta tuulee kylmää, tosin tänne asti ei ihan se pakkanen yllä. Kosteus tekee siitä lämpimästä pohjoistuulesta kuitenkin aika ikävän. Idästä puhaltaa arabivaikutteita, joihin alan olla kyllä jo aivan täysin kyllästynyt. (Tämä on katolilainen arabimaa, afrikkalaisella vähän-sinne-päin asenteella. Jee.) Ja jos täältä menee länteen, vastaan tulee taas Afrikka. Ja Euroopan pohjamaat. Jossain siellä kaukana häämöttää suuri Amerikka. Mutta niin kaukana, ettei sieltä kyllä mitkään tuulet tänne saakka yllä. Mitä siihen sitten jää? Pahantuulisuus.
Päätin ottaa huonosta tilanteesta parhaan irti. Valitsin muutoksen tuulet. Muutos tuntuu olevan se ainoa pysyvä asia elämässäni. Tein pari isoa päätöstä. Ensinnäkin päätin suhteen, joka ei johtanut mihinkään. Katkaisin siis ankkurin köyden. Tein uuden suunnitelman. Muistan menneestä, että kerran sellainen iso tavoite täyttyi, kun päätin koteloitua kuukausiksi (vähän kuin karhu talviunille, mutta nukkumisen sijaan ahkeroin kuin muurahainen). Sitten järjestin ne Perhosjuhlat. Se oli mahtavaa. Juhlatkin, mutta ennen kaikkea se onnistuminen. Sain hommat hoidettua, valmistuin, iloitsin ystävien seurassa ja sitten matkustin Italiaan. Haluan sen tunteen takaisin.
Onnistumisen riemun. Ja ikäväkseni huomasin, että niin kauan kuin Kalle roikkuu mukana, minä en tule onnistumaan missään. Se ihminen vie kaiken energiani. (En anna viedä enää.)
Pääsen toivon mukaan syntymäpäivänäni muuttamaan uuteen minikotiini. Viimeksi kun laskin, siihen oli 40 päivää. Nyt vähän vähemmän. Odotan muuttoa enemmän kuin Barcelonan matkaa, johon on enää 15 päivää aikaa. (Hmm. Pitäisi varmaan alkaa valmistautua siihenkin.) Mutta nyt koittaa koteloituminen.
Jatkoin heti rakkauskurssia ja lupasin itselleni, että en varmana ota yhtään kaksilahkeista sotkemaan elämääni enempää ennen kuin olen tuon kurssin suorittanut kunnialla loppuun. Kuinka monta kertaa ihminen voi reputtaa rakkauskurssin?! Tämä on jo naurettavaa. Otin varman päälle ja aloitin myös yhden online kurssin: The science of happiness. Ei voi mennä pieleen. (No voi... Mutta pitäkää peukkuja ja kirjoitelkaa tänne kannustavia sanoa. Sellainen aina puree minuun.)
Laitan tähän loppuun vielä kuvan, joka naurattaa minua aina vain. Stupidity of the human race. Katso kuva tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti